APUA! 4v poikani ei osaa leikkiä muiden kanssa :`(

Voihan se yhteisleikki vielä kehittyä - lapset kehittyvät eri tahtiin. Jos oletnoikein huolisssi, soittaisin neuvolaan. Meille tuli lähete toimintaterapiaan toiminnanohjauksen ongelmista johtuen. 

Toivon todella että kehittyisi. Pakko tässä kai on jotain asiantuntijan näkemystä hakea. Onko muilla näkemystä tästä asiasta? Arvaan, että ei kuulosta teistä normaalilta?

kuten kerroitkin olet varmaan tehnyt jo sen osuuden mitä kasvatuksellisella ohjauksella voi tehdä...kannustat lastasi vuorovaikutukseen ja leikkiin toisten kanssa, sanoitat toistenkin tunteita jne. Joskus se lasten välisen yhteisleikin sujuminen vaatii alkuun sitä, että aikuinen on siinä matkassa.

Itse olen työskennellyt kauan kauan sitten päiväkodissa ja siellä oli yhdellä lapsella ongelmaa yhteisleikissä. Hän oli leikissä usein liian raju ja ylipäätään ei osannut aloittaa leikkiä toisten kanssa niin etteikö sukset olisi heti menneet ristiin. Ratkaisuna tähän toimi se, että alkuun minä aikuisena keksin niin mukavia leikkejä, että muut lapset alkoivatkin haluta tulla mukaan. Samalla leikin jatkuessa varmistin että homma ei karkaa käsistä liian rajuksi ja jokaiselle jää hyvä mieli yhteisestä leikistä.  Pikkuhiljaa asiat muuttuivat niin, että minä sainkin aikuisena siirtyä sivustatarkkailijaksi ja lapset alkoivat jopa pyytää tätä raisua tapausta mukaan leikkeihinsä.

yksi asia minkä myös sinuna huomioisin on lasten persoonien erilaisuus (lue vaikkapa keltikangas järvisen kirja lapsen temperamentista) Mikäli lapsi nauttii yksinleikkimisestä tulisi hänelle sallia myös se. Tärkeintä on että lapsi itse kokee, että halutessaan hän voi ja kykenee leikkiin toisten kanssa, mutta yhtälailla hän saa ja voi nauttia yksinolosta ja yksinleikistä.

On tietysti kurjaa olla sen pihapiirin sosiaalisesti epätaitavimman lapsen äiti, mutta jonkun osahan se aina on. Eivät muut vanhemmat ajattele sinusta (jos ovat fiksuja) pahaa, eivätkä pojastasikaan. Voit vaikka ottaa asian puheeksi sen mukavan pojan vanhempien kanssa, sanoa että toivot että lapset leikkisivät yhdessä mutta että oma poikasi on siinä lajissa vielä kehittymätön. 

Ota asia puheeksi päiväkodissa vielä. Kysy, mitä ovat siellä mieltä, he ovat nähneet paljon lapsia eri ikärymissä, erilaisia, eri lailla kehittyviä, eri vahvuuksin ja eri vaikeuksin. Olisiko hyvä pyytää erityislastentarhanopettajan arviota, tai ehkä yhteys neuvolapsykologiin - tarvitseeko lapsesi erityistä tukea ninkuin voivat tarvita lapset joilla on esim aspergerpiirteitä - oli diagnoosia tai ei. Vai pärjääkö lapsesi ihan riittävän hyvin - ehkä pärjääkin! Ehkä olet äitinä vain nyt turhan huolissasi.

Ja sinulle nyt yksi tehtävä: kerro missä lapsesi puolestaan on hyvä ja taitava ja erityisen ihana. Kerro meille. 

[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 12:39"]

On hyvin omaehtoinen leikeissä, suuttuu herkästi eikä oikein osaa ottaa toisten ajatuksia huomioon. Esimerkiksi yhteisleikeistä jopa saattaa kieltäytyä naapurin oikein mukavan pojan kanssa, kun mieluummin yksin pelaa tai leikkii tai sitten äidin ja isän kanssa.

Päiväkodissakin poika pitää itsepintaisesti kiinni omasta leikki-ideastaan ja usein tekeekin muuta ja muut ryhmän lapset puuhaa yhteisleikkiä.

Olen yrittänyt vaikka mitä, kertoa miten kavereita saa, miten toimitaan, miten otetaan muita huomioon. Olen kertonut miten tärkeää on, kun on leikkikavereita jne... Myös kotona olen AINA kiinnittänyt huomota siihen, että pikkusisko pitää ottaa huomioon ja sanoittanut tunteita.

En tajua mitä olen tehnyt väärin, miksi poikani on tällainen? Nyt minua alkaa myös hävettää poikani käytös. Esim. naapureiden saman ikäiset on yhteistyökykyisiä lapsia, kun taas omani on jotenkin uppiniskainen. Mitä tälle asialle voi tehdä? Totta kai välillä leikit sujuu myös yksiin, mutta poikani hermostuu herkästi. Luulen, että myöhemmin hänellä ei ole yhtään kaveria, jos käytös ei muutu.

Olisin todella kiitollinen vastauksista, meinaan kuristua huoleeni :( !!

[/quote]

Jotkut vain ovat tuollaisia. Ja yksi mikä ainakin mun huomioiden mukaan johtaa juuri tuohon, on paljon lapsen kanssa leikkivät aikuiset. Kun lapsi oppii aikuisten kanssa, että saa aina manipuloida leikkiä ja määrätä kaikessa, on toisten lasten kanssa leikkiminen huomattavasti tylsempää, kun siinä ei saakaan huseerata pikku despoottina.

Eli nyt kannattaisi siihenkin asiaan tehdä muutosta. Jos leikitte paljon pojan kanssa, ette anna hänen määrätä kaikesta leikissä, vaan otatte vähän sitä todellista leikkikaverin asemaa, ja taivuttelette poikaa ottamaan muitakin huomioon.

Tuo tapahtuu tosi helposti ja huomaamatta, koska eihän aikuisella ole mitään väliä, vaikka aina joutuisi olemaan se huonoin taistelija ja lapsi määräisi leikin tahdin. Ja useimmiten se on lapsellekin vain nautittavaa. Mutta teidän lapsen kohdalla se ei selvästi toimi. 

 4- v on vielä kovin pieni.. Anna lapselle aikaa. Omat pojat oppivat yhteisleikin myöhään, toinen oli 6-v, toinen vasta 8-vuotiaana. Jotkut sosiaalistuu myöhään. Nykyään ovat hyvin suosittuja leikkikavereita koulukaverien joukossa.

T: lääkäriäiti

Voit kysyä neuvoa perheneuvolaan soittamalla tai mannerheimin lastensuojeluliiton vanhempainnetistä tai vanhempainpuhelimesta. Hyvä että haluat auttaa lastasi, viimeistään koulussa tuollainen käytös on iso ongelma. Nyt vaan asiantuntijaneuvoja kehiin niin ongelma varmasti hoituu!

Minun pojallani tuo vähän vastaavan tyyppinen ongelma aikoinaan diagnosoitiin asperger-piirteiksi, mutta ei varsinaiseksi aspergerin syndroomaksi. Eipä oikein muuta ollut. Joskus kolmosluokalla alkoi saada kavereita ja nyt on tämän kevään ylioppilas, hyvät arvosanat, paljon kavereita. Hiukan erikoinen luonteeltaan, mutta fiksu ja pidetty. En tiedä oliko tuosta diagnoosista mitään käytännön hyötyä, vähän aikaa kävi leikkiterapiassa ja siinä se, ehkä siitä oli jotain hyötyä. Koulussa ainakin meni aina ihan ok, vaikka alussa oli aika ujo. Päiväkodin tädit kertoivat joskus, että poika oli hermostunut, kun mm. muut eivät osanneet leikkiä oikeiden liikennesääntöjen mukaan ja siksi leikki mieluummin yksin. Ts. autoilla ajetaan oikeaa puolta ja hän oli selittänyt miten vasemmalta tulevan pitää väistää ja suuttunut, kun toiset eivät ymmärrä. 

Meidän poika ei todellakaan osannut leikkiä muiden kanssa 4-vuotiaana. Kehittyi omaan tahtiinsa ja nykyään yhteisleikit etenkin pienessä porukassa sujuvat hyvin. On siis jo koululainen.

Auttamisesta ja ohjaamisesta tuskin on haittaa, mutta älä panikoi. Lapset kehittyvät eri asioissa eri tahtiin. 

Voisin sanoa, että olen kirjoittanut tämän tekstin! Tosin sillä erotuksella että meidän poikamme täyttää kohta seitsemän. Minua huolestuttaa todella paljon pojan koulun aloitus.

Olisin kiitollinen lisäkommenteista, jos jollain vielä kokemusta asiasta!

Vanha keskustelu, mutta kiinnostaisi tietää miten olette päässeet yli tästä, jos olette. 

Täällä yksi 4v poika, jolla tuntuu olevan samanlaisia ongelmia :(

Hohhoijaa. Kaikki ihmiset eivät ole yhtä sosiaalisia, eikä tarvitsekaan olla. Jostain kumman syystä tästä väännetään asperger-piirre, josta vanhempien pitää olla huolissaan. Zuckerberg ei ole sosiaalinen ihminen, mutta niin vain on maailman nuorin miljardööri.

Vieläkö kokemuksia?

heippa. meidän tyttö on aina raahattu jokapaikkaan leikkimään. vasta 5 vuotiaana alkoi leikit edes kiinnostaa toisten kanssa, nyt 6 vuotiaana on kehittynyt hurjasti. osaa jo kahdenkeskiset leikit. mieluumminkin suostuu aina kaikkiin muiden leikkeihin et vaikeampaa on se leikin ohjaaminen itse. luulen et kehittyy vielä tulevaisuudessa vaikka on ainoa lapsi. ja haluaa välillä tarhassakin leikkiä yksin. se on ihan ok välillä nyt kun näkee et pystyy. monet muut leikkivät koko ajan väsymättä ja kaverit on kaikki kaikessa. tää lapsi on  erilainen, tekee omat päätöksensä välillä leikkii ja välillä ei, ei ole todellakaan toisten vietävissä ja ei useinkaan osaa edes mielistellä ja ottaa rooleja niin kuin monet muut. siinä on myös paljon positiivista kun tulevaisuutta ajattelee.

[quote author="Vierailija" time="20.05.2013 klo 11:54"]

heippa. meidän tyttö on aina raahattu jokapaikkaan leikkimään. vasta 5 vuotiaana alkoi leikit edes kiinnostaa toisten kanssa, nyt 6 vuotiaana on kehittynyt hurjasti. osaa jo kahdenkeskiset leikit. mieluumminkin suostuu aina kaikkiin muiden leikkeihin et vaikeampaa on se leikin ohjaaminen itse. luulen et kehittyy vielä tulevaisuudessa vaikka on ainoa lapsi. ja haluaa välillä tarhassakin leikkiä yksin. se on ihan ok välillä nyt kun näkee et pystyy. monet muut leikkivät koko ajan väsymättä ja kaverit on kaikki kaikessa. tää lapsi on  erilainen, tekee omat päätöksensä välillä leikkii ja välillä ei, ei ole todellakaan toisten vietävissä ja ei useinkaan osaa edes mielistellä ja ottaa rooleja niin kuin monet muut. siinä on myös paljon positiivista kun tulevaisuutta ajattelee.

[/quote]

Kiitos kokemuksesi jakamisesta, tuo on hyvä pointti että tällaisesta käytöksestä ja luonteenpiirteestä saattaa olla vielä  hyötyäkin joskus!

Kirjat tai elokuvat, varsinkin kirjojen kautta meillä näitä asioita on myös opittu. Mutta ei kaikkien tarvitse olla huippusosiaalisia.

Kirjat tai elokuvat, varsinkin kirjojen kautta meillä näitä asioita on myös opittu. Mutta ei kaikkien tarvitse olla huippusosiaalisia.

lisäksi järjestän ainakin kerran viikossa jonkun tarhakaverin tänne leikkimään tytön kanssa. siinä saa rauhassa opetella.=) lapseni on erityisen kiltti, se vaan huolestuttaa jos muut on ilkeitä just koulussa ettei osaa puolustautua, uskon et muitakin rauhallisia on et joku kaveri löytyy. en toivokaan et olisi jokun queenbee joka pitäisi olla kokoajan kaikkien kaveri

Meidän 4-vuotiaalla todettu samaa. Ja niin huomaan tuon yhtäläisyyden siihen, että kun vanhemmat leikkivät paljon lapsen kanssa. Leikeissä ja lautapeleissä mennään lapsen ehdoilla, ettei se suutu... Nyt on tultava siihen muutos.

Esikoiseni alkoi löytää yhdessä tekemisen ihanuutta vasta eskarivuonna. Oli siihen asti kotihoidossa, mutta kerhoili kyllä paljon ja oli säännöllisesti siis tuttujen lasten kanssa. Poika oli sellainen, että jos toinen kiinnostui samasta leikistä, tämä sai tulla mukaan, mutta hän ei ikinä vaihtanut leikkiä päästäkseen toisten mukaan. Nykyisin hän on viidesluokkalainen ja menemme tutkimuksiin, on vähän sellainen asperger-tyylinen, eikä edelleenkään kaipaa vapaa-ajalla kavereita. Kuitenkin on koulussa ns. ihan suosittu ja pelaa kavereiden kanssa kaiket välitunnit. Paljon olen joutunut miettimään, mikä on ns. normaalia ja mikä ei, ja päädyin hakemaan apua, kun pojan jumittumiset ja raivarit alkoivat kiihtyä. Nyt on ollut rauhallisempaa, mutta luulen, että on ihan hyvä selvittää, onko taustalla jotain, joka olisi hyvä tietää ihan käytännön elämää ajatellen. On siis aina ollut vähän erikoinen, mutta ikä on paljolti tasoittanut asioita. En usko, että hänestä ikinä tulee hirmu sosiaalista, mutta miksi tarvitsisikaan? Lapsen täytyy toki oppia sosiaalista elämää, mutta ei sekään ole hyvä, että temperamentiltaan yksin viihtyvälle lapselle toitotetaan koko ajan, kuinka hirrrrveän kivaa on muiden kanssa ja mennääs nyt kun Villekin on tuolla, jätä vaan ne leikkisi siihen, paljon hauskempaa on leikkiä muiden kanssa... Kai lapsi sen nyt itse tietää, onko kivempaa leikkiä yksin vai toisten kanssa? Jälkiviisaana sanoisin, että oman lapseni kanssa tein sen virheen, etten oikein sydämestäni arvostanut häntä aina sellaisena persoonana kuin hän oli, vaan pelkäsin hiljaisen pojan tulevan koulukiusatuksi jne. Paras lääke moniin elämän vastoinkäymisiin on terve itsetunto, ja sen saamiseksi vanhemman on aidosti arvostettava lastaan sellaisena kuin tämä on.