Onko miehessä jotakin vikaa jos häntä petetään?
Häntä on petetty kahdessa edellisessä (vakavassa) suhteessa ja nyt naimisissa ollessaan myös vaimo on pettänyt. Edelliset suhteet (joista toinen avoliitto) ovat päätyneet eroon, nyt mies ei edes välitä vaikka tietää.
Mies on tosi mukava, hänän hiljainen tosin. Kiltti ja toiset huomioon ottava (olen tuntenut miehen ihan lapsuudesta lähtien).
Jäin vain miettimään, onkohan miehessä jotakin vikaa kun näin on käynyt kolmessa perättäisessä suhteessa. Vai onko hänellä vain käynyt tosi paska mäihä? Vähän kyllä sääliksi käy.
Kommentit (24)
Koska ihmisellä on vastuu omasta toiminnastaan, ja omalla toiminnalla voi (tietyssä määrin) vaikuttaa toisten ihmisten tekoihin. Jos jätän auton lukitsematta, riski sen varastamiseen kasvaa. Jos käyttäydyn kusipäisesti, riski sille että muut käyttäytyvät kusipäisesti minua kohtaan kasvaa. Jos jätän parisuhteen seksiongelmat huomiotta, riski pettämiseen kasvaa. Tämä ei tietenkään sulje pois sitä että varkaus ja pettäminen ovat väärin ja vastuu niistä on varkaalla ja pettäjällä.
Maailma nyt vaan on sellainen, että asiat harvoin ovat ihan yksinkertaisia. Joskus pettäjä pettää vaikka parisuhteen toinen osapuoli tekisi mitä, joskus taas toisen osapuolen toiminnalla on vaikutusta. Pettäminen ja varastaminen ovat väärin, mutta ei järkevä ihminen tuudittaudu mihinkään "voin toimia miten vaan ja sitten heittäytyä avuttomaksi marttyyriksi jos joku toimii minua kohtaan väärin" (varastaa lukitsemattoman auton, pettää esim. 3 v seksittömyyden jälkeen kun parisuhdeterapia tms. ei ole auttanut ja toinen ei näe mitään ongelmaa seksittömyydessä, kuten yksi tuttu teki) vaan on realistinen ja ottaa huomioon myös sen mahdollisuuden että joku (varas, pettäjä) toimii väärin ja tekee sen mikä on omalta osalta mahdollista ja kohtuullista vpienentääkseen riskejä.
[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 21:24"]
Sinullekin vielä rautalankaa, vika on vain pettäjässä jos menee pettämään. Erikseen sitten parisuhteen kriisit. Niitä ei ratkota pettämisellä, vaikka olisi miten seksin suhteen ongelmia.
Jos sinusta kerran on pettäminen väärin eikä petetyn toiminta vaikuta pettäjän toimintaan, miksi väität vastaan? Ihan sama miten riski kasvaa, pettäjä on urpo jos kuvittelee suhteen parantuvan vieraassa pedissä.
Eikä se autovertaus liity tuohon nyt mitenkään. Ihan kuin pettäjä olisi avuton auto joka ei voi sille mitään, että ventovieras ihminen hyppää rattiin ja varastaa.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 21:31"]
Vinku vonku. MInusta jos ihmistä on petetty kolmesti eli ilmeisesti kaikissa tärkeissä suhteissa, vika on siinä, että on niin huono sängyssä, että kaikki ovat jääneet kaipaamaan parempaa. Joka ikinen. Ei mikään yksittäistapaus vaan 3 = kolme.
Kannaisko vaikka katsoa pornoa ja tajuta missä seksissä on kysymys.
Tapasin vastikään 40 vee miehen, joka ei tiennyt missä kohtaa on G-piste. Oli tuuman verran pielessä. Joitakin ei vain voi opettaa joka asiassa. Ihmisessä nimittäin on useita eroottisia kohtia ja jos jokaista koskettaa väärin, ei vaan voi opettaa miten koskettaa ja mistä ja miten. On huonoja suutelijoitakin. Sitä on vaikea opettaa aikuiselle miehelle.
[/quote]
Pornosta näkee että missä seksissä on kyse?! Eli seksi on sitä että mies tunkee itsensä kuolaiseen naiseen, pökkii 5minuuttia täyttä vauhtia ja tulee naisen naamalle? Ja siis nainen kiljahtaa jo ekasta työnnöstä koska siitähän naiset tulevat....
[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 21:43"]
Koska ihmisellä on vastuu omasta toiminnastaan, ja omalla toiminnalla voi (tietyssä määrin) vaikuttaa toisten ihmisten tekoihin. Jos jätän auton lukitsematta, riski sen varastamiseen kasvaa. Jos käyttäydyn kusipäisesti, riski sille että muut käyttäytyvät kusipäisesti minua kohtaan kasvaa. Jos jätän parisuhteen seksiongelmat huomiotta, riski pettämiseen kasvaa. Tämä ei tietenkään sulje pois sitä että varkaus ja pettäminen ovat väärin ja vastuu niistä on varkaalla ja pettäjällä.
Maailma nyt vaan on sellainen, että asiat harvoin ovat ihan yksinkertaisia. Joskus pettäjä pettää vaikka parisuhteen toinen osapuoli tekisi mitä, joskus taas toisen osapuolen toiminnalla on vaikutusta. Pettäminen ja varastaminen ovat väärin, mutta ei järkevä ihminen tuudittaudu mihinkään "voin toimia miten vaan ja sitten heittäytyä avuttomaksi marttyyriksi jos joku toimii minua kohtaan väärin" (varastaa lukitsemattoman auton, pettää esim. 3 v seksittömyyden jälkeen kun parisuhdeterapia tms. ei ole auttanut ja toinen ei näe mitään ongelmaa seksittömyydessä, kuten yksi tuttu teki) vaan on realistinen ja ottaa huomioon myös sen mahdollisuuden että joku (varas, pettäjä) toimii väärin ja tekee sen mikä on omalta osalta mahdollista ja kohtuullista vpienentääkseen riskejä.
[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 21:24"]
Sinullekin vielä rautalankaa, vika on vain pettäjässä jos menee pettämään. Erikseen sitten parisuhteen kriisit. Niitä ei ratkota pettämisellä, vaikka olisi miten seksin suhteen ongelmia.
Jos sinusta kerran on pettäminen väärin eikä petetyn toiminta vaikuta pettäjän toimintaan, miksi väität vastaan? Ihan sama miten riski kasvaa, pettäjä on urpo jos kuvittelee suhteen parantuvan vieraassa pedissä.
Eikä se autovertaus liity tuohon nyt mitenkään. Ihan kuin pettäjä olisi avuton auto joka ei voi sille mitään, että ventovieras ihminen hyppää rattiin ja varastaa.
[/quote]
[/quote]
Jos ei mikään toimi ja kaikki menee päin honkia, ei edelleenkään pettäminen ole ratkaisu vaan sitten on jo ero seuraavaksi.
Jos ei kykene elämään ilman seksiä ja toinen osapuoli sitä ei jostain syystä halua, kannattaa erota. Terapioidenkaan jälkeen.
Jos kaikki on kokeiltu, ei siinä taida enää toivoa olla ellei sitten parisuhteen osapuolet saa vaikka sovittua avoimesta suhteesta. Luvan kanssa sänkyyn toisen kanssa.
Ajatella, se on niin yksinkertaista. Ei se pettäminen ole mihinkään ratkaisu. Aiheutuu vain enemmän ongelmia jos petetty siitä kuulee.
Eikä edelleenkään se pettäjä ole avuton auto joka ei pysty vaikuttamaan siihen kuka hänellä ajaa ja kuka ei.
Vaikka kuinka petetty olisi toiminut väärin pettäjää kohtaan parisuhteessa, hän ei aja pettäjää toisen ihmisen sänkyyn.
Eikö ihmiset harrasta suhdeiden alussa intohimoista seksiä!! Kyllä minä olin mieheni kanssa ensimmäiset puoli vuotta ihan villinä!
Onhan se turha valittaa jos ei seksiä harrasta ollenkaan ennen avioliittoa tai yhteen muuttoa. Jos se kerran todella huono on, niin kyllä sen huomaa jo melkeinpä ekalla kerralla.