Huomaako ihmisestä jos hän ei ole koskaan muuttanut pois kotikaupungistaan

siskoni meni naimisiin teininä tavatun poikaystävän kanssa naimisiin ja perusti perheen. Kävi koulut naapuripaikkakunnalla. On siis asunut koko ikänsä samalla paikkakunnalla ja rakensi vanhempien lähelle. Tuossa ei ole mitään pahaa,mutta mielestäni aika moni asia on jäänyt kokematta. Kaikki on tuttua ja turvallista. Lapsia opettaa pari samaa opettajaa kuin itseäkin,kaverit on samoja kuin teininä. Oudoksutaan kaikkea uutta ja erilaista kohtaan. Tietty "malli" elää ja olla on saatu jo varhain ja tuohon kuvioon ei sovi mikään valtavirrasta poikkeava. Siskoni on rakas minulle ja en ole koskaan arvostellut hänen valintojaan ja hän on tyytyväinen elämäänsä. Aika musta-valkoinen on tietyissä asioissa,mutta pistän sen kokemattomuuden piikkiin.

Kyllä huomaa, varsinkin jos on syntynyt ja kasvanut pienessä kylässä tai kaupungissa, toisin sanoen muualla kuin pääkaupunkiseudulla.

Ei, mutta sen huomaa, jos ei ole viitsinyt sivistää itseään ts. ymmärtää, että muuallakin on elämää eikä oman paikkakunnan tyyli ja ihmiset ole niitä ainoita oikeita.

Mieheni veli on aina asunut samalla paikkakunnalla ja vieläpä samalla kadulla. Ajatukset on aika pienet välillä ja piiri suppea.

[quote author="Vierailija" time="17.05.2013 klo 17:07"]

Kyllä huomaa, varsinkin jos on syntynyt ja kasvanut pienessä kylässä tai kaupungissa, toisin sanoen muualla kuin pääkaupunkiseudulla.

[/quote]

Mutta varsinkin pääkaupunkiseutulaisethan eivät mihinkään muuta vaan kyyläävät koko ikänsä samoissa ympyröissä. Siksi ajatukset muusta Suomesta ovat juuri kuten sinulla.

[quote author="Vierailija" time="17.05.2013 klo 17:11"]

[quote author="Vierailija" time="17.05.2013 klo 17:07"]

Kyllä huomaa, varsinkin jos on syntynyt ja kasvanut pienessä kylässä tai kaupungissa, toisin sanoen muualla kuin pääkaupunkiseudulla.

[/quote]

Mutta varsinkin pääkaupunkiseutulaisethan eivät mihinkään muuta vaan kyyläävät koko ikänsä samoissa ympyröissä. Siksi ajatukset muusta Suomesta ovat juuri kuten sinulla.

[/quote]

En ole syntynyt pääkaupunkiseudulla. Asunut kyllä.

Etelä-pohjanmaalla on niitä jotka ovat koko ikänsä pyörineet siinä samassa kuviossa niin voisi luulla heitä kuullessaan että seinäjoki ja vaasa ovat suomen ainoita kaupunkeja. Ja tämä sama ilmiö tapahtuu ihan joka paikassa muuallakin,jos ihminen jumittaa pienessä ympyrässään koko ikänsä on se paikka sitten helsinki,seinäjoki tai lissabon niin sillon ei sitä muusta tiedä kuin kotikulmistaan.

[quote author="Vierailija" time="17.05.2013 klo 17:08"]

Mieheni veli on aina asunut samalla paikkakunnalla ja vieläpä samalla kadulla. Ajatukset on aika pienet välillä ja piiri suppea.

[/quote]

Tiedän tälläisiä tapaksia.. Onko miehesi myös rasisti? Nämä yleensä kulkee käsi käsdessä, oman kokemuksen mukaan.

Huomaa sen, ikävällä tavalla. Varsinkin pikkupaikkakunnilla. Ulkopaikkakuntalaisia haukutaan, kaikki muualta tullut on vierasta ja pelottavaa. Päälle nelikymppisiä ihmisiä jotka eivät ole koskaan käyneet elokuvissa, syöneet riisiä tai käyneet yli 100 kilometrin päässä lapsuuden kodista. Ja jotenkin näköalaton maailmankuva.

(Pääkaupunkiseudulla en ole koskaan asunut.)

[quote author="Vierailija" time="17.05.2013 klo 17:18"]

Etelä-pohjanmaalla on niitä jotka ovat koko ikänsä pyörineet siinä samassa kuviossa niin voisi luulla heitä kuullessaan että seinäjoki ja vaasa ovat suomen ainoita kaupunkeja. Ja tämä sama ilmiö tapahtuu ihan joka paikassa muuallakin,jos ihminen jumittaa pienessä ympyrässään koko ikänsä on se paikka sitten helsinki,seinäjoki tai lissabon niin sillon ei sitä muusta tiedä kuin kotikulmistaan.

[/quote]

Puolisoni lähti kotipaikkakunnaltaan heti lukion jälkeen 500 km päähän opiskelemaan. Kävi myös vaihtarina opiskeluaikoina ja komennukselle lähdettiin yhdessä. Miehen veli ei taas halunnut lähteä mihinkään lapsuudenkuvioista.

Ei helsinkiläisyyskään suojaa siltä kokemattomuudelta, jos ei ole koskaan viettänyt ensimmäistä yksinäistä yötä tai viikonloppua vieraassa kaupungissa, uudessa asunnossa.

mä olen asunut koko ikäni suurinpiirtein samassa paikassa. ja kyl mä itseäni pidän kuitenkin ihan avarakatseisena :)  

Minä olen asunut koko elämäni (32v) samassa pikkukaupungissa. En halua täältä varmaan koskaan pois. Olen kuitenkin matkustellut n. 20 eri maassa joten se on avartanut maailmankuvaa. Sellaisia ihmisiä en ymmärrä jotka eivät halua nähdä maailmaa, esim. siskoni mies on myös tässä samassa kaupungissa syntynyt ja aina elänyt, ei ole käynyt koskaan ulkomailla ja sen kyllä huomaa.

Jollain lailla sen huomaa sosiaalisessa kanssakäymisessä. Jos ihminen ei tosiaan ole koskaan ollut tilanteessa, jossa koko sosiaalinen elämä on luotava uudestaan, koska ei tunne ketään uudessa kaupungissa, häneltä voi jäädä kokematta jotain sellaista, joka pistäisi sanomaan muutaman kivan sanan uusille ihmisille esimerkiksi työyhteisössä ja missä vain. Tietty empatia lisääntyy, kun katsoo juuri kaupunkiin muuttanutta ihmistä ja tietää miltä tästä ehkä tuntuu. 

Huomaa. Henkilö itse voi kertoa, että on asunut paikkakunnalla x koko ikänsä. Siitähän sen tietää.

Parhaiten tämän huomaa helsinkiläisissä. Koko ikä asutaan samalla alueella, muutto vaikka Lauttasaaresta Käpylään on aivan liian iso asia ja jos joku tuttu noin tekee, päivitellään sitä moneen kertaan. Että mikä sille tuli, miksi ei jäänyt tänne, luuleeko olevansa parempi jne.

Kaikkein ahdaskatseisimpia ovat pääkaupunkilaiset, joilla ei ole mitään kokemusta asumisesta maalla ilman talkkaria, joukkoliikennettä ja kauppaa parin sadan metrin päässä kotoa!

[quote author="Vierailija" time="17.05.2013 klo 20:30"]

häneltä voi jäädä kokematta jotain sellaista, joka pistäisi sanomaan muutaman kivan sanan uusille ihmisille esimerkiksi työyhteisössä ja missä vain. Tietty empatia lisääntyy, kun katsoo juuri kaupunkiin muuttanutta ihmistä ja tietää miltä tästä ehkä tuntuu. 

[/quote]

Täsmälleen saman huomannut. Mun tuntemilla kotikaupunkilaisilla menee hyvin (suhteet), mutta tosiaan eivät ole kovin mukavia paitsi omille kavereilleen. Matkustelevat paljon ja ovat omasta mielestään maailmankansalaisia mutta mutta... jotkut eivät ole koskaan edes asuneet tuntemattomien kanssa opiskelijakämpässä!

Minä olin tässä jokin aika sitten juhlissa, joissa tuli puhetta koulukiusaamisesta. Montaa oli kiusattu, mutta aivan selvä ero oli niissä, jotka olivat jääneet kotikaupunkiinsa, ja niissä, jotka olivat lähteneet pois. Ne, jotka edelleen pyörivät samoilla nurkilla, eivät olleet jotenkin päässeet niistä kiusaamismuistoista irti. Tarkoitan tällä sitä, että keskustelu herätti heissä erittäin voimakkaita tunteita, vaikka kaikki olemme kolmekymppisiä. Olen ihan varma, että tuollainen kiusaaminen ei vaan pääse unohtumaan, jos näet samoja ihmisiä koko ajan. Minun ei ole tarvinnut miettiä menneitä, koska olen asunut niin kaukana, etten enää edes tunnistaisi minua kiusanneita ihmisiä näin aikuisiällä. Olen saanut niin paljon myönteisiä kokemuksia ihmisistä, etten enää pelkää tulevani kiusatuksi.

Siinä tuli vain mieleen, että jos ihminen ei saa etäisyyttä asioihin, siis ihan konkreettisesti uusia maisemia, ja saa tavallaan aivan uutta alkua nuorena, niin menneessä tapahtuneet asiat voivat hallita elämää enemmän kuin olisi tarvetta.

Asun keskisuuressa kaupungissa. Täällä on mahdollista asua saman kadun varrella koko elämänsä ja käydä peruskoulu, lukio ja yliopisto saman kadun varrella. Eikä siitä kovin hyvää elämän onnellisuuden kannalta ole seurannut. Kannattaa lähteä, ja "nährä, mitä muualla on"!

Ei se mitään herkkua ollut itsellekään aina maailmalle lähteminen ja siellä eläminen, mutta missään nimessä en kadu. Näkökulmaa asioihin ja kokemuksia siinä sai ja paljon. Ja nämä omaan pikkukehtoonsa jääneet ihmiset; no, ei niiden kanssa jaksa olla. Ei se koulutuskaan kokemuksia vastaa, elämää opitaan elämällä. Onneksi tuli lähdettyä!

Olen syntynyt pienessä kaupungissa. En rehellisyyden nimissä ikinä viihtynyt siellä kaupungin ahdasmielisyyden ja pienten piirien vuoksi. muutin opiskelemaan muualle ja asuin kahdessa opiskelijakaupungissa kunnes muuton sitten pääkaupunkiseudulle. Ensin olen asunut Espoossa ja nyt Helsingissä. Helsingissä ilmapiiri on aivan toisenlainen. Sitä ei voi edes verrata siihen kupinkiin, jossa synnyin. Erilaisuutta on aivan erilaisessa mittakaavassa ja ihmiset ovat kansainvälisempiä ja dynaamisempia. Minulla jäi kuitenkin kavereita kotikaupunkiini. Muutama oli poissa sieltä ja asui pois suomestakin, mutta muuttivat takaisin. Luulin, että ystävyydet voivat jatkua, mutta niiden kanssa, jotka asuivat aina siellä pikkukaupungissa ei ole mitään yhteistä. Heidän jutut ovat niin kaukana omistani ja ihmettelen sitä ahdasmielisyyden määrää. Valitettavasti myös sinne takaisin muuttaneet ovat jotenkin samassa muotissa. Kyllä minusta vaikuttaa, jos piirit ovat koko elämän kovin pienet. Sille ei voo mitään. Eikä siitä minusta mitään hyvää ole seurannut näin ulkopuolisesta. Toisaalta subjektiivisesti katsoen ne ihmiset ovat ihan onnellisia ja sehän on pääasia, vaikkeivat toisia hyvin ymmärräkään.