Lue keskustelun säännöt.
äitini kuoli 2 viikkoa sitten.
28.05.2013 |
Tuntuu ihan uskomattomalle. Juurihan hän oli tässä, vierellä. Näimme useita kertoja päivässä, juttelimme kaikista asioista. Äiti ei olisi ollut valmis vielä lähtemään.. Viimeiseen asti taisteli sairautta vastaan eikä myöntänyt kuoleman lähestymistä ainakaan meille läheisille. Ehkä ei itselleenkään.. Nyt on iso palanen elämästäni pois.. Etsin äitiä tuoksuista, kuvista, hänen tavaroistaan. Mutta en löydä. Äiti on poissa.
Kommentit (26)
minä menetin rakkaan äitini 2 vuotta sitten. Minua lohdutti menetyksessä ajatus että sain pitää äitini 45 vuotta ja hän näki lapseni ja oli osallisena heidän elämässäänsä 20 vuotta. Yhä edelleen kaipaus on kova ja itku saattaa yllättää tilanteissa. Mutta hei, tämä on sitä elämää ja sen jatkumoa; kukaan ei tänne jää....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulta kuoli ensin isä puolitoista vuotta sitten ja nyt huhtikuussa äiti. On ollut tosi raskasta aikaa vaikka vanhemmat olivat jo iäkkäitä ja sairauksia oli. Ikävä on sitä aikaa kun molemmat oli voimissaan. Kuoleman hyväksyy paremmin kun huomaa läheistensä voimien hiipuvan ja toiveiden olevan itselläänkin päästä jo lepoon. Silti se luopuminen on niin raskasta.
Voimia teille muille myös.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2013 klo 20:50"]
minä menetin rakkaan äitini 2 vuotta sitten. Minua lohdutti menetyksessä ajatus että sain pitää äitini 45 vuotta ja hän näki lapseni ja oli osallisena heidän elämässäänsä 20 vuotta. Yhä edelleen kaipaus on kova ja itku saattaa yllättää tilanteissa. Mutta hei, tämä on sitä elämää ja sen jatkumoa; kukaan ei tänne jää....
[/quote]
Siis miten tää menee..kenen elämässä 20 vuotta?
Osanottoni. Minun rakas äitini kuoli 6 viikkoa sitten ja elämä on aika lailla sekaisin. Oman äidin menettämisen raskautta ei pysty ymmärtämään ennen kuin sen itse kokee. Voimia sinulle ap.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2013 klo 21:23"]
[quote author="Vierailija" time="28.05.2013 klo 20:50"]
minä menetin rakkaan äitini 2 vuotta sitten. Minua lohdutti menetyksessä ajatus että sain pitää äitini 45 vuotta ja hän näki lapseni ja oli osallisena heidän elämässäänsä 20 vuotta. Yhä edelleen kaipaus on kova ja itku saattaa yllättää tilanteissa. Mutta hei, tämä on sitä elämää ja sen jatkumoa; kukaan ei tänne jää....
[/quote]
Siis miten tää menee..kenen elämässä 20 vuotta?
[/quote]
siis lasteni elämässä (21ja 20 vuotiaat). Itse olin 45 kun äitini kuoli.
Minäkin menetin äitini hieman yli 2 vuotta sitten. Äiti oli ja on minulle hyvin tärkeä. Hän ei ehtinyt nähdä tyttärentytärtään mikä tuntuu minusta erittäin pahahalta. Hän olisi rakastanut lastani yli kaiken ja hemmotellut piloille. Suuri osa elämästäni on poissa, mutta onneksi minulla on isäni, mieheni ja rakas tyttäreni.
Yritä jaksaa! Elämä jatkuu! Äitiä ei koskaan voi unohtaa, mutta varmasti tässä pärjätään.