Voiko epävakaa päästä eroon seksuaalisesta impulssikäyttäytymisestä?
En ole mikään nettikirjoittelija ja tosi harvoin luenkaan mitään keskusteluja, joten soritukset jos palsta on väärä tai aihetta on käsitelty jo 300 kertaa jossain muualla. (Vinkatkaa parempi paikka?)
Olen 42v nainen ja elämäni on ollut valtavaa vuoristorataa, enkä ole tiennyt siihen syytä. Äitini oli hyvin epävakaa ja aika-ajoin etäinen, ankara ja ajoittain taas herkkä ja apua tarvitseva. Näin pienestä pitäen, miten äiti oli vuoroin flirttailija ja vuoroin ihana ja omistautunut neljän lapsen äiti. Usein näin vahingossa kun hän sai suuseksiä saunan lauteilla jne ja opin masturboimaan varsin varhain, aina silloin kun ahdisti nähdä äidin seksiakteja. Siitä tuli myöhemmin keino lääkitä kaikkea ahdistusta. Kerran jäin siitä kerran kiinni 7-vuotiaana ja äiti piti puhuttelun koko perheen edessä. Uhkasi kertoa isälleni jos jatkan (vanhempani olivat eronneet, tietenkin).
Nyt minulla oli valtava ongelma. Asia joka oli tuonut helpotusta, oli äärimmäisen pahaa syntiä. Tunsin itseni inhottavaksi lapseksi. Lapsuuden kuvat itsestäni kuvottavat minua. Minusta kasvoi silti lämmin ja aurinkoinen ihminen. Olen loputtoman ymmärtäväinen ihmisiä kohtaan ja minuun kiinnytään helposti. Minulla on hyvä työura ja 3 ihanaa lasta.
Asiassa on kuitenkin kääntöpuolensa. Olen ollut jatkuvissa ongelmissa ihmissuhteissa, koska pelkään hylätyksi tulemista. En pystynyt pitämään puoliani ja syytin kaikesta aina itseäni. Ja kuten arvata saattaa, haen yhä lohtua seksistä. En kuitenkaan aina oman kumppanini kanssa. En ole pettänyt tosin puolisoani fyysisellä tasolla (humalassa tosin suudellut muutamaa), mutta kun olen ahdistunut ja parisuhteemme on kriisissä, flirttailen miehille ja olen ajautunut tekstarisuhteisiin.
Olen käynyt muutaman vuoden psykoterapiassa ja ihmissuhteeni ovat tasapainottuneet. Olen ihan järjettömän ylpeä itsestäni, että osaan vihdoin ilmaista mielipiteeni, eikä kritiikki syökse minua pohjamutiin. Olen eheytynyt sillä saralla mielettömästi ja sen vuoksi voin suositella lämpimästi dkt:tä muillekkin epävakaille.
Tämän pitkän stoorin (kiitos kun jaksoit lukea) loppu ei kuitenkaan ole (vielä) onnellinen. Nimittäin vaikka osaan jo hallita impulsiivista käyttäytymistä muuten, niin elämässä tulee aina vastoinkäymisiä. On työstressiä, sairauksia jne. En osaa soveltaa oppimiani asioita seksuaaliseen impulssikäyttäytymiseen noissa tilanteissa. Pienen stressin tullessa osaa rauhoittua meditoimalla ja muilla keinoilla. Mutta kun tunnen olevani umpikujassa ja kohdalle sattuu vieläpä ovulaatiovaihe, kehoni syttyy tuleen ja minusta tulee estoton ja miehet ovat minulle kuin huumetta. Nyt tällä hetkellä mielenkiinnon kohteena on jopa nainen, vaikka olen umpihetero. Ainakin olevinani. Mieheni on ihana ja ymmärtäväinen häiriötäni kohtaan, mutta en uskalla puhua hänelle tästä ongelmasta. Enkä myöskään kovin ihanalle, mutta puhtoisen oloiselle ja herttaiselle terapeutilleni.
Pelottavaa on se, että en luota itseeni. Tämäkin nainen osoittaa vastakaikua ja on avoimesti lesbo. Tosin kai onnellisessa parisuhteessa. En halua tehdä mitään typerää. Katuisin sitä kuitenkin kun stressitilanne menee ohi. Ja luullakseni oksennan ajatuksistani.
Onko ketään voittanut tälläistä ongelmaa? Miten?