Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Nyt ei oikein jaksa lapsia hoitaa! Lapset vuoden ja kaksi.
08.05.2013 |
Odotan vain milloin ne vähän vanhenevat. Tämä on jotenkin niin rankka ikä ja aika kun toinen on uhmaiässä ja toinen on oppinut kävelemään, kaatuilee, kiipeilee ja kaivaa laatikoita tyhjäksi. Mitään ei usko.. Yöheräilyt vielä päälle ja hampaiden tulot ja sairastelut.
Olen puoliksi työelämässä ja se onkin henkireikäni. Lapset ovat niinä päivinä olleet hoidossa mummolassa, mutta vapaa-aikaa ei sitten enää jääkään mulle ja miehelleni kun mummoakaan ei voi enempää lasten hoidolla rasittaa. Olemme hakeneet päiväkotipaikkaa lapsille syksystä josko se vähän helpottaisi arkea.
rakastan toki lapsiani, mutta välillä ei vaan tahdo millään jaksaa! Milloin tämä helpottaa?? Ja kyllä lapsilla on pieni ikäero, mutta en minäkään ole enää aivan nuori ja tähän nämä lapset sitten jäävätkin. Aina ei elämä mene niinkuin suunnittelee, joten olen onnellinen että nämä lapset on saatu.. silti on välillä vähän turhan rankkaa ja jaksamisen rajoilla mennään..
Päivät on yhtä selviytymistä. Aamupalat, ulkoilut, kaupassakäynnit, syöttämistä, juottamista, pyykinpesua ja siivousta. Tappelua milloin mistäkin. Itkua, parkua ja kiukuttelua. Hermojen menettämistä, huonoa omaatuntoa kun pitäisi jaksaa eikä vaan kykene!
Kommentit (21)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei sama juttu :)
Ja lapset myös 1v ja 2v. Itse en ole tosin töissä ja mummot tms. ei auttamiskykyisiä.
Halusin myös kirjoittaa enemmän mutta velvollisuus huutaa nyt herättyään joten mentävä on taas. Tsemppiä!
odota pari-kolme vuotta niin helpottaa kummasti :) Nyt tuntuu pitkältä ajalta mutta muutaman vuoden päästä toi rankin aika on jo unohtunut.
Muutaman kuukauden kuluttua nuorempikin leikkii jo hyvin isomman kanssa ja elämä helpottaa vähän. Näin meillä ainakin. Meillä lasten ikäero 1v4kk. Yöheräilyt evät ole loppuneet vaikka vanhempikin jo kohta 3v.
Onneksi olkoon sinä jaksoi todella pitkään, etkä väsähtänyt ensinmäisen ollessa 6kk. Hei, ei montaa vuotta enää...t. 15 ja 16 vuotiaiden äiti ja arki about samaa kuin n 15 vuotta sitten...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo siis sitä odotankin koko ajan.. Sitä, että lapset vanhenevat sen vuoden kaksi lisää ja tekevät jo osan asioista itse. Ainainen vaipanvaihto, pukeminen, syöttämisessä avustaminen ja kaikenlainen hoito ja huolenpito on melkoisen uuvuttavaa. Onnekseni tosiaan olen jo osittain töissä, se oikeasti auttaa vähän, mutta kesäloma häämöttää enkä sitä kovinkaan innolla odota :D... Sitten täytyy taas etsiä päiviin enemmän ja enemmän tekemistä.. Mies on apuna, mutta todella paljon töissä. Omiin menoihimme pääsemme kyllä kun vuorotellen menemme, mutta yhteiselle ajalle ei tosiaan ole aikaa käytännössä koskaan.
ap
Hei,
eronneena yh-äitinä annan seuraavia vinkkejä:
- voisiko mies vähentää töitä
- palkallinen lastenhoitaja 1 iltana viikossa, jotta pääsette tekemään muuta
- siivousapua yritykseltä?
. lastenhoitoilta miehelle (1-2 iltaa viikossa, jotka on hänen vastuullaan)
Kyllä se siitä, ole iloinen, että lapset kasvavat ja yritä ottaa rennosti. Ei kotona aina tarvitse olla siistiä, einesruoka on ihan hyvää ja nuku silloin kun lapset nukkuvat.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullakin on 1 ja 2v lapset, ootan myös viidettä. Kotona olen ja aika kivasti jaksaa :)
En enää edes muista millaista oli kahden lapsen kanssa, kai se omalla tavallaan oli rankkaa sekin :)
Mäkin nukuin silloin lapsetkin nukkuivat ja jaksoi paremmin. Toisaalta en ottanut murhetta jostain imuroinnista ja pyykeistä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on lasten ikäero 8v (olen saanut heidät 32- ja 40-vuotiaana). Itse en olisi jaksanut pientä ikäeroa, sillä kaksi ei todellakaan mene siinä kuin yksi. Tsemppiä sinulle!
En voi kun ihmetellä, et miten nämä ap:n luettelemat 'vaikeudet ja hankaluudet' tulee mukamas niin yllärinä...?!? Eikö näitä asioita pohdita yhtään ennen lasten tekoa? Pitäis olla joku pakollinen kurssi vanhemmiksi haluaville, jossa vaikka n. vuoden ajan tulisi seurata vauva/ taapero-perheen elämää, aktiivisesti osallistuen siten, että esim. joutuu nousemaan ylös aina kun seurattavan perheen vanhemmat, seuraamaan uhmaikää samoin läheltä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
12: Voi herranjestas mitä näsäviisastelua. Tuosta sun tekstistä olikin varmasti paljon lohtua ja apua?
Aplle: Täällä sama ikäero, nuorempi täyttää ihan kohta 2. Viimeiset puoli vuotta on mennyt tosi hyvin kun muksut leikkivät keskenään ja ovat kuin paita ja peppu. Rankkaa oli tosiaan juuri noilla tietämillä.
Itsellä oli samanlaisia oloja nuoremman ollessa alle 1v. ja sitten todettiinkin synntyksen jälkeinen masennus. Kun sai hoitoa ja apua, ei se arkikaan tuntunut niin rankalta. Kun oma mieli oli kevyempi, ne päivät rutiinit meni paljon sutjakammin, vaikka eihän niihin muutosta tullut. Ja pinnakin kesti niin paljon paremmin "hankalia" hetkiä.
Tsemppiä ja apua arkeen. Ei mene kauan enää ennen kuin se muuttuu iloksi ja siihen asti kannattaa esim. palkata apua kotiin.
No jos on 12 pakko tietää ne hankaluudet, niin kyllähän niitä oli. Ensimmäinen lapsi syntyi keskosena ja oli tosi vaativa vauva erinäisten syiden ja sairastelujen takia. Nyt hän on jo muuten helpompi ja ns. normaalin verran sairasteleva.. mitä nyt vain korvakierteinen (vaikka on putkitettukin). Nuorempi taas on ns. "normaali vauva", joskin melko vilkas. En minä näitä lapsia kadu, missään nimessä. On vain rankka vaihe! En usko, että elämäni olisi välttämättä ollut auvoisempaa pidemmällä ikäerolla, sillä tavallaan hankalien vaiheiden kesto on näin yhteensä lyhyempi kun ne menevät lomittain toistensa päälle. Toki alku on rankkaa kun lapset näin pieniä, mutta vuosi vuodelta vähän helpottaa. Toisaalta jaksan jopa nyt paremmin kuin silloin kun esikoinen oli syntynyt! Hänen vauva-aikansa oli superrankka. Ja silti tein toisen! Kun tiesin, ettei se ainakaan enää hankalammaksi voi mennä, eikä mennyt.. Toinen olikin tosiaan ihan normaali vauva normaaleine vauva-aikaisine tarpeineen..
Ps. Juuri jossain luki, että ne vanhemmat kun eivät muka koskaan tunne ärtymystä/väsymystä, valhetelevat! ja tämä ammatti-ihmisen suusta. Eikö mulla ole oikeus silti tunteisiini vaikka mulla lapsia onkin? Ja vaikka heillä on kaikenlisäksi vielä pieni ikäerokin?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullakin on joskus ollut sama tilanne, mutta onneksi ne lapset kasvavat ja vaikka myöhemminkin jotain vaikeaa voi olla, niin ehkä kuitenkin sit tuntuu, että rankita oli tässä vaiheessa. Itse tein sit vielä kolmannen ja neljännenkin tosin noin 4v. ikäeroilla, eikä ollenkaan enää ole niin rankkaa kuin kahden ekan ollessa pieniä.
Mä en ymmärrä yhtään ap:n kaltaisia äitejä... Luulisi, että ekan jälkeen olisi jotain viitteitä siitä, ettei lapsiperhe-elämä ehkä ole ihan sitä mitä hakee... ei se voi yllärinä tulla vasta toisen tehtyä!
Minullakin on kaksi lasta - ikäeroa 1v9kk - ja ovat nyt 2- ja 4-vuotiaat. Itse olen 40-vuotias, ja mies vielä joitain vuosia vanhempi. Meistä molemmista on ihan mahtavaa olla lasten kanssa! Itse aloittelin töitä kun nuorempi täytti kaksi, mutta teen vain kuusituntista, ja koko ajan kiroan, miten hanurista on, että on käytävä töissä... Lapsia saatuani huomasin, miten pinnallista ja naurettavaa kaikkinainen työelämässä ja ylipäätään kaikessa taiteilu ja pärjääminen on. Minulle ei mikään ole parempaa, kuin lapset, kaikkine hyvine ja huonoine puolineen.
Mieskin viettää kaiken mahdollisen ajan perheen parissa, hoitaa aamuisin lasten puurot ja hoitoon viennin, ja jaksaa iltaisin touhuta tenavien kanssa niin, että meille molemmille jää aikaa myös harrastamiseen. Tosin ei harrasteta tuntitolkulla viikossa, mutta vähän jotain kuitenkin. Toivottavasti koskaan en joudu tilanteeseen, että kotona oleminen tai lomat tuntuisivat vastenmielisiltä lasten takia. Ja toivoisin, ettei kukaan lapsi joutuisi sellaiseen tilanteeseen.
Minä aina ajattelin, etten tiedä haluanko edes lapsia, ja suhtauduin aika skeptisesti lasten kanssa kotona olemiseen. Mutta pessimisti ei pety - kaikki on ollut hienoa, synnyttämisestä lähtien. Harmillisinta on se, että ikää on niin paljon, että taitaa iltatähti jäädä tekemättä...
Mä en ymmärrä yhtään ap:n kaltaisia äitejä... Luulisi, että ekan jälkeen olisi jotain viitteitä siitä, ettei lapsiperhe-elämä ehkä ole ihan sitä mitä hakee... ei se voi yllärinä tulla vasta toisen tehtyä!
Minullakin on kaksi lasta - ikäeroa 1v9kk - ja ovat nyt 2- ja 4-vuotiaat. Itse olen 40-vuotias, ja mies vielä joitain vuosia vanhempi. Meistä molemmista on ihan mahtavaa olla lasten kanssa! Itse aloittelin töitä kun nuorempi täytti kaksi, mutta teen vain kuusituntista, ja koko ajan kiroan, miten hanurista on, että on käytävä töissä... Lapsia saatuani huomasin, miten pinnallista ja naurettavaa kaikkinainen työelämässä ja ylipäätään kaikessa taiteilu ja pärjääminen on. Minulle ei mikään ole parempaa, kuin lapset, kaikkine hyvine ja huonoine puolineen.
Mieskin viettää kaiken mahdollisen ajan perheen parissa, hoitaa aamuisin lasten puurot ja hoitoon viennin, ja jaksaa iltaisin touhuta tenavien kanssa niin, että meille molemmille jää aikaa myös harrastamiseen. Tosin ei harrasteta tuntitolkulla viikossa, mutta vähän jotain kuitenkin. Toivottavasti koskaan en joudu tilanteeseen, että kotona oleminen tai lomat tuntuisivat vastenmielisiltä lasten takia. Ja toivoisin, ettei kukaan lapsi joutuisi sellaiseen tilanteeseen.
Minä aina ajattelin, etten tiedä haluanko edes lapsia, ja suhtauduin aika skeptisesti lasten kanssa kotona olemiseen. Mutta pessimisti ei pety - kaikki on ollut hienoa, synnyttämisestä lähtien. Harmillisinta on se, että ikää on niin paljon, että taitaa iltatähti jäädä tekemättä...
Taas tästä ketjusta näkee kuinka joidenkin äitien on jatkuvasti nostettava omaa häntäänsä ja kehuttava kuinka on ihan helppoa ja ihanaa selviytyä vuosikausia pätkäunilla ja miten mieltäylentävää on vaihtaa parikymmentä vaippaa päivässä. Tietenkin täytyy korostaa, ettei kahden lapsen äitiä voi väsyttää, vähintään tusinan kanssa on selvittävä.
Meillä ikäeroa on 1v9kk ja on ollut hetkittäin aika rankkaa. Alussa pienemmällä
oli terveyshuolia ja, kun viimein kotiuduimme sairaalasta jouduin jatkuvasti puuttumaan esikoisen rajuihin otteisiin. Välillä olin puoli päivää yöpuvussa, kun isompi oli jatkuvasti repimässä pientä niin, etten ehtinyt vaatteita vaihtaa. Tuolloin tuntui, että en selviä. Nyt kuopus on 8kk ja tilanne on hallinnassa, mutta aina kun jompikumpi saa vatsatau
(kone sekoilee...)
siis aina kun jompikumpi saa vatsataudin tai korvatulehduksen, vanha epätoivo hiipii mieleen. Esikoinen ja mies sairasrivat noron talvella ja itkin öisin salaa vessassa väsymystäni.
Edelleenkään en muuten keksi mitään ihanaa kakkavaipoissa tai nenä-friidan imemisessä, vaikka lapsiani yli kaiken rakastankinn.-18
Tsemppiä ap! Oppivat kohta leikkimään keskenään ja viihdyttämään itseään. Meillä 4 ja 5-vuotiaat ja ovat kuin paita ja peppu. Muistan että oli aika rankkaa tuo vaihe, mutta kyllä sä selviät! :)
Alue: Aihe vapaa
Täällä myös yksi samassa junassa oleva, lapsilla ikäeroa 1v 4kk. Väsymys tuntuu olevan pysyvä olotila, kun apuja ei ole saatavilla. Rakastan lapsiamme yli kaiken ja ovat valtavan ihania, ja on todellinen ihme, että meille on suotu näin suuri onni. Silti olisi ihanaa, jos lapset voisivat edes kerran vuodessa olla yhden viikonlopun mummolassa hoidossa. Tosin tähän asti se ei ole edes ollut mahdollista, kun ovat vielä niin pieniä, 1v ja 2v. Mut ehkä vielä joskus... Luojan kiitos edes öisin saa nukkua.