Hyvä kumppani, huono isä

Olemme olleet naimisissa viisi vuotta, ja meillä on nelivuotias tytär. Alusta asti oli selvää, että mieheni vahvuudet ovat jossakin aivan muualla kuin lastenhoidossa. Voisin luetella hänen vikojaan tässä asiassa vaikka kuinka paljon: ei käsitystä kasvatuksen perusperiaatteista, ei minkäänlaista hoivaviettiä, katastrofaalisen huonot lastenhoitotaidot eikä motivaatiota oppia, hankala ilmaista tunteitaan lapselle, ei priorisoi perhe-elämää, paljon iltoja harrastamassa, ei nauti ajan käyttämisestä lasten kanssa, ei siedä melua, tarvitsee paljon yksinäistä aikaa, rasittuu nopeasti lapsen kyselyihin ja vaativuuteen, lyhyt pinna. Hän kyllä epäilemättä rakastaa tytärtämme, mutta häneltä tuntuu puuttuvan kokonaan vanhemmuusgeeni, ja tämän hän itsekin tiedostaa. Hän teki heti suhteemme aluksi selväksi, ettei oikeastaan pidä lapsista eikä ole koskaan ajatellut ryhtyvänsä isäksi.

Miksi sitten siedän tällaista miestä? Koska hän on kaikkea, mitä voin toivoa kumppanilta. Hän on älykäs ja hyvä keskustelija, älyllisesti stimuloivaa seuraa ja pirun hauska tyyppi. Meillä on samansuuntaiset visiot elämästä ja paljon yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Hän on raamikas ja maskuliininen ja saa minut tuntemaan itseni naiseksi, kun itse tunnen olevani pelkkä äiti. Hän hoitaa raha-asiat mallikkasti, organisoi kaiken ja paikkaa muutenkin  heikkouksiani. Myös siivoaminen ja monet kodin yhteiset työt sujuvat insinöörimäisellä tehokkuudella.

Tietenkin välillä toivon, että mies ottaisi kantaakseen enemmän vastuuta lastenhoidosta ja olisi oma-aloitteisempi tyttäremme asioissa. Tiesin kuitenkin, mihin olen ryhtymässä, ja osaan jo suhtautua asiaan huumorilla. Minulle äitiys on luontevaa ja tärkeää, joten olemme sopineet, että miehelle riittää apulaisen rooli. Mies ei ole luvannut enempää kuin hän nyt tarjoaa, joten epärehellisyydestä en voi häntä syyttää.

Harkitsen toista lasta, mutta haluan ensin nähdä, muuttuuko miehen lapsiasenne tytön kasvaessa. Yhden helpon lapsen kanssa kaikki on mennyt hyvin, mutta kahta en mielelläni kasvattaisi yksin. En kuitenkaan ryhdy painostamaan miestä asiassa.  Olen saanut mieheltä jo hyvin paljon enkä halua vaatia liikaa.

Onko muita, joiden mies on erinomainen kumppani mutta huono isä? Puidaanko teillä samanlaisia asioita?