Miten jaksatte pyörittää arkea?

Rimaa vaan alemmaksi. Joka päivä ei tarvitse siivota eikä pyykätä. Jotain ruokaa tietysti pitää olla. Mutta kokkauksenkin voi vaikka yhtenä päivänä hoitaa eineksillä.

voi voi, hyvä kysymys. vaikka yleensä olenkin koti-ihminen ja viihdyn kotona, tämä kevät on ollut erityisen rasittava päiväkotiin-töihin-päiväkotiin-kotiin-ruokaa laittamaan-pyykkiä pesemään rumbineen. en meinaa jaksaa, mutta jaksettava on. joksus "ulkoistan" itseni eli että leikin, että olen vain töissä täällä kotona enkä ota mitään henkilökohtaisesti, niin jaksan vähän paremmin.

Koita kestää

Yh:na on vaan pakko jaksaa...

Tietoisuus siitä, että Jeesus rakastaa minua, on se kantava voima. Ilman uskoa kaikki tuntuisi varmasti uuvuttavammalta.

Niin, tuo on onneksi asia, joka helpottaa ajan kanssa. Menee muutama vuosi, ja hups: huomaat, että lapset käyvät kotona syömässä ja nukkumassa. Voit mennä rauhassa lenkille, kauppaan tai vaikka elokuviin, ja lapset pärjäävät kotona itsenäisesti.

Siinä vaiheessa huomaat ajattelevasi haikeudella sitä aikaa, jolloin sinä olit heille elintärkeä keskushenkilö ;-)

Mikä tietenkään ei poista sitä, että omaakin aikaa on oltava, jo silloin kun lapset ovat ihan pieniä. Kokeile eri keinoja:

- kakkosen ehdotus turhan hösäämisen karsimisesta on ehdottoman hyvä.

- yya-yhteistyö on hyvä ajatus, jos sinulla ei ole miestä, jota voi nakittaa välillä. Tukiverkostoa voi tietoisesti rakentaa samassa elämäntilanteessa olevista naisista.

- Lyhennetty työaika kohentaa jaksamista

- Jospa kyse onkin yleisestä elämäntyytyväisyydestäsi, siis ei niinkään lapsista tai siitä, paljonko sinulle jää aikaa rentoutumiseen? Eli entä, jos kyse ei ole ns. oman ajan määrästä niinkään vaan siitä, MIHIN KÄYTÄT sen oman ajan? Uusi harrastus voisi piristää, tai elämänmuutos muuten: työpaikan, asuinpaikan vaihdos, muutos omassa ulkonäössä...?

Koetamme maksimoida ne jutut, joista saa arkeen virtaa, merkitystä ja hyvää oloa ja vastaavasti minimoida ne, jotka kuormittavat, vievät energiaa tai eivät ole meille tärkeitä. Käytännössä tämä tarkoittaa ajan varaamista harrastuksille, liikunnalle, omaehtoiselle puuhastelulle, ystäville ja kumppanille. Ruoanlaitostakin voi tehdä harrastuksen, ja kotitöiden optimoiminen on tavallaan viihdyttävä peli. Ruoanlaitto pois lukien emme käytä kotitaloustöihin koskaan päivästä tuntia enempää, ja monesti ne jäävät puoleen tuntiin. Siinä ajassa saa kyllä pidettyä kämpän siistinä.

Se, ettei meillä ole lapsia, auttaa kyllä tosi paljon.

Minun reseptini: keep it simple.

Ei aikaa vieviä harrastuksia, siivouksen kanssa ei nipoteta. Siinä se. 

Meillä ei harrasteta enää mitään, jossa pitää käydä tiettyyn aikaan. Helpotti elämää merkittävästi.

En jaksakaan. Yksi syy voi olla se, että olen juoppo. Päivän ohjelmaksi riittää hyvin sosiaalitoimistossa, Lidlissä ja Alkossa asiointi. Loppupäivä sohvalla löhöilyä ja kaljan lipittelyä. Ruuaksi syön eineksiä ja sipsejä, siivoan kerran kuussa. Pyykkejäkin pesen vain harvoin.

Älä tee ruokaa arkisin. Älä siivoa arkisin. 

Yritä kestää kaikkea paskaa ja likaa. Siivoa perjantaisin tai lauantaisin. 

Panosta ruokailuun viikonloppuisin ja nauttikaa siitä. Arkisin ainut mahdollisuus on pikaruoka tai erilaiset einekset. 

Mä en pyöritä mitään. Elän elämääni, ja siihen elämään kuuluu normaaleja arkiasioita kuten kodinhoitoa ja omien lasten kanssa olemista. En koe sitä työnä enkä pyörityksenä. Minulla on mies joka on joka hetkessä mukana, jakaa elämäni ja arkeni. En ole koskaan kuvitellutkaan että elämän pitäisi olla jotenkin ihmeellisempää kuin tämä.

Mitä sun mielestä siihen arkeen pitäisi kuulua? Entä omaan aikaan? Mun oma aika on just nyt, tänään, tällä hetkellä. Siihen omaan aikaan kuuluu oma perhe, joskus olen niistä erossa mutta useimmiten niiden kanssa, ja niin on hyvä. Sellaista arkielämä on.

[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 18:40"]

Rimaa vaan alemmaksi. Joka päivä ei tarvitse siivota eikä pyykätä. Jotain ruokaa tietysti pitää olla. Mutta kokkauksenkin voi vaikka yhtenä päivänä hoitaa eineksillä.

[/quote]

Näinhän se kai pitäisi hoitaa, mutta keittiö on vähintään siivottava joka päivä ja muutenkin pienin lapsista (taapero) vielä tekee aika paljon kaikkea tuhoa mm. heittää ruokalautasensa lattialle jne. Jotenkin sitä sellaista akuuttia sotkua vain tulee. Eikä meillä todellakaan ole siistiä. Wc:n pesu kerran viikossa riittää jne. Eli rimaa ei oikein voi laskea enää alemmas.

11 osuu aika olennaiseen asiaan, vaikka kommentoikin hyvin ikävään sävyyn.

Eli ihmisen odotukset hyvästä elämästä ovat keskeinen asia onnellisuuden suhteen. Jos kaipaa kovasti lapsettoman elämän joutilaisuutta ja omaa rauhaa, ei voi ollakaan tyytyväinen pienten lasten roikkuessa puntista joka jumalan sekunti.

Mutta aika harva aikuinen ihminen nyt UNELMOI ruuanlaitosta, lattianpesusta ja marketin ostosreissuista... Joten on aika ymmärrettävää, että jos aika kuluu melkein tyystin sellaisiin tekemisiin ja työpaikan, päiväkodin ja kodin kolmiota ravatessa, siihen kyllästyy aina välillä.

Kaikilla ei ole miestä, joka jakaisi taakkaa. Kaikilla ei ole terveitä ja omatoimisia lapsia. Kaikilla ei ole itsellään terveyttä, hyviä tuloja ja vakaata elämää.  Jo näidenkin vuoksi pitäisi jaksaa sietää sitä, että joku joskus kertoo olevansa uupunut ja kysyy vinkkejä elämänsä helpottamiseen...

-6-

[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 18:56"]

Se, ettei meillä ole lapsia, auttaa kyllä tosi paljon.

[/quote]

No se nyt auttaa aika oleellisesti! Sulla on omaa aikaa varmaan aika ruhtinaallisesti, kun taas perheellisellä (siis niillä, joilla on lapsia) sitä ei ole. Ajan jakaminen lapsille, miehelle ja itselle on aika moinen rumba ja varmaan ap:llekin se keskeinen uupumisen tunnetta aiheuttava seikka. Mutta valintojen maailmahan tämä on.

[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 19:30"]

Mutta aika harva aikuinen ihminen nyt UNELMOI ruuanlaitosta, lattianpesusta ja marketin ostosreissuista... Joten on aika ymmärrettävää, että jos aika kuluu melkein tyystin sellaisiin tekemisiin ja työpaikan, päiväkodin ja kodin kolmiota ravatessa, siihen kyllästyy aina välillä. 

[/quote]

Mutta jokainen aikuinen ihminen, joka on UNELMOINUT lapsiperheestä, ja on sellaisen itselleen hommannut, on varmasti ollut tietoinen siitä että elämä kuluu just nimenomaan niiden lasten ja kaupan ja työpaikan ja miehen kanssa pyörimiseen. Jos ei ole sitä tiennyt, on kyllä hyvin naiivi.

[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 19:42"]

[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 19:30"]

Mutta aika harva aikuinen ihminen nyt UNELMOI ruuanlaitosta, lattianpesusta ja marketin ostosreissuista... Joten on aika ymmärrettävää, että jos aika kuluu melkein tyystin sellaisiin tekemisiin ja työpaikan, päiväkodin ja kodin kolmiota ravatessa, siihen kyllästyy aina välillä. 

[/quote]

Mutta jokainen aikuinen ihminen, joka on UNELMOINUT lapsiperheestä, ja on sellaisen itselleen hommannut, on varmasti ollut tietoinen siitä että elämä kuluu just nimenomaan niiden lasten ja kaupan ja työpaikan ja miehen kanssa pyörimiseen. Jos ei ole sitä tiennyt, on kyllä hyvin naiivi.

[/quote]

So? Miten se millään tavalla liittyy asiaan?

Se, että tietää lapsiperheiden elämän olevan hektistä, ei poista sitä, että siihen voi väsyä.

Ja kysyä vinkkejä hektisyyden lievittämiseen.

Ja sitä paitsi, kuten jo luettelinkin eri esimerkkejä, niin kyllä se hektisyyden aste voi vaihdella eri lapsiperheissä hyvinkin suuresti, monesta eri syystä. Pikkuisen nyt sinulle toivoisin empatiakykyä lisää...

-6-

Tylsyyden sietämistä tämä arki on, Eikä sen tarvitse tarkoittaa kiittämättömyyttä niistä asioista mitkä on hyvin. Kuten terveet ja ihanat lapset, kaunis koti, hyvä työpaikka jne. Mutta ihan hel***tin tylsää tämä arki tosiaan voi olla. Juurikin menossa se vaihe elämässä; töitä, lasten hoitoa, kotihommia, lapset, työ, koti jne. ei paljon muuta arkeen mahdu ja vaikka välillä ihanat isovanhemmat ottavatkin lapsia hoitoonsa, niin silti perusarki on todellakin tylsää. Välillä mietin, että jaksaako siitä ns, helpommasta arjesta sitten myöhemmin enää nauttia, kun lapset ovat vähän isompia ja eivät vaadi ihan niin paljon jo pelkästää perushoitoa ja ovat jossain asioissa omatoimisia. Ikävää sinänsä, että ainakin meillä parisuhde on se josta on jouduttu tinkimään. Arjessa ei vaan jää aikaa toiselle ja suhteen huollolle ja vaikka jäisikin niin ei jaksa. Saa nähdä tunteeko sitä enää ollenkaan tuota toista puolikasta sitten kun sillekin on ehkä joskus tulevaisuudessa aikaa.

Joku varmaan sanoisi tähän, että sitten varmaan osaisi arvostaa tätäkin, jos menettäisi jonkun niistä asioista mikä on hyvin. Niin varmasti, mutta jokainen eläää sitä omaa arkeaan ja arvioi asioita niistä lähtökohdista. 

Kiitös tästä aloituksesta ja vertaistuesta :)

Älä kangistu rutiineihin, keksi kaikkea kivaa piristystä.

Itse:

-siivoan mahdollisimman vähän ja harvoin

-käytän lapsen päiväuniajan omiin juttuihin , isommat lapset on oppinu et saa silloin pärjätä itsekseen

-käydään kaikenlaisilla retkillä, vaikka ihan tyylii hesessä syömässä, piknikillä, polkupyöräretkellä jne.

-tavataan ystäviä. olen aktiivisesti tutustunut perheisiin joissa samanikäisiä lapsia. yhdessä on kiva tehdä juttuja

-sijoitan omaan vapaa-aikaani eli silloin tällöin mll hoitaja tulee meille niin että pääsen jumppaan tm

17, totta, puolisosta vieraantuu, jos suhdetta ei jaksa, ehdi tai piittaa ylläpitää. Huomaan, että meilläkin kävi niin. Mutta sinänsä omasta ajasta ja elämän helpottumisesta osaa kyllä nauttia, usko pois!

-6, jonka lapset ovat jo isoja koululaisia, mutta jonka jaksamista aikoinaan verotti yhden lapsen neurologinen sairaus sekä oma vuorotyö-

Näin:

Minun päiväni alkaa yleensä klo 5 (joskus jo klo 4), ja silmät ummistan yöunille noin klo 23. Päivällä on mahdollisuus tunnin päiväunille, yleensä ei ole tarvetta.

Kukaan ei kuole, jos joskus syödään einestä tai puolivalmisteista koottua.

Pyykkiä voi pestä sillä ajatuksella, että seuraavaksi päiväksi on jokaiselle puhdasta, muut pyykit ei mihinkään karkaa. Puhtaat pyykit ei kärsi, jos ne joutuu odottamaan yhden ylimääräisen päivän kaappiin viikkaamista.

Tiskit voi myös hoitaa samalla periaatteella, koneeseen ne kriittiset, mitä varmasti seuraavaksi tarvitaan, eli pottu- ja soosikattilat, kaikille ruokailuvälineet, leikkuulauta ja jonkinlainen veitsi, ehkä raastin, siivilä ja munaleikkurikin.

Kaupassa käydään kerran viikossa isoilla ostoksilla, kerran tai kaksi täydennetään tai ollaan ilman. Kukaan tuskin kuolee, jos leikkelemakkara tai maito on tilapäisesti loppu. Pidetään kotivaraa, niin aina on jotain vaikka tuntuu että kaapissa ei ole mitään.

Ajankäytön suunnittelua, mitä voin tehdä sillä aikaa kun jokin toinen asia on tekeillä. Minä esim vien tytön kahdesti viikossa ratsastustunnille. Siinä tytön ratsastaessa minä häippäsen lähimetsään lenkille.

Meillä siivotaan tasan kerran viikossa. Muuta ylläpitosiivousta ei tarvita, kun roskat laitetaan heti roskiin kun niitä tulee, lattia lakaistaan heti kun jotain murua siihen leviää. Mulla on keittiönlattialla koko ajan riepu, jos lattialle tippuu jotain märkää mikä ei kiinnosta edes koiraa, pyyhkäisen sen läntin sillä rätillä heti, illalla se rätti pääsee pyykkikoneen läheisyyteen odottamaan lajitovereitaan. Jokainen siistii vessasta jälkensä, jättää lavuaarin ja wc pytyn siistinä seuraavalle eli siis huolehtii ettei jätä jarrutusjälkiä, kusitippoja tai hammastahnaa jälkeensä.

Jos mua väsyttää tai laiskottaa, niin nukun tai laiskottelen. Jos ei kodinhoito nappaa, odotetaan mahdollista myöhempää inspiraatiota. Paljon auttaa kun opettelee sulkemaan silmänsä ja olemaan stressaamatta epäolennaisuuksista.

Taloudessamme asuu viisi kädellistä, miksi minun pitäisi kaikki tehdä???

Voi opetella asennoitumaan kotitöihin myönteisesti. On mukavaa, kun koti on puhdas ja saadaan terveellistä kotiruokaa. Kun lapset ovat terveitä, sujuu arki helpommin kuin vaikkapa meillä, joilla on lapsella vakava, parnatumaton sairaus.

Mitä elämältä oikein odotetaan? Helppoutta ja kivaa? Ei sen arjen mitään puurtamistakaan tarvitse olla, tekee vain välttämättömän lasten ollessa pieniä.