Lue keskustelun säännöt.
Onko julmaa saada motivaatiota laihdutukseen ystävien epäonnistumisista?
23.05.2013 |
Ollaan tänä vuonna muutaman ystävän kanssa laihduteltu ja pyritty liikkumaan enemmän. Yksi näistä ystävistäni on todella ylipainoinen, varmaankin lähemmäs sata kiloa, ja minä ekä toinen ystäväni taas oltiin vuoden alussa normaalipainon ylärajoilla.
Lähes puoli vuotta oon katsonut kuinka ystäväni epäonnistuivat ja sortuivat herkkuihin kerta toisensa jälkeen. Syy oli aina vaihteleva; piti juhlia jotain, oli sydänsuruja, oli stressiä, teki vaan mieli tms. Alkoholia he eivät vissiin edes laske kaloreiksi, sillä sitä kuluu runsaasti. Salilla käydään vähän heilumassa jossain crosstrainerissa kerran viikossa, ja sen jälkeen saakin taas käydä Mäkissä.
Itse olen koko ajan ollut ihan tosissani. Syön kunnolla, vaikka toki välillä herkuttelen ja liikun enemmän. Kiloja on lähtenyt paljon, painoindeksi on tippunut 24 --> 20. Tämä tuntuu lähinnä ärsyttävän ystäviäni ja esim. jos käydään yhdessä syömässä he oikein houkuttelevat mua ottamaan jonkun pizzan.
Vaikka rakkaita ystäviä ovatkin, en jaksa enää tsempata kun he eivät tunnu olevan tosissaan. Itse saan vaan lisämotivaatiota ja tekee entistä enemmän mieli ottaa se salaatti siellä raflassa kun toiset vetää hampparia suupielet majoneesissa. Saan myös lisäpontta lenkillä käymiseen kun mietin että toiset makaa krapuloissaan himassa ja näppäilee sitä kebabpaikan numeroa.
Oonko ihan kamala? :D
Kommentit (6)
No mä en edes koe että olisi huono itsetunto, mutta kun kattoo muiden feilausta niin tulee vaan semmonen "PERKELE mähän onnistun" - fiilis!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on vähän sama, paitsi että en laihduta kaveriporukan kesken. Olen vierestä katsonut kun yksi kaveri yrittää laihduttaa, mutta aina epäonnistuu. Ja aina löytyy tekosyy sille epäonnistumiselle. Yksi päivä hän päivitteli että kun on tuo kilpirauhasen vajaatoimintakin ja siksi hän ei voi laihtua (mitään ei ole diagnosoitu, mutta lääkäri epäilee. Itse epäilen laihtumattomuuden syyksi vain laiskakatarria), suuttui sitten kun sanoin että mullahan on diagnosoituna kilpirauhasen vajaatoiminta eikä se ole minua estänyt laihtumasta.
No mutta asiaan. Tuo kaverin "epäonnistuminen" saa mulle sellaisen onnistuja olon. Minä olin samanlainen selittelijä ja laiskuri, mutta sain tehtyä ryhtiliikkeen ja nykyisin olen normaalipainoinen ja melkein unelmakropassani. Tulee sellainen olo että olen onnistuja ainakin tässä asiassa.
Jotenkin se tunne, kun tajuaa että minulla on selkärankaa ja tahtoa voittaa ne mieliteot, antaa aivan täysin uutta energiaa elämään.
Laihduttamisen aloitin muuten siitä 100kg:sta, nyt nyt olen 60kg ja rasvaprosentti on 20.. Tämä siis kilpirauhasen vajaatoiminnasta huolimatta, muutos tapahtui kahdessa vuodessa ja kaveri on edelleen sairaalloisen ylipainoinen, eli siinä tilassa missä minä olin ennen.
Et sinä minusta kamala ole, kuulostaa aika inhimilliselle. Minäkin veikkaisin huonoa itsetuntoa, silloin yleensä yrittää "ylentää" itseään muiden vikojen avulla.
Toivottavasti nuo ajatukset ovat kuitenkin hetkittäisiä, etkä oikeasti ajattele negatiivisesti ystävistäsi (olettaen että he todella ovat ystäviäsi, eivätkä jotain tuttavia)?
Kuulostaa vain normaalia kovemmalta kilpailuhenkisyydeltä. Ystäviesi motivaatio on rapistunut ja nyt sulla on sauma kiriä etumatkaa. Jos teillä siis oli joku määräaikaan kohdistuva tavoite. Toisaalta se, että sulla alkaa työn tulokset näkyä saattaa antaa uutta motivaatiota näille muille.
Juhani, 32
Ei ole kamalaa. Niin kauan kun pidät mietteet omana tietonasi niin samapa tuo mikä sinua tsemppaa elämään terveellisesti.
No kai se on ihan jees ajatella, ettei itse halua samanlaiseksi, vaan lähtee lenkille. Mä olen paljon kateellisempi muiden onnistumisille ja oikein nautin toisten epäonnistumisista. Huono itsetunto on joo....