Lue keskustelun säännöt.
Todelliset lähimmäiset huomaa elämän vaikeuksissa kuten työttömänä!
26.05.2013 |
Mulla on jo jonkin aikaa ollut vaikeampi elämänvaihe meneillään, olen ollut työttömänä ja etsinyt töitä ja yrittänyt lisäkouluttautua, vaikeaa on ollut monin tavoin. Tällaisessa elämäntilanteessa huomaa ketkä kaikista ympärillä olevista ihmisistä on niitä todellisia lähimmäisiä ja ystäviä. Eipä niitä montaa ole, mutta ne vähät on sitten tosi tärkeitä itselle. Osa ennen yhteyttä pitävistä on jättänyt lähes täysin yhteydenpidon, enkä viitsi jatkaa yksipuolista yhteydenpitoa enää. Nyt ei ole kyse siitä että odottaisin kovinkaan tiivistä yhteydenpitoa, mutta että edes joskus, jotain tyyliin soitellaan tai nähdään vaikka kerran kolmessa kk:ssa. Mutta tämä on mulle kyllä silmiä avaava kokemus, niin elämän kriisistä selviytymisestä kuin ihmissuhteistakin. Onko muita hyljättyjä työttömiä?
Kommentit (9)
Olen ollut työtön ja raskaana ja en huomannut että joku oisi noitten takia vältellyt minua. Oli hyvä ollakin työtön, sain raskaana ollessa nukkua aamulla pitkään, tein pitkiä kävelylenkkejä, todella sain rauhassa valmistautua vauvan odottamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 12:05"]
Olen ollut työtön ja raskaana ja en huomannut että joku oisi noitten takia vältellyt minua. Oli hyvä ollakin työtön, sain raskaana ollessa nukkua aamulla pitkään, tein pitkiä kävelylenkkejä, todella sain rauhassa valmistautua vauvan odottamiseen.
[/quote]Nyt olen ollut pitkän aikaa työelämässä ja lapsi kohta voi muuttaa pois. Saa asua jos haluaa mun kanssa kun aloittaa opiskelut. Ellei haluu niin etsiköön opiskeluasunnon.
Näinhän se on. Oikeat ystävät jäävät tukemaan muut kaikkoavat pois.
Mulla ainakin ystävät lisääntyi kun pääsin työttömäksi, nyt on enemmän aikaa heille kun ei ole mitään pakollista hommaa. Töissä ollessa meni päivät siihen, ei jäänyt aikaa juuri kavereille.
Toisaalta, nyt voi kaikille sanoa olevansa vapaa töistä ja tuntea ylpeyttä siitä että on päässyt viimein oravanpyörästä veke.
Osa paheksuu, mutta voi olla niinkin, että osa ajattelee, ettei sillä ehkä ole rahaa vaikkapa tulla iltaa viettämään ja pelkää, että joutuu maksamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, ovat kyllä läheiseni näyttäneet todelliset värinsä. Kun tulin nuorena raskaaksi kesken miehen opiskelujen, anoppi rääkyi korvan juuressa että nyt olen pilannut omani ja hänen poikansa ja kaikkien muidenkin elämän, emmehän me voi pärjätä (sama nainen tuli itse paljon nuorempana raskaaksi itse ja kehuu vieläkin miten hyvin kaikki sujui vaikka oli vielä ala-ikäinenkin..). Yhtäkkiä koko sen puolen suku oli minulle vihaisia, jopa itseäni vuosia nuoremmat yksilöt. Omasta perheestäni oli jäljellä vain äitini, joka jaksoi kannustaa ja luotti, että pärjään. Ikävä kyllä hän kuoli raskauteni aikana ja menetin ainoan tukijani siinä.
Vuosia myöhemmin sairastuin vakavasti ja tarvitsin lapselle hoitajaa lääkärikäyntien ajaksi. Sellaista ei meinannut löytyä, vaikka pyydetyt yksilöt hyvin tiesivät miten vaikeassa tilanteessa olimme sairauteni vuoksi ja että minulla ei ollut ketään "omalla" puolellani, keneltä kysyä apua. Yksi sitten lupautui- ja peruutti viime tingassa, aivan uskomattoman huonolla tekosyyllä vieläpä. Aivan paniikissa etsin hoitajaa ja lopulta eräs uusi tuttavani suostui..."pitäähän sitä kaveria hädässä auttaa", hän tokaisi. Muistan vieläkin, miten minua hävetti ja itketti tuo tilanne ja yksinäisyyteni.
Enää en luota kehenkään muuhun kuin itseeni ja maksan potut pottuina. Jos joku miehen sukulainen tarvitsee apua, en ole käytettävissä. Sitä saa mitä tilaa.
Mulla oli työttömänä ollessa sellainen ongelma, että häpesin sitä niin, etten halunnut olla kenenkään töissä olevan kanssa tekemisissä. Yleensä kun mulle vielä neuvottiin huippuhyviä neuvoja: Katso mol.fi. No sain töitä tavalla, jolla yleisen mielipiteen mukaan ei saa, eli haettiin kotoa. Se on nyt muuttunut vakkaripaikaksi. Mutta enää en osaa ottaa yhteyttä noihin ihmisiin, enkä oikeastaan haluakaan. Jopa työttömät keskenään pitävät toisia työttömiä vähempiarvoisina, eli ansiosidonnaisella olevat haukkuvat pitkäaikaistyöttömiä. Kursseilla tuli tämäkin huomattua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en niinkään koe häpeää tästä työttömyydestä, sillä todella yritän paljon, jotta työllistyisin, nytkin kouluttaudun uuteen alaan. Mutta sellainen toisen ihmisen huomioiminen vain kun hän on työssäkäyvä, niin se on jotenkin tosi ikävää. Kyllä mulla on ihan samoja juttuja ja kiinnostuksenkohteita kuin ennenkin työttömyyttä. Nyt ei vaan muita enää kiinnosta, mutta niinkuin sanoin, tämä on hyvä oppi ihmisen raadollisuudesta...ap
Olen huomannut tämän sairaana ja raskaana. Kourallista ihmisiä kiinnosti. Lähes kaikki olivat sukulaisia, ystäviä jäi ehkä kaksi :(