Muistaako kukaan enää Ted Bundya, psykopaattien psykopaattia?
Meidän perhe asui USAssa 70-luvulla ja Tedin jahti oli suorastaan kansanhuvi, tai siis huvia ellei hän olisi murhannut 30-100? naista ennen kiinnijäämistään raa'alla tavalla. Bundy teloitettiin sähkötuolissa 1989, jolloin asuimme jo Suomessa. Kysyisinkin, onko tämä henkilö jäänyt kenenkään muistiin uutisista tai muutoin?
Kommentit (18)
Joo, ei, eri mies. Ted Bundy oli ihan oikea ihminen ja uhrit ihan todellisia.
en.wikipedia.org/wiki/Ted_Bundy
Uutisista en muista, kun en ollut vielä edes syntynyt silloin. Muuten Ted Bundy on kyllä jäänyt mieleeni. Taitaa olla kuuluisin sarjamurhaaja. Mutta millä perusteella Ted Bundy olisi psykopaattien psykopaatti?
En nyt kutsuisi Ted Bundya psykopaattien psykopaatiksi, omasta mielestäni esimerkiksi Andrei Chikatilo on hirviömäisempi. Olettaen, että hirviömäisyydellä on mitään asteikkoa. Ted Bundy on kyllä yksi kuuluisimmista modernin ajan sarjamurhaajista, mutta varmaankin kuitenkin Viiltäjä-Jack on tunnetumpi.
5 jatkaa, eli ei siis kovin varmat pohjat tuolle väittämälle psykopaateista psykopaateimmalle.
Mä muistan lukeneeni lapsena, varmaan joskus 80-luvun alkupuolella, Valituista paloista artikkelin Bundysta. Pelkäsin sen jälkeen ihan kuollakseni, että sarjamurhaaja tulee ja tappaa mut ja koko perheeni.
Tässä on maailman sairain murhaaja. Aivan käsittämätöntä touhua. Pahinta mistä olen ikinä kuullut.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Albert_Fish
http://en.wikipedia.org/wiki/Albert_Fish
[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 21:55"]
En nyt kutsuisi Ted Bundya psykopaattien psykopaatiksi, omasta mielestäni esimerkiksi Andrei Chikatilo on hirviömäisempi. Olettaen, että hirviömäisyydellä on mitään asteikkoa. Ted Bundy on kyllä yksi kuuluisimmista modernin ajan sarjamurhaajista, mutta varmaankin kuitenkin Viiltäjä-Jack on tunnetumpi.
[/quote]
Ei kai psykopaattien psykopaattia määritellä hirviömäisyyden perusteella? Itse ymmärtäisin psykopaattien psykopaatin tarkoittavan kaikista psykopaattisinta psykopaattia. Psykopatian diagnoosikriteereihin ei kuulu hirviömäisyys. Psykopaattien psykopaatti ei välttämättä ole tappanut ketään, hän saattaisi olla vaikkapa huijari, mutta ei välttämättä murhaaja.
Mutta kuka muistaa Nightstalkerin?
Joo fishiä on vaikea päihittää. Hyi helvetti mitä hirviöitä maailmassa on ja on ollut.
Luulisin, että Ted Bundy muistetaan niin hyvin juuri sen vuoksi, että häntä tietyllä tapaa glorifioitiin median puolesta tiuhaan tahtiin murhien paljastumisen aikana. Hän oli miellyttävä silmälle (toisin kuin esim. John Wayne Gacy) ja sen vuoksi pääsikin helpommin lähestymään uhrejaan. Tämän vuoksi Bundyn kasvot komeilivatkin pitkään lehtien etusivuilla. Hän myöskin pääsi pakenemaan ensimmäisen pidätyskerran jälkeen sellistään ja murhasi vielä sen jälkeen, mikä auttoi tämän julkisuuden jatkumoa. Ted Bundya ei edes välttämättä pidetä ensisijaisesti psykopaattina, vaan sosiopaattina, vaikkakin rajanveto näihin persoonallisuushäiriöihin on häilyvä.
Totta kai muistan Tedin. Olen jotenkin kiinnostunut ihmisen pimeästä puolesta ja katsellut näitä netistä.
Tuolta löytyy tästä veijarista hyvä dokkari:
Tilannettahan parantaa se, että original nightstalkeria ei ole koskaan saatu kiinni. Eli nyt kaikki joukolla linkin video katsomaan ja hyville unosille!
Ted Bundy tosiaan oli aika "kunnon mies" eli opiskeli muistaakseni oikeustiedettä, oli siisti ja hyvännäköinen omalla tavallaan, osallistui politiikkaan jne. Täydellinen julkisivu ja siellä takana sadisti, joka halusi hakata naisia hengiltä.
Omituisin yksityiskohta koko tarinassa on, että Tedin avopuoliso (jota kai kohteli ihan ok) oli vihjeenä antanut miehensä yhdeksi vaihtoehdoksi tekijänä. Siis se oli muistaakseni se tapaus, jossa tyttö lenkkeili puistossa ja nuori, siisti mies tuli käsi paketissa (Uhrilampaihin kopsattu idea) pyytämään tyttöä avuksi nostmaaan kanoottia. Oli vielä esitellyt itsensä Tediksi. Joku pariskunta kuuli sen ja tyttö katosi mentyään sinne pusikon taakse "nostamaan kanoottia" löytyen myöhemmin murhattuna. Julkisuudessa alettiin etsiä siis piirroksen perusteella miestä nimeltä "Ted". Todellisuudessa käytti sii oikeaa nimeään. Tuosta miehestä sitten tuli poliisille hirveästi vihjeitä ja yksi vihje oli Bundyn avopuolison vihje, että tuntomerkit sopisi hänen mieheensä, joka on Ted. Aika outo juttu. Tajusiko se nainen jotain? Miksi jatkoi vielä avoliittoa sen jälkeen, jos edes tuollainen käy mielessä?
[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 01:01"]

Mielenkiintoinen detalji, en tiennyt tuosta. Muuten väittäisin, että kai se on niin vaikea omasta aviopuolisosta moista uskoa, mutta miksi siis alun perinkään ehdotti miestään epäillyksi? Ehkä taustalla oli pelko siitä, mitä Bundy mahdollisesti tekisi tälle vaimolle. Pitäisin sosiopaattien ja psykopaattien luonteen tuntien aika varmana sitä, että parisuhteessa oli henkistä väkivaltaa ja vaimon itsetunto oli kovilla, ei nähnyt pakotietä suhteesta.
[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 00:48"]
Tilannettahan parantaa se, että original nightstalkeria ei ole koskaan saatu kiinni. Eli nyt kaikki joukolla linkin video katsomaan ja hyville unosille!
[/quote]
Vuosi sitten syksyllä poliisi toivoi muistoja rakennusmiehistä 70-luvun lopulta paikallisen ostarin työmaalta. Epäilevät että murhaaja olisi ollut töissä maalarina, koska rikospaikoilta oli löytynyt maalijäämiä.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 21:18"]
Meidän perhe asui USAssa 70-luvulla ja Tedin jahti oli suorastaan kansanhuvi, tai siis huvia ellei hän olisi murhannut 30-100? naista ennen kiinnijäämistään raa'alla tavalla. Bundy teloitettiin sähkötuolissa 1989, jolloin asuimme jo Suomessa. Kysyisinkin, onko tämä henkilö jäänyt kenenkään muistiin uutisista tai muutoin?
[/quote]
Mä muistan vain Al Bundyn. Se taisi terrorisoida ainoastaan omaa perhettään ja naapureitaan.