Ulkomaalaisten tavat, jotka on suomalaisista noloja
Tiedätkö tapoja tai asioita, jotka on ulkomailla ihan tavallisia sivistyneiden ihmisten parissa, mutta Suomessa noloja tai muuten vain ei tapana?
Kommentit (84)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on alkanut tuntumaan siltä, että olen henkisesti "ulkomaalainen"
Heh, samat sanat. Ennen kaikkea yhteisöllisyyden puute ja jatkuva toisten kyräily ahdistavat Suomessa. Vanhempani olivat sen aikakauden tavallisia synnyinseudultaan siepattuja duunareita, jotka ikuisesti kaipasivat pois eivätkä kotiutuneet uuteen paikkaan. Opin kotoa sellaisen toisten kyräilyn ja sen, ettei kehenkään voi luottaa. Olin ujo lapsi, enkä ikinä oppinut sellaista luontevaa juttelua toisten kanssa niin, että pidetään puolensa ystävällisesti ja samalla kiinnostutaan toisesta ihmisestä. Vaihtoehdot olivat olla kynnysmatto tai jyrä. Olen jo yli nelikymppinen, mutta edelleen koen ahdistusta tästä asiasta. En ikään kuin pääse vapaaksi lapsuudestani, jossa olin aina joku tollo. Lapsuudenperheestäni ei ole elossa kuin äitini, jolle on tärkeää asua riittävän kaukana minusta, "ettei ole vaivoiksi". Olisin enemmän kuin iloinen, jos minulla olisi lämmin sukuyhteisö, jossa kaikki voisivat "vaivata toisiaan". No, eipä auta kuin yrittää luoda sellainen omasta perheestäni! Minulla on lämpimät välit mm. teinipoikaani ja huomaan, että se herättää ihmisissä vähän ihmetystä. Ehkä hänestä tulee se autokuski minulle, kuten joku tässä ketjussa kirjoitti :)
Ihanasti kirjoitettu!
Hihhulius ja jäykät kulttuuriset säännöt. Pakkonaittaminen, pakkohunnutus, kunniaväkivalta jne.
Vierailija kirjoitti:
Hyönteisten syönti, tätä harrastaa maailmassa tosi moni kansa, mutta suomalaiset on sitä mieltä että kun raamattu sanoo, ettei hyönteisiä saa syödä, niin sitten niitä ei syödä.
Olisiko kuitenkin vain juutalaiselle kansalle annettu laki, ei siis koske kristittyjä eikä muita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on alkanut tuntumaan siltä, että olen henkisesti "ulkomaalainen"
Heh, samat sanat. Ennen kaikkea yhteisöllisyyden puute ja jatkuva toisten kyräily ahdistavat Suomessa. Vanhempani olivat sen aikakauden tavallisia synnyinseudultaan siepattuja duunareita, jotka ikuisesti kaipasivat pois eivätkä kotiutuneet uuteen paikkaan. Opin kotoa sellaisen toisten kyräilyn ja sen, ettei kehenkään voi luottaa. Olin ujo lapsi, enkä ikinä oppinut sellaista luontevaa juttelua toisten kanssa niin, että pidetään puolensa ystävällisesti ja samalla kiinnostutaan toisesta ihmisestä. Vaihtoehdot olivat olla kynnysmatto tai jyrä. Olen jo yli nelikymppinen, mutta edelleen koen ahdistusta tästä asiasta. En ikään kuin pääse vapaaksi lapsuudestani, jossa olin aina joku tollo. Lapsuudenperheestäni ei ole elossa kuin äitini, jolle on tärkeää asua riittävän kaukana minusta, "ettei ole vaivoiksi". Olisin enemmän kuin iloinen, jos minulla olisi lämmin sukuyhteisö, jossa kaikki voisivat "vaivata toisiaan". No, eipä auta kuin yrittää luoda sellainen omasta perheestäni! Minulla on lämpimät välit mm. teinipoikaani ja huomaan, että se herättää ihmisissä vähän ihmetystä. Ehkä hänestä tulee se autokuski minulle, kuten joku tässä ketjussa kirjoitti :)
Ihanasti kirjoitettu!
Kiitos :) Kaipaan ihan kauheasti lämpimiä sukuyhteisöjä, joissa ihmiset voivat olla rasittavan ja rakastettavan omia itsejään, mutta jotenkin tuntuu, että tätä saa Suomessa melkeinpä hävetä, koska jokaisen pitää olla niin itsenäinen, että on yksinäinen. No, jokainen voi omalta osaltaan rakentaa maailmaa haluamaansa suuntaan.
Kreikkalainen 70v anoppini polttaa sisällä viiniä lipitellen päivät pitkät. Rööki kädessä tapahtuu arjen askareet imuroinnista juoruiluun ja korttipeleihin. On siis yliopistossa uraa tehnyt ex professori. Suomessa käytös yhdistettäisiin alempaan sosiaaliluokkaan, mutta täällä kertoo vapaasta elämäntyylistä ja naisen tasavertaisesta asemasta (naisen tupakointi, alkoholinkäyttö sekä muutenkin ns siveysasioista välittämättömyys)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
brittien passiivisaggressiivisuus ja selän takana puhuminen. oikeasti pidän tuota kansaa vähän jälkeenjääneenä.
Minun mielestäni ne on usein nimenomaan aktiivisaggressiivisia. Varmaan siellä on myös suomalaistyyppisiä seläntakanahaukkujia, mutta suomalaiseen tyyliin verrattuna juuri se aggressio on noloa. Tosin nehän vaan snap out of it kun asia on hoidettu, eivätkä jää märehtimään. Suomalaiset tarvitsisivat traumaterapiaa viisi vuotta samanlaisten huutojen jälkeen. Sama pätee tietenkin Etelä-Eurooppaan, jossa myös ääntä korotetaan hyvin 'nolosti'.
Varmaan riippuu siitä mihin luokkaan kuuluu. Omat kokemukset ovat sellaisia, että henkilön a kanssa keskustellaan kauniisti ja annetaan kohteliaisuuksia, päivitellään samoja asioita joita hän päivittelee ja jos kertoo elämästään jotain, kiinnostutaan ja pyydetään kertomaan lisää ja sitten jos puheenaihe onkin jotenkin väärä, tai toimintatapa väärä, niin siitä ei sanota mitään - ennenkuin tämä henkilö on poistunut. Sitten aloitetaan päivittelemään ihmisen ratkaisuja. Monta kertaa olin näissä tilanteissa ja piti näytellä kiinnostunutta, kun toiset alkoivat pohtimaan, että juokohan a liikaa, onkohan vika kuitenkin a:ssa, sitä tai tätä, "not apprpriate in our class" jne skeidaa.
Vierailija kirjoitti:
Asun Alankomaissa, eikä mikään täällä ole mielestäni noloa. Mutta joitain hölmöjä tapoja on.
Useimmissa kodeissa kävellään sisällä kengät jalassa. Saa jatkuvasti olla imuroimassa ja pesemässä lattiaa.
Monissa kodeissa ei vessassa ole lavuaaria tai jos on, se on ihan pikkuinen. Usein kädet pestään keittiössä. Bidee-suihkusta ei tietoakaan.
Ihmisillä on tapana muuttaessaan ottaa lattia mukaan tai vaihtaa lattiaa välillä. Lattia kuitenkin asennetaan miten sattuu. Ei vaivauduta irrottamaan listoja ja tekemään hommaa kunnolla, vaan seinän ja lattian väliin jää rakoja.
Tupakointi sisällä on melko yleistä.
Ruokaa tehdään aina liikaa niin, että osa jää välttämättäkin käyttämättä.
Tiet on rakennettu turvallisiksi, mutta ihmiset ajavat miten sattuu, etenkin moottoriteillä. Ei turvavälejä, tehdään äkkinäisiä kaistanvaihtoja katsomatta edes muuta liikennettä, moni ei käytä vilkkua, ei pysytä ajolinjassa jne.
Tää on kyllä hyvä maa ja täällä on moni asia paremmin kuin Suomessa. Lapsiin suhtaudutaan positiivisesti ja ihmiset ovat ystävällisiä ja avoimia toisilleen. Läheisistä pidetään huolta ja autetaan, jos toinen on pulassa. Ihmissuhteet ovat mutkattomampia, koska asiat sanotaan miten ne ovat. Ei kierrellä ja kaarrella, vaan nostetaan kissa pöydälle ja ollaan rehellisiä. Ei tarvitse jäädä miettimään, mitähän toikin tarkoitti.
Tupakoidaan sisällä ja liikenne on hengenvaarallista, mutta hei, kaikkein tärkeintä on että ollaan avoimia.

Lähes kaikissa ihmisissä ja paikoissa on sekä jotain positiivista että negatiivista.
Aasiassa voi törmätä tapoihin jotka suomalaista ihmetyttää. Esim bussissa on joku voinut maksaa jo sinun lippusi tai joku tarjoaa itselle evääksi varatut makeiset sinulle t ai joku istuu matkalaukkusi kasaan eikä näe siinä mitään ihmeellistä.
Suosittelen kuukauden matkaa esim Intiaan julkisilla kulkuneuvoilla. Saa varmasti ajattelemisen aihetta. Tosin ei nyt korona aikana.
Vierailija kirjoitti:
Tunteiden näyttäminen. Suomessa ollaan vaan viilipyttynä, tuntui miltä tuntui.
Tuo just tuntuu eniten nololta. Yletön ylireagointi jokaiseen pikkujuttuun. Huuto, käsien vatkaaminen ja kimakka kiljuminen. Tämä on etenkin eteläisimmissä maissa asuvien tyypillistä käytöstä. Miesten sekä naisten. Tuntuu erittäin nololta maltillisen suomalaisen korvaan.
Vierailija kirjoitti:
Ranskassa ja Italiassakin mummo tai äiti saattaa nappasta avarilla korvalle riekkuvaa ipanaa. Kyllä hätkähdän joka kerta.
Olen samaa ihmetellyt myöskin. En ole tottunut siihen, että 3-4 vuotiasta lyödään. Niitä näkee toisinaan Keski-Euroopassa.
Suomessa miehet kusee ja syljeksii kadulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
brittien passiivisaggressiivisuus ja selän takana puhuminen. oikeasti pidän tuota kansaa vähän jälkeenjääneenä.
Minun mielestäni ne on usein nimenomaan aktiivisaggressiivisia. Varmaan siellä on myös suomalaistyyppisiä seläntakanahaukkujia, mutta suomalaiseen tyyliin verrattuna juuri se aggressio on noloa. Tosin nehän vaan snap out of it kun asia on hoidettu, eivätkä jää märehtimään. Suomalaiset tarvitsisivat traumaterapiaa viisi vuotta samanlaisten huutojen jälkeen. Sama pätee tietenkin Etelä-Eurooppaan, jossa myös ääntä korotetaan hyvin 'nolosti'.
Varmaan riippuu siitä mihin luokkaan kuuluu. Omat kokemukset ovat sellaisia, että henkilön a kanssa keskustellaan kauniisti ja annetaan kohteliaisuuksia, päivitellään samoja asioita joita hän päivittelee ja jos kertoo elämästään jotain, kiinnostutaan ja pyydetään kertomaan lisää ja sitten jos puheenaihe onkin jotenkin väärä, tai toimintatapa väärä, niin siitä ei sanota mitään - ennenkuin tämä henkilö on poistunut. Sitten aloitetaan päivittelemään ihmisen ratkaisuja. Monta kertaa olin näissä tilanteissa ja piti näytellä kiinnostunutta, kun toiset alkoivat pohtimaan, että juokohan a liikaa, onkohan vika kuitenkin a:ssa, sitä tai tätä, "not apprpriate in our class" jne skeidaa.
Ei luokkayhteiskunta pysy pystyssä jos siitä ei kukaan välittäisi. Suomessa olisi varmasti noloa parempiosaistenkin keskuudessa korostaa omaa erinomaisuuttaan, kun Suomessa ns. yläluokka on kuitenkin nyhtänyt omaisuutensa köyhempien selkänahasta sen verran lyhyt aika sitten, että tajuavat varmasti paremmin arvostaa köyhiä.
Suomessa on joissain tilanteissa noloa kysyä ohjeita, esim. työharjoitteluissa ja opiskellessa. Joissain muissa maissa taas oletetaan, että opiskelija/uusi työntekijä kyselee ja varmistaa ennen kuin tekee jotain.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa miehet kusee ja syljeksii kadulle.
Ja Intiassa paskotaan
Se jatkuva pussailu. Ihan todella noloa olisi suukotella poskelle omaa enoa, setää tai vaikka ukkia xD
Vierailija kirjoitti:
Suomessa miehet kusee ja syljeksii kadulle.
Ja naiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saksassa on tavallista, että sivistyneen perheen poika laulaa kuorossa tai käy tanssitunneilla. Juuei meidän pojat..
Ja sivistyneen perheen poika Saksassa pitää yllä yhteyksiä muihin ihmisiin, käy auttelemassa naapurin mummoa tms. Vapaaehtoistyö tosi tärkeää ja kuuluu "hyvään kasvatukseen". CV:ssä pitää löytyä joku juttu, urheiluvalmennus, vanhus- tai nuorisotyö tms. jota "harrastaa". Suomalainen ihmettelis miksi tehdä ilman palkkaa.
Sama USAssa. Yliopistoon pyrkiessa on paras olla yhteiskuntapalvelua muuten jaa hakijoiden hantapaahan.
Tööttääminen liikenteessä. Yleensä ulkomailla tööttäminen on ihan normaalia eikä siihen liity mitään nolostuttavaa. Suomessa on kuulemma ihmisiä, jotka eivät ole ikinä liikenteessä töötänneet, koska eivät kehtaa. :D
Joudun ikävä kyllä toteamaan, että kyseisen teinin käytös on saavutettu osittain huutamalla, luennoimalla ja pakottamalla, eli suomalaiskasvattajien mielestä lapsen käytös ei ole hyvää, vaan pakotettua. Itse olen sitä mieltä, että jos lapsi ei itse tajua mitä hänen pitäisi tehdä, on ok saada viesti perille vaikka vähän pakottaen, kunhan ei väkivaltaa harrasta.
Oma poikani tosiaan on ihan itse osannut autella mummoaan ehkä noin 12-vuotiaasta asti, sitä ennen piti joskus vähän luennoida siitä, miten tämä maailma toimii. Mummo on tosin itsekin hoitanut poikaa kun tämä oli pieni ja ehdottomasti rakastaa tätä ja auttaminen on molemminpuolista.
Pojan kaveritkin ovat mielestäni hyvin fiksuja ja hyväkäytöksisiä, juttelevat minunkin kanssani kivasti, ja joskus on tullut heiltä jopa kohteliaisuuksia (osaavat kehua ruokia, ja jopa minun vitsejäni...). Ja useimpien vanhemmista kumpikin on suomalainen. Eli ehkä kulttuuri on Suomessakin muuttumassa parempaan suuntaan.