Pahin traumasi?

Adoptioäitini sanoi, että olen hänen elämänsä virhe, ja kertoi palkanneensa jonkun baarituttavan tappamaan minut.

Vierailija kirjoitti:

Kaikille tiedoksi, että ei koskaan kannata kertoa mitään henkilökohtaista tälle tai millekään toiselle palstalle ja välillä kannattaa myös viesteissä valehdella. Ei sitä koskaan tiedä ketkä näitäkin tietoja kalastelee itselleen. Joku voi hyvin hankkia kaiken mahdollisen tiedon juuri sinusta.

Vauva-palsta on hyvin arkinen paikka, eikä murtajia kiinnosta, sillä lähemmäs 99% kirjoittaa ilman käyttäjätunnusta. Jos tulisi tietovuoto niin vauva.fi käyttäjätunnukset ja salasanat myytäisiin eteenpäin, ja niitä koetettaisiin muihin palveluihin. En näe mitään tahoa, joka olisi kiinnostunut vauvan viesteistä - kuka niitä kirjoittaa. Toisaalta tuollainen skeptinen suhtautuminen on hyvä juttu yleisesti, kun nettiä käyttää.

Entä, käyttekö töissä? Alaa ei tarvitse kertoa.

Poikaystävän kuolema haimasyöpään.

En tiedä mikä on pahin, on niin erilaisia. Ainakin se että äiti hakkasi mua n.10 vuoden ajan, välillä nyrkillä ja välillä raipalla. Isäpuoli hakkasi äitiä vuosien ajan, mä katoin vierestä ja pelkäsin äidin kuolevan. Sitte se tunne kun lähdin naapuriin soittamaan poliisit pelastaakseni äidin, tietäen että jos isäpuoli saisi mut kiinni niin saattaisin kuolla ite. Mut raiskattiin ainakin kerran, en tiedä tapahtuiko niin myös kahdella muulla kerralla (amnesia vaivaa). Olin vuosia laitoshoidossa mt-ongelmien takia, yhdessä laitoksessa kolme vuotta kokien sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa. Vanhemmat käytännössä hylkäsivät mut. Sitte ystäväni teki itsemurhan. Siinä nyt pahimmat.

Ala-asteen pedofiili rehtori kävi muhun käsiksi, kun olin lapsi ja tukiopetuksessa.

Tämän palstan lukeminen on pahin traumani. Maailman sairauden huomaa täällä, jos missä..

Minua kiusattiin koulussa. Se oli haukkumista, syrjimistä, käsiksi käymistä, tavaroiden heittelyä, jopa varastamista, huhujen levittämistä. Siihen yritettiin puuttua, tuloksetta. 

Nykyään kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta, ahdistuneisuushäiriöstä ja ajoittain masennuksesta. Olen yrittänyt voittaa pelkoni vuosien varrella mm. terapian ja lääkityksen avulla, mutta sekään ei ole ollut kauhean helppoa. Joskus pelkkä kaupassa käyntikin aiheuttaa ikäviä fiiliksiä, mutta nämä asiat pitää silti vaan hoitaa arjessa. En tutustu kauhean helposti uusiin ihmisiin. Asioita jäänyt paljon tekemättä koska en usko itseeni. 

Vierailija kirjoitti:

Minua kiusattiin koulussa. Se oli haukkumista, syrjimistä, käsiksi käymistä, tavaroiden heittelyä, jopa varastamista, huhujen levittämistä. Siihen yritettiin puuttua, tuloksetta. 

Nykyään kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta, ahdistuneisuushäiriöstä ja ajoittain masennuksesta. Olen yrittänyt voittaa pelkoni vuosien varrella mm. terapian ja lääkityksen avulla, mutta sekään ei ole ollut kauhean helppoa. Joskus pelkkä kaupassa käyntikin aiheuttaa ikäviä fiiliksiä, mutta nämä asiat pitää silti vaan hoitaa arjessa. En tutustu kauhean helposti uusiin ihmisiin. Asioita jäänyt paljon tekemättä koska en usko itseeni. 

Voi kun saisin kaltaisesi ystävän. Voitais yhdessä istua nuotiolla tms ja olla vaikka vaan hiljaa. Molemmat tietäisi sanomattakin miltä toisesta tuntuu.. Ystävyydestä saa voimaa.

Ja tällaisia raasuja sitten vielä syrjitään tässä yhteiskunnassa.

Vierailija kirjoitti:

Tämän palstan lukeminen on pahin traumani. Maailman sairauden huomaa täällä, jos missä..

Ymmärrettävää pumpulissa kasvaneelle pilvenhattaralle. Joidenkin elämä on selviämistä lapsesta saakka, toiset menee kivasti opiskelemaan isovanhempien ostamaan kämppään. Luokkaerot. No, kuka tässä on lopulta, se jää epäselväksi.