Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miten päästä eroon liiallisesta empatiakyvystä?
22.07.2020 |
Itselläni on ongelmana, että välitän liikaa muiden ihmisten kohtaloista ja huomaan käyttäväni ajatusta auttaakseni ihmisiä. Mitä paremmin tunnen, sitä enemmän yritän pitää huolta muista. Haluaisin päästä eroon tästä ja alkaa elämään itsekkäämmin saavuttaakseni minulle tärkeitä asioita elämässäni. Koen vain, että olen huono ihminen, jos en aina ota muita huomioon vaan keskityn itseeni. En vain pysty ymmärtämään, miten esim jotkut tubettajat pystyvät elää itsekästä elämää kokematta huonoa omaatuntoa. Haluaisin elää samalla tavalla, välittämättä liikaa muista :(
Kommentit (38)
Minua auttaa myös se, että alan pohtimaan ratkaisua asiaan. Eli en jää rypemään, koska se suurentaa tunteita, vaan fokusoidun siihen, mitä pitää tehdä.
En tiedä, puhunko yhtään samasta asiasta kuin ap...
17
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä varmaan asetut sen toisen asemaan ajatellen, että miltä tuntuisi, jos se tapahtuisi minulle?
Sinun pitää alkaa ajattelemaan asioita ilman, että mietit miltä asiat tuntuvat.
Kannattaa myötäelämisen sijasta opetella tuntemaan myötätuntoa - on ikävää, että jotain pahaa on tapahtunut, ja jos on mahdollista auttaa jotenkin, niin voi tehdä sen. Ei kannata kuitenkaan ruveta kuvittelemaan niitä toisen tuntemuksia, saati kuvitella omiansa vastaavassa tilanteessa. Itse kullekin voi oikeasti tapahtua monenlaisia kauheuksia, mutta sellaisten kuvitteleminen etukäteen (jollei suunnittelee järkevää valmistatumista nyt vaikka pandemian mahdolliseen toiseen aaltoon) ei tee tilannetta yhtään helpommaksi, olet vain kokenut ne tuskat moneen kertaan.
Ei niitä toisen ihmisen tunteita yleensä tarvitse kuvitella vaan hän kertoo ne sinulle, tarkkaan.
Valmistautua voi vaikka miten perusteellisesti ja silti epäonnistua, ja silloin kaivataan tukijaa joka muistuttaa siitä ettei kaikki olekaan vielä menetetty vaikka siltä tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni toimi itseni hyväksyntä.
Koska ainoa asia mitä voit on olla rehellinen itsellesi. Maailma ei kauheasti tue ko. Piirteitä, mutta on myös raskasta olla itseään vastaan ja se myös ruokkii syyllisyyden tunnetta.
Kun hyväksyy itsensä ja ominasuutensa on myös paljon helpompaa olla. Ajan kanssa oma hyvinvointi lisääntyy ja on helpompaa päästää irti itseään vahingoittavista ihmisistä ja asioista.
Mitäs sitten kun maailma ei kuitenkaan hyväksy ihan kaikkea vaikka itse hyväksyisitkin ja antaisit itsellesi täydellisen synninpäästön? Eikö käy raskaaksi tietää että ne arvostelijat ovat oikeassa?
Etkö halua muuttaa huonoja piirteitäsi sen sijaan että vain hyväksyisit ne?
Mitä väliä sillä on mitä maailma on mieltä?
"Etkö halua muuttaa huonoja piirteitäsi sen sijaan että vain hyväksyisit ne?"
Mielestäni tämä ajatus kuvaa hyvin sitä, mikä maailmassa ja ihmisten ajattelussa on pielessä. Kuvaamissasi piirtessä ei ole mitään huonoa päin vastoin, ne vain ovat.
Kun hyväksyy itsensä, ymmärtää ja hyväksyy sen, että ne arvostelijat puutteelisia ja keskeneräisiä- kun on sinut itsensä kanssa tarve muiden arvostelulle katoaa.
Tuollainen ajattelumalli johtaa usein telkien taakse.
Omahyväisyys kärjistyy siihen ettei muulla maailmalla ja yhteisillä säännöillä ole vaikutusta tähän yksilöön.
Myöskään rakkautta ei pysty enää kokemaan koska se taas vaatii empatiakykyä.
Vierailija kirjoitti:
Minua auttaa myös se, että alan pohtimaan ratkaisua asiaan. Eli en jää rypemään, koska se suurentaa tunteita, vaan fokusoidun siihen, mitä pitää tehdä.
En tiedä, puhunko yhtään samasta asiasta kuin ap...
17
Käsitteletkö tunteesi vai kiellätkö ne vain?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua auttaa myös se, että alan pohtimaan ratkaisua asiaan. Eli en jää rypemään, koska se suurentaa tunteita, vaan fokusoidun siihen, mitä pitää tehdä.
En tiedä, puhunko yhtään samasta asiasta kuin ap...
17
Käsitteletkö tunteesi vai kiellätkö ne vain?
Käsittelen. Paras tapa on fokusoitua tunteisiin. Sitten ne menee ohi nopeammin. Mutta käsittelen vain omat tunteeni. En ala fokusoitumaan niihin tunteisiin, jotka imen itseeni kaverilta.
Joskus toki olen joutunut huomaamaan, että otan kaverini tunteet niin voimakkaasti itseeni, koska itselläni on samoja tunteita käsittelemättä. Silloin pitää miettiä, _miksi_ minusta tuntuu niin pahalta.
Onpa sekava vastaus. Summa summarum: en koskaan kiellä tunteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni toimi itseni hyväksyntä.
Koska ainoa asia mitä voit on olla rehellinen itsellesi. Maailma ei kauheasti tue ko. Piirteitä, mutta on myös raskasta olla itseään vastaan ja se myös ruokkii syyllisyyden tunnetta.
Kun hyväksyy itsensä ja ominasuutensa on myös paljon helpompaa olla. Ajan kanssa oma hyvinvointi lisääntyy ja on helpompaa päästää irti itseään vahingoittavista ihmisistä ja asioista.
Mitäs sitten kun maailma ei kuitenkaan hyväksy ihan kaikkea vaikka itse hyväksyisitkin ja antaisit itsellesi täydellisen synninpäästön? Eikö käy raskaaksi tietää että ne arvostelijat ovat oikeassa?
Etkö halua muuttaa huonoja piirteitäsi sen sijaan että vain hyväksyisit ne?
Mitä väliä sillä on mitä maailma on mieltä?
"Etkö halua muuttaa huonoja piirteitäsi sen sijaan että vain hyväksyisit ne?"
Mielestäni tämä ajatus kuvaa hyvin sitä, mikä maailmassa ja ihmisten ajattelussa on pielessä. Kuvaamissasi piirtessä ei ole mitään huonoa päin vastoin, ne vain ovat.
Kun hyväksyy itsensä, ymmärtää ja hyväksyy sen, että ne arvostelijat puutteelisia ja keskeneräisiä- kun on sinut itsensä kanssa tarve muiden arvostelulle katoaa.
Tuollainen ajattelumalli johtaa usein telkien taakse.
Omahyväisyys kärjistyy siihen ettei muulla maailmalla ja yhteisillä säännöillä ole vaikutusta tähän yksilöön.
Myöskään rakkautta ei pysty enää kokemaan koska se taas vaatii empatiakykyä.
Sitä en kiellä, että kyseessä on puhdas itserakkaus.
Ja ymmärrän miksi sitä on (muiden) niin vaikea hyväksyä- "kiltit" ja empaattiset ihmiset nostavat muista (ei-psykoppaattisista) esiin tiedostettuja ja tiedostomattomia syyllisyyden ja epävarmuuden tunteita, joita on hankala käsitellä, jopa siinä määrin, että nämä tunteet sälytetään "kilttien" päälle, joka on helppoa, koska monet "kiltit" ovat epävarmoja ja valmiita ajattelemaan, että oma empaattisuus jne. On jotenkin sairasta ja huono ja "väärä" piirre.
Sitä voi tietenkin aina näytellä ja yrittää "kovettaa" itseään, kuka tietää ehkä se toimii joillakin. Useilla se kuitenkin vain pahentaa syyllisyyttä ja huonoa oloa, sekä ennen pitkää katkeroittaa vakavasti.
Jos ei läheistensä tunteita saa "ottaa itseensä" niin mites sitten ihan se että toivoo läheisillä olevan asiat elämässä hyvin ja toivoo ettei heille tapahdu mitään pahaa?
Onko sekin yliempaattisuutta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni toimi itseni hyväksyntä.
Koska ainoa asia mitä voit on olla rehellinen itsellesi. Maailma ei kauheasti tue ko. Piirteitä, mutta on myös raskasta olla itseään vastaan ja se myös ruokkii syyllisyyden tunnetta.
Kun hyväksyy itsensä ja ominasuutensa on myös paljon helpompaa olla. Ajan kanssa oma hyvinvointi lisääntyy ja on helpompaa päästää irti itseään vahingoittavista ihmisistä ja asioista.
Mitäs sitten kun maailma ei kuitenkaan hyväksy ihan kaikkea vaikka itse hyväksyisitkin ja antaisit itsellesi täydellisen synninpäästön? Eikö käy raskaaksi tietää että ne arvostelijat ovat oikeassa?
Etkö halua muuttaa huonoja piirteitäsi sen sijaan että vain hyväksyisit ne?
Mitä väliä sillä on mitä maailma on mieltä?
"Etkö halua muuttaa huonoja piirteitäsi sen sijaan että vain hyväksyisit ne?"
Mielestäni tämä ajatus kuvaa hyvin sitä, mikä maailmassa ja ihmisten ajattelussa on pielessä. Kuvaamissasi piirtessä ei ole mitään huonoa päin vastoin, ne vain ovat.
Kun hyväksyy itsensä, ymmärtää ja hyväksyy sen, että ne arvostelijat puutteelisia ja keskeneräisiä- kun on sinut itsensä kanssa tarve muiden arvostelulle katoaa.
Tuollainen ajattelumalli johtaa usein telkien taakse.
Omahyväisyys kärjistyy siihen ettei muulla maailmalla ja yhteisillä säännöillä ole vaikutusta tähän yksilöön.
Myöskään rakkautta ei pysty enää kokemaan koska se taas vaatii empatiakykyä.
Sitä en kiellä, että kyseessä on puhdas itserakkaus.
Ja ymmärrän miksi sitä on (muiden) niin vaikea hyväksyä- "kiltit" ja empaattiset ihmiset nostavat muista (ei-psykoppaattisista) esiin tiedostettuja ja tiedostomattomia syyllisyyden ja epävarmuuden tunteita, joita on hankala käsitellä, jopa siinä määrin, että nämä tunteet sälytetään "kilttien" päälle, joka on helppoa, koska monet "kiltit" ovat epävarmoja ja valmiita ajattelemaan, että oma empaattisuus jne. On jotenkin sairasta ja huono ja "väärä" piirre.
Sitä voi tietenkin aina näytellä ja yrittää "kovettaa" itseään, kuka tietää ehkä se toimii joillakin. Useilla se kuitenkin vain pahentaa syyllisyyttä ja huonoa oloa, sekä ennen pitkää katkeroittaa vakavasti.
Ovatko ne täysin kovettuneet ihmiset onnellisia, oikeasti? Eli saavatko he sen mitä ovat halunneet?
Vierailija kirjoitti:
Jos ei läheistensä tunteita saa "ottaa itseensä" niin mites sitten ihan se että toivoo läheisillä olevan asiat elämässä hyvin ja toivoo ettei heille tapahdu mitään pahaa?
Onko sekin yliempaattisuutta?
Itse kannan läheisten hyvinvoinnista huolta ja autan heitä mielelläni mikäli on mahdollista. Lopetan stressamisen, mikäli läheiset tekevät itsenäisesti toistuvia, tyhmiä valintoja. Jos ihminen ei opi muutamasta kerrasta, ei se minun huolehtimisella parane.
En kuitenkaan jaksa murehtia sellaisten ihmisten kohtaloista, joihin minulla ei ole mitään kontaktipintaa. Jos toisella puolen maailmaa joku kärsii, se kärsii vaikka huolehtisin kuinka. Jos omassa lähiympäristössä joku kärsii, se huolettaa hieman enemmän, mutta ei samalla tavoin kuin läheisten kärsimys.
eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä elämää helpottaa huomattavasti, kun ei pohdi muiden ihmisten ongelmia ja murheita. Tottakai jokainen niitä ajattelee kovastikin ,kun on ihan läheisistä kysymys, mutta ei kaikki tutut ja
kaverit ole niitä läheisiä.
Elikkä hyvä nyrkkisääntö on se , että yleensä tekee siinä hetkessä asioiden hyväksi sen mikä on kohtuudessa mahdollista ja loput jättää ns herran haltuun. On aivan turhaa miettiä ja stressata asioita ,joille ei pieni ihminen yksinkertaisesti voi mitään. Tämä pätee ns ystäviin ihan yhtä hyvin kuin suureen maailmaan. Ei itsestään pidä luulla liikoja , että MINÄ NYT ratkaisisin tuon ja tuon asian.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ota konsultaatio kurssi Sipilän Juhalla ja maksata se Keskustan vaalituista.
😂 Komppaan
Sillä että päättää mihin keskusteluun osallistuu ja mikä on turhaa. Ja ettei laita tunteita liikaa peliin, jos se on vampyyrimaista energianhukkaa. Tai ei mene muiden lankaan. Ongelmia on maailmassa paljon, ei voi kantaa jokaista, vaan ihmiset itse ratkaisevat mitä haluavat. Arvokysymykset ovat erikseen sitten joka voi vaikuttaa moneen.
Just tämän takia en ikinä voisi kuvitellakaan työskenteleväni hoitoalalla. Olen soveltuvuustestit tehnyt, selviytynyt niistä loistavasti ja saanut opiskelupaikankin. Itsesuojeluvaisto esti aloittamasta opintoja. En olisi pystynyt, olisin seonnut, koska tunnen toistenkin ihmisten tunteet ja eläydyn liikaa
Alue: Aihe vapaa
Ota konsultaatio kurssi Sipilän Juhalla ja maksata se Keskustan vaalituista.