Lue keskustelun säännöt.
En jaksa enää, nuoren mielenerveys
11.05.2013 |
Lapseni (nuori aikuinen) hakeutui avun piiriin, kun oli masentunut ja ahdistunut. Oli tosi rankkaa läheisenä seurata sitä ja helpotti kun tilanne alkoi näyttää valoisammalta. Nuori alkoi liikkua enemmän ja tuli jotenkin pirteämmäksi.Nyt sanoi,ettei olo ole muuttunut, vaikka siis ulospäin välillä näyttää siltä.Tällä hetkellä jonkinlaista stressiä ja ahdistusta aiheuttaa koulun loppusuora, sen ymmärrän. Mutta olen ihan maassa ja rikki,luulin jo,että helpottaa, mutta helpottaako sittenkään. Miten nopeasti masennuslääkkeet alkaa vaikuttaa? Entä hyöty keskustelukäynneistä? Pelottaa tulevaisuus, miten käy. Syrjäytyykö ja sairastuu pahemmin... apua.
Kommentit (33)
Onko kilpirauhasarvot tarkistettu? Oma 19-vuotiaani sairasti tietämättämme kilpparin vajaatoimintaa. Nyt lääkitys ja toipui masennuksesta hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.05.2013 klo 21:58"]
7, tavallaan lohduttaa kuulla,että joku tietää tunteen... Olenko kamala äiti,kun joskus väsähdän ja sanon, etten enää jaksa?Yleensä olen tukena ja kannustajana ja sanon, kuinka paljon rakastan.Mutta joskus jaksaminen pettää ja sanon, etten siis enää jaksa katsoa, jos hän ei itse yritä. Tiedän, että se on väärin,mutta oikeasti todella raskasta välillä. Jaonko sekään oikein, että "näyttelee" aina vahvaa? Eikö itsekin saa joskus romahtaa?
[/quote]
Tiedän tunteen ja ei voimia ole ihan äärimmilleen tällaisessa tilanteessa.
Tässä voi olla edessä vuosienkin kierre, ennen kuin nuoresi saadaan kuntoon.
Sinun on oman itsesi takia yritettävä päästää irti ja ajateltava, että et voi elää nuoresi elämää. Tiedän, että se on kauheaa. Haluat, että nuoresi saisi elää hyvän elämän.
Taistele hänelle apua. Nuorisopsykiatrian jonot ovat järjettömän pitkät ja apua saa vain itsetuhoisetkin. Ja heidätkin lähetetään kotiin, kun ranteet on paikattu.
Hommaa itsellesi keskusteluapua, että jaksat. En osaa sinulle sanoa mitään lohduttavaa. Mutta tiedän sen tuskan ja väsymyksen ja toivottomuuden ja rikkirevityn äidinrakkaussydämen. Sen kun miettii, että antaisin oman elämäni, että lapseni elämä olisi hyvä. Välillä nousee viha ja raivo sitä nuorta kohtaan, että miksi et parane, että elämä jo helpottaisi. Sitten se suunnaton suru.
En voi sinua auttaa mitenkään. Mutta ajattelen sinua outo ihminen lämmöllä. Sinua äitiä, kuka tarvitsee voimia jaksaakseen lapsensa takia.
itse vielä lisäisin neuvoihin että yritä olla kuitenkin se joka luottaa siihen parantumiseen viimeiseen asti. Läheisten tuki on todella tärkeää. Vaikka lapsesi itse ei luottaisi paranemiseen niin jo se että toiset uskoo siihen auttaa jaksamaan.
Ravinto väärä ja vitamiinpuutos. ei lääkkeitä
Voimia ap.
Oma lapseni oireilee psyykkisesti ja vaikka on vielä pieni, tuntuu kohtuuttoman raskaalta katsoa ja kuunnella vierestä tuota touhua- rähisee, ärisee, raivoaa, on itkuinen ja yliherkkä, polkee jalkaansa niin että tömähtelee, sotkee kakallaan, rikkoo tavaransa, ei ole yökuiva... on jatkuvasti todella pahantuulinen tai herkkis ja jossain vaiheessa omakin jaksaminen loppuu, kun koko ajan pitäisi sietää tuota kiukuttelua ym. rähinää ja kuunnella rumia lauseita koska "pitää olla aikuinen" (pah!), oma pää meinaa hajota jatkuvasti. :( Lapsi on psykiatrian puolella hoidossa/tutkittavana, osastolle menee pian myös. Ymmärrän että hänen itsensä on paha olla, mutta pahoin voi kyllä jokainen, joka hänen kanssaan joutuu päivisin tekemisiin. Päiväkodissakin suunnittelevat retket ym. niin ettei lapsi ole paikalla, koska aiheuttaa käytöksellään ongelmia muille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
(Sama lapsi pissasi äsken lattialle protestiksi, kun hänet herätettiin vessaan.)
[quote author="Vierailija" time="11.05.2013 klo 23:29"]
Voimia ap.
Oma lapseni oireilee psyykkisesti ja vaikka on vielä pieni, tuntuu kohtuuttoman raskaalta katsoa ja kuunnella vierestä tuota touhua- rähisee, ärisee, raivoaa, on itkuinen ja yliherkkä, polkee jalkaansa niin että tömähtelee, sotkee kakallaan, rikkoo tavaransa, ei ole yökuiva... on jatkuvasti todella pahantuulinen tai herkkis ja jossain vaiheessa omakin jaksaminen loppuu, kun koko ajan pitäisi sietää tuota kiukuttelua ym. rähinää ja kuunnella rumia lauseita koska "pitää olla aikuinen" (pah!), oma pää meinaa hajota jatkuvasti. :( Lapsi on psykiatrian puolella hoidossa/tutkittavana, osastolle menee pian myös. Ymmärrän että hänen itsensä on paha olla, mutta pahoin voi kyllä jokainen, joka hänen kanssaan joutuu päivisin tekemisiin. Päiväkodissakin suunnittelevat retket ym. niin ettei lapsi ole paikalla, koska aiheuttaa käytöksellään ongelmia muille.
[/quote]
Minä ymmärrän teidä aivan tajuttoman hyvin. Ei voi muuta sanoa, kuin että voimia.
Olen nimittäin juuri se, joka siellä toisessa päässä hoitaa ehkä juuri sitä sinunkin lastasi. Ihana lapsi, mutta kenellä on niin vaikeaa.
Itse haluaisin, että perhettä hoidettaisiin näissä tapauksissa enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ole yhteydessä ammattilaisiin. Tiedän, että masentunutta/paniikkihäiriöistä ei saa ulos sieltä kämpästä, vaikka kuinka av mammat sanoisi, että vie lontooseen.
Toi Lontoo oli ketjun typerin viesti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläkin alkoi juuri noilla hujakoilla masennus- ja ahdistusoireet. Nyt 15 vuotta myöhemmin, lääkkeiden ja terapian avulla alkaa olla ok elämä. Koko ajan olen siis opiskellut yliopistossa ja tehnyt oman alan töitä jne, ei siis turhaa aikaa yhtään, mutta henkisesti vaikeaa.
Lapsellasi on se hyvä, että vanhempi jaksaa ainakin yrittää välittää. Kannattaa kannustaa lääkärin ja terapeutin puheille, mutta onhan se myös niin että pitää sinne itselläkin motivaatio olla jotta siitä mitään kunnollista tulee.
Ei siihen ainakaan mikään matkustelu ja muu "harhauttaminen" auta jos oikeasti sairauksista kyse on.
kun itse 16-vuotiaana masennuin niin, etten enää päässyt sängystä ylös ja syöminen teetti tuskaa olin onneksi jo sairaalassa. Olin aijemmin jo oireillut ja sitten masennus vaan ryöpsähti päälle. Minun annettiin vaan levätä mikä oli oikein! Olen hyvin positiivinen ihminen ja elin täyttä elämää, ulkopuolisille piti aina näyttää, että kaikki on hyvin. Se, että minä sain romahtaa oli varmaan se pelastus. Koulu tietenkin jätettiin vähäksi aikaa kesken ja sain puhua omahoitajalle melkein päivittäin. Tuon kaiken jälkeen olen kaikille vastaavassa tilanteessa olleille sanonut, että vaikka se kuinka näyttää synkältä ja ettei sieltä pohjalta pääse ylös, niin kyllä sieltä pääsee! Masennus on kamala sairaus ja se on aina otettava tosissaan, mutta potilaalle täytyy iskoistaa se tosiasia päähän, että siitä paranee, ihan oikeasti, masennus ei ole pysyvä olotila ja sen voi voittaa täysin. Sama läheisille, se ei tule jatkumaan aina sellaisena ja se on siitä "mukava" sairaus, että elät joskus ilman sitä:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.05.2013 klo 23:34"]
[quote author="Vierailija" time="11.05.2013 klo 23:29"]
Voimia ap.
Oma lapseni oireilee psyykkisesti ja vaikka on vielä pieni, tuntuu kohtuuttoman raskaalta katsoa ja kuunnella vierestä tuota touhua- rähisee, ärisee, raivoaa, on itkuinen ja yliherkkä, polkee jalkaansa niin että tömähtelee, sotkee kakallaan, rikkoo tavaransa, ei ole yökuiva... on jatkuvasti todella pahantuulinen tai herkkis ja jossain vaiheessa omakin jaksaminen loppuu, kun koko ajan pitäisi sietää tuota kiukuttelua ym. rähinää ja kuunnella rumia lauseita koska "pitää olla aikuinen" (pah!), oma pää meinaa hajota jatkuvasti. :( Lapsi on psykiatrian puolella hoidossa/tutkittavana, osastolle menee pian myös. Ymmärrän että hänen itsensä on paha olla, mutta pahoin voi kyllä jokainen, joka hänen kanssaan joutuu päivisin tekemisiin. Päiväkodissakin suunnittelevat retket ym. niin ettei lapsi ole paikalla, koska aiheuttaa käytöksellään ongelmia muille.
[/quote]
Minä ymmärrän teidä aivan tajuttoman hyvin. Ei voi muuta sanoa, kuin että voimia.
Olen nimittäin juuri se, joka siellä toisessa päässä hoitaa ehkä juuri sitä sinunkin lastasi. Ihana lapsi, mutta kenellä on niin vaikeaa.
Itse haluaisin, että perhettä hoidettaisiin näissä tapauksissa enemmän.
[/quote]
Kiitos!
Minua on alkanut väsymyksen myötä ärsyttämään se, miten meiltä vanhemmilta odotetaan loputonta jaksamista ja kärsivällisyyttä. Toki oma lapsi on aina oma ja rakas jne., mutta edes asiantuntijat eivät osaa suhtautua siihen että joskus äidiltäkin palaa päreet ja silloin tulee sanottua aika suoraan asioita. Tuntuu, että pitäisi vaan hymistellä ja kaiken pyöriä lapsen ympärillä...perheessä on kuitenkin muitakin (myös lapsia) eikä elämä voi pyöriä tämän yhden ympärillä loputtomiin. Arkiasiat pitää hoitaa, töissä käydä jne. vaikka lapsi olisikin psyykkisesti oireileva.
Kyllä siinä alkaa olemaan vitsit vähissä, kun aamusta iltaan kuunnellaan yhden yliherkän riehumista ja rähjäämistä.
Oman nuoren kohdalla ei ole kyse pelkästä opiskelustressistä. Olen ollut opiskelija itsekin ja pystyn erottamaan sen. yhtenä esimerkkinä hän vain makoilee peiton alla keskellä päivää, mitä hän ei ennen ole tehnyt kuin kuumeisena. 21