Lue keskustelun säännöt.
Kuinka paljon parisuhteessa saa olla ”omaa tilaa” ja tahtoa?
22.07.2020 |
Koen jostain syystä, että tullakseni hyväksytyksi, minun on myönnyttävä kaikkiin mieheni toiveisiin, jos en suoranaisesti nyt koe niitä ihan hirvittävän vastenmielisiksi (tyyliin ”kuolisin mieluummin”).
Olen oppinut kotoa, että ei saa haastaa riitaa, pitää tehdä asiat oikein, kantaa vastuu, olla kiltti ja hyväntahtoinen.
Jos sanon ”ei” tai olen toista mieltä, koen haastavani riitaa ja aiheuttavani rikkeen perheen harmoniassa.
Lopputuloksena en tiedä kuka olen, mitä haluan, mitä ajattelen tai mitä edes voisin tahtoa. Olen koko ajan surullinen. Olen sanonut tästä miehelle, jonka mielestä minun pitäisi ryhtyä rehelliseksi ja sanoa mitä ajattelen. Mutta en tiedä enää - en ole ehkä koskaan tiennytkään. Olen vain ahdistunut.
Käyn terapiassa, käymme parisuhdeterapiassa. En halua pahoittaa parisuhdeterapeutin mieltä, joten yritän esittää, että olen jotenkin ”edistynyt”. Terapeuttini sanottaa minulle muiden tunteita ja koen, että se lisää tarvettani miellyttää, koska ”jos joku ajattelee tavalla x tai haluaa asiaa y, niin en voi asettua väliin”.
Äitini mielestä olen narsistinen ja hirveä ihminen, olen vetäytynyt suhteesta häneen, koska en tiedä mitä muuta tehdä. Jos olen hänen mielestään hirveä, niin kai se sitten niin on.
Ymmärrän, että tavallaan minun pitäisi ns ryhdistäytyä, mutta menettäisin ne viimeisetkin ihmiset. Ulkokuoreni on hiljainen ja ystävällinen (kai?), esitän olevani iloinen ja reipas. En hermostu helposti ja ymmärrän ihmisiä loputtomiin. Pidän työstäni, omassa elämässä on aina vaikeaa.
Minua häiritsee kyllä se, että lapset kokevat, että äitiä pitää hoivata ja suojella.
Kommentit (15)
Vierailija kirjoitti:
Olet kuin minä nuorena. Se oli läheisriippuvuutta.
Ja siitä paranee vain pohtimalla, mitä minä tarvitsen, haluan, tahdon ja pelkään. Ja alkamalla elämään sen mukaista elämää.
Jatkan: jos menetät ihmisiä, se vaara on, niin ne ihmiset eivät ole hyväksi sinulle. He ovat niitä, jotka haluavat kontrolloida sinua. Jokainen, joka antaa sinulle vapauden olla oma itsesi, ei lähde mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on valtavan iso asia. Hyvä kun työstätte asiaa terapiassa ja yhdessä miehesi kanssa. Mutta älä ihmeessä ala miellyttää terapeuttiakin.
Itse ajattelen niin, että kun tämän ihmisen kanssa haluan elää loppuelämäni, niin haluan myös olla oma itseni, kaikessa, mielipiteineni, tekemisineni. Jotta voin elää omani näköisen elämän. Toki toinen huomioon ottaen. Mutta mitä merkitystä on edes rakkaudella, jos se ei kohdistu siihen, mitä oikeasti olet vaan johonkin mitä esität?
Sinulla on varmasti rankka tausta, kun tarpeesi miellyttää ja tulla hyväksytyksi on noin vahva. Mutta olet nyt oikealla tiellä, kun olet alkanut kyseenalaistaa asioita ja ottanut etäisyyttä menneeseen. Tsemppiä matkalle ja itsesi löytämiseen!
Minusta tuntuu, etten oikeastaan tiedä/tunne lähes ketään, jonka hyväksyntä EI olisi ehdollista tai joka ei ajattelisi, että ihmissuhteisiin liittyy tietty alistuvuus. Minusta tuntuu, etten löydä mistään järkevää ns. kompassia kertomaan, mikä on oikein ja normaalia, mikä kohtuutta.
Oma äitini ja siskoni elävät tavallaan uhriutuneessa roolissa, johon yrittävät itseään ahtaa. He ovat 80 ja 59. Itse olen 46.
Ap
Itse olin vähän samanlainen ja minulla on samanlainen äiti. Siis kuten ap.
Ratkaisin asian niin, että aloin olla eri mieltä kaikesta ja kaikkien kanssa. Ei väliä, oliko asia minulle tärkeä vai ei. Päätin, että minä haluan tämän näin ja pidin pääni. Muut huomasivat että ylitseni ei kävellä ja itse sain harjoitusta. Nyt alkaa jo sujua.
Sanon omasta kokemuksesta, että ap:n kaltainen äiti on lapsille oikea kiviriippa. Äidin pitäisi olla vahva, tuki ja turva. Sen sijaan lapsi joutuu hoivaamaan ja huolehtimaan ja esittämään itse vahvaa. Sen tajuaa itse vasta aikuisena ja silloin se äidin velttous alkaa tosissaan ärsyttää. Ja se, miten huono esimerkki tuo on lapsille, erityisesti tytöille. Tiedän hyvin että tämä ei ole rakentava kommentti. Mutta siltä minusta tuntuu äitini käytös.
Ei minullakaan ole muuta sanottavaa kuin että olet oikealla tiellä ja selvästi tiedostat jo ongelman ytimen. Ei tuohon auta muu kuin terapia ja aika. On tärkeää myös, että ympärilläsi on ihmisiä, jotka eivät yritä kontrolloida ja alistaa sinua kuten äitisi. Olet tehnyt hyvin ottaessasi etäisyyttä äitiisi. Ehkä tunnet siitä syyllisyyttä, mutta joskus ainoa keino suojella itseään on katkaista suhde johonkin toiseen, jopa perheenjäseneen. Sinä et varmasti ole itse narsisti, mutta oireilet kuten narsistin uhri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olin vähän samanlainen ja minulla on samanlainen äiti. Siis kuten ap.
Ratkaisin asian niin, että aloin olla eri mieltä kaikesta ja kaikkien kanssa. Ei väliä, oliko asia minulle tärkeä vai ei. Päätin, että minä haluan tämän näin ja pidin pääni. Muut huomasivat että ylitseni ei kävellä ja itse sain harjoitusta. Nyt alkaa jo sujua.
Sanon omasta kokemuksesta, että ap:n kaltainen äiti on lapsille oikea kiviriippa. Äidin pitäisi olla vahva, tuki ja turva. Sen sijaan lapsi joutuu hoivaamaan ja huolehtimaan ja esittämään itse vahvaa. Sen tajuaa itse vasta aikuisena ja silloin se äidin velttous alkaa tosissaan ärsyttää. Ja se, miten huono esimerkki tuo on lapsille, erityisesti tytöille. Tiedän hyvin että tämä ei ole rakentava kommentti. Mutta siltä minusta tuntuu äitini käytös.
Noin minäkin tein kontrolloivien ihmisten suhteen. Aloin olemaan kaikesta eri mieltä. Se antoi rohkeutta lisää, sain kaiken maailman haukkuja vastaan, mutta päätin, että minulla on OIKEUS tähän.
Luin omien oikeuksien luettelelo http://vuorovaikutuspakki.blogspot.com/2013/04/omien-oikeuksien-luettel… aamuin illoin, kuukausi kuukauden perään.
Ap, kysyit mikä on kohtuullista ja normaalia. Lue tuota luetteloa. Kaikki siinä kerrotut asiat ovat sellaisia.
Sinulla on oikeus olla mitä mieltä tahansa. Sinulla ei ole oikeitta satuttaa ketään. Eli: sinulla on oikeus sanoa ”olen eri mieltä kuin sinä ja minun mielestäni xxx”, mutta sinulla ei ole oikeutta sanoa toiselle ”olet idio otti, kun ajattelet noin, jokainen aikuinen tietää asian olevan näin”.
Ykkönen
Olet aika hukassa itsesi kanssa. Tuossa tilanteessa ei terapiat auta, kun ainoastaan esität siellä. Miksi haluat maksaa terapiasta tai pariterapiasta jos et kykene olemaan siellä rehellinen? Et tunne itseäsi ollenkaan, ja sellainen aikuinen ei voi olla parisuhteessa. Sinun pitäisi erota ja olla yksin muutama vuosi, ja oppia tuntemaan itsesi. Nyt olet alistavassa suhteessa, etkä edes tiedä mitä haluat. En voi ymmärtää miksi aikuinen ihminen haluaisi olla suhteessa, jossa toinen alistaa ja sinä et edes tiedä mitä haluat- etkä osaa sanoa ei? Lapsenne saavat tosi vääristyneen kuvan parisuhteesta, ja näytät heille että nainen alistuu- ei hyvä!
Myös ihmetyttää että jaksat esittää reipasta ja iloista ihmisille jotka tunnet. Tuolla tavalla jossain vaiheessa tulet hajoamaan ihan kunnolla, tai saat esim burn outin. Kulissin esittäminen on raskasta psyykeelle, ja saatat sairastua jos jatkat samaa tahtia. Yleensä tällaiset ihmiset saavat "yhtäkkiä" masennuksen tai jonkun muun sairauden, saavat heti lääkityksen, ja jatkavat sitten elämää lääkityksen kanssa, käsittelemättä ongelmiaan. Ota itseäsi niskasta kiinni ja ala selvittelemään itseäsi selvemmille vesille ennen kuin koko pakka räjähtää käsiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos haluat päästä eteenpäin, aloita siitä, että olet rehellinen terapeutille. Muuten terapia on ajan hukkaa.
Uskon, että olet jo oikealla tiellä ja on hienoa, että olet pystynyt irrottautumaan äidistäsi.
Täällä toinen miellyttäjä. Vanhemmilla
niin paljon vaikeuksia ollessani lapsi että opin olemaan aina helppo ja hymyilevä. Mieheni on hieman dominoiva luonne ja olen antanut hänen tehdä päätöksiä aika yksin, esim.asuinpaikkamme on valikoitunut hänen työnsä mukaan. Olen niellyt tunteeni ja ne ovat pulpahdelleet välillä hallitsemattomasti aiheuttaen kamalia riitoja.Lisänä on ollut hyvin dominoiva anoppi joka on tukahduttanut kaikki tunteeni, aina pitäisi vain olla sopeutuva ja heitä pokkuroiva. Eikä sittenkään kelpaa.
Ei n sanomista ja tunteiden ilmaisua voi harjoitella. Sanon töissä että en ota sitä extrahommaa, sanon isälleni että nyt emme ole sinne päin tulossa. En vastaa anopille kun hänen puhelut ahdistaa. Miehen kanssa kotihommat ja lasten menot on saatu sovituksi. Jos annan periksi jossain asiassa, saan siitä jotain vastinetta. Pääosin tämä on ollut helpompaa kuin kuvittelin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuosta tunnistan paljon itseäni. Ja myönnän, että se on vaan niin hiton vaikeaa joskus kertoa mitä mieltä on itse. Ettei toinen vain suutu tai loukkaannu. Kun eihän se ole niin suuri uhraus, jos jätän omat toiveeni hetkeksi sivuun... Tiedostan ongelmani, mutta on se kyllä haastavaa saada itsensä toimimaan järkevämmin tai suoremmin.
Vierailija kirjoitti:
Olet aika hukassa itsesi kanssa. Tuossa tilanteessa ei terapiat auta, kun ainoastaan esität siellä. Miksi haluat maksaa terapiasta tai pariterapiasta jos et kykene olemaan siellä rehellinen? Et tunne itseäsi ollenkaan, ja sellainen aikuinen ei voi olla parisuhteessa. Sinun pitäisi erota ja olla yksin muutama vuosi, ja oppia tuntemaan itsesi. Nyt olet alistavassa suhteessa, etkä edes tiedä mitä haluat. En voi ymmärtää miksi aikuinen ihminen haluaisi olla suhteessa, jossa toinen alistaa ja sinä et edes tiedä mitä haluat- etkä osaa sanoa ei? Lapsenne saavat tosi vääristyneen kuvan parisuhteesta, ja näytät heille että nainen alistuu- ei hyvä!
Myös ihmetyttää että jaksat esittää reipasta ja iloista ihmisille jotka tunnet. Tuolla tavalla jossain vaiheessa tulet hajoamaan ihan kunnolla, tai saat esim burn outin. Kulissin esittäminen on raskasta psyykeelle, ja saatat sairastua jos jatkat samaa tahtia. Yleensä tällaiset ihmiset saavat "yhtäkkiä" masennuksen tai jonkun muun sairauden, saavat heti lääkityksen, ja jatkavat sitten elämää lääkityksen kanssa, käsittelemättä ongelmiaan. Ota itseäsi niskasta kiinni ja ala selvittelemään itseäsi selvemmille vesille ennen kuin koko pakka räjähtää käsiin.
Siis mitä? Ap:n pitäisi rikkoa avioliitto, koska hän ei osaa sanoa eikä edes tiedä mitä haluaa? Eihän mies ap:n kertoman mukaan häntä mitenkään alista. Ap:n kaltaisten ihmisten kanssa jokainen päätyy väkisinkin dominoimaan kun ap pokkuroi ja miellyttää kaikessa.
Meillä oli vähän sama ongelma kun olemme molemmat miellyttäjiä. Söimme 3 vuotta oliiveja, kun kumpikin luuli että toinen tykkää mutta oikeasti kumpikin inhosimme. Onneksi sentään saamme suumme auki isommissa asioissa. Yleensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kommenteista! Hirveän mielelläni alkaisin vain ”omaksi itsekseni” ja niin edelleen, mutta sitä varten pitäisi tuntea itsensä paremmin.
Minulla on liuta kavereita, mutta vain pari ystävää ja oikeastaan varon heillekin avautumista. Aavistan aika herkästi ennalta, jos kaveri/ystävä tuskastuu minuun ja vetäydyn silloin. En halua olla rasittava taakka tai energiasyöppö.
Ahdistun jonkin verran aina myös ajatuksesta, että ”en ole rehellinen” - koska se kuulostaa siltä, että olen huono tai paha, valheellinen ihminen. En haluaisi olla. Koen, että minun tulee suojella muita ihmisiä ”minulta”, joten vetäydyn omiin oloihini yhä enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommenteista! Hirveän mielelläni alkaisin vain ”omaksi itsekseni” ja niin edelleen, mutta sitä varten pitäisi tuntea itsensä paremmin.
Minulla on liuta kavereita, mutta vain pari ystävää ja oikeastaan varon heillekin avautumista. Aavistan aika herkästi ennalta, jos kaveri/ystävä tuskastuu minuun ja vetäydyn silloin. En halua olla rasittava taakka tai energiasyöppö.
Ahdistun jonkin verran aina myös ajatuksesta, että ”en ole rehellinen” - koska se kuulostaa siltä, että olen huono tai paha, valheellinen ihminen. En haluaisi olla. Koen, että minun tulee suojella muita ihmisiä ”minulta”, joten vetäydyn omiin oloihini yhä enemmän.
Ei kukaan voikaan vain "alkaa omaksi itsekseen", vaan sinun pitää kasvaa omaksi itseksesi. Et sinä voikaan kerralla "löytää itseäsi" kokonaan. Se pitää löytää pala palalta, ja samalle heittää sitä vanhaa roolia pois.
Minulla on tuo prosessi kestänyt jo ainakin 8 vuotta, ja vielä olen kovastikin keskeneräinen. Tulenko ikinä valmiiksi? Mutta nyt on jo huomattavasti parempi olo. Terapiassa kävin aikani. Siitä oli apua. Jossain vaiheessa myös avauduin äidilleni, välittämättä siitä, miltä hänestä tuntui. Nyt on ollut jo jonkin aikaa mielessä, että pitäisi kiittää äitiä siitä, että hän kuunteli, vaikka pahalta varmasti tuntui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en oikein halua äidille avautua, on niin vanha ihminen jo. Se olisi ihan rääkkäystä. Irvokasta kyllä, ei ole paljon sukuakaan, johon olisin aidossa vuorovaikutuksessa ja tunnettaisiin puolin-toisin.
Olen aloittanut usein terapian ja aina sitten vain jättänyt menemättä jossain vaiheessa, ts. en ole varannut uutta aikaa. Ohareita en sentään tee.
Tunnistan, että mulla on nykyään kova tarve hakeutua vain sellaisten ihmisten seuraan, jotka hyväksyvät mut ihmisenä. Se vain tuntuu tarkoittavan aika isoja muutoksia...
Olet kuin minä nuorena. Se oli läheisriippuvuutta.
Ja siitä paranee vain pohtimalla, mitä minä tarvitsen, haluan, tahdon ja pelkään. Ja alkamalla elämään sen mukaista elämää.