Te naiset, jotka kontrolloitte miestänne?
Miksi? Mitä sillä voitatte? Miksi miehellänne ei saa olla mitään ilman teitä, vaan pidätte niin lyhyessä lieassa, että toinen jossain vaiheessa tukahtuu?
Sukulaismies on ihan eri mies tänä päivänä, sen jälkeen kun perheen perusti. Tiedän, että pikkulapsiaika vie mehut, niin on ollut meilläkin, mutta pystyimme silti tekemään asioita myös erillämme ilman, että se olisi parisuhdetta huonontanut. Pikemminkin päinvastoin. Vaimo hänellä oli aivan ihana seurusteluaikana, nyt olemme hämillämme, mitä tapahtui naimisiin menon jälkeen.
Olen liikkunut itse lasten kanssa ilman miestä paljon, mies on liikkunut lasten kanssa ilman minua. Tässä perheessä mies ei saa tehdä mitään omaa. Kaiken pitää olla niin täydellistä perheidylliä, että pelottaa missä vaiheessa toisen pää räjähtää. Perhe-elämää suoritetaan kellon tarkkuudella. Kaikki pitää olla tiptop kun on jostain luettu, että näin pitää olla.
Isä ei pääse sukuloimaan edes päiväksi pariksi kaksin lasten tai edes lapsen kanssa, jolloin saisi esim. isä/poika aikaa kahden kesken ilman äitiä. Ainoa joka on niin sanotusti omaa, on työ, kaikki muu on perhettä ja perheen kanssa. Mies ei enää osaa keskustella mistään muusta kuin työstä. Kun kysyy mitä sinulle kuuluu, alkaa selostus työprojekteistaan ja kun kysyy mitä sinulle todella kuuluu, miltä tuntui tulla isäksi jne. Kerrotaan taas työstä, ihan kun hän olisi hukannut sen mitä itse on. Ettei pysty enää vastaamaan, ettei vastaa väärin vaimon mielestä. Olen nähnyt sen, jos vastaus ei vaimoa miellytä, mikä mulkaisu tulee.
Tätä on vaikea kuvailla, mutta sivusta nähneenä tämä ei näytä kuitenkaan ihan onnelliselta kombinaatiolta. Koko perhekin olisi tervetullut vierailulle, mutta ohjeistukset siitä mitä pitäisi olla ja miten, on samaa luokkaa kuin bändien raiderit, niin ei siitä ole mitään tullut. He eivät muuta omaa arkeaan muiden takia, mutta muiden pitäisi toimia kuten he vaativat.
Miksi teette tätä ja miksi miehet alistutte tähän? Ei tällainen ole kahden tasa-arvoisen aikuisen suhde.
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Lapsen saanut nainen on aina jonkinasteisessa mielenhäiriössä ihan luonnollisista syistä. Se, että tilanteesta annetaan muodostua perheen uusi normaali, lienee ongelman ydin.
Hyvä pointti!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tämäkin kysymys piti taas suunnata naisille? Jotkut naiset kontrolloivat puolisoaan, eivät kuitenkaan kaikki. Jotkut miehet kontrolloivat puolisoaan, eivät kuitenkaan kaikki. Miksei voi kysyä yleisesti kaikilta puolisoaan kontrolloivilta? Vai eikö siitä saa yhtä hyvää provoa?
Tämähän Oli suunnattu kontrolloiville?
Joo, mun mielestä olisi paljon kiinnostavampaa kuulla niiden tohvelisankareiden mielipiteitä. Siis niiden miesten, joilla on kontrolloiva vaimo? Ovatko he tyytyväisiä tossun alla vai eivät uskalla lähteä suhteesta koska pelkäävät jäävänsä yksin?
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että moni mies kertoo, että ei voi lähteä kun vaimo kieltää. Tosiasia on se, että mies ei itse halua lähteä, vaan haluaa möllöttää, pelata koneella tai olla perheensä kanssa.
Ja tämän vastauksen kirjoitti juuri sellainen miestään kontrolloiva mamma :D
Mies ei velvollisuuden tunnostaan halua lähteä suhteesta ja on ehkä sellaista tyyppiä jonka rakkaus ei katoa vaikka naisesta tulisi minkälainen Justiina tahansa. Mies vaan yrittää selvitä päivistä ja on huomannut että parempi vaan sopeutua ja totella niin elämä on helpompaa. Miestä ei ehkä niin paljon edes haittaa oman elämän puuttuminen ja ajattelee vain vaimonsa parasta.
Kilttti mies siis.
Mistä ap tietää mikä on perheen tilanne? Asutko samassa asunnossa 24/7? Vai oletko yllättäen miehen sisko, joka vetää johtopäätelmiä hatusta? Miehelläni on reissutyö ja kun tuli perheenlisäystä, kaikki ylimääräinen meneminen jäi pois miehen omasta tahdosta. Sen vähän aikaa kun ei reissaa, haluaa olla kotona. Tätäkin ilmeisesti jotkut kuvittelevat kontrolloinniksi. Myös harrastukset ja mielenkiinnon kohteet saattavat muuttua iän ja perhetilanteen myötä.
Minä vastasin tuonne aiemmin, että olen kontrolloiva vaimo. Minun mieheni ei ole kyllä mikään ”kiltti” vaan narsistinen jyrääjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tämäkin kysymys piti taas suunnata naisille? Jotkut naiset kontrolloivat puolisoaan, eivät kuitenkaan kaikki. Jotkut miehet kontrolloivat puolisoaan, eivät kuitenkaan kaikki. Miksei voi kysyä yleisesti kaikilta puolisoaan kontrolloivilta? Vai eikö siitä saa yhtä hyvää provoa?
Tämähän Oli suunnattu kontrolloiville?
Joo, mun mielestä olisi paljon kiinnostavampaa kuulla niiden tohvelisankareiden mielipiteitä. Siis niiden miesten, joilla on kontrolloiva vaimo? Ovatko he tyytyväisiä tossun alla vai eivät uskalla lähteä suhteesta koska pelkäävät jäävänsä yksin?
Pitäiskö sun tehdä oma ketju tohvelisankareille?
eri
Vierailija kirjoitti:
Minä vastasin tuonne aiemmin, että olen kontrolloiva vaimo. Minun mieheni ei ole kyllä mikään ”kiltti” vaan narsistinen jyrääjä.
Miten on mahdollista että toinen jyrää ja toinen kontrolloi? Miten siitä syntyy ainuttakaan kompromissia?

Mies yrittää opetella pois siitä jyräämisestä (kotona, ei liike-elämässä) ja nimenomaan tahtoo minun kontrolloivan. Hänellä on taipumusta myös epävakauteen ja hypomaniaan, joten hän ei ihan aina itse huomaa tai muista mitä pitikään tehdä. Hänestä on ihanaa, että minä pidän lankoja käsissäni.
Vierailija kirjoitti:
No minä varmaan kontrolloin miestäni paljon. Laitoimme vapaa-aikaa koskevat säännöt kokonaan uusiksi liitossamme ja kyllä se varmaan miehen kavereille näyttäytyy niin, että hän ei tee koskaan enää mitään muuta kuin on minun kanssani. Tämä oli yhtä lailla miehen toive ja hän on kuulemma tyytyväisempi kuin koskaan.
Ja oikeasti sun miehesi pelkää sua ja siksi alistuu.
Anoppi on hirveä kyykyttäjä. Hänen egonsa on vielä kasvanut hurjiin mittasuhteisiin kun hän on aina ”oikeassa” ja hallitsee appiukkoa. Appi pelkää anoppia.
Täysin sairasta.
Ei ne miehetkään ikuisesti jaksa olla kontrolloitavana. Ei sellanen suhde ole onnellinen, jossa toinen vaan määrää ja toinen tottelee. Jokaisella on oikeus tehdä omia juttuja ilman puolisoa ja lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vastasin tuonne aiemmin, että olen kontrolloiva vaimo. Minun mieheni ei ole kyllä mikään ”kiltti” vaan narsistinen jyrääjä.
Miten on mahdollista että toinen jyrää ja toinen kontrolloi? Miten siitä syntyy ainuttakaan kompromissia?
Mies yrittää opetella pois siitä jyräämisestä (kotona, ei liike-elämässä) ja nimenomaan tahtoo minun kontrolloivan. Hänellä on taipumusta myös epävakauteen ja hypomaniaan, joten hän ei ihan aina itse huomaa tai muista mitä pitikään tehdä. Hänestä on ihanaa, että minä pidän lankoja käsissäni.
Mutta sinä et taida olla ihan kunnossa. Eintuollainen kontrollointi ole tervettä missään suhteessa.

Sinä teet aika nopeasti tulkintoja mielenterveydestäsi 5 rivin kirjoituksen perusteella. Kuulostaa melko kontrolloivalta ja kaikkitietävältä.
Vierailija kirjoitti:
Ei ne miehetkään ikuisesti jaksa olla kontrolloitavana. Ei sellanen suhde ole onnellinen, jossa toinen vaan määrää ja toinen tottelee. Jokaisella on oikeus tehdä omia juttuja ilman puolisoa ja lapsia.
Aivan. Ehkä liian kontrolloiva vaimoke onkin epävarma, että mies lähtee?
Luulen, että siitä kyse. Vaimolla on huono itsetunto tai luonnevika.
Kuulostaa kovin yksipuoliselta kuvaukselta. En ole itse avioliitossa, mutta seurustelukokemukseni perusteella olen huomannut, että miehet taantuvat rentoutuessaan helposti lapsen tasolle itsekin, syövät rusinat toisten pullista, vievät kuormasta ja niin edelleen. Vastuuta ja velvollisuudentuntoa ei juuri ole, tai se on todella paljon matalammalla tasolla, kuin omani.
Perhe-elämässä pitäisi muistaa roolinsa vanhempana, aikuisena ja esikuvana. Omalla toiminnallaan luoda turvalliset puitteet lasten kasvulle ja tulevaisuudelle. Jos ei kykene tähän tai halua tätä, ei ole kypsä vanhemmaksi. Lapset voivat sitten leikkiä ja pitää hauskaa ikäistensä kanssa.
Voipi siis olla, että mies on taantunut lapseksi vauvan myötä. Ottaisi pannuun itseäkin.
Mitä ap ajatteli tällä tiedolla tai tälle asialle tehdä? Vaikka kuinka harmittaisi, et pysty toisten asioihin puuttumaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että moni mies kertoo, että ei voi lähteä kun vaimo kieltää. Tosiasia on se, että mies ei itse halua lähteä, vaan haluaa möllöttää, pelata koneella tai olla perheensä kanssa.
Tämä on niin totta!
Naiset mustamaalataan piruiksi tilanteessa kuin tilanteessa. "Lähdetkö kaljalle?" - En mä kato ku vaimo ei oikeen tykkää, oli ajatellut jotain muuta tälle illalle. Todellisuudessa mies ei vaan jaksa lähteä. Tadaa, nainen on pahis.
Luottamus pitää ansaita ja mies ei ole kyennyt ihan pienestäkään illanistujaisesta selviämåän ilman että ryyppääminen lähtee käsistä ja jokaista naista iskettävä..ja tietenkin keulittava kavereille kaikista seikkailuista ja siitä miten suosittu on. Työpaikalla pokailee parikymppistä tällä hetkellä..ei kerro että on perhe ja johtaa harhaan häntä. On ihastunut. Tavoite vahvasti pönkittää egoa ja viritellä panoa esim.pikkujouluihin/vaihtaa vaimo siihen ja kerskua tällä sitten myös. Olenhan jo yli 25v niin olen vanha hänestä. Hän on tosi tavallisen tai vaatimattonan näköinen varsinkin kasvoista. Nostelee painoja ulkonäkösyistä. Siinä käsitys liikunnasta.
Hän nauraa usein miten miesten markkinat alkaa hänen iässä ja tekee aina selväksi naisten ikään ja ulkonäköön perustuvan arvon. Siksi en eroa koska muutoin ihan normaali ja fiksu perheenisä.
Kyseessä yli 40v mies.
Valitettavasti nämä pitää paikkansa ja tulleet ilmi vähitellen vuosien aikana vahvalla kokemuksellani, ei luulolla. Olen siksi tehnyt selväksi, etten luota häneen mutta jos hänelle on nämä ryyppyreissut tärkeämpiä niin antaa olla. Koska ryyppyjuttuja on niin harvoin, ei hän siinä juurikaan häviä. Pettämistä ei ole tietooni vielä tullut vaikka veikkaan pimittää asian ja on heti käyttänyt tilaisuutensa jos olen ollut pois vaikka viikon. Homma toimii muuten tarpeeksi hyvin vaikka toki kaikkien mielestå pitäisikin vain erota.
Eikai tässä puhuttu entisestä kaveristani joka asuu hausjärvellä ja etunimi alkaa p kirjaimella? Elää aivan täsmälleen samanlaisessa tilanteessa
Tämähän Oli suunnattu kontrolloiville?