Miten tajusitte, että lapsuudenkotinne on rikas tai köyhä?

En tiedä oikein vieläkään. Asuttiin pientilaa, joka 70-luv. oli kai keskiverto. Isän kuolema teki kai sen, ettei rahaa oikein ollut. Syötiin perunaa ja läskisoosia. "Matka" oli pari yötä sukulaisen sohvalla. Ratsastusleirille en päässyt. Autoa ei ollut.

Oma juttunsa oli äidin tapa, että mun lapsilisä ja perhe-eläke säästettiin mun tilille eikä ostettu mulle esim. vaatteita. Vaateostot oli vaikeita, ei olisi saanut maksaa mitään. Jotain sitten ehdotettiin, että kaverin kanssa yhteinen esine harrastukseen. Ei käynyt "yhteisomistus" eikä lainaaminen. Lakanoita piti olla kaappi täynnä ja jotain muuta tarpeetonta myös. Oli se sitten myöhemmin opiskellessa hyvä, että jotain oli tilillä. Ja kyllä se nuukuus (ja omalaatuisuus) tarttui muhunkin.

Nytkin pidän varalla jotain tilillä enkä uskalla elää kuten jotkut, että tili tuli tili meni ja loppukuu ollaan ilman rahaa vanhaa makaronia lämmitellen. Ja harkitsen ostoksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle selvisi hyvin hissukseen vasta teininä että isä tienasi aika hyvin. Koti oli aika iso ja mökkikin hommattiin, mutta muuten elettiin tosi säästäväisesti. Ulkomailla ei käyty juuri koskaan ja muutenkin "humpuukiin" ei pistetty rahaa. Oikeastaan vasta aikuisena ymmärsin että vanhemmat oli vaan kamalan säästäväisiä eikä se ollut mikään pakon sanelema juttu vaan oma valinta. Ehkä osin siksi sitä rahaa sitten olikin.

Lapsuudessa tämä penninvenytys tarttui niin hyvin että pitää vielä kymmenienkin vuosien jälkeen käydä kamalaa vääntöä itsensä kanssa jos jotain kivaa haluaisi ostaa itselleen.. Minusta on tullut samanlainen kuin isästäkin: rahaa pitää olla säästössä iso kasa pahaa päivää varten - vaikka voi olla että sitä pahaa päivää ei edes koskaan tule:/

Jos sinulla on perhettä niin oletko saita heitä kohtaan? Esm.lapset eivät saisi maksaa.

Mieheni kasvanut perheessä missä säästettiin kaikessa lähinnä lapsiin koskevassa. Tosin vanhemilla on aina ollut rahaa. Nytkin eläkkeellä koti etelässä, mökki täällä.

Se köyhyyteen vetoaminen oli kusetusta ettei laoset mitään pyytäis. Saattaa vielä aikusenakin toistaa kun papukaija miten huonoti oli rahaa lapsuudenperheessä. Itse olen köyhemmistä oloista, mutta ankeeta ei ollut.

Jatkan vielä.

Hänen vanhemmat molemmat ainoita lapsia, toinen peri vanhempansa kolmekymppisenä.

Moottorivene, ja talo mieheni lapsuudessa. Se mitä vanhemmat halusivat, ei niin tarpeellistakaan, ostettiin. Lapset eivät olisi saanut maksaa. Mieheni myös perinnyt lapsuudensa ajatusmallin. Minä onneksi olen normaalijärkisenä sitten järjestänyt ja ostanut lapsillemme, etteivät ole jääneet ilman mitää.

Ala-asteella joskus tuli puheeksi viikkoraha ja sen määrä. Kaverit sai 20-40mk viikossa ja minä sain vanhemmilta kehotuksen hankkia töitä. Laitointahan se lapsityövoima oli, mutta mitä pienistä. 

Mm näistä:

-meillä ei koskaan ollut varaa matkusta ulkomaille toisin kuin käytännössä kaikki kaverit jo ala-asteella, jopa jo lastentarhassa

-muut asui omakotitalossa, yhdessä vaiheessa kaverin äiti kutsui kerrostaloa missä asuttiin "rotankoloksi" kun heidän perhe tilapäiseti asui siinä uuden talon valmistumista odotellessa

-ei ollut varaa esim mopoon tai vastaaviin hieman kalliimpiin hankintoihin kun kaikki muut sai

Olen siis melko riikkaasta kunnasta kotoisin missa suurin osa suomenruotsalaisia, joka perheessa ainakin toinen vanhemmista hyvätuloinen yrittäjä (paitsi minun perheessä)

Ihmettelin, että miksi kaveri ei voi muka ostaa mopoa, koska voisi säästää kuten minä.

Tajusin vasta myöhemmin, että sain lapsilisän suoraan omalle tilille ja kaveri ei. Vieläkin myöhemmin ymmärsin, että sehän on tarkoitettu vanhemmille eikä sille lapselle. Elin kauan siinä luulossa, että se lapsilisä on ihan normaalia rahaa, jonka jokainen lapsi saa automaattisesti itse. Vähän kuin palkkaa lapsuudesta.

Kyllä pienituloisuus ja rahan puute oli selvää pienestä asti. Uusia vaatteita ei saanut, leivän päälle laitettiin joko juustoa tai makkaraa (ei molempia samalle), lomilla ei käyty, harrastusten piti olla halpoja jne.

Lapsena ja etenkin teininä harmitti mutta nykyään olen jopa kiitollinen köyhästä taustasta. Se on myös tehnyt musta empaattisemman ja lahjoitankin nykyään säännöllisesti rahaa hyväntekeväisyyteen.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelin, että miksi kaveri ei voi muka ostaa mopoa, koska voisi säästää kuten minä.

Tajusin vasta myöhemmin, että sain lapsilisän suoraan omalle tilille ja kaveri ei. Vieläkin myöhemmin ymmärsin, että sehän on tarkoitettu vanhemmille eikä sille lapselle. Elin kauan siinä luulossa, että se lapsilisä on ihan normaalia rahaa, jonka jokainen lapsi saa automaattisesti itse. Vähän kuin palkkaa lapsuudesta.

Ala-asteen 5-6. luokalla alkoi minulla kiusaaminen kun kaverini saivat selville, että lapsilisä ei menekään mun tilille. Vertailtiin pankkivihkoja vai mitä ne oli silloin 90-luvun alussa. Minulla oli vuodessa tyyliin yksi talletus mummolta 100 markkaa ja muilla oli joka kuukausi lapsilisä. Suurin tili oli yhdellä kaverilla 9000 markkaa, sen muistan. Itsellä oli 67 markkaa tms. Lähdin itkien kotiin ja seuraavana päivänä toin itse tehdyn pankkikirjan näytiksi, että mulla on pari miljoonaa tilillä. Siitä alkoi kiusaaminen ja sain aina kuulla kuinka köyhiä olemme. Yksikin kaveri tuli koulun joulujuhlassa sanomaan isälle, että te olette muuten köyhiä.

Kaverin perheellä oli mökki ja frisbeepizzaa joista olin kateellinen ala-asteikäisenä.

Meillä äiti leipoi pizzat itse ja lomalla ensin telttailtiin ja myöhemmin asuntovaunuiltiin.

Kaveri ei tosin päässyt partioon kun se on kuulemma kallista ja herrojen harrastus.... sitä ihmettelin, pidin meitä ihan tasavertaisina pitkään. Mutta kyllä työläisen herraviha siellä taustalla oli, ja kaverikin sen itseensä imi. Ystävyys loppui kuitenkin vasta yli 30v.

Oikeestaan vasta lukioaikana tajusin että äiti (aineenope) tienaa yksinään enemmän kuin kaverin vanhemmat yhdessä. Ja isältäkin sain taskurahaa aina käydessäni siellä.

Isä oli pankinjohtaja ja äiti lakimies.

Tiesin kyllä, että meillä on paljon rahaa, mutta vasta yläasteelle mentäessä vanhemmat istuttivat minut pöydän ääreen ja sanoivat, että jos joku kysyy niin meillä on ihan normaalisti rahaa ja että älä puhu rahasta koulussa.

Niinhän siinä kuitenkin kävi, että sain todella paljon ystäviä kun ymmärsivät, että olen varmaan koulun rikkain oppilas. Olin hiljainen lapsi ja niinpä ne koulun "coolit" oppilaat ottivat minut kaikkeen mukaan, jos vain maksoin. Ostin salaa vanhemmilta mm. porukan johtajalle uuden pyörän ja parille muulle uudet nahkatakit, että en lentäisi ulos siitä porukasta. Eivät vanhemmat koskaan kysyneet, että mihin olen hakenut rahaa pankista vaan ostin myös itselleni lehtiä, vaatteita, Game Boy-pelejä ja niin edelleen.

Opiskelut hoidin niin, että en ottanut edes opintolainaa vaan vanhempani ostivat sijoitusasunnon, jossa asuin 4 vuotta. Samalla opiskelukaverit aina tuskailivat, että mistä säästää 5€ juomiin yökerhossa, koska opintotuki ei ollut vielä tullut. Hävetti olla rikas ja välillä hävettää edelleen. Omat lapset ovat vielä pieniä ja mietin jo nyt, että miten saan heidät koulusta ja opiskeluista läpi ilman häpeää omasta varallisuudesta ja että kiusataanko heitä joskus sitten kun heidän kaverinsa saavat selville, että vanhemmat ovat todella varakkaita.

Vierailija kirjoitti:

Isä oli pankinjohtaja ja äiti lakimies.

, että vanhemmat ovat todella varakkaita.

Tulet siis vanhan rahan suvuista ja nait varakkaaseen sukuun? Pelkästään vanhempien palkkatulojen perusteella et voi olla ”todella varakas”

Kasvoin kerrostalolähiössä (vaikkakin keskiluokkaisessa kodissa) ja yläasteelle mentäessä siirryin viereisen vauraan asuinalueen kouluun.  Käytännössä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta luokkalaiset kaikki matkustelivat runsaasti ulkomailla, laskettelivat ja asuivat tilavissa omakotitaloissa. Kyllä se ajoittain aiheutti nuorena kateutta, kun omat puitteet olivat huomattavasti vaatimattomammat. Vasta myöhemmin vanhempana tajusin,  että tuolloin vertailukohtana eivät olleet mitkään keskiverrot perheet vaan espoolaiset jupit ja että kokemus jossain toisessa kasvuympäristössä olisi ollut huomattavan erilainen. 

Ei oltu niin köyhiä kuin jotkut täällä, mutta eipä kovin varakkaitakaan. Isä kävi töissä, äiti ei, joten tulot oli pienehköt. Vanhemmat ei ole koskaan olleet mitään hyviä rahankäyttäjiäkään. Säästämisestä saati sijoittamisesta ei ollut tietoakaan. Mulle avattiin vauvana säästötili, mutta ei sinne kukaan mitään laittanut kuin ehkä äiti yritti kerran tai pari kunnes nosti ne rahat sieltä taas itselleen. Rahat meni aina laskuihin ja jos oli ylimääräistä, se törsättiin heti johonkin.

En kyllä vieläkään tiedä totuutta aj olen jo 34.

Maaseutuyrittäjiä olivat, paljon lemmikkejä aina ollut ja kaksi autoa. Ruokaa haaskattiin paljon ja lapsena tuntui että paljon tavaroita meni rikki koska oltiin liian laiskoja niiden huoltoon. Toisaalta harrastuksiin muka ei ollut varaa, mutta kyse oli enemmän siitä että kumpikaan ei jaksanut kuskata. Kaikki lapsista kävi lukion ja aina on ollut synttäreinä rahalahja, vielä aikuisinakin. Luulen että järjen köyhyyttä oli mutta vanhempani kestivät laman ja uusia työkoneitakin tuli. Maataloustuista olen ihan pihalla, mutta luulen että jotkin metsäomistukset tuovat tienestiä.

Siinä kohdin ku menin lukioon joka oli eri puolel kaupunkii ku kotini, en siis lähilukioon johon peruskoulukaverit meni. Lukiossa tutustuin uusiin kavereihin ja alkoivat huomauttelemaan hiukan naureskellen et vanhempani ovat porvareita. Mä vielä väitin vastaan et ihan keskitulosia vaan.

Jossain vaiheessa heräsin ku äiti jäi kotiin opiskelemaan ja isä elätti ongelmitta kaikki, asuttiin omakotitalossa ja kalliit harrastukset, vene ym mut kavereilla tilanne melko eri. Ykski asu pienessä kaksiossa äitinsä kanssa, toisen vanhempi teki kahta työtä kun halus vähän parempaa elämää lapsilleen.

Minulle asia selvisi, kun menin kolmannelle luokalle kouluun, jossa lähes kaikki muut lapset olivat hyvätuloisista perheistä. Ennen sitä olin pitänyt meidän perhettä ihan tavallisena. Isä oli sairaseläkkeellä ja äiti töissä sosiaalityöntekijänä päihdehuollossa. Autoa meillä ei ollut, melkein kaikilla muilla kavereiden perheillä oli (80-luvulla). He tekivät ulkomaanmatkoja, me ei matkusteltu juuri edes kotimaassa ja nekin reissut sukulaisiin. Linnanmäelle ei ollut varaa, elokuvissa ei käyty. Minä sain koulun vuoksi paremmat vaatteet kuin veljeni, jotka kävivät tavallista koulua ja menivät ammattikouluun, kun minä menin lukioon. Äiti halusi, ettei minun tarvitse hävetä vaatteita eikä minun köyhyys näkynyt päällepäin. Sitä salasin (ja häpesin) koulukavereilta, etten ole koskaan matkustanut ulkomaille. 

Ensimmäisen kerran sen tajusi ekalla luokalla, kun vein kaverisynttäreille lahjaksi äidin alennusmyynnistä ostaman legopaketin. Kaverin äiti totesi, että rikkailla on varaa ostaa mitä tahansa, älä odota yhtä kallista lahjaa, kun itselläsi on synttärit. Kotona kysyin, miksi se kaverin äiti ei pitänyt lahjasta ja miksi se luuli, että haluan samanlaisen.

Seuraavan kerran törmäsin asiaan loppusyksystä, kun isän kuva oli paikallislehdessä ja kerrottiin verotettavat tulot. Äiti muistutti, että missään ei kerrota tehtyjen työtuntien määrää, joten jos kiusataan, niin vastaa, että onneksi ei ollut sossutukien saajien listalla.

Siitä kun opetettiin, että jos tämän niminen henkilö luottokorttifirmasta soittaa, niin vanhemmat EIVÄT ole kotona.

Köyhä mutta ihan onnellinen lapsuus. Toki joskus kaihertaa että esim. Parturiin pääsin ensimmäisen kerran vasta ennen rippijuhlia ja tämän jälkeen ehkä kerran vuodessa. Vaatteet anttilan alennusmyynnistä ja lenkkarit kesäksi, talvikengät talveksi.

Kesälomalla mentiin sukulaisiin ja ihan mukavia reissuja oli, joskus jopa laivalle (eväiden kanssa) olin aivan pöyristynyt kun koiluss kuulin että toiset saavat lapsilisät omalle tilille. Mulle avattiin oma tili vasta 16 vuotiaana kun pääsin kesätöihin. Koskaan ei köyty ravintolassa, kerran muistan että haettiin yksi pizza koko 5henkiselle perheelle. (Äitini yli 60v ei ole vieläkään koskaan syönyt ravintolassa)

Nyt omalle lapselle pyrin säästämään hänen tilille opiskelurahaa, saa harrastaa mieleistään harrstusta, ostan ehkä liikaakin laadukkaita huppareita yms mistä tykkää.

Siitä tajusin että ollaan rikkaita kun tajusin että meidän kellarissa asuvat kotiorjat ovatkin ihmisiä joille maksetaan 500e kuukaudessa palkkaa ja että luokkakavereilla ei ole sellaisia. T Susanna

Meillä oli aina varaa uusiin vaatteisiin, remontteihin, kodinlaitteisiin, laadukkaaseen ruokaan, harrastuksiin ja harrastevälineisiin. Kävimme joka kesä lomamatkalla etelässä. Vanhempani veivät meitä myös pienemmille Suomen sisäisille lomamatkoille. Kävimme lapissa laskettelemassa ja vuokrasimme mökin sieltä joka talvi.

Joka kesä pääsimme huvipuistoon, kävimme shoppailureissuilla Tukholmassa, risteilyillä ja ravintoloissa useasti.