Mielestäni vasta yli 30v voi olla aidosti hyvä äiti.

olen sun kanssa tismalleen samaa mieltä, äitikin saa lapsesta enemmän iloa

Tunnen ainakin yhden, jonka olisi tarvinnut kasvaa nelikymppiseksi. Tosin voi olla etten tässäkään vaiheessa olisi kummoinenkaan äiti, ellen olisi harjoitellut omien lasten kanssa.

Hohhoijaa, mitä sakkia taas liikenteessä. Kertovatko vuodet enemmän elämänkokemuksesta ja aikuisuuteen kasvamisesta, kuin koettu elämä? Uskallan väittää, että monella parikymppisellä on enemmän elämänviisauksia takataskussa, kuin mainitsemallasi ikäluokalla. Aina vaan joku jaksaa provosoida tälläkin aiheella. Oma ongelmani vaan taitaa olla se ainainen provosoituminen..

Itselläni ikää 24, ja tiedän olevani hyvä äiti lapsilleni.

[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 18:23"]

Kyllä se vain niin on, että elämänkokemus ja viisaus tekee hyvän äidin. Lapselle on tärkeää, että äiti on kasvanut aikuiseksi. 

[/quote]

Kyllä se vain niin on, että sinusta ei ole äidiksi missään iässä, johtuen typeristä mielipiteistäsi.

Jei, mun ei siis tartte kahteen vuoteen välittää, millainen äiti ole. Eläkööt sitten vaikka hunningolla nuo lapset.

Ja kunhan 30v. tulee täyteen niin sillä minuutilla minusta tulee hyvä äiti.

Itse olen tullut äidiksi yli kolmikymppisenä. Oma neuvoni on, että nuorena ne lapset pitää tehdä. Kateeksi käy nuoria, energisiä äitejä. Kyky valvoakin on ihan erilainen nuorella. Tietysti on ihmisiä, joiden ei ehkä pitäisi tulla äidiksi missään iässä.

Vielä 4,5 vuotta niin kaikilla neljällä on hyvä äiti :D

Eli olin ensin vuosia huono äiti ja sitten muutuin hyväksi? Onneksi ehdin muuttua ennen kuin eskari ja koulu alkoivat.

Aika monella nykyäidillä on siis itsellään ollut huono äiti? Vai minkäikäisenä vanhempanne ovat teidät saaneet, veikkaan että usealla alle kolmikymppisenä. No, mulla näin ei ole ollut, vaan olen saanut kouluiässä hävetä, kun oma äiti oli vanha muihin verrattuna. Äitini sai mut yli 30-vuotiaana, eikä kellään koulukaverillani ollut niin vanhaa äitiä, siis yli nelikymppistä mun ollessani kouluiässä, huh se oli niin hirveetä silloin kun äiti oli niiiiiiin vanha. =)

Elämänkokemusta ei saa hankkia ennen kuin on elämänkokemusta. Nih!

No joo, just tänään mietin että olisin varmaan vähän jaksavampi äiti, jos olisin tehnyt lapset nuorempana. :)  Äitiyteen ei oikein mikään tässä elämässä valmista, sen oppii vain olemalla äiti.

Voi paska, mä joudun odottaa vielä muutaman vuoden, että oon hyvä äiti.

 No, onneksi "kaveri" on jo hyvä äiti 2 lapselleen, toista jaksaa just ja just katsoa ja toisen se on jo tyrkännyt omalle äidilleen. On muuten päälle 30v, elämän kokemusta ja on kasvanut jo aikuiseksikin! Hitsi, oon kade et se on hyvä äiti ja mä oon huono äiti, vaikka hoidan lapseni ihan itse.

Jokaisessa iässä on puolensa.

Nuorena jaksaa valvoa ja toipuu nopeasti synnytyksestä. Toisaalta itselläni nuorena solmittu suhde päätyi eroon ja juhlinkin aika paljon. Toisen lapsen saadessani olen jo vanhempi äiti ja olen jo nyt päättänyt etten toista virheitä joita tein ensimmäisen lapsen kohdalla. Kuitenkin tiedän etten ole enää niin pirteä, hoikka ja energinen äiti kuin ensimmäisen kohdalla, mutta hyvitän sitä varmaan läsnäololla.

Teini-ikäinen lapseni on kuitenkin sanonut että on ylpeä nuoresta äidistään, koska innostun asioista enkä ole kalkkis. En ole ollut täydellinen, mutta on ihanaa että minussa on ollut tuollaisia hyviä puolia.

Entäs minä? 28-vuotias 3 lapsen äiti, vanhin on 7, eli olin siis vasta ihan lapsellinen kakara mielestäsi silloin 21-vuotiaana? Kyllä se kuule on niin, että elämäkokemusta voi hankkia minkä ikäisenä tahansa ja millä tavalla tahansa. Olen sairastanut syövän 17-vuotiaana, jonka seurauksena en edes tiennyt voinko lapsia saada. Eli minulta on mennyt kokonaan ohi tämä bilehilekausi. Elämässäni on aika eri arvot kuin niillä jotka ovat saaneet onnekseen elää " normaalia" elämää, ilman mitään sairastumiskertoja ja pelkoa, selviääkö hengissä vai ei. Mielestäni sinä olet todella idiootti ihminen, kun arvostelet äitejä. 

Olen osittain samaa mieltä. Sain ainoan lapseni 22-vuotiaana ja silloin tunsin olevani huono äiti. Täysimetin puoli vuotta ja osittain yli vuoden, tein kaikki ruuat itse, ulkoiltiin vähintään kaksi tuntia joka ikinen päivä, suojasin auringolta, pakkaselta ja tuulelta, käytiin muskarissa ja uimassa, luin ja lauloin ja leikitin. Lapsi meni päiväkotiin 2-vuotiaana ja minä tein osa-aikatyötä että voin olla enemmän lapsen kanssa. Tein kaikkeni että olisin hyvä äiti, mutta aina joku oli sitä mieltä että tein väärin ja tunsin itseni huonoksi äidiksi. Lähempänä kolmeakymppiä osasin ottaa vähän rennommin ja nyt yli kolmekymppisenä alakoululaisen lapsen yh-äitinä elämä on oikein mukavaa. Nyt koen olevani hyvä äiti, vaikka syödään välillä eineksiä ja vietetään kotipäiviä lähtemättä kotoa mihinkään.

Siinä olen eri mieltä, että jos nyt saisin ensimmäisen lapseni, yrittäisin olla hyvä äiti ihan samalla tavalla kuin kymmenen vuotta sitten. Todennäköisesti kokisin sen myös samalla tavalla, ehkä en kuitenkaan niin paljon välittäisi toisten sanomisista, mutta vähän kuitenkin.

[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 18:23"]

Kyllä se vain niin on, että elämänkokemus ja viisaus tekee hyvän äidin. Lapselle on tärkeää, että äiti on kasvanut aikuiseksi. 

[/quote]

Minä sain esikoiseni kun olin 18.

Toisen kun olin 19.

Kolmannen kun olin 21.

Neljännen kun olin 23.

Viidennen kun olin 27.

Kuudennen kun olin 29.

Seitsemännen kun olin 32.

Kahdeksannen kun olin 39.

Yhdeksännen kun olin 41.

Kaikki ovat olleet hyviä ikiä saada lapsi. Ehkä ap:kin oppii sen, että ihmiset ovat erilaisia, kunhan saa vähän enemmän elämänkokemusta ja kypsyy henkisesti aikuisen tasolle.

Elämänkokemus ja viisaus ovat mielestäni eri asioita. Viisaus on mielentila/elämänasenne, eräänlainen peruslähtökohta ihmisyydessä. Elämänkokemus toki voi tehdä ihmisestä viisaamman, mutta elämänkokemus ei määritä ihmisen viisauden määrää. Viisaus voi puuttua suurestakin kokemusmäärästä huolimatta, viisas voi olla vaikka lapsesta lähtien tai ihan mitä tahansa siltä väliltä.

 Parikymppinenkin äiti on aina sitä lastansa parikymmentä vuotta enemmän elämää nähnyt, eikä se ikäero nyt mihinkään kutistu kun lapsi kasvaa. Kaikki on suhteellista: vaikka 10 vuotta (kaksikymppisestä kolmekymppiseksi) sinällään on pitkä aika, koko ihmiselämään suhteutettuna siitä tuleekin hyvin lyhyt. 80-vuotiaan silmissä nelikymppinen on vielä täysin keskenkasvuinen, kun taas 20-vuotiaan silmissä hyvinkin kokenut. Lapsen silmin sekä 20-vuotiaalla että 30-vuotiaalla on paljon elämänkokemusta, mikä lienee tässä se olennaisin kysymys.

Samaa mieltä. Mielestäni kaikista alle 30-vuotiaista äideistä tulisi tehdä ls-ilmo. Erityisesti wt-yhteiskuntaluokka on tässä asiassa ongelma, hehän sikiävät perinteisesti hyvin nuorina.

[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 18:23"]

Kyllä se vain niin on, että elämänkokemus ja viisaus tekee hyvän äidin. Lapselle on tärkeää, että äiti on kasvanut aikuiseksi. 

[/quote]

Mun mielestäni tuossa ei ikä paina niin paljon kuin se, että on riittävän fiksu siihen ettei ala arvostelemaan toisia äitejä vain iän perusteella.