Mies ei ole suostunut vasektomiaan
Enkä tiedä miksi. Ollaan jo sen ikäisiä ettei lapsia enää tehdä
Kommentit (59)
Meillä minä nimenomaan halusin operaatioon, ja se sopi miehelle hyvin. Halusin munanjohdinten poiston syöpäriskin pienenemisen takia. Tuttavapiirissä on ikäviä kokemuksia munasarjasyövästä.
Joillekin epävarmoille naisille vasektomia tuntuu olevan tapa sitouttaa mies itseensä. Ettei hänellä olisi enää mahdollisuutta uuteen perheeseen.
Minäkään en halunnut pakottaa miestä enkä edes kysynyt vaan menin itse steriin. Yksityisellä poistettiin munanjohtimet ja maksoi reilut pari tonnia. Oli hintansa väärti operaatio.
Kieltämättä itsellä käynyt vähän samoja aatoksia. Kun mies on viime kädessä ollut se joka on päättänyt että milloin ja montako lasta meille tulee (koska minä olisi halunnut aiemmin ja useamman), ja koska hän on päättänyt että yhteinen tehtaamme on nyt pysyvästi suljettu, niin jotenkin tuntuisi reilulta että myös tekisi vuorostaan jotain sen asian eteen että nuo päätöksen toteutuvat. Siis sen jälkeen kun minä olen popsinut hormoneja pari vuosikymmentä, käynyt läpi kaksi sektiota jne.
Mutta tietenkin miehellä on täysi oikeus päättää tuosta asiasta. Ehkä palaamme kondomiehkäisyyn ja luovumme spontaanista seksistä kun en minä osaa nähdä itseäni loputtomiin hormoniehkäisyn käyttäjänä ja kuparikierukka ei ole vaihtoehto.
Tämä on ehkä vähän villi ehdotus, mutta entä jos kysyisit häneltä miksi ei.
Vierailija kirjoitti:
Hauska tosiaan, kuinka nämä tyytyväiset vasektomiassa käyneet kehuvat aina mm. hoitohenkilökunnan palvelualtiutta. Onhan se mukava saada hyvää palvelua, mutta ei se silti ole syy hakeutua ko. operatioon.
Voisko tää johtuu vaik siitä, ett nää tyytyväiset tajuu ett joku voi kauhistuu jo pelkäst ajatuksest maata vehkeet levällää jossain hoitopöydälä muiden nähen?
No poistuupa täältä kommenteja nopeasti, kun kertoo totuuden heistä.
Meillä seksielämä parani vasektomian myötä.
Pari kuukautta ja e-pillereiden hormonit poistui mun kehosta ja aloin haluamaan kuin teininä! 😃 Samoin kosteutta tuli lisää hurjasti, vaikka luulisi ettei enää nelikymppisellä paikat vuoda himosta. Olisin lopettanut pillerit ja pyytänyt miestä menemään vasektomiaan 15 vuotta sitten, kun saimme viimeisen lapsemme, jos olisin tiennyt mikä vaikutus niillä on meidän seksielämään.
Kortsu ei ollut koskaan hyvä vaihtoehto, mitä enemmän tuli ikää, sitä kivuliaammaksi sen käyttö tuli. Jopa ne allergiattomat aiheuttivat ongelmia.
Tekisin uudestaankin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekisin uudestaankin kirjoitti:
Olen ollut erittäin tyytyväinen, kun nyt voi rauhassa roiskia menemään. :D Tyytyväinen on ollut myös vaimokin. ;)
Vasektomian yksi mahdollinen haittavaikutus on nimenomaan ettei pääse roiskimaan... Spermaa ei enää tule, joten orgasmit muuttuvat kuiviksi orgasmeiksi. Tämä on kivuliasta joillain miehillä.
Muutenkin anekdoottitodisteiden tarjoaminen lääketieteelliseen operaatiioon on turhaa.
Kuvaamasi mahdollinen haittavaikutus on erittäin harvinainen. Kaikessa mitä valitset elämässäsi piilee riskejä. Jopa kauppa- tai työmatkallasi voit jäädä auton alle, liukastua banaaninkuoreen ja lyödä pääsi katuun ja joko kuolla tai saada aivovaurion tai sitten jotain lievempää - lääketieteellisistä operaatioista puhumattakaan. Kyse on siitä, mitä riskejä elämässään valitsee. Minä valitsin vasektomian ja selvisin siitä ilman haittavaikutuksia. Jos toimenpidettä ja sen lopputulosta epäilee tai on asiasta muuten vain epävarma niin ei sitä silloin kannata ottaa.
Mitä tulee anekdoottien tarjoamiseen niin kyllä itse ainakin etsin muiden kokemuksia toimenpiteestä ja kaikkeen siihen liittyvästä kun itse tein päätöstäni, sillä halusin saada siitä selville muitakin puolia kuin lääketieteelliset faktat. Selitin jo aiemmassa viestissä, että miksi kerroin kokemukseni, lääkäri kyllä kertoo asiasta kiinnostuneelle lääketieteellisen puolen. Jos sinua häiritsee minun kokemukseni ja sen jakaminen niin minkäs minä sille mahdan. Kokemus oli minulle positiivinen, joten en ymmärrä miksi minun olisi pitänyt esittää se negatiivisemmassa valossa. Jos et koe vasektomian olevan sinua varten niin ei kai kukaan sinua siihen pakota.
Vasektomian haittavaikutukset taitavat olla muutenkin aika harvinaisia. Olen kyllä selvillä, että elämässä on riskejä. Jopa kadun ylittämisessä. Eikös se ollut Joan Collins joka ei enää herännyt nukutuksesta.
Jos etsit tietoa Lasik-leikkauksesta niin löydät 'käyttäjäkokemuksia'. Toinen sanoo näkevänsä nykyään tosi hyvin ja toinen sanoo ettei näe mitään. Kummankin kertomus on arvokas ja kaikkea muuta. Ei ne vaan tarjoa mitään todellista. Sinäkin olet tehnyt koko tilisi pelkästään kehuaksesi vasektomiaa...

Ensiksikin, en ole tehnyt mitään tiliä, kirjoitin vain kaksi sanaa Nimimerkki-kenttään, en sen kummempaa. Yleensä en osallistu nettikeskusteluihin, sillä ne johtavat lähes poikkeuksetta turhanpäiväiseen jankuttamiseen. Olen myös perustellut, että miksi olen käynyt kertomassa vasektomiastani, mikä näyttää olevan ongelma lähinnä vain sinulle.
Toiseksi, liukastuihan se Loirikin omaan siemennesteeseensä ja sai aivotärähdyksen, joten toisaalta tuollaisen äärimmäisen harvinaisen haittavaikutuksen, kuten siemennesteettömän orgasmin, saaminen voi toisaalta eliminoida pois toisen, noinkin epätodennäköisen (joskin ehkä kuitenkin jopa todennäköisemmän) riskitekijän elämästä.
Nyt sitten voit käydä toteamassa sen viimeisen sanasi tähän keskusteluun ja tuntea palstatrollille ominaista voimaantumisen tunnetta, sekä samalla miettiä, miten aiemmin syyttelit toista kirjoittajaa ala-astemaisesta käytöksestä, sillä minulla ei ole tarvetta jankuttaa kanssasi enää yhtään pidempään. Minä kuitenkin tiedän vasektomian edut omakohtaisesta kokemuksesta, sinä kaikesta päätellen et (kuten et ilmeisesti myöskään sitä, miten ja missä kaikkialla miehen siemenneste muodostuu viesteistäsi päätellen).
Ei meilläkään suostunut. Lopetin hormonaalisen ehkäisyn 36 vuotiaana ja ehdotin miehelle vasektomiaa. Keskusteltiin asiasta kuten aikuiset, mies ei halunnut toimenpidettä, minä en halunnut enää hormoneja ( ja mieskin oli sitä mieltä että olen huomattavasti mukavampi ihminen ja halukkaampi kumppani ilman pillereitä.. )
No, kumi on hyvä. Sen jälkeen kun täytettiin 40v niin alettiin käyttään kumia vain oviksen tienoilla (=n 10 pv/ kk) ja muutoin keskeytetty. Näin pärjätty viitisen vuotta. Tavallaan se on entistä kiihottavampaa niillä kerroilla kun voi vetää paljaalla ja mies ruiskii masulle, rinnoille, pakaroille.. 🤣
Ja varsinkin oviksen aikaan toki muutakin kuin ns perinteistä yhdyntää.
Vierailija kirjoitti:
Tekisin uudestaankin kirjoitti:
Olen ollut erittäin tyytyväinen, kun nyt voi rauhassa roiskia menemään. :D Tyytyväinen on ollut myös vaimokin. ;)
Vasektomian yksi mahdollinen haittavaikutus on nimenomaan ettei pääse roiskimaan... Spermaa ei enää tule, joten orgasmit muuttuvat kuiviksi orgasmeiksi. Tämä on kivuliasta joillain miehillä.
Muutenkin anekdoottitodisteiden tarjoaminen lääketieteelliseen operaatiioon on turhaa.
Nyt meni sinun arvailut ihan pieleen. 99,9% spermasta erittyy eturauhasesta ja vain siittiösolut tulevat kiveksistä. Käytyäni vasektomiassa ei spermassa ollut mitään muutosta nähtävissä. Toimenpide oli suht nopeasti ohi ja sen kyllä mies kestää, kun tietää pääsevänsä kumeista eroon.
Minä olen myös toivonut, että mies menisi vasektomiaan, mutta ei ole vielä lämmennyt.
Mulle on ehkä vähän periaateekin, että olis miehen vuoro. Olemme olleet nuoresta asti yhdessä. Ensin minä söin pillereitä, ne eivät oikein sopineet, aiheuttivat alakuloisuutta ja haluttomuutta. Synnytin meille kaksi lasta, ja kävin yhdessä kaavinnassa keskenmenon takia. Lasten jälkeen asennutin kuparikierukan, mutta se aiheutti lievää anemiaa, joten 5 vuoden jälkeen en enää ottanut toista. Nyt käytämme kumia. Vielä olisi varmaan ainakin kymmenen hedelmällistä vuotta edessä, joten vasektomia kannattaisi vielä. Jokainen tietenkin päättää omasta kehostaan, joten en halua painostaa. Mutta rehellisyyden nimissä, minä olen jo tehnyt oman osani tällä saralla.
Minä olen tullut raskaaksi töysin oikein käytetyn kondomiehkäisyn läpi.
Hormonalliset eivöt sovi, niin en käytä.
Mieshän oli järkyttynyt, kun ehkäisy petti. Ja oli minulle asiasta pahalla tuulella.
Vasektomiasta puhuttiin, mutta ei sitten koskaan edennyt mihinkään. Nykyään mietin, että jos vaan sitten lopettaisi seksin kokonaan, niin ei ole enää vahinkoraskauden pelkoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen olet, ja montako lasta?
Kohta viisikymppinen
Ei mee monta vuotta kun ukolla lakkaa seisomasta ja seksielämä kuolee pystyyn. Silloin ei oo enää väliä onko piuhat poikki vai ei
Puhut ajasta ennen Viagraa.
En edes kysyisi mieheltä vaan menisin itse. Jokaisella on oikeus päättää omasta kehostaan. Jos mies itse haluaa niin toki sitten.
Juu tuohan ei ole vasektomian riski, että siemensyöksy jäisi pois. Aika jännää, että aikuisten ihmisten tietämys lisääntymisbiologiasta on niinkin vähäistä. Näin luuli nimittäin oma vaimonikin ja kyseli vasektomiani jälkeen, että milloinkas se siemensyöksy sitten loppuu, tapahtuuko vähitellen vai miten.. :) Sanoin, ettei taitais kovin moni mies lähteä toimenpiteeseen, jos noin kävisi. Eron spermassa havaitsee siis mikroskoopilla. Ihan sama kuin luonnostaan hedelmättömät eivät tiedä tilannettaan ennen kuin tutkitaan.
Riskitön toimenpide ei toki silti ole. Erilaiset kiputilat mahdollisia jne. Itselläni ihan positiivinen kokemus onneksi!