En kestä enää teiniäni

Olen siis ennestään jo 2 "normaalia" teiniä kasvattanut. Viimeisen kanssa on ollut jos jonkinlaista ongelmaa.

Hänen oireilunsa alkoi 6-vuotiaana, jolloin hänet passitettiin päiväkodista psykologin puheille sekä toimintaterapeutille. Hänellä todettiin uhmakkuushäiriö. Hän siis löi lapsia sekä aikuisia esikoulussa yms. uhmakasta käytöstä. Häntä kiusattiin ja hän kiusasi myös muita lapsia. Esim. nimittelemällä.
Psykologin käyntejä jatkettiin n. vuoden ajan, jonka jälkeen hänet todettiin kykeneväksi menemään normaaliluokalle kouluun. Koulussa hän jatkoi kiusaamista (pienimuotoista, mutta kuitenkin..) luokat 2 ja 3. 
3lk hänelle tuli uusi luokanopettaja, mies. Hän kuulemma "pelkäsi" tätä miestä ja oli ujo, mutta lopulta hän tottui opettajaan.
4lk alkoi koko luokan toimesta kiusaaminen erästä luokan tyttöä kohtaan. Tyttäreni oli johtava kiusaaja. 

Kiusaaminen siis jatkui koko ala-asteen. Sitä yritettiin lopettaa monen toimen puolesta, mutta siihen ei koskaan saatu varsinaista loppua, ennen kuin yläaste alkoi. 

Yläaste alkoi hyvin. Kahdeksannella luokalla oli pienehköä kiusaamista luokan sisässä, mutta se saatiin kytkettyä nopeasti pois. Loppu vuosi 8lk meni hyvin.

Alku 9lk oli helppo. Joulun jälkeen alkoi lintsaamiset yhdessä kaverin kanssa. Poissaoloja kertyi yhteensä yli 100. Nyt keväämmälle ne on saatu loppumaan.

Kotona ei ole helppoa. Siskon kanssa tapellaan joskus vähemmän, joskus enemmän. Silloin kun on oikein vaikea tappelu tulee kyllä siskolle mustelmia ja tavarat lentelee sekä ovet paukkuu. Näitä raivokohtauksia on vaikea ennakoida ja vielä vaikeampi estää. 

Tyttö on erkaantunut kavereistaan ja epäilen hänellä myös viiltelyä, sillä olen löytänyt verisiä sideharsoja sekä muita haavanhoitotarvikkeita. Myös sheivausvälineitä ilman teriä. Myös arpia hänen reisissään. 

Psykologilla ollaan juostu melkein viisi vuotta. Muita diagnooseja ei ole, muuta kuin uhmakkuushäiriö. Olisi mielestäni helpompaa, jos saataisiin edes joku diagnoosi...