Pienluokalle siirto - kuka päättää?
Rehtori ehdottaa lapsellemme pienluokkaa ensi vuodeksi. Menee silloin toiselle luokalle. Lapsi on tehostetun tuen piirissä adhd:n takia. En tarvitse neuvoja, viisasteluja yms siitä miksi haluan pitää lapseni normaaliluokalla vaan kysymys kuuluu yksinkertaisesti: voiko lapsen siirtää pienluokalle vanhempien vastustaessa asiaa?
Kommentit (65)
Ei voi. Viime kädessä vanhemmat päättävät. Valmistaudu kuitenkin siihen että rahkeet ja resurssit ei aina ns tavallisella luokamma riitä takaamaan lapsellesi sitä tukea jonka tämä koulunkäyntiin tarvitsisi.
Eikös se ole lottovoitto erkkalapsen kannalta päästä pienryhmään? Saa paljon enemmän tukea ja huomiota kuin isossa luokassa?
Koitetaan nyt laittaa sivuun hetkeksi se, että meitä aikuisia loukkaa, jos lapsemme ei ole muiden kanssa samalla viivalla. Mutta eihän hän olekaan. Se on se kipeä juttu, joka pysyy, vaikka lapsesi olisi millä luokalla tahansa.Lapsesi joutuu (syistä joihin hän itse ei voi vaikuttaa) taistelemaan kahta enemmän kuin ne muut oppilaat oppimisessa ja keskittymisessä.Enkä nyt väitä, kuten joku edellä että esim. adhd-lapsi häiritsisi kaikkia muita oppilaita, vaan sitä, että oman lapsesi kehitykselle ja itsetunnolle voi olla kova kolaus, jos hän ei pärjää esim. keskittymisvaikeuksiensa vuoksi normaaliluokalla. Opettajalla, joka pienluokkaa on ehdottanut, on jo jonkinlainen näkemys lapsesi tilanteesta tavallisessa luokassa. Hän on varmasti nähnyt kuinka moni vastaavassa tilanteessa on sitten alkanut oireilemaan vielä pahemmin, kun on tavallaan jäänyt muiden jalkoihin eikä saanut tarpeeksi tarvitsemaansa huomiota ja tukea.
mulla on adhd ja en oo pienluokal mut iha hyvin on menny
Vierailija kirjoitti:
ei voi. Vanhemmat päättää. (Valitettavasti)
Eipäs, vaan koulu tekee opetuksen järjestämiseen liittyvät ratkaisut itsenäisesti.
Oijoi.
Mulle opettaja ehdotti lapsen pienluokalle siirtämistä.
Kuulin asian näin: "haluatteko lapsenne saavan yksilöllistä opetusta vai jäävän 20 hengen apinalaumaan?"
Arvaa kumman valitsin. Pienryhmässä on mennyt jo viisi vuotta, kyllä kannatti. Oikeasti on oppinut asioita ja väliin alituiseen vaihtuvat opettajatkin ovat kummastelleet, miksi lapsi on pienryhmässä. Kieltäydyn antamasta lupaa siirtää ns tavisluokalle.
Ei siirto automaattisesti tarkoita kiusatuksi tulemista. Meidän lasten luokilla on ollut useita lapsia, kirja ovat olleet välillä pienluokalla ja sitten taas palanneet tavalliselle luokalle vuoden-kahden päästä, jolloin tilanne on ollut toinen ja on kasvettu.
Omista lapsista osa käy erityisopetuksessa. Kukaan juuri näistä ei ole joutunut kiusatuksi tästä syystä luokassa. Lapset suhtautuvat usein näihin asioihin ihan joustavasti, jos aikuiset ei tee niistä numeroa.
Lapsi pitää pistää vammais keskukseen tai lapsille varattuun mielisairaalaan, missä hän saa avun ongelmiin ja pistetään lepositeet ja lääkitys ja saa terapian niin pää häiriö korjaantuu!
Olen adhd-aikuinen. Minun vanhempani toimivat samoin kuin ap. Sanon rehellisesti, omalla kokemuksellani ja oppimisvaikeuksista kärsineenä, että Ap ajattelee tasan tarkkaan omaa pyllyään. Se pienryhmä on paljon pienempi paha kuin se yhdeksän vuoden piina, joka voi seurata adhd:sta kiusaamisesta ja oppimishäiriöistä. Lisäksi pienryhmässä on mahdollista kiinnittää huomiota sosiaaliseen kanssakäymiseen.
Itselläni oli onnea, olin sen verran fiksu, että oppimishäiriöstä huolimatta keskiarvoni oli 8 ja pystyin oppimaan sosiaalisia käyttäytymismalleja. Lisäksi minun kohdallani häiriö on aika lievä ja eikä painotu hyperaktiivisuuteen vaan nimenomaan tarkkaamattomuuteen.
Nykyaikana pienryhmäsijoitus pariksi vuodeksi on tavallista. Opettaja osaa selittää sen muille lapsille, että toisinaan jotkut tarvitsevat sitä vuoden tai kaksi. Asenne, että pienryhmä olisi vajakkiluokka, on asenne, jonka vanhemmat välittävät lapselleen. Ja sinä välität sen omalle lapsellesi. Häpeä.
Vierailija kirjoitti:
Rehtori ehdottaa lapsellemme pienluokkaa ensi vuodeksi. Menee silloin toiselle luokalle. Lapsi on tehostetun tuen piirissä adhd:n takia. En tarvitse neuvoja, viisasteluja yms siitä miksi haluan pitää lapseni normaaliluokalla vaan kysymys kuuluu yksinkertaisesti: voiko lapsen siirtää pienluokalle vanhempien vastustaessa asiaa?
Eli sun lapsen tulevaisuudella ei ole mitään merkitystä, haluat vain olla olematta "vajakkiluokkalaisen" äippä?
miksi edes olet äiti? pentus on sulle status-symboli vai mitä?
-m36
Nämä riippuu hirveästi tilanteesta. Millainen lapsi on isossa luokassa, oppiiko vai jääkö jälkeen, millainen on pienryhmän kokoonpano, millainen pienryhmän opettaja. Jossain tapauksessa pienryhmään siirto voi olla lapselle helpotus ja jossain tapauksessa siitä voi olla haittaa.
Kävisin itse tutustumassa pienryhmään etukäteen ja tekisin päätöksen sen mukaan. Tosin jos koulu puoltaa pienryhmään siirtämistä erityisen vahvasti, voi vanhempien olla vaikea siitä kieltäytyä ilman hankaluuksia. Kaikkein hirveintä on, jos lapsi hyötyisi pienryhmästä ja vanhemmat eivät ennakkoluulojen ja "häpeän" vuoksi päästä häntä sellaiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rehtori ehdottaa lapsellemme pienluokkaa ensi vuodeksi. Menee silloin toiselle luokalle. Lapsi on tehostetun tuen piirissä adhd:n takia. En tarvitse neuvoja, viisasteluja yms siitä miksi haluan pitää lapseni normaaliluokalla vaan kysymys kuuluu yksinkertaisesti: voiko lapsen siirtää pienluokalle vanhempien vastustaessa asiaa?
Eli sun lapsen tulevaisuudella ei ole mitään merkitystä, haluat vain olla olematta "vajakkiluokkalaisen" äippä?
miksi edes olet äiti? pentus on sulle status-symboli vai mitä?
-m36
Rauhoitu, aloitus on jo vanha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rehtori ehdottaa lapsellemme pienluokkaa ensi vuodeksi. Menee silloin toiselle luokalle. Lapsi on tehostetun tuen piirissä adhd:n takia. En tarvitse neuvoja, viisasteluja yms siitä miksi haluan pitää lapseni normaaliluokalla vaan kysymys kuuluu yksinkertaisesti: voiko lapsen siirtää pienluokalle vanhempien vastustaessa asiaa?
Eli sun lapsen tulevaisuudella ei ole mitään merkitystä, haluat vain olla olematta "vajakkiluokkalaisen" äippä?
miksi edes olet äiti? pentus on sulle status-symboli vai mitä?
-m36
Ei voi siirtää, jos vanhemmat vastustavat. Viime kädessä vanhemmat päättävät, huolimatta siitä, että kaikki muut olisivat toista mieltä.Äitinä tunnet lapsesi.
Oikeasti toimintatavoissa on kaupunkikohtaisia eroja, mutta yleisesti ottaen siirtoprosessi menee seuraavasti:
- opettaja tekee oppilaasta pedagogisen selvityksen, joka käsitellään moniammatillisesti oppilashuoltoryhmässä
- vanhemmat kutsutaan palaveriin ja tehdään erillinen huoltajan kuuleminen, joka laitetaan liitteeksi pedagogiseen selvitykseen
- em. lomakkeet lähetetään opetusvirastoon, jossa erityisen tuen suunnittelija tms. tekee päätöksen erityisen tuen tarpeesta ja muodosta. Tuen saamiseen vaikuttaa käytännössä tarpeen lisäksi se, onko pienryhmäpaikkoja kunnassa/kaupungissa vapaana ja miten suuri tuen tarve muilla hakijoilla on.
- ns. graaveissa tapauksissa oppilas voidaan tarvittaessa siirtää pienryhmään, vaikka vanhemmat sitä vastustaisivat, esim. silloin, kun oppilas on erittäin väkivaltainen joko muita oppilaita tai koulun henkilökuntaa kohtaan. Yleensä tällöin sosiaalipuoli tulee mukaan neuvotteluihin.
- jos oppilaalla on eri hoito- ja terapiatahoja heitä pyritään myös kuulemaan päätöstä tehdessä
Terv. erityisluokanopettaja
Nostan tämän, entäs jos se pienluokka on paikka jossa yksi lapsi lyö kirjalla päähän, tönäisee voimakkaasti päin seinää, repii kirjoja ja huutaa. Mitenkä sellaisessa luokassa oppii lapsi jolla jon keskittymishäiriö. Tämä nimittäin on täyttä totta pienluokasta.
Pienluokissa ei monestikaan ole opettajakoulutuksen saaneita, vaan jotain muita. Miten lapsen etu voi olla tällaisessa säilytyspaikassa?
Vierailija kirjoitti:
Pienluokissa ei monestikaan ole opettajakoulutuksen saaneita, vaan jotain muita. Miten lapsen etu voi olla tällaisessa säilytyspaikassa?
Tai sitten siellä on erityisluokanopettaja ja koulunkäyntiavustaja.
Pienluokat on nykyään harvinaisia. Kaikki melkein integroidaan normiluokkiin, joka minusta on täysin väärin kaikkia kohtaan. Ottaisin heti paikan lapselleni, jos pienluokka jostain löytyisi.
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä: toivottavasti voi! Hirveää jos ADHD lapsi saa pilattua yli 20 lapsen opiskelun sen vuoksi ettei vanhemmat nyt vaan halua siirtää häntä pienluokalle. Pienluokassa olisi ADHD lapselle vähemmän häiritseviä ärsykkeitä, joten hän saattaisi siellä psytyä keskitymään paremmin kuin yli 20 oppilaan joukossa. Kumma juttu että vanhemmat aina pelkäävät lapsen leimaantumista niin paljon, että ovat valmiit tekemään kaikeensa sen vuoksi ettei lapsen vain mitenkään tarvitse erottua joukosta. Ja sitten tekevät karhunpalveluksen lapselleen.
Onneksi sinä et nyt yhtään leimaa ADHD-lapsia. Et lainkaan ole jo ennalta päättänyt, millainen jokainen heistä on.
Vierailija kirjoitti:
käsi sydämelle... kuinka moni haluaa siirtää lapsensa pienluokalle, pois omasta tutusta luokasta? Asettaa samalla lapsensa kiusattavaksi, koska sehän siitä vääjäämättä seuraa kun entiset luokkakaverit ovat viereisessä luokassa ja yksi laitetaan muualle... ja mitenkäs luulette käyvän vapaa-ajalla? Lapset ovat julmia, ja ihan taatusti tulee ongelmia kun yksi leimataan "vajakiksi" ja kun kiusaaminen alkaa se ei lopu ikinä... Emme suostu siirtoon ja sillä selvä. AP
Lapsihan on jo leimattu, lapset huomaavat tosi nopeasti "kuka ei kuulu joukkoon". Aikoinaan yks tyyppi kysyi yhdestä puiston kaveristaan että "miks se on niin outo", kaveri oli asperger, olivat ekaluokkalaisia.
Pienluokassa saavat tuen jota tarvitsevat.
Niin ja sitäpaitsi, pienluokka, tiedätkö edes miksi se on perustettu? Siellä voi olla "tavallisia" lapsia tukilapsina, eikä siksi aloiteta kiusaamista. Voi olla että pienluokka pn perustettu koska on "liikaa" lapsia yhdelle luokalle...sun muita syitä.
Erotat lapsesi hyvästä, tuetusta oppimisesta. Oletko kysynyt lapseltasi?
Mun nyt jo aikuinen nuoreni oli yhdyspienluokalla, on nyt ihan asiantuntija-koulutuksen saanut, hyväpalkkainen ihminen.
Silloin yhdyspienluokka perustettiin juuri tuen tarpeessa oleville+ näille muutamalle älykölle, olivat tukena näille tuen tarpeessa oleville.
KYSY äläkä tyrmää!
aika paskamainen tilanne. Varsinkin kun näistä pitäis tavallaan valita se vähemmän huonompi vaihtoehto D: Lasta tullaan ihan varmasti kiusaamaan tai syrjimään (vähän kavereita nje.)