Lue keskustelun säännöt.
Miksi kontrolloivan ja (henkisesti) väkivaltaisen puolison kanssa elävälle ei saisi sanoa, että se on oma valinta ja lähde vaan menemään?
21.07.2020 |
Pohdin tätä, koska itse lähdin tuosta suhteesta juuri tuollaisten palstakommenttien innoittamana. Aloin tosiaan havahtua siihen, että ihan vapaaehtoisesti siinä olen, ja miksi en vain lähtisi. Kyllähän sitä voi loputtomasti analysoida syitä, miksi on tuollaisessa suhteessa, mutta siinä antaa tavallaan itselle luvan jäädä kun on noita syitä miksi olla siinä.
En nyt tarkoita että tuo kaikille toimisi, mutta minulle juuri nuo kommentit toimivat, joten ei se ihan huono juttu oli että noita täälläkin jankataan. Eri asia toki jos on jo fyysinen väkivalta kovasti kuvioissa ja lähteminen vaikeaa koska pelkää henkensä puolesta, ja tätä on jatkunut jo vuosikausia.
Kommentit (25)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun vuosikausia on poljettu maanrakoon ja viety se oma tahto niin se vaatii valtavat voimavarat lähteä menemään. Puhun kokemuksesta.
Miksi kukaan antaa polkea itseään vuosikausia? Eikä niitä voimavaroja voi kukaan ulkopuolinen lahjoittaa.
No ei ainakaan huvikseen. Kerron kokemuksella. Lapsesta asti minua oli kasvatettu väkivallalla, ja samanlaiseen suhteeseen päädyin. Nyt olen vasta terapian myötä kunnolla tajunnut, että se on väärin. Järjellä ajatellen olen jotenkin tajunnut että ehkä se on väärin, mutta se kasvatus ja sieltä juurtuneet ideologiat (vai mitkä lie) on olleet vahvasti eri mieltä. Ajattelin että olen niin paha ihminen, että olen ansainnut kaiken mitä minulle tapahtuu, ja oikeastaan se mitä minulle tapahtuu ei ole pahaa, koska se tapahtuu minulle. Kaikki oli minulle niin normaalia, että en tajunnut edes lähtä kyseenalaistamaan asiaa. Lisäksi tuohon vielä dissosiaatio, eli unohdin kaiken mitä minulle on tehty, ja jos yritin puhua asiasta niin kaikki haihtui mielestäni. Muistin vain ne hyvät muistot, ja ihmettelin että miksi lähtisin suhteesta, kun asiat on niin hyvin.
Terapian myötä vasta aloin hoksaamaan asioiden laitaa, ja sain pysymään muistikuvat päässäkin. Tiedän että kuulostaa älyttömältä, mutta niin kummasti ihmismieli voi toimia. Minulle ei tepsinyt sanoa että lähde pois. Tiesin tavallaan että minun pitää lähtä, mutta se ei pystynyt muuttamaan sitä "toista minää" joka oli ihan eri mieltä että kaikki mitä tapahtuu on normaalia, ja minä olen ansainnut sen ja siksi minun ei pidä lähteä.
Minua auttoi myös lukea kirja Why does he do that, joka löytyy ilmaiseksi netistä. Sen olen käynyt linkittämässä vastaavanlaisiin ketjuihin, joissa ap saattaa miettiä jotain väkivaltaan liittyvää. Sen lukeminen sai minussa enemmän raksutusta käyntiin. Joillekin saattaa toimia sanoa että lähde, mutta sitten voi olla meitä hankalampia tapauksia, jotka vaatii terapiaa ja monia monia monia kertoja vakuutteluja ennen kuin alkaa tieto menemään sinne aivojen perimmäiseenkin nurkkaan.
Minä kyllä ihan reilusti tilasin tuon kirjan kirjakaupasta, että sen tekijä sai maksun työstään. Ei se pokkarina niin pahasti taloutta kaatanut, että olisi pitänyt netistä varastaa.
- ohis
Olisin minäkin halunnut tilata sen, mutta puoliso olisi saanut tietää, ja siitä riemu olisi revennyt. Pointti oli se että sitä pystyy lukemaan aika hyvin salaa kännykältä incognito tilassa jossa sen saa äkkiä heitettyä hukkaan jos toinen tulee hönkäilemään selän taakse, eikä siitä jää jälkeä että on tullut luettua, toisin kuin kirja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ainakin estää sekä uupumus että henkiseen väkivaltaan kuuluvat syyllistäminen, kiristäminen ja uhkailu.
Jos lähdet, niin *sitä ja tätä*.
Pelkään, että väkivalta jatkuu vielä pahempana eron jälkeen, enkä kestäisi sitä. Tuntuu siltä, etten kestäisi.
Vaikka kuinka sanottaisiin rehellisiä mielipiteitä, niin lähteminen on vaikeaa. Vaikeampaa kuin mikään mitä olen koskaan tehnyt, koska tällä kertaa oikeasti PELKÄÄN.
Miksi jotkut sitten kyselevät palstalla miten voi lähteä tuollaisesta suhteesta, jos ei kuitenkaan aio lähteä? Jos tosiaan haluaapois, ei siihen auta muu kuin että päättää lähteä. Ei teitä kukaan tule hakemaan sieltä pois.
Totta kai aion lähteä, mutta aina löytyy se ”sitten kun”. Tietenkään kukaan ei hae minua pois, mutta eivät anonyymit neuvotkaan minua ole onnistuneet siirtämään minua täältä muualle.
Siksi olen täällä edelleen, neuvoista huolimatta.
Riippuu varmaan väkivallan vakavuudesta. Helppohan se on neuvoa.
Jos joskus päätät lähteä, niin sen jälkeen kadut jokaista päivää, jona et jo lähtenyt. Mutta ethän sinä koskaan lähde. Pysyt hakattavana siihen asti, kunnes hän tappaa sinut. Joka ikinen hetki valitset sen elämän uudelleen. Nyt. Ja nyt. Ja nyt. Ja nyt.
Niin. Jotkut haluavat paremman elämän. Toiset haluavat ymmärrystä ja sääliä siitä, kuinka surkea heidän elämänsä on.
Kyllä se oikeasti auttaa kun muut reippaasti sanovat, että tuo ei ole normaalia ja tuollaista ei kuulu sietää, että pitää lähteä. Itsekin olen päässyt siten irti henkisestä väkivallasta.
Minä kyllä ihan reilusti tilasin tuon kirjan kirjakaupasta, että sen tekijä sai maksun työstään. Ei se pokkarina niin pahasti taloutta kaatanut, että olisi pitänyt netistä varastaa.
- ohis