Maalainen, mikä siinä kaupunkilaisen elämäntavassa on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Ihmetytää aina tämä maalainen/kaupunkilainen vastaan asetelma. Itse olen asunut molemmissa ja molemmissa on omat hyvät ja huonot puolet. Mutta ehkä maalla on parempaa se oma piha ja oma rauha.  Kaupungissa on ehkä paremmat palvelut ja ne on lähellä. 

Nuorena on kiva asua kaupungissa, mutta nyt myöhemmin on kiva asua maalla. Ihmiset on samanlaisia asui ne sitten missä tahansa. Itse en ainakaan muutu mitenkään, asuimpa sitten kummassa tahansa, kaupungissa tai maalla.

Ja suurin osa kaupunkilaisista on kuitenkin muuttaneet sinne maalta.

Näin kirjoittaa juurikin henkilö, joka on itse alunperin maalta. Ettekö tajua, että joidenkin vanhemmat ja isovanhemmatkin voivat olla paljasjalkaisia stadilaisia?! Ei silloin ajatella noin.

Vierailija kirjoitti:

Sen jälkeen kun nuoruuden baarikausi on eletty niin kaupungit vaan masentaa. Inhottaa se roskaaminen, hörhöjen määrä, kerrostaloissa yötäpäivää haukkuvat koirat jotka eivät pääse ulos, kaikki se betoni ja luonto joka yrittää epätoivoisesti pilkistää jostain halkeamasta.

Kesällä sen parhaiten huomaa kun ihmiset liikkuu enemmän ja ketään ei kiinnosta säännöt.

Kyllä koirat pääsee ulos, ja voivat elää hyvää elämää. Omistajasta se on kiinni eikä asuinpaikasta.

Nuoruuden baarikausi, mikä se on? Ei ole vielä tullu eteen, eikä käyny mieleskään, että pitäs baareis käydä vaikka niitä on.

Harva kaupunkilainen asuu kaupungin keskustassa. Esim.  Espoossa löytyy myös hyvin maalaista maisemaa ja voi astella omakotitalon/rivitalon ovesta suoraan pihalle yöpaidassa. Palvelut on lähellä, mutta niin myös metsät ja rannat. En itsekään viihtyisi esim. Helsingin ydinkeskustassa, liikaa melua, liikennettä, kiirettä.

Vierailija kirjoitti:

No esimerkiksi se, ettei voi noin vaan mennä ovesta pihalle yöpaidassa kesäyönä. Elämä tuntuisi ahtaalta.

No ainakin minä vien kalsareis tai yöpaitulis roskia ulos, ei ole vielä kukaan moittinut. Asun ydinkeskustassa.

Vierailija kirjoitti:

Itse kaupunkilainen, mutta maalaiset eivät ymmärtääkseni tajua, miten HELPPO KAUPUNGISSA ON ASUA. 

Eivät halua asua helposti.

Olen kotoisin maalta (joskin lyhyehkön matkan päässä Kehä 3:selta), mutta olen asunut pk-seudulla 18-vuotiaasta lähtien.

Kaupungissa asumisen plussat ja miinukset:

+ ihmisiä=elämää on aina ympärillä

+ palvelut poikkeuksetta aina lähellä, parhaimmillaan isot ostoskeskuksetkin

+ mahdollinen apu (poliisi, ambulanssi...) lähellä

+ päiväkoteja, puistoja, kouluja jne. useita valittavana

+ sinua ei tuijoteta liikkuessasi ulkona. Ei, vaikka naamassasi roikkuisi metallia puolisen kiloa ja tukkasi olisi sininen

- ilmansaasteet

- jatkuva pöhinä ympärillä (myös plussa, mutta ruuhka-aikaan miinus)

Maalla asumisen plussat ja miinukset:

+ helppo hengittää, sielu lepää

+ luontoa ympärillä

+ lapsiperheelle turvallinen ympäristö elää

- pikku kylissä muiden ihmisten tuijottaminen ja kyräily

- pelko varkaista

- kiusaamistapaukset yleisempiä (koulu, työpaikka), omakohtainen kokemus

- pitkät etäisyydet palveluihin=autopakko

- yksinäisyys

- huonosti kulkeva julkinen liikenne

Elipäällusin puolkn vikana on, että ajatellaan ettei omat rahkeet eikä raha riitä kaupungissa asumiseen. Sitten kehitellään jotain luonnonrauha bullshittiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maalla jokainen liikkeesi raportoidaan koko kylälle. Kaupungissa kukaan ei välitä. Pistä vaikka tutu päälle ja leiki keijukaiset kauppareissulla, eikä kukaan huomenna muista.

Juuri tämä: kaupungin anonyymi vapaus! Vain maalainen miettii, mitä muut ajattelevat, jos menee keskellä yötä yöpaidassa takapihalle tai vaikka kadulle. Kuvitelma siitä, että kaupungissa tuomittaisiin rönttävaatteissa kulkeminen, on maalaisten omaa alemmuudentuntoa. Kaupunkilainen ei nimittäin jaksa nillittää vastaantulijoiden ulkomuodosta.

Olen melko aistiyliherkkä, joten maaseudun rauha houkuttaa kyllä kovasti (ja luonto myös). Mutta en halua, että ystäväni asuvat naapurissa tai että joku vastaantulija tunnistaa minut viikoittain. En myöskään halua olla auton armoilla. En halua miettiä, mitä naapurit ajattelevat epäkäytännöllisistä kengistäni tai yöpaidastani. Kaupungissa on helpompi olla aidosti vapaa ulkopuolisten katseiden ja edeltävien sukupolvien asettamista rajoista ja muistaa, kenen elämää elää.

Mä muutin 10 vuotta sitten maalle kylään, josta en tuntenut ketään. En ole kokenut, että ihmiset olisivat kytänneet minua tai raportoineet liikkeistäni kellekään. Kyllä, ihmiset ovat olleet minusta kiinnostuneita, ja kyllä, täällä saatetaan puhua naapureista, mutta ei siksi, että jotenkin ikävästi juoruttaisiin (on täällä jokunen ikävä juoruaja, mutta heidät olen karsinut elämästäni pois jo alkuaikoina), vaan siksi, että täällä on ihan oikeaa naapurihenkeä. Täällä ihan aidosti ihmiset välittävät ja auttavat toisiaan, koska tämä kylä on yhteisö. Ei kovin tiivis yhteisö, mutta on luontevaa, että naapurista pyydetään apua. Jos vaikka auto hajoaa ja pitää päästä johonkin, naapurista saa kyydin tai auton lainaksi. Työkaluja lainataan, etsitään toisten koiria ja kissoja, tuodaan tuoretta pullaa, kaikenlaista. 

Mulla ei ole minkäänlaisia siteitä tälle paikkakunnalle, ei myöskään puolisollani. Me erotaan monellakin tavalla keskivertokyläläisistä, mutta en kyllä koe, että kukaan olisi meitä millään tavalla tuominnut tai karsastanut sen takia, vaan ihan on otettu avosylin vastaan. Sen verran pitkään olen täällä asunut, ettei nyt ihan ole enää uutuudenviehätyksestä kiinni.

Missä päin Suomea (esim. maakunta) elätte? Haluaisin muuttaa sinne Helsingistä. 🙂 Kaipaan tuollaista myönteistä yhteisöllisyyttä ja luontoakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maalla jokainen liikkeesi raportoidaan koko kylälle. Kaupungissa kukaan ei välitä. Pistä vaikka tutu päälle ja leiki keijukaiset kauppareissulla, eikä kukaan huomenna muista.

Juuri tämä: kaupungin anonyymi vapaus! Vain maalainen miettii, mitä muut ajattelevat, jos menee keskellä yötä yöpaidassa takapihalle tai vaikka kadulle. Kuvitelma siitä, että kaupungissa tuomittaisiin rönttävaatteissa kulkeminen, on maalaisten omaa alemmuudentuntoa. Kaupunkilainen ei nimittäin jaksa nillittää vastaantulijoiden ulkomuodosta.

Olen melko aistiyliherkkä, joten maaseudun rauha houkuttaa kyllä kovasti (ja luonto myös). Mutta en halua, että ystäväni asuvat naapurissa tai että joku vastaantulija tunnistaa minut viikoittain. En myöskään halua olla auton armoilla. En halua miettiä, mitä naapurit ajattelevat epäkäytännöllisistä kengistäni tai yöpaidastani. Kaupungissa on helpompi olla aidosti vapaa ulkopuolisten katseiden ja edeltävien sukupolvien asettamista rajoista ja muistaa, kenen elämää elää.

Mä muutin 10 vuotta sitten maalle kylään, josta en tuntenut ketään. En ole kokenut, että ihmiset olisivat kytänneet minua tai raportoineet liikkeistäni kellekään. Kyllä, ihmiset ovat olleet minusta kiinnostuneita, ja kyllä, täällä saatetaan puhua naapureista, mutta ei siksi, että jotenkin ikävästi juoruttaisiin (on täällä jokunen ikävä juoruaja, mutta heidät olen karsinut elämästäni pois jo alkuaikoina), vaan siksi, että täällä on ihan oikeaa naapurihenkeä. Täällä ihan aidosti ihmiset välittävät ja auttavat toisiaan, koska tämä kylä on yhteisö. Ei kovin tiivis yhteisö, mutta on luontevaa, että naapurista pyydetään apua. Jos vaikka auto hajoaa ja pitää päästä johonkin, naapurista saa kyydin tai auton lainaksi. Työkaluja lainataan, etsitään toisten koiria ja kissoja, tuodaan tuoretta pullaa, kaikenlaista. 

Mulla ei ole minkäänlaisia siteitä tälle paikkakunnalle, ei myöskään puolisollani. Me erotaan monellakin tavalla keskivertokyläläisistä, mutta en kyllä koe, että kukaan olisi meitä millään tavalla tuominnut tai karsastanut sen takia, vaan ihan on otettu avosylin vastaan. Sen verran pitkään olen täällä asunut, ettei nyt ihan ole enää uutuudenviehätyksestä kiinni.

Just näin. Muutin maalle 15 vuotta sitten Helsingistä. Hankin maatalousammatin. Alkuun ihmiset kyseli kaikenlaista, mutta ei pahalla, vaan koska olivat kiinnostuneita kuinka kaupunkilaislikka on maalle eksynyt. Ihania ja avuliaita ihmisiä ja minä autoin heitä minkä osasin.

Jos ajat ojaan tai rengas on puhki, muutamassa minuutissa joku auttaa. Tai edes kysyy onko apua tulossa. Helsingissä asuin yhdessä kerrostalossa puolitoista vuotta enkä kertaakaan nähnyt seinänaapureita, kuulin heidät kyllä seinän läpi.

Olen kaupunkilainen ja ihan tyytyväinen kaupungissa. Silti kun tänne mökille maaseudun rauhaan tulen, olo on jollain ihmeellisellä tavalla rauhallisempi ja onnellisempi. Aistit avautuvat ja mieli on levollinen. Rakastan tätä hiljaisuutta, johon kuuluu linnun laulu, tuulen humina, naapurin koiran haukahdukset, yksinäinen käen kukunta lammen takaa ja laineiden liplatus. Tähän samaan hiljaisuuteen kuuluu myös se naapurin tai oma ruohonleikkuri, välillä ohi menevä auto, vastarannan lasten kiljunta ja nauru, satunnainen popin jytke viikonloppuöinä kun jollakulla on bileet jne. Täällä on muuten pari kertaa vuodessa myös ilmavoimien Karjalan lennoston harjoituksia, joten mun maaseudun rauhaan saattaa kuulua välistä myös hävittäjien jylinä. 😁 Sitä ei sentään tarvitse yleensä kaupungissa kuunnella, mutta kaikkea muuta yllämainittua kylläkin.

Tiedostan toki sen, että kun olen täällä, olen myös lomalla. Työstressin puuttuminen vaikuttaa ilmanmuuta fiilikseen. Silti pelkkä viikonloppukin täällä tuntuu erilaiselta kuin kaupungissa. Kyllä mä ihan hyvin voin ymmärtää, mikä maaseudussa vetää ja saa aikaan sen, ettei kaikki halua kaupungissa olla ollenkaan. Mun mies muutti parikymppisenä maaseutupitäjästä pk-seudulle ja oli vielä 10 vuotta sitten sitä mieltä, ettei takaisin maaseudulle tai edes pienempään kaupunkiin halua muuttaakaan enää. Nykyisin me haaveillaan jo, että viimeistään eläkepäiviä varmasti muutetaan viettämään johonkin pieneen taloon keskelle korpea. Punainen tupa ja perunamaa, kirjaimellisesti.

- lomalainen, mökillä onnellisena metsittyvä Vela -72 -

Ääh, kaupungissa on helppoa. En vain voi asua sielä kun tykkään tilasta, omasta rannasta, isosta tontista. Eikä mun tuloilla kaupungissa saa tällaista elämänlaatua. Mutta kiva ja helppo ei ole sama asia.

Olen asunut kaupungissa monta vuotta ja vieläpä useammassa. Kyllä sielläkin voi asua, mutta en vain viihtynyt siellä. Jotkut asiat siellä ovat helpompia, esim. kaupat on lähempänä, mutta monet vaikeampia. Haluan lähteä suoraan omalta takapihalta hiihtämään ja lumikenkäilemään, saunoa omassa pihasaunassa ja pulahtaa välillä järveen uimaan. Haluan istua kesäiltoina omalla laiturilla ihailemassa auringonlaskua. Haluan, että mulla on iso puutarha ja iso puutarha ei sitten ole 1000 neliötä. Vaan puoli hehtaaria. Haluan, että voin mennä omalta pihalta suoraan metsään marjastamaan, sienestämään, hakemaan askartelutarvikkeita, sammalia kukka-asetelmiin tai vain kannonnokkaan istuskelemaan. Haluan herätä linnunlauluun ja nukahtaa hiljaisuuteen. 

Elämä maalla on ihanan rauhallista, ympärillä on tilaa, näen tähtitaivaan ja joskus revontuletkin. Voin piipahtaa naapuriin lampaita katsomaan ja ostaa samalla vuohenmaitoa. Voin pitää omaa pientä kanalaa ja koiria. Pihalle mahtuu kasvihuone, hedelmäpuita, tavallinen sauna ja savusauna, huvimaja, mansikkamaa, kasvimaa, suuria puita, pensaita ja valtavasti kukkia. Tällainen elämä kaupungissa ei ole vaikeaa, se on mahdotonta. En oikein keksi miksi haluaisin muuttaa kaupunkiin.

Asun kaupungissa ja vihaan kerrostalo elämää, mieti aina milloin voi kuunnella musiikkia, pestä pyykkiä, imuroida jne. V**uttaa yläkerran naapurit jatkuvasti, penskat juoksee ja huutaa pahimmillaan klo 6.30. Vietän aikaa mökillä niin paljon kuin mahdollista ja maalle muuttaisin kokonaan jos olisi mahdollista, ei ole naapureita kilometrin säteellä, voi tosiaan kulkea vaikka alasti kaiken aikaa, en tosin tee niin koska itikat :D

Vierailija kirjoitti:

Omalla tulotasolla ei olisi mahdollista samanlaiseen elämänlaatuun kaupungissa. Vaihto omakotitalosta yksiöön ei houkuttele.

On se harmi, ettei kaupunkeihin ja sen alueille ei enää nykyään rakenneta kuin vain kerrostaloyksiöitä. Vaihtoehtoja on kaksi, joko asua maalla omakotitalossa tai kaupungissa yksiössä

Vierailija kirjoitti:

Olen sekä että, maalainen ja kaupunkilainen, joten vastaan täydellä asiantuntijan varmuudella:

Kaupungissa pystyy asumaan, kunhan on riittävän varakas päästäkseen omaan rauhaa isolle tontille merenrantaan ja ulkoilumaastojen läheisyyteen. Kun lisäksi tekee työtä, joka ei vaadi jatkuvaa ruuhkassa matkustamista ja keskustan hälinään sukeltamista, asiat on melko siedettävästi. 

Muussa tapauksessa elämä käy helposti hyvin stressaavaksi, vaikka sitä ei ehkä tietoisesti itse huomaa. Melu ja hälinä saa hartiat nousemaan korviin, liikkeet muuttuu hätäisiksi, kävelynopeus kasvaa, ärsytyskynnys laskee.

Kohta huomaat äyskiväsi kiltille mummolle, joka vain yrittää pakata ostoksiaan mahdollisimman ripeästi. Ei hyvä.

Tuo asiantuntijuus ei vakuuta. Kuulostaa vain maalaisten valitukselta

Mun juuret on maalla, asuin eri kaupungeissa 20 vuotta ja muutin takaisin omalle landelle ja metsään. Rakastan tätä paikkaa. Tämä on siis puhdasta kotiseuturakkautta. Se voi varmasti kohdistua jollain muulla ihmisellä samalla tavalla johonkin kaupunkiin ja lähiöön. 

Vierailija kirjoitti:

No esimerkiksi se, ettei voi noin vaan mennä ovesta pihalle yöpaidassa kesäyönä. Elämä tuntuisi ahtaalta.

Miksei voi? Ihan hyvin voi, eikä ole edes itikoita niin.

Oletteko te kaikki maalla köyhiä, aistiyliherkkiä ja sosiaalisesti vammaisia?

ei pidä paikkaansa että maalla autetaan kaupunkista muutaneita.

ei minua ainakaan kukaan ole auttanut. raha pitää olla aina jos jotain apua tarvitsee. kukaan ei edes tule kysymään mitä apua tarvitset.

rakensin jotain kesällä eikä yhtäkään naapuria tai ukkoa akkaa näkynyt mailla eikä halmeilla apuaan tarjoamassa.

maalaiset suhtautuvat kaupunkilaisiin yrmeästi. yksin saat olla. kylään eivät edes tule saatikka käske kylään.

ei hyvä juttu.

Vierailija kirjoitti:

Jatkuva kuluttamisen paine. Juomisen paine. Voiko ihmisiä tavata missään selvinpäin? Samoin jatkuva pieni taustamelu alentaa elämänlaatua. Muualta Suomesta löytää luonnon hiljaisuutta helpommin kuin pk seudulta. Arvostan tuota itse korkealle.

Nämä oli aika kummallisia perusteluja. Sekä maalla että kaupungissa olen asunut, ja kulutus- ja ryyppäystottumukset on kyllä ihmisestä itsestään kiinni.