Miehen lapset raivostuivat raskaudestani (edellinen poistui????)
Siis edellinen keskusteluni aiheesta ilmeisesti poistui? Teen nyt uuden, koska todella kaipaisin tilanteita.
Mutta lyhyesti tilanne uudelleen: Miehellä on kaksi teini-ikäistä lasta, jotka asuvat meidän kanssamme. Olen nyt raskaana ja viikko sitten kerroimme tästä teineille. Teinit kohtelevat minua nyt huonosti, mm. haukkuvat vauvaa parasiitiksi ja vaativat, että pysyn heidän "tieltään" poissa. Esimerkiksi toinen lapsista saattaa vaikkapa kattaa pöydän vain kolmelle ja totaalisesti esimerkiksi ignooraa puheeni ja keskeyttelee :(. On sanonut myös mm. että maha ei saa sitten näkyä, koska häntä ällöttää yms.
Lasten isä on puuttunut käytökseen, mutta tuntuu, että se on vain pahentunut.
Ja edellisessä ketjussa minut haukuttiin ja näille haukkujille tiedoksi: emme tätä vauvaa tekemällä tehneet, tarkoituksena oli laittaa alulle sitten, kun nuorempi lapsi olisi 17-18v. Nyt kuitenkin kävi näin ja enkä halunnut aborttia tehdä sen takia, että vauva sai alkunsa vähän liian aikaisin. Ilmeisesti av:n mukaan lasten vanhemmilla ei ole oikeutta harrastaa seksiä.
Tänään aion puhua miehen kanssa, kun hän tulee kotiin. Jos tilanne ei korjaannu, niin sitten joko lapset tai minä lähden talosta.
Kommentit (675)
Vierailija kirjoitti:
Mietipä, jos puoliso tois mukanaan jonkun uuden. Ja sun pitäs vaan olla hiljaa.
Parisuhde on hieman eri asia kuin vanhemman ja lasten välinen suhde, jos ymmärrät. Ei oikein voi miettiä samalla perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Olen erolapsi, jonka molemmat vanhemmat tekivät uudet jälkeläiset kun itse olin 14- ja 15-vuotias. Täytyy kyllä ensinnäkin kommentoida, että mielestäni aika järkyttävä reaktio teineiltä. Itsekin toki reagoin, mutta en alkanut haukkua sikiötä miksikään parasiitiksi.
Äidin uutta puolisoa kohtaan olin aluksi nuiva, en esimerkiksi tervehtinyt. Tämä käytös loppui melko nopeasti kun äiti tuli sähisemään huoneeseeni, että saa hävetä tollasta käytöstä!
Siskoni puolestaan kiukutteli samoihin aikoihin kun uudet puolisisarukset olivat noin 1-vuotiaita. Äiti sanoi siihen ovien paiskomiseen, että NYT SE LOPPUU, tai sinä lähdet laitokseen pariksi viikoksi. (Silloin vielä oli paikka johon teinin sai mietiskelemään, että asuisiko sittenkin mieluummin kotona vai täällä missä ihan oikeasti on todella tiukkaa)
Onko teinien isä oikeasti jämäkästi määritellyt käyttäytymisen rajat? Nythän siis oikein kovasti testailevat sitä ja aika epäkunnioittavaa tuo on. Ja kyllä teinejä saa uhkailla (vaikka alapeukuttajat ovatkin sitä mieltä, ettei teiniä saa järkyttää, niin entisenä teininä sanon, että jos perseily menee mahdottomaksi, niin kyllä saa!), saa sano, että jos et osaa käyttäytyä täällä niin lähdet äitisi luokse. Kyllä, se kolahtaa niiden turvallisuuden tunteeseen, mutta se myös ilmaisee niille, että teoilla ja perseilyllä on seuraus.
Ja joo viikko on vielä melko lyhyt aika perseillä, mutta nyt siihen voi tehdä lopun jämäkästi sanomalla, että eiköhän riitä jo tai sitten seuraava paikka on oikeasti se äidin kämppä miettimisympäristöksi, että missä haluaa perseillä. (Puhukaa teinien äiti mukaan tähän "juoneen") Tämä on kasvattamista! Tällä kerrotte niille, että kaikkia pitää kunnioittaa eikä perheenjäsenille voi olla persereikä.
Pakko kommentoida kerrankin, kun niin TÖRKEITÄ kommentteja olet ap saanut! Kuten lainaamani, myös olen (ilmeisesti!) harvoja aikuisia, jotka uusperhe-elämän kokeneet. Se oli harvinaista ja häpeällistä lapsuudessani (olen syntynyt 83, perheen vanhin, sisaruksia kaikki laskien 9).
Teinit voivat nyt olla järkyttyneitä, sallikaa se heille. He eivät kuitenkaan voi päättää ns. aikuisten asioista. Itse vastustin uusia sisaruksia, koska koin, että meistäkään ei huolehdittu.. Ja väistyisin narsistisia piirteitä hyvin pian (teini-ikäisenä) joistakin isä-tulevista..
Mutta kun nyt vaikuttaa, että normiperhe (vaikkakin uusperhe), niin antakaa sopeutumisaikaa. Vaikka mun moni sisarus syntyi sairaaseen kuvioon, silti me sisarukset on heitä rakastettu ja tuettu. Teidän tilanne ei vaikuta "sairaalta", koska teinit uskaltaa näyttää tunteensa, vaikka ne oudoilta vaikuttavatkin
Halusin vaan kommentoida kun nämä kommentit vaikuttavat todella sairailta vuonna 2020.
Omalla isälläni oli samankaltainen tilanne. Äitini tuli raskaaksi ja muutti isän perheen luokse, jossa oli kaksi teiniä, jotka kyllä hyvää vauhtia lähestymässä aikuisikää. Eipä ne teinit asiasta tietenkään riemastuneet, yrittivät jopa estää äitini muuttoa. Ymmärrän kyllä hyvin, eihän se nyt herkkua ole että kotiin tulee vieras ihminen ja vauva siihen päälle. Heidän oma äitinsä oli kuollut vain muutama vuosi aiemmin.
En tiedä vaikuttiko vauvan tulo asiaan, mutta aika äkkiä ne isän vanhemmat lapset siitä sitten lähtivät pois, heti kun vain pystyivät. Saattoi vaikuttaa sekin, että asunto oli 63-neliöinen kolmio :-D
On ihan ymmärrettävää, että teinit suhtautuvat vauvaan nihkeästi. Eiväthän he tyhmiä ole. Tähän asti ovat laskeneet, että saavat perinnön puoliksi. Nyt siihen tulee kolmaskin osille, ties vaikka tulevaisuudessa neljäskin. Kyllä minuakin harmittaisi, jos olisin joku niistä teineistä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen erolapsi, jonka molemmat vanhemmat tekivät uudet jälkeläiset kun itse olin 14- ja 15-vuotias. Täytyy kyllä ensinnäkin kommentoida, että mielestäni aika järkyttävä reaktio teineiltä. Itsekin toki reagoin, mutta en alkanut haukkua sikiötä miksikään parasiitiksi.
Äidin uutta puolisoa kohtaan olin aluksi nuiva, en esimerkiksi tervehtinyt. Tämä käytös loppui melko nopeasti kun äiti tuli sähisemään huoneeseeni, että saa hävetä tollasta käytöstä!
Siskoni puolestaan kiukutteli samoihin aikoihin kun uudet puolisisarukset olivat noin 1-vuotiaita. Äiti sanoi siihen ovien paiskomiseen, että NYT SE LOPPUU, tai sinä lähdet laitokseen pariksi viikoksi. (Silloin vielä oli paikka johon teinin sai mietiskelemään, että asuisiko sittenkin mieluummin kotona vai täällä missä ihan oikeasti on todella tiukkaa)
Onko teinien isä oikeasti jämäkästi määritellyt käyttäytymisen rajat? Nythän siis oikein kovasti testailevat sitä ja aika epäkunnioittavaa tuo on. Ja kyllä teinejä saa uhkailla (vaikka alapeukuttajat ovatkin sitä mieltä, ettei teiniä saa järkyttää, niin entisenä teininä sanon, että jos perseily menee mahdottomaksi, niin kyllä saa!), saa sano, että jos et osaa käyttäytyä täällä niin lähdet äitisi luokse. Kyllä, se kolahtaa niiden turvallisuuden tunteeseen, mutta se myös ilmaisee niille, että teoilla ja perseilyllä on seuraus.
Ja joo viikko on vielä melko lyhyt aika perseillä, mutta nyt siihen voi tehdä lopun jämäkästi sanomalla, että eiköhän riitä jo tai sitten seuraava paikka on oikeasti se äidin kämppä miettimisympäristöksi, että missä haluaa perseillä. (Puhukaa teinien äiti mukaan tähän "juoneen") Tämä on kasvattamista! Tällä kerrotte niille, että kaikkia pitää kunnioittaa eikä perheenjäsenille voi olla persereikä.
Pakko kommentoida kerrankin, kun niin TÖRKEITÄ kommentteja olet ap saanut! Kuten lainaamani, myös olen (ilmeisesti!) harvoja aikuisia, jotka uusperhe-elämän kokeneet. Se oli harvinaista ja häpeällistä lapsuudessani (olen syntynyt 83, perheen vanhin, sisaruksia kaikki laskien 9).
Teinit voivat nyt olla järkyttyneitä, sallikaa se heille. He eivät kuitenkaan voi päättää ns. aikuisten asioista. Itse vastustin uusia sisaruksia, koska koin, että meistäkään ei huolehdittu.. Ja väistyisin narsistisia piirteitä hyvin pian (teini-ikäisenä) joistakin isä-tulevista..
Mutta kun nyt vaikuttaa, että normiperhe (vaikkakin uusperhe), niin antakaa sopeutumisaikaa. Vaikka mun moni sisarus syntyi sairaaseen kuvioon, silti me sisarukset on heitä rakastettu ja tuettu. Teidän tilanne ei vaikuta "sairaalta", koska teinit uskaltaa näyttää tunteensa, vaikka ne oudoilta vaikuttavatkin <3
Halusin vaan kommentoida kun nämä kommentit vaikuttavat todella sairailta vuonna 2020.
Korjaus: vaistosin monista narsistisia piirteitä. Jo ensi tapaamisella, oli se sitten lapsuuden kodin sunnuntaiaamuna keittiössä tai muualla kun pois pääsin muuttamaan. Mutta teillä tuskin sinua on esitelty aamiaispöydässä krapulassa sunnuntaina. Kuulostaa terveemmältä teillä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta poistuu tämäki ketju.
Siis miksi tämä ketju poistuisi? Eihän tässä ole mitään ns. asiatonta
Ai ei ole vain??
Hyvä, että poistuu. Aion ilmiantaa tämän ketjun, että poistuu jatkossakin.
AP laittaa miehen valitsemaan itsensä ja lastensa väliltä.
("Tänään aion puhua miehen kanssa, kun hän tulee kotiin. Jos tilanne ei korjaannu, niin sitten joko lapset tai minä lähden talosta.")
Vierailija kirjoitti:
Tosiaan olen siis tällä hetkellä kaksin kotona nuoremman teinin kanssa, joka on se pahempi. Hän on tälläkin hetkellä olohuoneessa tietokoneella, joten sen takia olen täällä makuuhuoneessa, kun en halua jatkuvasti kuunnella sitä haukkumista. Pari tuntia sitten, kun hain ruokaa keittiöstä niin teini totesi, että turhaa minä ruokaa haen, kun läski minusta kohta muutenkin tulee:(. Mitä tuohonkin sitten olisin sanonut... Harmittaa niin vietävästi jatkuvalla syötöllä kuunnella tuota kiukuttelua. ap
Eikö sinulla tosiaan ole oikeutta puuttua aikuisena rumaan kielenkäyttöön ja huonoon käytökseen? Napakka oikaisu, jolla nuori herää vähän ajattelemaan itsekin, olisi jo paikallaan. Noin ei puhutella vanhempaa ihmistä, olipa kysymyksessä kuka tahansa. Varsinkin kun nyt kysymys on kuitenkin saman perheen jäsenestä.
Tilanteeseen pitäisi saada ulkopuolista apua, mikäli miehesi ei saa jälkikasvuaan kuriin tai ette kykene kokoontumaan asian tiimoilta yhteiseen keskusteluun. Tuohan on aivan sietämätöntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teineillä ei ole mitään velvollisuutta osallistua vauvan hoitamiseen. Eivät he saaneet päättää siitäkään, että sellanen tulee. Ei myöskään velvollisuutta olla 'äitipuolelle' mieliksi. Ymmärrän, että vttuilevat ja ihan syystä.
Äitipuoli on myös samassa talossa asuva ihminen, joka ansaitsee tulla kohdelluksi hyvin.
Ihan niinkuin normaalisti, lasten ja nuorten tulee myös osata käyttäytyä ja ottaa vastuuta omasta toiminnastaan. Heitä saa myös oikaista, jos he tietoisesti pyrkivät loukkaamaan perheenjäsentä, koulutoveria, tuntematonta, ketä vain.
Ihmisiä ei kohdella huonosti. Näiden pitäisi olla itsestäänselviä asioita, mutta ilmeisesti ei osalle sinnepäinkään.
Onko todella niin, että mielestänne ihmisiä saa kohdella huonosti? Miksi ihmeessä, millaisia aikuisia niin käyttäytyvistä nuorista kasvaa?
Ap. Oletteko kertoneet näille teineille, että heistä pidetään edelleen hyvää huolta. Lapsesta tulee heidän sisarpuolennsa. Pitää kertoa, että ei uusi tulokas ole millään tavalla esteenä heidän tulevaisuuteensa. Tuo käyttäytyminen voi johtua turvattomuuden pelosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teineillä ei ole mitään velvollisuutta osallistua vauvan hoitamiseen. Eivät he saaneet päättää siitäkään, että sellanen tulee. Ei myöskään velvollisuutta olla 'äitipuolelle' mieliksi. Ymmärrän, että vttuilevat ja ihan syystä.
Äitipuoli on myös samassa talossa asuva ihminen, joka ansaitsee tulla kohdelluksi hyvin.
Ihan niinkuin normaalisti, lasten ja nuorten tulee myös osata käyttäytyä ja ottaa vastuuta omasta toiminnastaan. Heitä saa myös oikaista, jos he tietoisesti pyrkivät loukkaamaan perheenjäsentä, koulutoveria, tuntematonta, ketä vain.
Ihmisiä ei kohdella huonosti. Näiden pitäisi olla itsestäänselviä asioita, mutta ilmeisesti ei osalle sinnepäinkään.
Onko todella niin, että mielestänne ihmisiä saa kohdella huonosti? Miksi ihmeessä, millaisia aikuisia niin käyttäytyvistä nuorista kasvaa?
Usein ne huonosti kohdellut ovatkin niitä teinejä, joita kohdellaan kuin vieraita aikuisia, kun uusperheeseen syntyy uusi pieni ydinperhe.
Heidän pitää täsmentää, mikä on niin kamalaa. Pelko, kateus, mustasukkaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Huonokäytöksisiä kakaroita. Tuollainen käytös ei ole ok missãän tilanteessa. Ovat jo pian täysi-ikäisiä kumminkin.
Sitten kannattaa varmaan ap:n ja miehensä katsoa peiliin, hehän nuo huonokäytöksiset kakarat ovat kasvattaneet. Aloittajakin on tullut tuohon perheeseen jo lasten ollessa pieniä koululaisia. Antakaa nyt teineille aikaa sopeutua ajatukseen vauvasta. Kai teillä vanhemmillakin oli ristiriitaisia ajatuksia yllätysraskauden selvittyä, kun kerran aborttikin on mainittu? Melkein jopa väittäisin, että viikossa (mikä teineillä nyt on ollut sopeutumisaikaa) ette ole tekään saaneet käsiteltyä tuota yllätystä, vaikka se teille varmasti iloinen uutinen loppupeleissä olikin. Monelle kun toivottukin raskaus aiheuttaa aluksi epävarmuutta ja raskaus alkaa konkretisoitua vasta ensimmäisen ultran jälkeen, siis jopa parin kuukauden päästä positiivisen testin tekemisestä.
Olis kannattanu tehä se kolmas jo sillon, kun isommat oli pieniä. Mitä ny enää ruveta?

Ainoa ilo tässä on näille kommenteille nauraminen.
Monikohan kiukkuisista uusiolapsista on kiukkuisia lojaalisuudesta sitä erovanhempaansa kohtaan? Esim. isän uudessa vaimossa ei ole mitään vikaa eikä tulevassa lapsessakaan sinänsä, mutta jos oma äiti kotona moittii isää ja varsinkin "kakkosvaimoa", niin pkahan se on ja uusi lapsi myös. Koska äiti sanoo niin.
Vierailija kirjoitti:
Olis kannattanu tehä se kolmas jo sillon, kun isommat oli pieniä. Mitä ny enää ruveta?
Häh? Nuo teinithän on eri naisen kanssa tehtyjä. Vähän hankala on ap:n ollut tehdä "kolmas" lapsi kun teinit oli pieniä kun ei ilmeisesti ole edes ollut miehensä kanssa silloin.
Jos vaan ottasit luumua niin se auttaa. Vatsa toimii etkä olis sitten niin äksy. Elämä on kivempaa kun vatta toimii.
Vierailija kirjoitti:
Monikohan kiukkuisista uusiolapsista on kiukkuisia lojaalisuudesta sitä erovanhempaansa kohtaan? Esim. isän uudessa vaimossa ei ole mitään vikaa eikä tulevassa lapsessakaan sinänsä, mutta jos oma äiti kotona moittii isää ja varsinkin "kakkosvaimoa", niin pkahan se on ja uusi lapsi myös. Koska äiti sanoo niin.
Olen joskus jostakin btw lukenut, että mitä asiallisemmin ja aikuisemmin äiti suhtautuu ex-miehensä uuteen vaimoon, sitä vähemmän ongelmia lasten ja ex-kumppanin uuden puolison ja perheen kanssa toimeentulemisessa on. Katkera ex-vaimo/lasten äiti on usein sen isän "kamalan uuden ämmän" kamaluuden syynä.
Vierailija kirjoitti:
Luulen ilman mitään kokemusta uusperheestä, että teinejä hävettää,ällöttää, nolottaa,jokin kovempi ilmaisu, että te olette todistettavasti harrastaneet seksiä.
Ihan sama onko ne teinit omia vai varastettuja.
Lisäksi pelkäävät tms.miten heidän elämsä muuttuu kun samaan tilaan tulee 24/7 huomiota vaativa huutava olio. Oma rauha mennyttä, ei kai joudu hoitamaan, tekemään enemmän kotitöitä jne.
Ja ennen kaikkea heidän pitää kestää kaverien v*ttuilu.
Juurikin näitä ajatuksia pyöri itselläni, kun olin 15-vuotias ja vanhemmat ilmoittivat vauvan tulosta. Meillä oli ihan ydinperhe ja vauvalle ja meille vanhimmille lapsille tuli tosi isot ikäerot. En välittänyt äidin raskausajasta yhtään, en ikinä kysellyt mitään eikä ultrakuvat kiinnostaneet.
Heti kun sisko syntyi, negatiivisuus katosi ja oli ihanaa saada tuon ikäisenä pikku taaperosisarus! Toki tilanne on erilainen tässä tapauksessa kun meillä oli kyseessä ihan ydinperhe.
Ei ole oikein lähettää pois, mutta ymmärrät kai että sama pätee toisinkinpäin; ei ole oikein olettaa, että ap muuttaa pois koska tulossa uusi sisarus(puoli)?
Ei lasten oikeus vanhempaansa ole mitenkään riippuvainen siitä, onko lapsi kuinka mones tai kenen kanssa lapsi on hankittu. Samalla tavalla kuin niillä teineillä on oikeus isäänsä, on sillä tulevalla lapsellakin. Jos meuhkaatte, ettei teinejä saa häätää kodistaan vauvan tieltä, ei vauvallakaan ole mitään syytä saati velvollisuutta muuttaa äitinsä kanssa pois. Kaikilla uusperheen lapsilla on samanlainen oikeus yhteiseen vanhempaansa, tässä tapauksessa isään. Ei se asia ole riippuvainen siitä, mitä mieltä teinit ovat tulevasta lapsesta tai tämän äidistä.