Pahoin pelkään että tyttäreni

Kumpikohan pettyy enemmän, sinä vai tyttäresi, kun ne kaikki eivät missään tapauksessa tule tyttärellesi? Jos sinä, niin sitten ois aika sunkin alkaa elää omaa elämää eikä suorittaa lapsesi kautta. Se ei nimittäin koskaan pääty hyvin...

[quote author="Vierailija" time="23.05.2013 klo 13:46"]

Kumpikohan pettyy enemmän, sinä vai tyttäresi, kun ne kaikki eivät missään tapauksessa tule tyttärellesi? Jos sinä, niin sitten ois aika sunkin alkaa elää omaa elämää eikä suorittaa lapsesi kautta. Se ei nimittäin koskaan pääty hyvin...

[/quote]

never say never

Mukavaa, että koulu sujuu hyvin, mutta suosittelen olemaan hieman varovainen stipendiodotusten ja kymppien kehumisen kanssa. Erityisesti tyttöjä liian usein palkitaan etenkin tunnollisesta ja huolellisesta suorittamisesta. Tästä seuraa se, että tyttö oppii lunastamaan paikkansa maailmassa sekä jossain määrin jopa vanhempiensa rakkauden tekemällä hiki hatussa hommia ja tavoittelemalla arvosanoja koulussa sekä mitaleja ja tutkintoja harrastuksissa. Kaupan päälle tulee myöhemmin ulkonäköpaineita, liiallista miesten miellyttämistä, masennusta omasta riittämättömyydestä ja niin edelleen.

Poikia taas huomaamatta kannustetaan rämäpäisyyteen, koheltamiseen ja vilkkauteen. Sitten jos koulukin sujuu hyvin, niin kyseessä ajatellaan olevan poikkeuksellisen lahjakas ja älykäs yksilö. Silloinkin poikaa siis kehutaan siitä mitä hän on, eikä suinkaan ahkeruudesta tai tunnollisuudesta.

Lopputulos tästä kaikessa on muun muassa se, että aikuisena miehet usein luottavat itseensä ja taitoihinsa kuin pukki sarviinsa, vaikka kyvyt olisivatkin itse asiassa vähäiset. Palkkavaatimukset ovat taivaissa, ja aina ollaan valmiita ottamaan vastuu- ja johtamistehtävät vastaan. Naisilla taas jatkuu epävarmuus omasta itsestä ja siitä, olenko nyt riittävän hyvä, taitava ja ahkera ottaakseni tätä uutta työtä vastaan. Siitä se lasikatto rakentuu.

Asenne ratkaisee, ei ne numerot. Olet varmaan kuullut sanonnan: ei omena kauas puusta putoa... Erityisesti asenne periytyy. Joten pahoin pelkään, että teidän jälkikasvulta jää ne stipendit saamatta.

Hyi oksetus ap sinun kaltaisia ihmisiä. Tietysti tämä on provo, mutta en voi olla ajattelematta, että totuuden siemen tässä kyllä on. Ei sen suhteen, että teille mitään stipendejä tulisi, vaan sen suhteen, että vaikka kuinka provoksi naamioisit tämän niin kyllähän tuo sinusta ihmisenä, asenteestasi ja käytöstavoista jotain kertoo. Taidat olla sen koko koulun inhoaman kiusaajaperheen äiti.

Meillä usein stipendeillä on muistettu niitä, jotka ovat todella joutuneet tekemään töitä pärjätäkseen. Niitä, jotka on ollu säännöllisesti tukiopetuksessa oppiakseen ja ovat sitten lopulta kovan työn jälkeen oppineet asiat. Minusta on hienoa musitaa heitä, koska he tekevät sen suurimman työn ja siitä kiitos on todellakin ansaittu.

Mihin niitä stipendejä tarvitsee? Amerikoissahan pääsee stipendillä opiskelemaan kalliisiin kouluihin, pääseekö muka suomessa? Eiköhän nuo suomen stipendit ole ihan niitä turhia juttuja, mitä ei muuten anneta parhaan todistuksen takia ;)

No niitä on saatu jo sen verran että nykyään työ tekijäänsä kiittää. Itsekin sain kutosella, kasilla, ysillä ja lukion ekalla ja onneksi ei tullut enää seuraavana vuonna

Eri kouluilla on omat perusteensa miten ne stipendit jaetaan, vaikka mun esikoisen todistus on alusta asti ollut erinomainen on hän vain kerran saanut stipendin, muistaakseni vitosella. Nyt pääsee peruskoulusta ja pieni kutina on, että yhden tulee nyt saamaan, kaksi on maksimi, sillä samalle niitä ei jaeta tuon enempää meidän koulussa.

Minä taas olen ollut keskiverto-oppilas, ja silti olen saanut stipendejä. Eipähän niillä kuitenkaan mitään tee, rahat tulee käytettyä ja kirjat luettua, mutta kesän jälkeen se on yks ja sama saiko keväällä stipendin vai ei.

Se 20euron stipendi Pielaveden s-rautaan tai Sotkamon tarjoustaloon varmasti lämmittää jonku räkänokka kersan mieltä.

Ei vienyt meiltä stipendiä, kun meillä ei ole lapsia. Lällällää ja pitkää nenää. :D

Ei ole pelkoa että meiltä olisi stipendejä vienyt.:DDD 

Siinähän vie. Stipendin stipendiä en koskaan saanut kouluaikana ja hyvin oon elämässä pärjännyt. Stipendittömyys ei ketuttanut silloin eikä ketuta nyt, kukaan ei työhaastatteluissa ole kysellyt yläasteen todistusten tai stipendien perään. Lukiossa meni hyvin ja yliopistossa meni hyvin ja nykyinen kuukausipalkka korvaa ne missatut stipendit kyllä mennen tullen.

Ylpeän ja leuhkan välillä on muuten eroa.

Jaa, meidän lasten koulussa nuo ainakin hajautetaan tasapuolisesti useammalle oppilaalle, vaikkei edellytyksiä mihinkään stipendeihin edes olisi. Mieluummin katselenkin sitä kymppien riviä todistuksessa, kuin jotain stipendikasaa :)

Juu anna viedä vain. Meillä todistus on aina ollut hyvä ja tyttö (ja varsinkaan äiti) ei ole niin rahan ja kunniakirjojen perään, että vain siinä toivossa olisi töitä koulun eteen tehnyt =D

Meillä tyttö pääsee nyt ysiltä ja numerot ovat pääosin tiedossa jo. On ollut keskusteluja opettajien kanssa ja hyvältähän tuo todistus tulee näyttämään. olen tosi ylpeä tytöstäni, hänen sisukkuudestaan ja hyvästä asenteestaan opiskelua kohtaan ja olen sen hänelle monta kertaa kertonutkin. Tyttö tietää myös, että meidän takia ei tarvitsisi niitä ysejä ja kymppejä joka aineesta saada. Meille riittää ihan se, että tekee parhaansa, huolehtii itse läksynsä, ottaa vastuuta kokeisiin lukemisesta ja että koulu menee pääpiirteissään hyvin. Niin kauan kun asiat on kokonaisuutena mallillaan, saa minun puolestani numerot olla mitä ovat. Eipä niitä peruskoulun numeroita nyt kovin pitkällä tähtäimellä kukaan kysy... Iloinen kyllä olen kun tytöllä on kunnianhimoa sen verran ettei mene sieltä mistä aita on matalin. Älliä kyllä tuntuisi löytyvän, joten tekemättä kovastikaan töitä varmasti saisi ihan kelponumeroita silti. Kiva, että silti haluaa nähdä vaivaa, pyrkiä parempaan ja että se sitten huomioidaan myös opettajien taholta hienoina numeroina.

Mutta meillä on sellainen systeemi, että rahaa numeroista ei saa. Minusta on ollut hienoa huomata, että tytöstä on kasvanut nuori, joka opiskelee ihan itseään ja omaa todistustaan varten, eikä siksi että ahnehtisi rtaskuahaa. Minusta on parempi saada 10 siksi, että on halunnut oppia ne asiat ja saada hyvän numeron, eikä siksi että on vain halunnut lisää rahaa. Kun ei se sitten jatkossakaan lukiossa ja sen jälkeenkään mene niin.

Päätettiin kuitenkin mieheni kanssa, että olisi kiva "palkita" tyttö kuitenkin jotenkin upeasti hoidetusta peruskoulusta ja huomioida hänen vaivannäkönsä ja ns. työn tulos. Nyt on kevät ollut aika rankkaakin kun kokeita on ollut paljon ja niihin on nuori kovasti panostanut. Siksi ajateltiin, että lähdetään koko perhe lomamatkalle ja valitaan kohde sen mukaan mikä voisi tyttöämme kiinnostaa. Tyttö on valtavan kiinnostunut historiasta, joten kohteeksi valikoitui Rooma ja sieltä sitten vielä jatketaan muualle. Kiva, että saadaan viettää kiireetöntä aikaa perheen kesken, tyttö pääsee häntä kiinnostaviin kohteisiin ja matka on sikälikin kiva, että meillä harvoin on ollut varaa käydä ulkomailla, joten ulkomaan matkat eivät ole mitään inflaatiota meidän perheessä kokenut. Tyttö ei vielä tiedä tästä yllätysmatkasta, kerromme päättäjäispäivänä :). Kivempi pitää yllärinä ja toisaalta ei haluttu, että tytölle tulee keväällä paineita tai sellaista oloa, että lähtisimme reissuun vain jos todistus on hyvä.