Lue keskustelun säännöt.
uskovaisen seksuaaliset kiusaukset
13.06.2013 |
Toivoisin vertaistukea muilta kristityiltä, vaikka tiedänkin mitä "kunnon kiristitty" tästä asiasta ajattelee. Mutta itselleni asia ei ole niin helppo.
Olen siis 45v nainen, monen lapsen äiti, ankeassa avioliitossa ja elämässä kituuttava ihminen. Tuntuu että haaveeni eivät tässä elämässä koskaan toteudu, vaikka olen yrittänyt parhaani elää Jumalan tahdon mukaan. Mutta haluaisin jotain omaakin, ei vain sitä kurjuutta, mitä Jumala tuntuu minulle jakavan. Mies tuli valittua kunnollisuuden, uskovaisuuden ja muiden ulkonaisten seikkojen peursteella eikä meiän välillämee ole ollut oikeaa rakkautta koskaan. Vuosien vieriessä mies on vielä muuttunut sietämättömän arvostelevaksi ja kiukkuiseksi ukoksi. Lapsia tuli liikaa kun emme oikein kunnolla osanneet ehkäistä (vaikkemme ole lestadiolaisia) ja ainakin minä ajattelin että Jumala osaa päättää sopivan lapsiluvun. Mutta nyt ollaan sitten köyhiä, uupuneita ja onnettomia.
Olen jo viiden vuoden ajan himoinnut yhtä nuorta miestä. En pysty hillitsemään itseäni vaan täytän päiväni seksifantasioilla hänestä. Omasta miehestä pysyttelen niin kaukana kuin mahdollista. Raamatun mukaan jonkun himoitseminen on jo samaa kuin pettäminen. Olisiko sitten fiksuinta mennä oikeasti sänkyyn hänen kanssaan? Hän on siis tuollainen vähän pahis, niin etten minä turmelisi hänen poikuuttaan tai jotain. Mutta saisin sitten joko jotain mitä pystyisin ehkä oikeasti katumaan tai sitten saisin sen fyysisen tyydytyksen mitä kotona en ole koskaan saanut. Kumpikin tuntuisi paremmalta kuin tämä nykyinen tilanne.
Toisaalta en haluaisi jäädä kiinni. Ihan omien lasteni moraalin kehityksen ja oman maineenikin kannalta. Taitaisi mennä kaikki nykyiset ystävät siinä. Vaikka toisaalta en niistä nyt niin välitäkään. Mutta jotain ratkaisua täytyisi tehdä. Elän nykyään ihan umpimasentunutta elämää ja laahustan päivästä toiseen, ainoana ilona oma fantasiamaailma johon pakenen.
Kommentit (67)
[quote author="Vierailija" time="13.06.2013 klo 13:02"]
[quote author="Vierailija" time="13.06.2013 klo 12:45"]
Vihkivalan pettäminen on lapsille tosi hyvä esimerkki, toisin kuin se että yrittäisit korjata tilanteen vaikka eroamalla rehellisesti. En millään käsitä, että miten Jumala kehottaisi valehtelemaan ja pettämään aviokumppani ja lapset. Sinähän olet henkisesti jo eronnut, ja vain tyhmä miehesi ei sitä tajua, Jumala kyllä tietää että olet vihkivalasi sanonut yksipuolisesti irti. Haluaisitko lapsillesi samanlaisen kohtalon kuin itselläsi? Opetatko heille, että jos huomaavat tehneensä virheen aiemmin, niin on parempi vaan valehdella kaikille, kuin myöntää virheensä ja korjata tilanne? 27
[/quote]
Sun näkökulmasi valitettavasti menee aika paljon ohi mun näkökulmasta. Taitaa johtua siitä että olet itse eronnut. Eroaminen on vihkivalan pettämistä. Toki henkinenkin eroaminen on sitä. Mutta ihan sama onko korjausliike salaseksisuhde vai eroaminen, niissä ei ole mitään eroa. Kaikki nämä vaihtoehdot ovat ihan samalla viivalla Jumalan edessä. Jumalan edessä ainoa oikea ratkaisu olisi rakastaa sitä aviopuolisoaan. JA JOS EI SIIHEN PYSTY ON IHAN SAMA MITÄ TEKEE, KAIKKI ON VÄÄRIN. Ei Jumala kehota valehtelemaan mutta Jumala kieltää myös eroamasta. Pattitilanne.
Omalla järjelläni ajatellen ero olisi kuitenkin pahin teko, koska se antaisi lapsille esimerkin siitä että erota saa. Kun ei saa niin ei saa. Ei saa pettääkään mutta jos lapset ei sitä tiedä niin se ei niihin vaikuta. Ei saa vihata puolisoaan. Sitä on kyllä vaikea peitellä, mutta onneksi mies on nytkin melkein koko ajan reissutöissä, joten elämä on useimmiten siltä osin helpompaa. Jos olisin onnellinen sivusuhteesta, jaksaisinko ehkä olla kärsivällisempi miestä kohtaan ja antaa kaiken mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos?
Todennäköisintä on kuitenkin etten oikeasti ajaudu siihen seksisuhteeseen. Vaikka sitä niin kamalasti haluankin ja sitä täällä spekuloin. Ei oo onneksi oikein tilaisuutta. Ehkä se Jumala pitää näin edes jollain hollilla. Tiedä häntä :(
[/quote]
Ei en ole eronnut avioliitosta, mutta avoliitosta olen, vuosien kärsimysten jälkeen irrottauduin alkoholistista, koska elämä alkoholistin kanssa olisi tuhonnut sekä minut että lapseni. Tajusin onneksi vaikka olin nuori, olla menemättä avioliittoon sen miehen kanssa, rakastin häntä kovasti, mutta jonkinlainen itsesuojeluvaisto varoitti koko ajan. Miestä yritin rakkaudella parantaa, mutta alkoholin voima oli suurempi. Minulla painoi sitten enemmän vaakakupissa rakkaus lastani kohtaan. Ja pian löysinkin sitten miehen, jonka kanssa tiesin heti voivani mennä naimisiin.
Jos Jumalan silmissä kaikki vaihtoehdot ovat vääriä, ehkä pitäisi sitten miettiä asia ihan omilla aivoilla, mikä on parasta kaikille osapuolille, en usko että miehesikään on onnellinen. Tekopyhyys uskovaisiksi itseään väittävillä ihmisillä on juuri tuo, että kiven kovaan vängätään että erota ei saa, mutta silti ajatellaan seksiä muiden kanssa ja inhotaan omaa puolisoa. Ulospäin näytellään, ja jopa omille lapsille, niin hurskasta, mutta sisältä silkkoa täynnä, pelkkää syntiä.
Tuo väite, että jos lapset eivät sitä tiedä, se ei heihin vaikuta, on täysin väärä. Lapset eivät ole tyhmiä, kyllä he ovat tietoisia teidän välisestä inhosta ja vihasta, ja vaistoavat varmasti kun alat vieraissa hyppäämään, vanhimmat lapset huomaavat sen ihan varmasti. Sinä kasvatat lapsesi ajattelemaan että on oikein kärsiä ja laittaa muut kärsimään, vain sen takia että on joskus tehnyt virheen, ja Jumala ei sitä koskaan anna anteeksi. Tuolla kasvatuksella lapsesi tulevat tekemään juuri samat virheet kuin sinä ja miehesi olette tehneet. 27
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.06.2013 klo 13:49"]
Miehesi on ihan selvästi narsisti, ja siitä ei parane mitenkään, vaan se pahenee mitä vanhemmaksi hän tulee. Valitettavasti ainut mahdollisuus sinulla on avioero. Hän ei ole vieläkään ole pystynyt sinua nujertamaan täydellisesti. Tulevaisuudessa astuu kuvaan sairaalloinen mustasukkaisuus väkivalta ym. Eli nyt on viimeinkin aika ajatella sinun myös itseäsi. Tiedän että se on vaikeaa, mutta vaikeaa tulee tulee tulevaisuudessa olemaan joka tapauksessa. Tiedän, että uskovaiset tuomitsevat neuvoni, mutta valitettavasti tämä on totta.
[/quote]
En ehtinyt lukea/huomannut ylläolevaa viestiäsi ennen vastaustani.
Tuon luettuani olen vakavasti sitä mieltä, että miehesi tuskin tulee muuttumaan. Lastenne kannalta toivon todella, että eroatte Lapsuus henkisen väkivallan perheessa jättää jälkensä lapsiiinne ikuisiksi ajoiksi, ja saa heidät tekevään vääriä valintoja elämässään.
Suojele lapsiasi ja eroa! Jatkakaa lasten kanssa elämää puhtaalta pöydältä, mieluummin vaikka ilman mitään miehiä. Miehelläsi on liian pahat vaikeudet ollakseen perheenisä, vaikka hän uskossa olisikin tai haluaisi olla.
Voimia sinulle!
Edellisen viestin (52) lähetti 31.
"25: ollaan tässä vuosien varrella aina välillä yritetty keskustellakin. Mutta miehen ylimielinen perusasenne ei silti muutu ja myöskään mun syvä inho sitä miestä kohtaan ei muutu. Mä en voi ikinä luottaa ja turvautua siihen, joudun aina pelkäämään koska seuraavaksi tulee paskaa niskaan ja puolustautumaan sitä vastaan. Mä en vaan riitä hänelle mitenkään, aina vaan olis parantamista siivouksen tasossa, asioitten hoitamisessa, ulkonäössä. Mun pitäis raataa itseni henkihieveriin jos haluaisin miellyttää sitä. En aio tehdä sitä. Aion kaivaa omaa poteroa vaan syvemmäksi ja linnoittautua sitä tyyppiä vastaan. Sori vaan, mutta muuhun en enää pysty.
ap"
Tätä viestiäsi yritin siis lainata, mutta ei onnistunut...
t.31
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap,
Minulla on ihan sama tilanne kuin sinulla. Olen ollut naimisissa 5 vuotta uskovaisen naisen kanssa ja meillä kaikki muu toimii paitsi seksi. Hänellä ei ole seksin suhteen yhtä paljon paloa kuin minulla. Olimme molemmat myös kokemattomia yli kolmekymppisiä kun menimme naimisiin. Minulla on aika-ajoin käynyt mielessä, että haluaisin vielä kokea kunnon "menoa" sängyssä ja kiusaukset näin nettiaikana Ovat suuret. Uskossa olen ollut teini-ikäisestä lähtien ym...
Olisko asumusero mitään? Saisit miettiä rauhassa ja olla vapaa tolta piinalta ja ehkä mieskin ymmärtäisi että olet tosissasi? Koska kenenkään ei tarvitse tuollaiseen suostua. Kyllä sullakin on oikeus esittää ehtoja sen suhteen, ettet tuollaiseen nujerrukseen suostu! Sitten vielä päälle joku parisuhdeterapia, vähintäänkin. Jos se sillä lähtis muuttumaan...?