1v1kk ja jatkuvat raivokohtaukset. Normaalia?

Meillä oli samanlaista tuossa vaiheessa. Helpottaa, kun lapsi oppii puhumaan ja ilmaisemaan itseään, mutta sitten alkaakin jo uhmaikä. :-)

Jos vallan mahdottomaksi mielestäsi menee, niin käy lääkärillä tarkistuttamassa korvat. Tai kokeile kipulääkettä, lapsi saattaa tehdä kivuliaasti poskihampaita.

Mielestäni tuo kakkoskohta on ainoa missä en antaisi periksi. Vaipanvaihdossa lapsi ei "kokeile rajoja tai äitin hermoja", vaan kysyy ainoastaan sitä, rakastaako äiti häntä yhtä paljon kuin vauvaa. Mitä olet vastannut lapsellesi? Minä tekisin niin, että ottaisin vaipan pois, ja pissattaisin potalla, ja laittaisin (saman) vaipan takaisin. Lapsi kokee että häntäkin hoidetaan ja rakastetaan.

Meillä esikoinen juo todella paljon, eikä siihen ole löytynyt mitään syytä, mutta hän vain tarvitsee nestettä enemmän. Mielestäni ei ole järkeä kieltää juomista, jotkut tarvitsevat ruuan päälle enemmän juotavaa (jos ruoka on ollut suolaista).

Jos lapsi haluaa syödä keittoa haarukalla, minä antaisin :) On paljon asioita, mitä lasten täytyy vain oppia tekemällä omat virheensä, ei kaikki ole vaarallista eikä tappelun arvoista :D

Tuo on ihan normaalia. Uhmaikä voi alkaa jo tuossa vaiheessa, ainakin meillä toisella lapsella alkoi.

Jos teillä on siellä pieni vauvakin, niin lapsesi on nyt kriisissä. Hän ei osaa sanoittaa eikä kertoa tunteitaan, ja kaikki purkautuu sitten näin. Lapsesi on niin pieni vielä, että en lähtisi näkemään noita tilanteita kasvatuksellisina tilanteina, joissa katsotaan, kuka on pomo, koska eivät ne sitä ole, vaan lapsen tarvetta kysyä, oppia, ja kokeilla. Ota iisisti ja tee lapsen kanssa yhteistyötä jos se onnistuu. Jos lapsi haluaa haarukan, anna haarukka ja katsokaa yhdessä, miten homma käyttää. Jos haluaa että vaippa vaihdetaan, vaihda vaippa (saman voi laittaa takaisin). Muista halia ja pusutella samalla, kertoa että hänkin vielä äidin oma pieni.

Meidän puistossamme pienet taaperot ovat tosi usein toistensa ja toistensa lelujen kimpussa, ja se nyt  vaan näyttää kuuluvan tuohon ikävaiheeseen. On aina parempi, jos kehittää itse lapsen kanssa intensiivisen leikin, eikä annan vaellella ympäriinsä, jos lapsi ei selvästi ole siihen vielä aivan kypsä. Kun äiti leikkii, lapsikin leikkii, eikä hoksaa tahtoa niin hirveästi. Joskus mikään ei meidän lapsella ole auttanut, ja silloin olen vaan keksinyt paikkoja joissa on tekemistä mutta vähemmän lapsia.

Tuo vaihe menee ohi, eikä se mene ohi yhtään sen nopeammin, vaikka lapsen kanssa ottaisi yhteen joka asiasta. Siinä vain väsyttää itsensä ja siinä on vaara, että jossain vaiheessa unohtaa, kuinka pieni ja tarvitseva lapsi vielä on, lähes vauva vielä. Meillä tämä toinen täytti nyt kaksi, ja koko kulunut vuosi on ollut lievästi rankka, tuntuu että olen vanhentunut monta vuotta, kuulo on alentunut lapsen rääkymisen vuoksi ja kaikki on ollut ihan tosi hankalaa. Nyt yhtäkkiä kaikki on helpottunut, ja lapsesta on tullut aurinkoinen ja iloinen. Kun muiden lapset vasta aloittelevat uhmaa, meillä näyttää jo vähän tyyntyneen. 

Kovasti voimia sinulle, ap. Ei ole helppoa olla vauvan ja taaperon äiti. Muista että kyllä se joskus helpottaa, ja että nämä vaikeat vaiheet ovat lapsen kanssa välttämättömiä ja tärkeitä, ja se että sinä olet siinä hänen kanssaan elämässä läpi ne lapsen avuttomuuden ja turhautumisen tunteet, on niitä tärkeimpiä asioita mitä elämässäsi teet. Ei niistä tarvitse selvitä täydellisesti, riittää että olet siinä.