Lue keskustelun säännöt.
Tunnetko ketään hyvinkäyttäytyvää yh:n poikaa?
02.05.2013 |
Mä olen ihan voimaton lapseni kanssa. Ollaan oltu siis jo pojan vauvaiästä kahdestaan ja lapsen isäsuhde on tosi hankala.
Pojalla on ongelmia päiväkodissa. Kiroilee, sylkee, ei usko mitään, ei tule muiden kanssa toimeen jne. Kaikki arkitoimetkin on tosi hankalia ja olen ihan neuvoton pojan kanssa.
Huomasin, että omassa lähipiirissäni oikeastaan kaikki äidin kanssa kahdestaan kasvaneet ovat samassa tilanteessa. Voiko "isättömyys" vaikuttaa näin vahvasti ja mitä minä voisin tehdä asialle?
Kommentit (33)
Yksinhuoltaja-työkaverini poika oli jo pienenä suurin piirtein hyväkäytöksisin ja mukavin lapsi, jonka olen tuntenut. Sama jatkui teini-iässä ja lukiossa. Nyt poika on valmistunut hyvään ammattiin, on parisuhteessa ja edelleen äitinsä ja lähipiirinsä ylpeys. Kyllä ihailen tätä äitiä hänen kasvatustaidoistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun ystävälläni oli saman tyyppinen tilanne kuin aloittajalla. Poika oli kuriton, villi ja todella rämäpäinen. Sanoi äiti minulle että oli jo antamassa poikaa pois kun ei vaan jaksanut enään.
Sitten löytyi tämän pitäjän Ystävä-toiminan kautta miespuolinen kaveri pojalle kun oli 9v ja oli pahimpia hetkiä. Alkoi koulu maittamaan ja äitikin sai rauhoitettua itsensä niin että pystyi taas pitämään rajoja, kun aina kun tuli poika kaveritoiminasta niin oli iloinen.
Sitten liityi jalkapallo seuraan ja sai ystäviä. Vieläkin 15 vuotiaana tapaa Ystävä-toiminan miestä säännöllisesti.
Tämä poika on nykyään kohteliain teini minkä olen ikinä tavannut. Ei varmaan kaikilla toimi mutta ystäväni poika sai sitä kautta roolimallin/ "Isä" hahmon joka opastaa asioissa joita ei uskalla/viitsi äidiltä kysyä.
Mulla on maailman ihanin ja kiltein poika. On nyt 17-v ja ikinä ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia pojan kanssa. Ei juo, ei polta eikä pyöri myöhään ulkona. Päättötodistus oli 9,4 ja on nyt lukiossa. Ei kaikki ole huonosti käyttäytyviä.
Tiedän, saman perheen kaksi poikaa. Mutta nillä on äiti sellainen viirupää, että ei niitä voi sinun tilanteesesi edes verrata.
Sulla on pkoti-ikäinen? Jos on jo 4v laita johonkin harrastukseen, jalkapallokouluun pääse jo nyt, syksyllä jääkiekkokouluun. Niissä on miesvalmentajat. Eli poikasi saa sitä miehen mallia siihen elämäänsä myös. Ja puhu näiden valkkujen kanssa että käytösongelmia on ollut, niin ottavat tiukkaan seurantaan ja koulivat niitä pois siinä samalla. Valmentajat ei kasvata sitä lasta sun puolestasi, mutta joskun sama asia miehen sanomana menee pienen pojan kaaliin paljon paremmin kun naisen sanomana. Itsellä kolme poikaa ja totean tämän melkein päivittäin: ihan kun mun ääneni kulkisi sellaista taajuutta, mitä noi heput ei kuule. Isänsä kun sanoo saman, heti siihen reagoidaan. Ja eipä kait sellainen mieskaveri pahasta olisi? Löytyykö naapurustosta ketään vaikka isää, jonka omat ois jo sen verran suurempia että oisi tilaa pikkupuuhastelulle pienen pojan kanssa?
Tunne, parikin. Rauhallisia, hyvin käyttäytyviä, hiljaisiakin yksilöitä. Yksi näistä on veljeni. Mutta lapset ovat erilaisia ja jos kohdalle on sattunut vilkas ja kovapäinen tapaus, on yksin tällaisen lapsen kanssa varmasti rankempaa kuin jos hoitovastuuta arjessa on jakamassa joku toinen. Veljenpoikani on sellainen vilpertti, että jos olisi yksinhuoltajan kontolla, olisi varmasti raskasta pitää rajoista kiinni ja aina vain ammentaa rakkautta rääkyvää lasta kohtaan.
Mielestäni yksinhuoltajuus ei automaattisesti tuota huonosti käyttäytyviä lapsia, mutta vaikeiden kanssa on toki vaikeampaa. Kamalimpia riiviötä mielestäni tulee sellaisista pojista, joiden isä on aggressiivinen, negatiivinen ja hylkivä (vaikka fyysisesti läsnä). He oppivat todella huonon miehen mallin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä pojat isän tarvitsee ja kyllä se isättömyys näkyy jollain tavalla. Olen myös huomannut, että ripustautuvat liian kovaa meidän ydinperheeseen. Tosin mulla kokemusta vaan kahdesta pojasta.
[quote author="Vierailija" time="03.05.2013 klo 10:14"]
[quote author="Vierailija" time="02.05.2013 klo 23:44"]
Tunnen, omani. Kaksi poikaa, joista molemmista tullut aina pelkkiä kehuja päiväkodilta ja koululta. Osaavat kohdella toisia ihmisiä hyvin ja käyttäytyä tilanteiden edellyttämällä tavalla.
Hyvin moni ajattelee varmasti juuri näin kuten tämä, jonka viestiä lainasin. Nähdään vain se, mikä näkyy itselle. Tunnen useita lapsia, jotka ovat "unelmaäitien / ammattikasvattajien" lapsia, joiden todella hienoa käytöstä äiti ylistää. Ja ei voi koskaan nähdä että se oma lintujentutkija voisi ollakin se kaveripiirin häirikkö ja kiusaaja. Lapsi kiusaa, haukkuu, lyö, lähettää hävyttömiä tekstiviestejä jne. ja vierittää kaiken muiden tekemisiksi. Ja kun näistä sanoo äidille, saa jumalattomat vihat niskoilleen ja syytteet oman lapsen tekemisistä.
Kannattaisi avata silmät niiden omien "hyvinkäyttäytyvien kullannuppujenkin" kohdalla. Yleensä pätee se, että mitä tulisempi ja tunteita näyttävämpi lapsi kotona vanhempien silmien alla, sitä paremmin käyttäytyy muualla. Ja jos kotona pitää olla suu supussa ja esittää mallikelpoista ja miellyttää äitiä, niin silloin kapina ja raivo tulee muualla.
Silti ymmärrän todella hyvin, että aina ei vaan voimat riitä siihen haastavaan kasvatusurakkaan. Soisin tosi mielelläni kaikille elämän murjomille apua jaksamiseen. Minulla on ollut onneakin matkassa, sillä kukaan lapsista ei ole ollut hirveän haastavassa kehitysvaiheessa silloin, kun itse olin heikoimmillani.
[/quote]
[/quote]
Onko tosiaan noin vaikeaa uskoa, että yh voisi onnistua kasvatustehtävässään?
Minä ei missään nimessä sano, että olisin omalla erinomaisuudellani saanut kaiken aikaan ja etteivät lapseni koskaan olisi tehneet mitään väärää. Vaan nimenomaan mukana on ollut onneakin, ja paljon riippuu myös lasten temperamentista. Ja tottakai lapset ovat uhmanneet ja kokeilleet rajoja, kyseenalaistaneet ja käyttäytyneet joskus harkitsemattomasti. Koska niin lapset tekevät. Ja he tulevat tekemään sitä jatkossakin, saavat tehdäkin. Tärkeintä itselleni on toisen ihmisen kunnioitus. Jos läksyt on joskus tekemättä, siihen ei maailma kaadu. Sitä pahoitellaan ja asia korjataan, that's it.
Jos opettaja kehuu lastani siitä, että hän on tosi reilu muita kohtaan ja lapsi on aina toivottu välituntikaveri ja jatkuvasti kavereita ravaa oven takana pyytelemässä ulos...niin MINKÄ IHMEEN takia minun nyt pitäisi ilman mitään syytä alkaa uskoa että hän on kulmakunnan pahin kiusaaja? Kerran sain viestin, että joku leikki oli mennyt liian pitkälle ja poikani oli satuttanut kaveriaan. Soitin samantien lapsen äidille, ajoimme heille selvittämään asiaa ja lapseni pyysi todella katuvaisena anteeksi tekoaan. Mitä tässä mielestäsi meni väärin?
Sinisilmäinen ei pidä olla, mutta ei myöskään pidä kehitellä ongelmia asioista joita ei kerta kaikkiaan ole olemassa.
Terveisin se, jota lainasit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai, montakin. Ikähaitarilla 0-85v. Onpa äärimmäisen typerä kysymys!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Tunnen, montakin. Lohdutan sinua että tosi monella pojalla menee ydinperheessäkin huonosti. Poikia lyödään ja vähätellään enemmän kuin tyttöjä, tämä taasen jotuu edellenkin toisen maailmansodan traumoista. Puhumattomuus, pelot ja traumat vaan ovat siirtyneet sukupolvesta toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen. Serkkuni on vähän päälle 30v. Työskentelee rekkakuskina, ei juo eikä polta tupakkaa ja tienaa todella hyvin. Ei ole ollut koskaan mitään ihmeempiä ongelmia. Hänellä on naisystävä ja on äärettömän läheinen äitinsä kanssa. Yksi lempisukulaisistani. Ihana ihminen ja voin vain kuvitella miten hyvä isä hänestä tulee aikanaan :)
No nyt kun kysyit, niin en tunne.
Mutta toisaalta, näiden poikien äideillä on varmasti itsellään niin paljon ongelmia, etten oikein tiedä olisiko lasten asiat paremmin, jos kasvattamassa olisi kaksi tossukkaa.
Siis ihan oikeasti, lapsi repii kamaa kaupan hyllystä ja äiti alistuneena huokailee vieressä.
Mutta tosiaan, ota rohkeasti itseäsi niskasta kiinni ja ole lapsellesi vanhempi. Pääkaupunkiseudulla toimii joku mieskaveri-toiminta isättömille lapsille. Voisitko harkita sellaista? Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joo, lasten teko pitäisi olla luvanvaraista...
Tunnen, omani. Kaksi poikaa, joista molemmista tullut aina pelkkiä kehuja päiväkodilta ja koululta. Osaavat kohdella toisia ihmisiä hyvin ja käyttäytyä tilanteiden edellyttämällä tavalla.
Silti ymmärrän todella hyvin, että aina ei vaan voimat riitä siihen haastavaan kasvatusurakkaan. Soisin tosi mielelläni kaikille elämän murjomille apua jaksamiseen. Minulla on ollut onneakin matkassa, sillä kukaan lapsista ei ole ollut hirveän haastavassa kehitysvaiheessa silloin, kun itse olin heikoimmillani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tunnen, montakin. Suurinosa on hyvinkäyttäytyviä. toki täytyy ottaa huomioon, että harvempi meistä käyttäytyy joka paikassa ja koko ajan hyvin.
Tunnen myös monta ydinperheessä asuvaa pikkuroistoa.
Oma poikani on hyväkäytöksinen. Osaa tietysti olla välillä hankalakin, kukapa sitä kaiken aikaa olisi kullannuppu.
En tunne yhtään hyväkäytöksistä poikaa.
Ei ku joo ystäväni poika, mutta on vasta kolmannella. Ystävä oli yh monta vuotta, ei enää.
Tyttöjeni luokkalaiset pojat ovat kaikki ihan kamalia. Heittelee tavaroita, potkii, sylkee ja haukkuu.
Tunnen, montakin. Yhäiti, ei oikeasti ole synonyymi huonolle äidille :) Voimia! Voin kertoa, että meidän perheessä on kanssa hankaluuksia tuon meidän pojan kanssa, mutta parempaan päin mennään koko ajan, mitä enemmän tulee ikää, sitä paremmin tuo ymmärtää :)
Tunnen hyvin käyttäytyvän yh:n pojan, mutta ei silläkään hyvin mene, kiusataan rankasti koulussa.
En ymmärrä yksistään sellaisia ohjeita, tai aloittelijankaan kommenttia isättömyydestä. On selvä, että sillä on tai tulee olemaan jonkinlaista vaikutusta poikasi elämään joskus. Mutta et sinä siitä saa syntipukkia poikasi huonoon käytökseen. Syyllista jos haet ratkaisujen sijaan, niin se löytyy ihan peilistä. Toteat olevasi "ihan voimaton" lapsesi kanssa. Tässä uutinen sinulle: Poikasi tietää sen. On nähnyt sen, kokenut sen ja laskee sen varaan jo tässä vaiheessa. Eli käyttää tätä tosiasiaa fiksusti hyväkseen.
Kysymys kuuluu, mitä aiot tehdä asialle?
Pelkkä harrastustoiminta tai varaisä-systeemi ei pelasta sinun huonoa auktoriteettisuhdetta lapseesi. Toisin sanoen, nämä muut aisat eivät sitä oikeastaan paranna ollenkaan. Kyllä se vastuu kurinpidosta ja hyvien tapojen opettamisesta on edelleen sinulla. Siksi toisekseen, kuka haluaa joukkkueeseensa valmennettavaksi poikaa, jolla ei ole edes peruskäytös kunnossa? Jalkapallon tms. opetus menee pelkkään kurinpitoon- ei sitä sillä siis korjata.
Äidin tulee itse alkaa vetämään rajoja. Ja antamaan myös huomiota niin sitä ei tarvitse tuolla lailla lapsenkaan sitten hakea. Tee säännöt ja ennen kaikkea, pidä niistä kiinni. Mutta ensisijaisesti tunnista se, että muutos poikasi käytöksessä lähtee sinusta. Sinulla on vastuu ja keinotkin kyllä.