Oletko lukenut kirjan: Minuuden tuolle puolen.

Luin sen äskettäin. Vaikuttava kirja, erittäin vaikuttava. Jos on totta, niin ei pelkästään vaikuttava, vaan psykologisesti käänteentekevä. Paras koskaan lukemani kuvaus minuuden rakenteesta.

Luin kirjan. Väkevä, jopa hieman ahdistava lukukokemus. Kirjassa mystiikkaan taipuvainen amerkkalainen nainen kuvaa kokemusta, jossa hän mielestään menettää minänsä, minuutensa. Herää välittömästi kysymys: Jos kirjan kirjoittaja on lakannut olemasta minä, kuinka hän kykenee kirjoitamaan kirjan, vieläpä selkokielisen ja äärimmäisen terävän ja analyyttisen? Kirjasta löytyy vähän kaikkea: ahdistusta, suvantokohtia, synkeyttä, huumoria, hengellis-filosofista pohdintaa, kirurginveitsen tarkkaa psykologista (ja psykologian) analyysiä. Kaikkea. Mutta perinteiseen länsimaiseen ihmiskäsitykseen sen viesti istuu yhtä luontevasti kuin Rosa Parks aikoinaan erääseen montgomerylaiseen bussiin vuonna 1955.

Juuri siksi, että "sen viesti istuu yhtä luontevasti..." kirja onkin niin mielenkiintoinen! Se haastaa mainiolla tavalla lukijaa pohtimaan asioita!

Minustakin kirja oli ahdistava. Kuten jollekin kirjailijan tuttavallekin heräsi melessäni kysymys, oliko kyse valaistumisesta vai psykoosista. Koska puhuttiin kristillisestä mietiskelystä, askarrutti myös se, etten ainakaan huomannut, että olisi puhuttu mitään rakkaudesta, jota pidetään kristinuskon ytimenä. Muistelen, että jossain E. Stanley Jonesin kirjassa mainitaan henkilö, joka ilahtui löytäessään maailmankaikkeuden ytimestä rakkauden. Siihenastinen mietiskely oli paljastanut vain tyhjyyden.

Vierailija kirjoitti:

Luin kirjan. Väkevä, jopa hieman ahdistava lukukokemus. Kirjassa mystiikkaan taipuvainen amerkkalainen nainen kuvaa kokemusta, jossa hän mielestään menettää minänsä, minuutensa. Herää välittömästi kysymys: Jos kirjan kirjoittaja on lakannut olemasta minä, kuinka hän kykenee kirjoitamaan kirjan, vieläpä selkokielisen ja äärimmäisen terävän ja analyyttisen? Kirjasta löytyy vähän kaikkea: ahdistusta, suvantokohtia, synkeyttä, huumoria, hengellis-filosofista pohdintaa, kirurginveitsen tarkkaa psykologista (ja psykologian) analyysiä. Kaikkea. Mutta perinteiseen länsimaiseen ihmiskäsitykseen sen viesti istuu yhtä luontevasti kuin Rosa Parks aikoinaan erääseen montgomerylaiseen bussiin vuonna 1955.