Lähteä vai jäädä?

15 v yhteiseloa takana, pari lasta. Missään vaiheessa en ole ollut suhteessamme hullaantunut, ei ehkä mieskään; olen kaivannut sellaista katsetta, joka on rakastuneen silmissä silloin, kun hän puhuu kumppanilleen. Mies sanoo vain, että hän sanoi rakastavansa minua suhteemme alussa ja ilmoittavansa kyllä, jos tilanne muuttuu  + tekojen puhuvan puolestaan ( lahjoja ja käytännön elämässä huomioimista näkyy silloin tällöin). 

Tänään mies vitsaili kaveredemme kanssa sellaisella minuun liittyvällä asialla, jonka tietää olevan minulle herkkä kohta. Lisäksi kyse on ikivanhasta asiasta suhteemme alkuajoilta. Lyhyesti, minun vähättelyä ja itsensä nostamista, joista viimeksi mainittua mies harrastaa salakavalasti keneenkään juuri huomaamatta. Mutta pahin on siis minusta tuo minun kustannuksellani naureskelu. Saattaa olla kyse pieneltä kuulostavasta asiasta, mutta tässä on kyse asioiden summaantumisesta ja siitä, että hän loukkaa minua asialla, jonka tietää satuttavat minua.

Olenko yliherkkä, valitanko turhasta. Mä mietin oikeasti, viitsinkö enää sietää tällaista kohtelua, vaikka näennäisesti meillä on ns. kaikki hienosti. Miten lapset kärsisivät, onko tällä merkitystä ns. suurempien ongelmien kuten sairauden ( lähipiirissä vakaviakin tapauksia) rinnalla.

En voi rakastaa, jos en ilmiselvästi saa vastakaikua. Ainakaan lainkaan toivomalla i tavalla. 

Mitä tekisitte/miettisitte asemassani?