Mies ehdotti pojalle nimeksi...
Mies ehdotti syntyvälle pojalle nimeä Xerxes. No, ei hän ihan tosissaan ollut ja minäkin heti tyrmäsin ajatuksen, mutta saako tuollaista nimeä Suomessa edes lapselleen antaa? Tietääkö kukaan?
Kommentit (5)
Ai ei kuulosta pahalta? No entä vähän pidempi versio siitä. "Ostin Kserksekselle lahjan". Hui kammotus!
Ei saa antaa:
1. väärän sukupuolen nimeä
2. ensimmäiseksi nimeksi nimeä, joka ennestään on ensimmäisenä nimenä sisaruksella
3. kielenvastaista nimeä (esimerkiksi nimeä joka äännetään eri tavalla kuin kirjoitetaan tai jossa käytetään ei-suomalaisia äänneyhdistelmiä. Pia ja Nina ovat vakiintuneita poikkeuksia).
Toisin sanoen 3. kohdan perusteella Kserkses saattaisi joskus hyvin perustein mennä läpi, Xerxes ei. Kserkseskin hyvin epätodennäköinen, ellei sitten suvussa ole jonkinlaisia historiallisia yhtymäkohtia tuohon nimeen, esimerkiksi esivanhempien nimi. Ja miten taivuttaisit tuon nimen? Ei taitaisi lapsikaan olla kovin ihastunut nimeensä, varsinkaan jos s-kirjaimessa olisi vaikeuksia...
Väestörekisterin nimipalvelun mukaan Suomessa kuitenkin on ainakin pari Xerxes-nimistä, joten ei kai sitä enää keltään evätä.
Jos miestä kuitenkin oikeastikin x-nimet viehättävät, niin onhan Felix, Alex, Axel, Max, Maximus, Maxim, Sixten ja tytölle Alexandra, Maxima, Roxana, Xenia.
Huikea nimi. Historiaintoilijana saa kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitä. En kyllä tiedä, onko kuitenkaan mitään järkeä antaa muinaisen perialaisen hallitsijan nimi lapselle. Entenkin suomalaisella lapsella se kuulostaa varmasti yliampuvalta, lisäksi se on vaikea lausua. Itse annoin koiralleni nimeksi Ramses
No ei tuo Xerxes nyt lausuttuna kuitenkaan hirveän pahalta kuulosta :). Laitetaanpa korvan taakse....