Toisen naisen tarina

Kirjoitin tän ensin vanhaan ketjuun, mutta alotankin rohkeasti uuden...

Aloitin suhteen varattuun mieheen tietoisesti. Ollaan molemmat keski-iässä. Ajattelin että hauskaa pidetään ja siinä se. Sillain tilanne on helpompi kuin monella muulla, että asutaan eri maassa kuin missä vaimo ja perhe asuu. Mies heti aluksi sanoi ettei jätä perhettään ja se on mulle ok. Eletään normaalia elämää, käydään kaupassa, tehdään ruokaa jne. Sovitaan yhteen tosi hyvin. Ja se seksi...

Mutta... on outoa kun mies elää mun(kin) kanssa normaalia elämää. Valehdellahan hänen ei siis tarvitse.

Oon alkanu ajatella että voin tässä valeperhe-elämässä hyvinkin mennä rikki. En ehkä osaa selittää mutta tunteet on vähintäänkin epätodellisia aina kun muistan että siellä toisessa maassa on perhe, koska mulle mies on tosi hellä, kertoo rakkaudestaan, järjestelee yhteisiä lomia ja pitää muutenkin kaikin puolin huolta mun hyvinvoinnista.

Kun eihän mikään tästä ole totta, aikanaan kun miehen työkomennus loppuu, hän lähtee kotiin. Tai minä, jos mun työt loppuu ensin. Kai yritän sanoa että mulle on alkanut kehittyä tunteita miestä kohtaan, syvää tykästymistä, en kuitenkaan koe olevani rakastunut...

Kysymys on että miten toisille ihmisille, kuten tää mies, elämä on helppoa, ei tarvii miettiä mitään, elää vaan hetkessä. Ja niille toisille, niinku mä, alkaa tulla kysymyksiä ja omantunnontuskia ja tunteita ja epäilyksiä, vaikka aloittaessa kuinka päättäis että tää on hauskanpitoa...