Uskoon tullessa kaverit kaikkoaa

Olimme lapsena hyviä kavereita, myös teini-iässä. Kun ikä alkoi olla parikymmentä, olimme muuten kavereita ,mutta en kuulunut heidän viikonloppu juopotteluporukkaan, mitä nyt harvakseltaan olin kuskina tai mukana. Muissa merkeissä pysyimme hyvissä väleissä. Myös lukiosta yks ihminen tuli hyväksi kaverikseni. No kun 24 vuotiaana tulin uskoon, huomasin että nämä kaverit ei juurikaan ottaneet enää yhteyttä. Vastasivat kyllä jos soitin, mutta oma aloitteisesti eivät enää soittaneet. Ja tämä lukiokaveri, se ei enää vastannut minkäänlaiseen yhteydenottoon.
Kyllä yksi heistä vielä on ns. kaveri ,mutta ei tosiaan edelleenkään itse soittele. No toisaalta muutama muu uskoontullut on tullut hyväksi kaverikseni.
Miksi siis jotkut hylkäävät kaverisuhteensa tämän takia?
Tällä mun kaverilla on samanlaisia kokemuksia.
Hän kuului juopporemmiin, mutta uskoontultuaan lopetti niissä olemisen. Sama homma. Hän ei enää kiinostanut kavereita. Soittelu loppui.
Ite pysyn kaverina ,vaikka toinen tekisi minkälaisen ratkaisun tahansa. Mun mielestä tuommoinen ei lopulta ole kyllä tosi kaveri.
Vai onko se niin suomalaiseen luonteeseen kuuluvaa, että ei uskalleta enää kaveerata tuollaisen kansaa, jos vaikka puhe kääntyiskin uskonasioihin, ja sitten olisi kamalan ahdistava olo. Sitäkö pelätään. Eihän niistä ole pakko puhua. Ehkä sitä ei enää ole mitään yhteistä kun toinen ei enää ookkaan niinkuin kaikki muut.

Surullista.