Nuorin lapseni aloittaa koulun syksyllä. Tunnen itseni turhaksi.

Eikö teillä isä ole kuvioissa?

On isä kuvioissa, mutta miten se liittyy tähän että lapset eivät meidän vanhempien seuraa tunnu kaipaavan?

Ap

Käytit aloituksessa "nuorin lapseni" ilmaisua, joten oletin että mies ei ole kuvioissa. Mutta vastauksena, hanki elämä! Ei naisen tehtävänä ole olla pelkästään äiti. Kai sinulla jotian kiinnostuksen kohteita on?

Kauhulla odottaen! Yritän täysillä nauttia tästä, vaan aina ei onnistu. Ihmisiähän lapsetkin ovat ja uhmaiässä todella rasittavia. Ne on niin pieniä vielä ja kaikessa tuossa uhmassaan ja uuden opettelussa niin ihmeellisiä ja ihania. Minulla nelivuotias, kaksivuotias ja pieni vauva.. :) Älkää kasvako isoksi!

Olen ollut lähes pelkkä äiti yli 10v jo. Mies ollu töiden takia paljon pois ym. Joten nyt tuntuu että tarvitsisi alkaa keksimään jotain omaa. Täytyy vaan ideoida että mistä päästä alkaisi sitä elämää hankkimaan:D

t. ap

[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 17:53"]

Kauhulla odottaen! Yritän täysillä nauttia tästä, vaan aina ei onnistu. Ihmisiähän lapsetkin ovat ja uhmaiässä todella rasittavia. Ne on niin pieniä vielä ja kaikessa tuossa uhmassaan ja uuden opettelussa niin ihmeellisiä ja ihania. Minulla nelivuotias, kaksivuotias ja pieni vauva.. :) Älkää kasvako isoksi!

[/quote]

Anteeksi kamalasti, mutta tuo "älkää kasvako isoiksi" on hyytävästi sanottu! Ihanko oikeasti joku haluaisi lastensa pysyvän ikusiesti pieninä ja avuttomina?

Vielä noi sun lapset tarvitsee monta kertaa äitiään. Nuorinhan sulla on vasta 7 vee. Et jouda vielä laakereilla lepäämään. Kai oot työelämässä mukana.

Osa-aikatöissä kyllä olen.

ap

[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 18:00"]

Vielä noi sun lapset tarvitsee monta kertaa äitiään. Nuorinhan sulla on vasta 7 vee. Et jouda vielä laakereilla lepäämään. Kai oot työelämässä mukana.

[/quote]

Häh? Ensinnäkin kai sulla nyt joku omakin olemassaolon tarkoitus ja sisältö on? Lapsille heille omistautunut marttyyriäiti on kauhea painajainen, jota saa vielä terapiassa aikuisena setviä. Toisekseen eivät tarvitse vanhempia enää? Mulla lapset ovat ala-ja yläasteella ja joka välissä on tarvetta syliin, rapsutukseen, läksyapuun, keskusteluun, harrastuksiin viemiseen yms- siis päivät ihan täynnä. Tuon ikäisiä ei voi hoitaa kuten pieniä, vaan he haastavat vanhempansa kasvamaan ihmisinä, ottamaan kantaa, pohdiskelemaan, osallistuvat kotitöihin, haluavat oppia elämää.

Tämä on mielenkiintoista... Monet äidit toitottavat tuota "älkää kasvako isoiksi". Mustakin outoa, en ole koskaan ymmärtänyt.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 17:57"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 17:53"]

Kauhulla odottaen! Yritän täysillä nauttia tästä, vaan aina ei onnistu. Ihmisiähän lapsetkin ovat ja uhmaiässä todella rasittavia. Ne on niin pieniä vielä ja kaikessa tuossa uhmassaan ja uuden opettelussa niin ihmeellisiä ja ihania. Minulla nelivuotias, kaksivuotias ja pieni vauva.. :) Älkää kasvako isoksi!

[/quote]

Anteeksi kamalasti, mutta tuo "älkää kasvako isoiksi" on hyytävästi sanottu! Ihanko oikeasti joku haluaisi lastensa pysyvän ikusiesti pieninä ja avuttomina?

[/quote]

Ei ole olemassaolon tarkoitusta. Kunhan elelen vain. Päivästä toiseen. Vanhemmuuden kautta on määrittynyt elämässäni kaikki reilut 10 vuotta joten nyt olen tosi hämmästynyt tästä uudesta tilanteesta. Marttyyri en ole, rakastan tätä perhettä ja elämää sen kanssa.

Lapset ovat ihania:) Tämä lapsuusaika tuntui vain menevän kovin nopsasti. Ovathan he vieläkin lapsia mutta eivät enää perheen parissa kuten aiemmin ovat olleet.

7,8,10v ovat pieniä. Ala nyt pohtia sitä tarkoitusta- lapset tarvitsevat aikuisesta elämisen mallia, miten maailmassa pärjätään. Ennen siihen riitti se maatilan pihapiiri kun siinä jatkettiin, tänä päivänä ei.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 18:23"]

Tämä on mielenkiintoista... Monet äidit toitottavat tuota "älkää kasvako isoiksi". Mustakin outoa, en ole koskaan ymmärtänyt.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 17:57"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 17:53"]

Kauhulla odottaen! Yritän täysillä nauttia tästä, vaan aina ei onnistu. Ihmisiähän lapsetkin ovat ja uhmaiässä todella rasittavia. Ne on niin pieniä vielä ja kaikessa tuossa uhmassaan ja uuden opettelussa niin ihmeellisiä ja ihania. Minulla nelivuotias, kaksivuotias ja pieni vauva.. :) Älkää kasvako isoksi!

[/quote]

Anteeksi kamalasti, mutta tuo "älkää kasvako isoiksi" on hyytävästi sanottu! Ihanko oikeasti joku haluaisi lastensa pysyvän ikusiesti pieninä ja avuttomina?

[/quote]

[/quote]

No hauska, että joku muukin on ajatellut samoin. Olen aina ajatellut, että vanhemmuudessa on parasta just se, kun näkee lapsensa kehittyvän aina vaan pärjäävämmäksi ja osaavammaksi!

Elämisen mallia? Eikö töissäkäynti ja normaalielämä riitäkään elämisen malliksi?

En ole uskovainen joten suurta suunnitelmaa minulla ei ole.

Ap

2- 3 vuoden päästä tilanne vielä pahempi. Mulla pojat 9v. ja 11v. Ne tarvitsee ruokaa ja juomaa. Vasta illalla nuorin takertuu minuun. Päivällä pojilla omat jutut. Tunnen olevani yksinäinen.

7-, 8- ja 10-vuotiaat eivät ole enää perheen parissa? Miten pitkään he oikein luuhaavat kavereidensa kanssa päivittäin? En ihan oikeasti tarkoita tätä pahalla, mutta jos sinusta tuntuu että lapsesi eivät edes elä elämäänsä "perheen parissa", niin vaara on että heillä on liikaa vapautta ja pyötivät kaveriensa perheiden riesana koulun päättymisestä iltaan asti. Olisiko aihetta vähän suitsia heitä kotiinpäin, valvoa kunnolla läksyt, syödä yhdessä päivällinen, tehdä iltatoimet rauhassa ja kenties määrätä viettämään jokin tovi perheen keskenkin? Jos annat lasten juosta ihan vapaina pitkät iltapäivät ja illat jo tuonikäisinä, miten ajattelit kontrolloida tai olla edes tietoinen heidän menemisistään murrosiässä? 

tulevat kyllä koulusta kotiin. Läksyt ja kokeisiin luvut valvotaan kotoa kyllä. Etenkin keskimmäinen lapseni ei olisi koskaan kotona. Kyllä minua harmittaa että saan lähes pakottaa pysymään kotosalla joskus. Tämä huhtikuu-elokuu on pahinta aikaa tuon lentämisen kannalta.

Olen miettinyt että varmaan muuttaa pois heti 16-vuotiaana jonkun äijänkuvatuksen kanssa. Kuinka voin pitää hänet kotona väkisin kun kaverit on ainoa mikä on tärkeää ja kiinnostaa häntä?

Ap

Brrh, ahdistava ajatuskin takertuva äiti, jonka elämässä ei ole muuta kuin lapset. Jos vielä suhde mieheen on väljähtänyt ja etäinen niin voi vaan ihmetellä mitä tapahtuu kun lapset muuttaa kotoa.

Oma äitini on juuri tuollainen, puuttuu kaikessa meidän aikuisten lasten elämään eikä millään olisi halunnut päästä meitä lentämään pesästä. Surullista ja ahdistavaa.

Kuuleppa 17! Kotona olo ei ole sama kuin läsnäolo. Omani ovat aina kotona, mutta kaverit on meillä . Ei ne silloin mun kanssa ole. Miten vedät tähän läksyjen teonkin mukaan. Mulla kaksi poikaa ja läksyt tehty ihan aina ja tarkastettu aina. Harrastuksiinkin viedään. Ilmeisesti noi asiat riittää sulle, mutta mä näen asian toisin. On turha väittää että isommat lapset tarvitsee vanhempia samalla tavalla kuin pienet. Isoilla lapsilla on jo omat kaverit ja silloin ei mamman sylissä istuta. Olen myös kotiäiti ja saatavilla aina. AP kertomasi on hyvin totta noin normaalissa elämässä, koska tästä puhuttu tuttavien ja naapureiden kanssa, mutta tällä palstalla vaan jaksetaan vääntää asia aina negatiiviseen suuntaan.

??

Minusta tuntui, että koulun alettua mua vasta tarvittiinkin. Ensimmäinen neljä kouluvuotta on se kaikista kriittisin vaihe opiskelemaan oppimisen suhteen ja siinä jos missään saatoin tunte itseni tarpeelliseksi. Olivat erityisesti esikoisen kohdalla elämäni rankimmat neljä vuotta, kun itsekin hain sitä taustatukijan roolia ja tapoja, joilla tukea toisen koulunkäyntiä ja oppimista. Päivät töissä ja illat koulutehtävien tukemista sekä harrastuksiin kyyditsemistä, ruoanlaittoa ja koetimmepa siinä välissä miehen kanssa järjestää arjen lapsille kumminkin 'leppoisaksi'

Seuraavien lasten kanssa homma jo sujuikin, kun siihen oli kokemusta. Ja meillä kyllä meni ja menee niin, että vanhemmat on aina (ainakin hädässä) oltava 'saatavilla'