Olenkohan mä jotenkin tunneköyhä...?

Kai sä olet nykystandardien mukaan tunneköyhä mutta mitä sitten? Itse olen sinkku enkä välitä muista ihmisistä juuri pätkääkään. Vanhempia ja siskon perhettä tapailen viikoittain mutta sekin on aika rutiininomaista suoritusta. En kaipaa mitään suurempia tunteita elämääni - ihan hyvin viihtyy tälleenkin. Minusta tärkeintä on tavoitella hyvää oloa eikä välittää liikaa muiden ihmisten mielipiteistä.

En mä ajattele muiden mielipiteitä, koska tämä ei ole asia, josta kertoisin kellekään. Mutta väkisin sitä vertaa itseään muihin. Kun luen esim. siitä, millaisia tunteita ihmisillä on sisaruksiaan kohtaan, tunnen kieltämättä vähän kateutta. Olisi mukavaa olla niin läheinen jonkun kanssa.

Ehkä mä oon eristänyt itseni muista.

Ap

En minäkään tunne. Tajusin tämän vasta viime vuonna. En koe suurta sielujen sympatiaa kenenkään kanssa. Parhaimmillaankin ihmiset ovat vain ei-ärsyttäviä. Saan enemmän elämyksiä luonnosta kuin toisten ihmisten seurasta. Olenkohan asperger?

Mä kyllä ihan tykkään muiden ihmisten seurasta, mutta en välttämättä kaipaa ihan hirveästi jonkun tietyn ihmisen seuraa. Tykkään kyllä olla yksinkin.

Ap

Minulla sama. Alkanut nyt lähempänä neljääkymmentä, eli kai jokin omanitsenkausi taas tämäkin?

En oikeastaan siis välitä kuin lapsistani ja itsestäni. Muut tapoineen ja mielipiteineen suksikoon kuuseen..

Ennen olin sosiaalisempi kavereiden keskuudessa, mentiin katsomaan jalkapallomatseja, jääkiekkomatseja, käytiin uimassa, terassilla yms. Masennus vienyt elämänhalun ja kituutan päivästä toiseen himassa. Ei huvita nähdä kavereita, koska he ovat jatkuvasti menossa ja rellestämässä. Puhelin on ainostaan päällä sen takia, jotta he eivät tulisi oven taakse. En pidä kutsumattomista vieraista. Haluan olla rauhassa, mutta välillä yksinäisyys ahdistaa. Oli masennusdiagnoosia ennen ajoittaisia ryyppykausia. Nyt lähes absolutisti. Korkeintaan pari saunakaljaa tulee juotua. Masennuslääkkeistä olen kahta eri merkkiä kokeillut, ja niiden käytön kokonaan lopettanut.  

Isääni näen muutaman kerran vuodessa, ja äitiäni ehkä pari kertaa kuukaudessa. Muita sukulaisia en olekaan sitten nähnyt vuosikausiin. Sisaruksia ei ole.

Juhani, 32

Ap, tuo "tunnekylmyytesi" voi olla masennusta. Myös minulla latistuvat tunteet masennuskausinani. Hae itsellesi apua.

Juhani, sinulla on todettu masennus, mutta lopetit masennuslääkkeiden käytön, et ole mennyt myöskään terapiaan. Onneksi sentään olet tajunnut lopettaa ryyppäämisen, alkoholi nimittäin masentaa ja ahdistaa ihan oikeasti, on tutkittu juttu. Mars, takaisin lääkärin puheille ja hakemaan jatkohoitoa. 

Minä sain tänään soitettua lääkäriajan itselleni yli puolen vuoden jahkailun jälkeen juuri masennuksen uusiutumisen vuoksi. 

Mä olen kanssa "tunneköyhä", sanon nykyajan ihmisiä superlatiivi-ihmisiksi. Kaikki on Niin Ihanaa, Se On Niin Rakas (siis joku opettaja ym) ,kaikkea ja kaikkia pitäisi rakastaa.. On niin Mahtavaa ja Onnea ja Ihguu

Se mitään masennusta ole. Ihmiset vaan on erilaisia. Minä tykkään olla ihmisten kanssa ja yksin tulisin hulluksi, mutta mulle on melko sama kuka tai ketkä ne ihmiset siinä on. Kunhan on juttuseuraa. Mä en erityisesti kaipaa ketään paitsi omaa perhettä. Lapsiani minä rakastan tosi paljon. Miestä en ns. kaipaa, koska nähdään aika usein:) Tiedän, että kaipaisin jos ei nähtäisi. Minäkin olen miettinyt, että onkohan mussa jotain vikaa tai lapsuudessa tai jotain, mutta näillä eväillä mennään. On tässä hyvätkin puolensa. Mä voin esim muuttaa koska vaan, koska mikään ei pitele missään.