Parikymppisenä lapsen saaneet: miten vanhemmat suhtautuivat?
Olivatko iloisia raskaudesta vai pitivätkö liian nuorena saamaan lapsen?
Kommentit (22)
Vanhempani olivat todella iloisia. Odottivat innolla ensimmäisen lapsenlapsen syntymistä.
Lapsen isän vanhemmat olivat jo kuolleet.
Hyvin :) ei mitään ongelmia. Kun toista aloin odottaa esikoisen ollessa vuoden, ehdotti mummoni keskeytystä, en kyllä tiedä miksi, ei mitenkään hänen tapaistaan.
Nyt kun päälle 30-veenä odotan kolmatta, olivat melkoisen hämmästyneitä.
Olisin hyvin surullinen, jos 20-vuotis lapseni lisääntyisi siinä iässä. Ensin opiskelut, toimeentulo ja elämä sille mallille, että on henkiset ja taloudelliset voimavarat elatukseen ja kasvatukseen.
Lasten pykääminen 20-kymmisiltä pitäisi lailla kieltää. Tulppa siis sinne!
[quote author="Vierailija" time="06.05.2013 klo 21:34"]
Lasten pykääminen 20-kymmisiltä pitäisi lailla kieltää. Tulppa siis sinne!
[/quote]
Miksi ihmeessä?
Ihan hyvin, äiti ensin järkyttyi kun ei ollut osannut odottaa yhtään, mutta tykkää tosi paljon vauvoista, ja oli tosi innoissaan sitten ensimmäisestä lapsenlapsesta, ja siitä että oli nuori mumma 39v. Lapsi on jo 18v, ja ikävä kyllä ei seurustele, joten voi olla että minusta ei tule nuorta mummaa.
Mahdollisimman ikävästi :( Vanhemmat haukkui ensin huoraksi ja pistivät sitten välit poikki kun kerroin olevani raskaana. Raskaus oli ikävä uutinen "täydellisessä" perheessä ja lisäksi lapseni isä oli kaikin tavoin vääränlainen. Vanhemmat onnistui myös kääntämään sisarukset mua vastaan. Lapsi oli 7kk kun isovanhemmat näki hänet ensimmäisen kerran, silloinkin siksi että oltiin samaan aikaan sukulaisen synttärijuhlissa. Pyysin kyllä vauvaa katsomaan, lähetin kuvia ja kutsuin ristiäisiin, ei kiinnostanut.
Olen edelleen saman miehen kanssa, vaikka suhteemme tuomittiin epäonnistumaan. Se lapsi joka kainalossa mun uskottiin tulevan kotoa pyytämään apua täytti alkuvuodesta 14, pari nuorempaakin sisarusta on saatu aikaiseksi. :)
Äiti otti asian rauhallisesti, mutta poltti pari tupakkaa putkeen. Äiti kertoi saman iltana isälle ja hän ei edes tervehtinyt minua seuraavana päivänä.. Pari päivää myöhemmin isäni ilmestyi työpaikalleni (!!) ruokakassin kanssa: "Toin sulle evästä, että jaksat." Nyt mulla on 4 lasta ja isäni on rakastanut jokaista alusta asti ihan täysillä =).
Positiivisesti. Olin 18v kun soitin äidille kesken työpäivän ja kerroin, että nyt tiedän, miksi menkat ovat myöhässä. Äiti oli hetken hiljaa ja sanoi, että jutellaan kun hän pääsee töistä. Isä oli aika hiljaa, mutta iloinen. Hän aloitti hössötyksen siinä vaiheessa, kun maha alkoi kasvaa. Kummatkin tukivat minua raskausaikana paremmin, kuin lapsen isä. Äiti ei suostunut kyllä synnytykseen tulemaan, koska ei kuulemma ollut hänen hommansa.
21v olin, kun tulin uudestaan raskaaksi ja vanhempani olivat onnesta soikeina, että meidän esikoinen saa pikku sisaruksen. Soitin sitten äidille ensimmäisen ultran jälkeen, kysyin että istuuko hän ja pudotin pommin, meille tuleekin kaksi. Isä oli arvannut jo jotenkin, että meille ei tule vain yksi, oli tiennyt jo hiljaa mielessään, että mahassa on varmasti kaksi vauvaa. Anoppi on myös ollut ihan innoissaan ja nyt kun muutettiin vielä isompaan asuntoon, mikä on ihan anopin lähellä, hänestä on kivaa käydä meillä tervehtimässä. Vanhempieni luona käydään viikottain saunomassa.
Vanhempani ovat siis suhtautuneet hyvin, neuvolassa ollaan suhtauduttu hyvin. Äidin tuttavat olivat ensin ihmeissään, että heidän nuorimmainen saa lapsen, olettivat että isoin siskoni saisi lapsen, kun on jo melkein 30. Todella moni on tullut sanomaan, että hyvä että minä olin meistä ensimmäinen, joka saa lapsia. Käytökseni on kuulemma aina ollut aikuismaisempaa kuin kenelläkään sisaruksistani :)
Koskaan ei ole kellään ollut mitään valittamista kasvatuksestani, aina on vain kehuttu :)
Onnellisia, iloisia! Kerroin molemmille kasvokkain uutisen. Tuleva ukki painoi kasvonsa mahaani kiinni ja lässytti "ukki on täällä! kasva vielä, niin sitten nähdään!". Mumma olikin synnytyksessä mukana ja kätilö onnitteli tuoretta mummoa, niin itkuksi ja kätilön halaukseksi se meni "Kukaan ei voisi sanoa minulle mitään noin kaunista, kiitos!" =) Eli mielettömän hyvä (ja hössöttävä) vastaanotto.
Oltiin menty naimisiin kuukausi ennen, joten osasivat odottaa ja olivat todella iloisia.
Kaikki muut suhtautuivat hyvin ja kannustavasti paitsi isäni joka lähestulkoon katkaisi välit ja varsin selvästi antoi ymmärtää halveksuvansa minua.Eipä ikinä ollutkaan lapseni kanssa sitten tekemisissä,nyt on jo kuollut.Lapsi on kyllä ihmetellyt miksei pappa tullut koskaan käymään jne :(
Kuvittelisin, että ahdistuivat. Tuskin onnittelivat. Asiasta ei aluksi hirveästi puhuttu. Kun toinen sisarus alkoi odottaa saman ikäisenä, heistä sanottiin, että "lapset tekee lapsia"...hmmm. Olisin niin kaivannut aikuismaista otetta suhtautumiseen, olimme nuoria, kuitenkin vakiintuneessa suhteessa.
[quote author="Vierailija" time="06.05.2013 klo 23:09"]
Äiti otti asian rauhallisesti, mutta poltti pari tupakkaa putkeen. Äiti kertoi saman iltana isälle ja hän ei edes tervehtinyt minua seuraavana päivänä.. Pari päivää myöhemmin isäni ilmestyi työpaikalleni (!!) ruokakassin kanssa: "Toin sulle evästä, että jaksat." Nyt mulla on 4 lasta ja isäni on rakastanut jokaista alusta asti ihan täysillä =).
[/quote]
Aivan ihana tuo isäsi ele (siis kun toi sinulle ruokakassin)! Oli varmaan kovasti miettinyt voisi osoittaa tukensa ja päätyi sitten tuollaiseen konkreettiseen vaihtoehtoon. :)
Ei ne iän takia hermostuneet, mutta siksi että raskaus oli vahinko täysin ennestään minulle tuntemattoman miehen kanssa. Isäni varsinkin otti pahastikin lämpöä ja kiukutteli, uhkasi tappaa sen häntäheikin joka hänen tyttärensä on paksuksi pannut. Vähitellen se muuttui muotoon että panee tyypin kantamaan vastuunsa lapsesta ja minusta.
Selvittivät sitten miehen tiedot ja kertoivat tälle että täällä olisi juuri 19 täyttänyt tytär sulle raskaana. Isäni sanoi sille, että saat ottaa nyt vaimoksi ihan tytön kun olet paksuksikin pannut, ja katsotkin että huolehdit hänestä ja lapsesta hyvin. Tai sitten korvaat niin paljon rahallisesti ettei tytärtä haittaa vaikkei häntä enää kukaan vaimoksi huolikaan. Meistä tuli aviopari, ja alusta huolimatta, varsin onnellinen sellainen.
Mutta ei ne koskaan siitä minun iästä hermostuneet, ei edes siksi että minulle tuli ulkomaille muutto sen miehen perässä. Ihan aikuisena ihmisinä 19-vuotiaita jo pidettiin. Ja mun vanhemmilla vähän sellainen vanhanaikainen ajatus oli myös että jos tytär onkin sitten lapsellinen hupsukka niin mieshän siitä huolen sitten pitää, kun se on miehen rooli.
[quote author="Vierailija" time="06.05.2013 klo 18:08"]
Olivatko iloisia raskaudesta vai pitivätkö liian nuorena saamaan lapsen?
[/quote]
Vanhempani olivat iloisia raskaudestani myös silloin kun 20-vuotiaana sain kolmannen lapseni.
Varmaan kumpaakin. Luulen, että äitiäni, joka on itse ollut aikanaan tosi nuori minut saadessaan huoletti ja suretti ja pelotti, mutta alkujärkytyksestään toivuttuaan oli paljon tukena ja jaksoi tsempata ja on ollut kyllä onnellinen lapsenlapsestaan.
Anoppini suhtautui tosi coolisti asiaan, luotti meihin ja hänen suhtautumisensa muhun muuttui paljon hyväksyvämmäksi (kai tajusi, ettei musta enää eroonkaan pääse ;D).