Lue keskustelun säännöt.
Olen elämän kolhujen myötä muuttunut itsekkäämmäksi. En jaksa murehtia enää muiden hyvinvointia, pidän huolen vain omastani.
17.07.2020 |
Aiemmin välitin enemmän muista ja tahdoin auttaa. En koskaan uhrannut omaa hyvinvointiani muiden kustannuksella, mutta todella halusin huolehtia omien voimavarojeni mukaan. Muutama ihminen, jota autoin, kohteli minua aika huonosti. Elämä on nyt muutenkin mennyt siihen pisteeseen, että voin henkisesti aika huonosti, enkä jaksa juurikaan välittää muista enää. Minua ei kiinnosta muiden ihmisten hyvinvointi juuri ollenkaan. En ole perheellinen. Lemmikkieläinteni hyvinvoinnista huolehdin. He ovat kaikkeni. Onko muille käynyt näin?
Kommentit (30)
Kyllä. Elämä opettaa.
Itsekin olin aikoinaan nuorena työelämässä muut huomioon ottava ja olin me-hengellä mukana. Vuosien saatossa huomaisin, että saa kyllä ihan yksin olla me-hengessä. Jokainen ajattelee vaan itseään ja omaa etuaan. Vaikka valehdellaan ja kieroillaan, että saa vain ja ainoastaan itse hyödyn. Minä, minä ja minä. M I N Ä !
Nykyään olen 35-vuotias aikuinen ja samalainen itsekäs P####a, kuin kaikki muutkin. Mutta en tietenkään sano sitä ääneen, enkä näytä sitä, että olen itsekäs ja haen ja tavoittelen koko ajan vaan omaa etua.
Ja kyllä! Nyt pärjään työelämässä paljon paremmin kuin "neitsyt Mariana" 15 vuotta sitten. Häpeän kyllä itseäni ja omaa käytöstäni, mutta tämmöistä tämä elämä on.. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttua mullekin, paitsi että voin henkisesti ihan hyvin, olen vain kyllästynyt auttamaan loputtomiin. Sitä ajattelee että kun auttaa niin toinen pääsee jaloilleen ja pärjää taas yksinkin. No eipä pääse. En ota vastuuta jos toinen on krooninen luuseri. Nautin elämästäni enkä enää murehdi toisten murheita.
Näissä tapauksissa autettava ei usein ole pyytänyt eikä halunnut apua. Se kuitenkin otetaan kohteliaisuudesta ja toivostakin vastaan, vaikka sisimmässään tietää, ettei ole valmis/pysty muuttamaan elämäänsä. Sitten auttaja turhautuu, kun apu ei ole kelvannut tai vaikuttanut toivotusti.
On olemassa sellaisiakin ongelmia, jotka vaatii monta yritystä nousta ylös, kuten masennus. Ja sitten on sellaisia ongelmia, jotka vaativat tietynlaista apua, eikä maallikon ymmärrys ja osaaminen riitä esimerkiksi totuttamaan uusia käyttäytymismalleja adhd-ihmiselle tai hillitsemään maanisen ihmisen vimmaa. Kuulostaa, että ap on auttanut jotain aika ongelmaisia ihmisiä, kun kutsuu heitä ylemmyydentuntoisesti luusereiksi. Eri asia on kaverina auttaa vaikka talonmaalauksessa tai maksaa yksi lasku, kuin ottaa jonkun ongelmavyyhti kokonaan hoidettavakseen.
Ihan asiaa puhut.
On myös niitä, jotka soittavat ja kerta toisensa jälkeen vuodattavat huolensa toisen korvaan. Aika loppuu, kun yrittää itse puhua.
Syyllistää, jos ei saa kiinni haluamanaan aikana. Kun ketään ei kiinnosta ja kukaan ei välitä. Jopa soittaa jollekin muulle perheenjäsenelle kysellen missä kaveri on kun tämä ei vastaa/puhelin on kiinni.
Joillekin pitää oikeasti asettaa kunnon rajat kun eivät itse ymmärrä kuormittavansa toista.
Saattavat "ymmärtää" kuormittavuutensa ja itkien sopertavat kuinka ovat niin kamalia ihmisiä. Siinä sitten rauhoitellaan ja taas sama meno jatkuu. Sama, jos mainitaan ettei nyt hetkeen ehdi samalla tavalla tapaaman kuin aiemmin, niin alkaa syyllistäminen siitä, että muut ovat tärkeämpiä. Vaikka kyseessä olisi jokin perheeseen liittyvä asia.
Tietyn luontoiset ihmiset päätyvät näihin tilanteisiin ja siitä pitää opetella pois. Oman hyvinvoinnin vuoksi. Rajojen asettamisesta se lähtee. Omien tarpeiden tunnistaminen ja puolensa pitäminen.
Tietynlaiset persoonat myös vetävät toisiaan puoleensa, siksi näitä tilanteita syntyy useamman kanssa. Muistaakseni liittyy omaan lapsuuteen ja rooliin, jonka on siellä omaksunut. Yleensä toinen vanhemmista luo tuon tilanteen ja roolit.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä. Koska kaikkien hyvinvointi on heidän oma asia. Ei se kannettu vesi kaivossa pysy.
Eli sosiaalituet voidaan lopettaa?
Aiemmin olin vasemmistolainen ja olin sitä mieltä, että heikkoja piti tukea että jokaisella olisi hyvä elämä.
Sitten sain säästettyä oman asunnon mutta elämäntilanteen muuttuessa jouduin laittamaaan sen vuokralle. Vuokrasin sen ”sossutapaukselle” koska oli hyvä ihminen ja vakuuttava. Asui sitten miten sattuu ja aiheutti minulle suuret tappiot, joista sain vain sossun kautta vuokratakuun. Oli myös haastamassa minua oikeuteen irtisanomisesta ja takuuvuokran pidättämisestä. Hänelle tämä oli helppoa koska sai maksuttoman oikeusavun ja hänelle oli neuvottu tarkkaan oikeuksistaan. Onneksi jätti jutun tekemättä koska ilmeisesti ymmärsi ettei olisi pärjännyt.
Tästä jäi sellaiset traumat että tajusin, että omalla työllä itsensä elättävä saa olla supertarkkana ja kaiken joutuu itse kustantamaan kun taas köyhät yhteiskunnan elätit voivat napsia kaikki edut itselleen ja heitä autetaan ja tuetaan kaikin tavoin ja oikeuksista pidetään huoli.
Kokoomusta en sentään vielä ole äänestänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttua mullekin, paitsi että voin henkisesti ihan hyvin, olen vain kyllästynyt auttamaan loputtomiin. Sitä ajattelee että kun auttaa niin toinen pääsee jaloilleen ja pärjää taas yksinkin. No eipä pääse. En ota vastuuta jos toinen on krooninen luuseri. Nautin elämästäni enkä enää murehdi toisten murheita.
Näissä tapauksissa autettava ei usein ole pyytänyt eikä halunnut apua. Se kuitenkin otetaan kohteliaisuudesta ja toivostakin vastaan, vaikka sisimmässään tietää, ettei ole valmis/pysty muuttamaan elämäänsä. Sitten auttaja turhautuu, kun apu ei ole kelvannut tai vaikuttanut toivotusti.
On olemassa sellaisiakin ongelmia, jotka vaatii monta yritystä nousta ylös, kuten masennus. Ja sitten on sellaisia ongelmia, jotka vaativat tietynlaista apua, eikä maallikon ymmärrys ja osaaminen riitä esimerkiksi totuttamaan uusia käyttäytymismalleja adhd-ihmiselle tai hillitsemään maanisen ihmisen vimmaa. Kuulostaa, että ap on auttanut jotain aika ongelmaisia ihmisiä, kun kutsuu heitä ylemmyydentuntoisesti luusereiksi. Eri asia on kaverina auttaa vaikka talonmaalauksessa tai maksaa yksi lasku, kuin ottaa jonkun ongelmavyyhti kokonaan hoidettavakseen.
Hei, minä en ole kutsunut ketään luuseriksi tässä ketjussa. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerron näille ihmisille, että hoidan yhtä vanhempaa naista, mikä vie aikani ja energiani. Sitä en sano, että olen tuo nainen.
Tämä on ihan terve reaktio ja tulee monelle iän myötä. Sitä voi toki sanoa kyynistymiseksi, itse kuitenkin kutsun sitä viisastumiseksi. Jokainen vastatkoon omasta tontistaan, minun osuuteni altruismin saralla on täytetty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aiemmin olin vasemmistolainen ja olin sitä mieltä, että heikkoja piti tukea että jokaisella olisi hyvä elämä.
Sitten sain säästettyä oman asunnon mutta elämäntilanteen muuttuessa jouduin laittamaaan sen vuokralle. Vuokrasin sen ”sossutapaukselle” koska oli hyvä ihminen ja vakuuttava. Asui sitten miten sattuu ja aiheutti minulle suuret tappiot, joista sain vain sossun kautta vuokratakuun. Oli myös haastamassa minua oikeuteen irtisanomisesta ja takuuvuokran pidättämisestä. Hänelle tämä oli helppoa koska sai maksuttoman oikeusavun ja hänelle oli neuvottu tarkkaan oikeuksistaan. Onneksi jätti jutun tekemättä koska ilmeisesti ymmärsi ettei olisi pärjännyt.
Tästä jäi sellaiset traumat että tajusin, että omalla työllä itsensä elättävä saa olla supertarkkana ja kaiken joutuu itse kustantamaan kun taas köyhät yhteiskunnan elätit voivat napsia kaikki edut itselleen ja heitä autetaan ja tuetaan kaikin tavoin ja oikeuksista pidetään huoli.
Kokoomusta en sentään vielä ole äänestänyt.
Tästä syystä esimerkikssi moni sosiaalityöntekijä ja hoitaja on lopulta ihmisvihaaja (tämä ei näy monesti ulospäin, mutta tiedän). Ja miksiköhän poliisitkin ovat usein helvetin tylyjä? Kun tongit riittävästi kuonaa, kovettaa se ihmisen koska muuten pää hajoaa.
Ap: Aika moni elää elämäänsä juuri noin.
Omissa ongelmissa on riittävästi ratkottavaa.
Ikäni kiltin tytön syndroomasta kärsineenä olen päässyt vihdoin siitä eroon. Kilttinä ihmisenä ollut auttamassa tutttujenkin tuttuja. Itselläni perhe ja iän myötä loppunut tämä muiden auttaminen. Perhe on tärkein. Uskovainen kun olen on seurakunnassa tullut autettua kun kristityn pitää auttaa tai olet huono kristitty. Niitä on hyväksi käyttäjiä niin paljon. Jotkut pyytää apua kun sitä huomaavat helposti joiltain saavansa, ei niinkään akuuttiin tarpeeseen. On hoidettu toisten lapset, muutettu, ruokittu, majoitettu. Kun itse joskus harvoin olisi apua tarvittu, ei sitä vastavuoroisesti ole tullut. Kertaakaan, ei pienessä eikä suuressa. Koskaan ei ole voinut itse kieltäytyä ettei olisi syyllistetty. Muiden miellyttämisellä ei ole loppua! Joten ensin aina oma perhe ja minä itse, se on nykyään aatokseni.