Miksi vapaaehtoisesti lapsettomia pidetään tunnekylminä?
Täällä on ollut viikonloppuna pari ketjua vapaaehtoisesta lapsettomuudesta, joista toisen avasin itse. Kummassakin pari kommentoijaa on tuonut esiin vanhan stereotypian, jonka mukaan vapaaehtoisesti lapsettomat ovat pinnallisia tai kylmiä ihmisiä. Osaisiko joku selittää, mistä tällainen käsitys johtuu?
Olen itse vapaaehtoisesti lapseton, ja pidän itseäni aika mukavana ihmisenä. Olen rakastavassa parisuhteessa, vaalin ystävyyssuhteitani, itken elokuvissa ja touhotan lemmikkieläinten kanssa. Kuitenkin tuntuu, että aina kun keskustelen lapsettomuusvalinnastani netissä, joku ehtii tuomita minut kolkoksi ihmiseksi. Onko lapsettomuudessa itsessään jotakin epäilyttävää, tekeekö hoivavietittömyys ihmisestä jonkun silmissä sosiopaatin, vai mistä on kyse?
Siskoni on vela ja ehdottoman jalat maassa -tyyppi. Siinä missä minä reagoin tunteisiin voimakkaasti ja välillä hössöttäenkin, hän astuu askeleen taaksepäin ja miettii, mitkä ovat tosiasiat tunteen takana, mitä hän tilanteessa haluaa ja mikä on paras tapa edetä. Esimerkiksi yhteisillä matkoilla hän kykenee selvittämään asiat rauhallisesti eikä anna hermostumisten pilata päiväänsä.