Lue keskustelun säännöt.
Mitä teen tämän suhteen kanssa?
14.06.2013 |
Olen kolmekymppinen nainen, ja olemme olleet yhdessä jo kymmenen vuotta. Meillä on mennyt muutaman rakastumisenhuumaisen vuodenkin jälkeen hyvin.
Mutta minulla on ongelma: minun on vaikea sitoutua lopullisesti, eli mennä naimisiin ja hankkia lapsia. Miehellänikään ei ole vielä tähän asti ollut kiire toteuttaa näitä, mutta aina on ollut selvää, että hän haluaa noita asoita, minun kanssani.
Silti minun on vaikeaa sitoutua lopullisesti. Vaikka tiedän, että se on tyhmää ja tämän sukupolven ongelma...
Osa tästä voi juontaa juurensa lapsuudestani. Vanhempieni liitto oli ajoittain todella myrskyinen. Tiukan paikan tullen uhattiin aina erolla, ja opin itsekin pelkäämään ja odottamaan vanhempieni eroa, sillä uhka oli niin usein ilmassa. Usein riidassa äitini sanoi isälleni, että ei olisi pitänyt tyytyä häneen, ja että hän katuu avioliittoa.
Luulen, että nuo ajatukset ovat jääneet kummittelemaan omaankin mieleeni. Pelkään joutuvani tilanteeseen, jossa kadun valintaani. Toisaalta pelkään, että olen omaksunut äitini tavan ajatella, että mies ei ole minulle tarpeeksi hyvä, vaikka hän todellisuudessa olisikin :(
Mieheni on todella turvallinen ja rakas. Hän on hauska ja tulee useimpien ihmisten kanssa hyvin toimeen. Hän on myös fiksu, vaikkakin osin kiinnostunut eri asioista kuin minä. Kuitenkin oemme useimmista tärkeistä asioista samaa mieltä. Meillä on molemmilla tärkeitä omia harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita, ja ystäviä niiden piirissä. Mutta myös yhdessä oleminen on ihanaa, esim. yhteiset matkamme ovat olleet hienoja.
Silti tunnen, että jotain puuttuu, onko se vain päässäni. Olen kokenut kuitenkin tämän miehen kanssa ihan täydellisen hullantumisen, siitä vain on jo aikaa. Nyt on jäljellä edelleen useimmiten hyvä seksi, turvallinen läheisyys, ja se että toinen osaa ymmärtää välillä pienistäkin vihjeestä niin hyvin, ettei ole tosikaan...
Silti, jotain puuttuu... Onko se vain mielessäni?
Mieheni ei ole samalla tavalla analyyttinen kuin minä (mikä lienee vain hyvä, jaksaisiko joku toista itsensä kanssa samanlaista?) Hän on ehkä tietyllä tavalla pinnallisempi kuin minä, mikä ei kuitenkaan tarkoita että hän olisi tyhmempi. Itse vaan olen filosofisempi, luovempi, taiteellisempi, kunnianhimoisempi. Mieheni taas on leikillinen, käytännöllinen ja taitava, sosiaalisesti älykäs ja nokkela.
Arvot meillä ovat hyvin samanlaisia kuitenkin, paitsi itselleni on tärkeää jatkuva etsiminen, miehelle ehkä onnellisena ja tyytyväisenä oleminen.
Sanokaa minulle viisaat ja vähemmän viisaat av-palstalaiset, mitä teen?
Kasvanko vihdoin "aikuiseksi" ja opin arvostamaan sitä mitä minulla on (miten?!)
Vai jotain muuta?
Ei ole äitiä tai sellaista ystävää,jonka kanssa haluaisin tästä puhua :(
Kiitos, jos joku jaksaa tämän sepustuksen lukea!
Kommentit (36)
Olen ollut yhdessä avopuolisoni kanssa yli 10 vuotta. Itse olen alle 30 ja mieheni vähän päälle 30 v. Kriisejä tähän parisuhteeseen on mahtunut muutama, osiltaan omasta epävarmuudestani johtuen. En ole nimittäin seurustellut kenenkään muun kanssa.
Epävarmuutta ovat tuoneet satunnaiset ihastumiset (se uutuuden tunne mitä ei enää omalta partneriltaan saa) ja ajatus siitä että voiko se ensimmäinen poikaystävä olla se oikea. Olen myös paininut asian kanssa pitkään, mutta päätynyt siihen tulokseen että ei katsota liikaa tulevaisuuteen, mielummin päivä kerrallaan. Suunnitelmissa siis hankkia lapsia lähivuosina, molemmat haluavat sitä, mutta naimisiinmenoa emme ole suunnitelleet (vaikka kaikki sitä kysyvät). Asiat menevät niinkuin niiden pitää mennä.
Haluan vielä lisätä että olemme kummatkin mieheni kanssa hyvinkin analyyttisia. Analysoimme omaa ja muiden käytöstä jatkuvasti ja henkistä kehitystä onkin tapahtunut huimasti näinä vuosina kun olemme olleet yhdessä. Mitä jos miehesi ei vain ole löytänyt henkistä puolta itsestään? Haasta hänet analysoimalla ensin itseäsi vaikka ihmiskohtaamisissa (niissä se oma aitous ja läsnäolo mitataan).. ehkä hän innostuisi?
En tiedä tarkoitikitko analyyttisyydellä juuri tuota omaa henkistä kehitystä ja läsnäoloa vai et joten en ole varma herättikö tämä mitään ajatuksia :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä ivallista kommenttiasi yhdelle alkupään vastaajalle. Kyllä sun jorinastasi lukee muutenkin kuin rivien välistä, että ongelmasi on siinä, että haluaisit lapsia ja äijäsi ei. Sulla ei ole asiat kunnossa suhteessa, miksi sä muuten edes tilittäisit täällä?
Entä jos kokeilisitte pitää tauon? Tunteet voisivat sen aikana selkiytyä?
[quote author="Vierailija" time="15.11.2013 klo 12:40"]
Olen ollut yhdessä avopuolisoni kanssa yli 10 vuotta. Itse olen alle 30 ja mieheni vähän päälle 30 v. Kriisejä tähän parisuhteeseen on mahtunut muutama, osiltaan omasta epävarmuudestani johtuen. En ole nimittäin seurustellut kenenkään muun kanssa.
Epävarmuutta ovat tuoneet satunnaiset ihastumiset (se uutuuden tunne mitä ei enää omalta partneriltaan saa) ja ajatus siitä että voiko se ensimmäinen poikaystävä olla se oikea. Olen myös paininut asian kanssa pitkään, mutta päätynyt siihen tulokseen että ei katsota liikaa tulevaisuuteen, mielummin päivä kerrallaan. Suunnitelmissa siis hankkia lapsia lähivuosina, molemmat haluavat sitä, mutta naimisiinmenoa emme ole suunnitelleet (vaikka kaikki sitä kysyvät). Asiat menevät niinkuin niiden pitää mennä.
Haluan vielä lisätä että olemme kummatkin mieheni kanssa hyvinkin analyyttisia. Analysoimme omaa ja muiden käytöstä jatkuvasti ja henkistä kehitystä onkin tapahtunut huimasti näinä vuosina kun olemme olleet yhdessä. Mitä jos miehesi ei vain ole löytänyt henkistä puolta itsestään? Haasta hänet analysoimalla ensin itseäsi vaikka ihmiskohtaamisissa (niissä se oma aitous ja läsnäolo mitataan).. ehkä hän innostuisi?
En tiedä tarkoitikitko analyyttisyydellä juuri tuota omaa henkistä kehitystä ja läsnäoloa vai et joten en ole varma herättikö tämä mitään ajatuksia :)
[/quote]
Ehkä se on juuri tuo henkinen ja analyyttinen puoli, jonka voimakkaampaa heräämistä miehessäni odotan. Hänessä on sekin puoli, mutta tuntuu, ettei hän halua haastaa sitä tai koe niin voimakasta henkisen kehittymisen tarvetta kuin minä juuri nyt.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että välttämättä olisin aina suinkaan suhteessamme se kypsemmin käyttäytyvä osapuoli...
-ap
[quote author="Vierailija" time="15.11.2013 klo 12:50"]
En ymmärrä ivallista kommenttiasi yhdelle alkupään vastaajalle. Kyllä sun jorinastasi lukee muutenkin kuin rivien välistä, että ongelmasi on siinä, että haluaisit lapsia ja äijäsi ei. Sulla ei ole asiat kunnossa suhteessa, miksi sä muuten edes tilittäisit täällä?
[/quote]
En viitsi olla ivallinen tai ilkeä vieraille netissä:)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="15.11.2013 klo 15:45"]
Entä jos kokeilisitte pitää tauon? Tunteet voisivat sen aikana selkiytyä?
[/quote]
Olemme itse asiassa olosuhteiden pakosta välillä asuneetkin erillään.
Taukoa suhteesta emme ole pitäneet.
ap
Arvatenkin useat naiset olisivat valmiina myymään taivasosuustensa jos läytäisivät elämäänsä jotain vastaavaa. Jätäppä tosiaan ko mies niin huomaat kuinka nopeasti hänet nappaa joku joka osaa arvostaa ko miestä. Veikkaan että mies olisi vapaana noin 30min max, sinä taas etsisit sitä vielä täydellisempää lopun elämääsi.
Järki käteen ja kullan kainaloon siitä, hop hop ..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä se haittaa vaikka sitten joskus eroaisitte?
Mutta vastaatko vielä tai jos luin huonosti: Haluaisiko mies nyt lapsia ja naimisiin?
No jos sulla vain on rahaa satsata omaan tilanteeseesi, niin käynti jonkun parisuhdeterapeutin luona tai ehkä vielä mieluummin tavallisen terapeutin (psykoterapia) voisi auttaa. Saisit uskallusta edetä huolimatta noista sun vanhempien antamista kehnoista malleista yhteiselämälle? Minusta vaikuttaa sille, että sulla on paras mahdollinen mies sinulle ja kysymys on todellakin niistä sun omista menneisyyden peikoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluatko lapsia koskaan? Ne kannattaa hankkia nyt joka tapauksessa heti tämän hyvän miehen kanssa, vaikka myöhemmin eroaisitte. Hän varmaan joka tapauksessa osallistuisi elatukseen ja pitäisi yhteyttä lapsiinsa. Lasten saaminen myös kertoo lopulta oliko se suhde toimiva. Olet jo sen ikäinen, että jääminen lapsettomaksi rupeaa muuten olemaan ovella. Jos taas et ollenkaan halua lapsia, niin sitten tällä pointilla ei ole merkitystä.
Monet rupeavat varmaan huutamaan tällaista laskelmointia vastaan, mutta oikeassa elämässä tapahtuu pahempiakin asioita laskelmoidusti.
[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 16:27"]
Mitä se haittaa vaikka sitten joskus eroaisitte?
Mutta vastaatko vielä tai jos luin huonosti: Haluaisiko mies nyt lapsia ja naimisiin?
[/quote]
Mies haluaisi lapsia tässä lähivuosina, naimisiinmeno ei varmaan ole hänelle pakollista.
Itsekin haluaisin saada lapsia, eikä aikaa tietysti ole loputtomiin... :(
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 16:32"]
No jos sulla vain on rahaa satsata omaan tilanteeseesi, niin käynti jonkun parisuhdeterapeutin luona tai ehkä vielä mieluummin tavallisen terapeutin (psykoterapia) voisi auttaa. Saisit uskallusta edetä huolimatta noista sun vanhempien antamista kehnoista malleista yhteiselämälle? Minusta vaikuttaa sille, että sulla on paras mahdollinen mies sinulle ja kysymys on todellakin niistä sun omista menneisyyden peikoista.
[/quote]
Olen noita menneisyyden peikkoja ammattilaisen kanssa jo työstänytkin, mutta ilmeisesti eivät ole sitten täysin hiljenneet vielä. En tiedä, olisikohan parisuhdeterapia sitten tarpeen...
Ap
[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 16:27"]
Mitä se haittaa vaikka sitten joskus eroaisitte?
Mutta vastaatko vielä tai jos luin huonosti: Haluaisiko mies nyt lapsia ja naimisiin?
[/quote]
Jäi tuohon alkuun vastaamatta:
Ei kai se ole "epäonnistuminen", vaikka joskus eroaisimmekin.. Jotenkin vain olen tainnut asettaa itselleni tällaisen vaatimuksen, että minun pitäisi päästä varmuuden tilaan suhteestamme.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 16:41"]
Haluatko lapsia koskaan? Ne kannattaa hankkia nyt joka tapauksessa heti tämän hyvän miehen kanssa, vaikka myöhemmin eroaisitte. Hän varmaan joka tapauksessa osallistuisi elatukseen ja pitäisi yhteyttä lapsiinsa. Lasten saaminen myös kertoo lopulta oliko se suhde toimiva. Olet jo sen ikäinen, että jääminen lapsettomaksi rupeaa muuten olemaan ovella. Jos taas et ollenkaan halua lapsia, niin sitten tällä pointilla ei ole merkitystä.
Monet rupeavat varmaan huutamaan tällaista laskelmointia vastaan, mutta oikeassa elämässä tapahtuu pahempiakin asioita laskelmoidusti.
[/quote]
Kyllä, haluaisin lapsia, aika kovastikin. Tuo "laskelmointi" on tavallaan käynyt mielessäni, tai siis se, että olisi ihan kauheaa jäädä lapsettomaksi oman viivyttelyni takia. Mies olisi varmasti hyvä isä, ja ihan ehdottomasti pitäisi huolta ja yhteyttä lapsiinsa joka tapauksessa.
Jos nyt eroaisin, löytäisin (ehkä?!) jonkun miehen, hänhän saattaisi loppupeleissä osoittautua vaikka miten huonoksi isäehdokkaaksi ja mieheksi.
Jotenkin pitkän suhteen jälkeen on sellainen olo, että vuoden- parin jälkeen ei tunne toista tarpeeksi perheen perustamista varten, ne ekat pari vuotta menee ihan siinä alkuhuumassa... Tai ainakin meillä menivät.
Ap
AP täällä taas nostelee. Löytyykö uusia näkökulmia AV:lta?
Aikamoinen trinsessa taitaa olla tää nainen! !