Moniko voi rehellisesti myöntää että tyyti kumppaniinaa paremman puutteessa?

Vierailija kirjoitti:

Eikö kannata valita se joka haluaa olla kanssasi? Minkä takia haikailla ikuisesti sen parhaan perään joka ei ole sinusta kiinnostunut? Se paras on mielikuvituksesi ideaalikumppani mutta se joka haluaa sinut on oikea ihminen.

Paitsi, että se "juuri sinut" haluava ihminen ei välttämättä halua sinua itsesi takia, vaan epätoivoisuudesta tai kehittelemiensä haavekuvien vuoksi. Kohdalleni on osunut pari tällaista haluan sinut -tapausta ja molemmista paljastui heti suhteen alkumetreillä, että olivat ihastuneet luomaansa mielikuvaan eivätkä minuun ihmisenä. Jotta toinen olisi se oikea, niin hänellä on oltava realistinen käsitys sinusta ja yhteensopivuudestanne. Sokeristen haavekuvien varaan suhdetta ei kannata rakentaa.

Stanan tolvana tää aloittaja ja vielä kirjoitustaidoton kaiken lisäksi, mutta ainakin moni sai hyvät naurut (minä myös). 

Vierailija kirjoitti:

Tyyti Kumppaniina kuulostaa lastenkirjan hahmolta.

Kirjassa nimeltä U.liu limiehen seikkailut Ta.so.te.o riamaassa

Kyllä olen. Jos synnyt tavismieheksi niin ei ole mahdollisuutta niihin naisiin joihin voisi ihastua ja rakastua.

Pisin parisuhteeni on toistaiseksi ollut juuri sen naisen kanssa josta ajattelin jo ekasta illasta alkaen että tähän naiseen en voi ikinä ihastua.

Ja jos joku kysyy että miksi niin parempi vaihtoehto tuokin on kuin yksinäisyys.

Keskinkertainen tyytymis-suhde on parempi kun yksinäisyys.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen. Jos synnyt tavismieheksi niin ei ole mahdollisuutta niihin naisiin joihin voisi ihastua ja rakastua.

Pisin parisuhteeni on toistaiseksi ollut juuri sen naisen kanssa josta ajattelin jo ekasta illasta alkaen että tähän naiseen en voi ikinä ihastua.

Ja jos joku kysyy että miksi niin parempi vaihtoehto tuokin on kuin yksinäisyys.

Keskinkertainen tyytymis-suhde on parempi kun yksinäisyys.

Eli jos on tavismies, ei voi rakastua kehenkään, koska ei kuitenkaan saa sitä herkkupeppuisinta instabeibiä? Koska muunlaisiin naisiinhan ei voi rakastua, vain tyytyä. Selvä. Rakkauden määritelmä sekin.

Todellisuudessa toisiinsa rakastuneita tavismiehiä ja -naisia taitaa kuitenkin olla paljonkin. Yhteistä heille on se, että heidän mielestään kukaan ei ole heille velkaa mitään ihannehenkilöä, ja välittämällä ja tutustumalla sieltä taviksestakin löytyy ainutlaatuista ja rakastamisen arvoista. Kunhan ei ole katkera.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen. Jos synnyt tavismieheksi niin ei ole mahdollisuutta niihin naisiin joihin voisi ihastua ja rakastua.

Pisin parisuhteeni on toistaiseksi ollut juuri sen naisen kanssa josta ajattelin jo ekasta illasta alkaen että tähän naiseen en voi ikinä ihastua.

Ja jos joku kysyy että miksi niin parempi vaihtoehto tuokin on kuin yksinäisyys.

Keskinkertainen tyytymis-suhde on parempi kun yksinäisyys.

Näin puhuu oikea looseri! Sinä se et tosiaan ole alfa etkä edes omega😂😂😂😂😂😂😂

Tavallaan kyllä ajauduin "tyytymällä" yhteen mieheni kanssa. Olin juuri eronnut "elämäni rakkaudesta", sydän särkyneenä ja eroahdistushorkissa kun tapasin tulevan mieheni. Hän oli minulle tavallaan lohduttava laastari kun niissä mielemaisemissa minun oli mahdotonta kiinnostua kenestäkään kunnolla, haikailin eksääni pitkään.

Mieheni taas rakastui minuun täysillä, mitä en oikeastaan edes huomannut. Jokunen vuosi meni ja eksäni unohtui. Tajusin, että se nykyinen tyyppi, jonka kanssa olin päätynyt hengailemaan ja tutustumaan ja seurustelemaan oli aivan huipputyyppi joka mittarilla, siis aivan ilman ruusunpunaisia linssejäkään, rinnallani oli aivan upea ihminen. Silloin aloin ihastua ja rakastua, saimme lapsenkin, myöhemmin lisää ja oloni oli aivan eufoorinen.

Tästä """tyytymisestä""" ei olla koskaan välitetty puhua. Mies kyllä tiedosti, että ikävöin eksääni pitkään, mutta oli kärsivällinen ja nöyrä ja oli tyytyväinen kun olin hänen kanssaan. Viimein sytyin kunnolla hänelle ja jos tämä joskus päättyy ja jostain syystä menettäisin hänet, en jaksaisi rakentaa uutta suhdetta, tässä on jo nyt ollut tarpeeksi. En tyytyisi enää kehenkään toiseen.

En ole, mutta mieheni kokee vain tyytyneensä minuun. Ei ollut kiva saada tällaista tietää siinä vaiheessa kun on naimisissa (miehen toiveesta) ja lapsia (myös miehen toiveesta, toki lapsia halusin itsekin, mutta ei olisi vielä ollut kiire asian kanssa). En ymmärrä miten tällaiset ihmiset ajattelevat, ilmeisesti noin, kun muutama ääliö tuossa edellä kuvasi. Mutta jos vain tyytyy kumppaniinsa, niin silloin olisi vähintäänkin suotavaa kertoa se sille kumppanille ennen mitään suuria päätöksiä. Nimittäin muuten peli ei ole reilu ja tasapuolinen. Minä en ainakaan olisi jatkanut mitään tyytymissuhdetta, jos olisin sen tiennyt olevan sellainen.

No, nyt olemmekin sitten tällaisessa suhteessa, käytännön asioiden kanssa yhdessä vielä jonkin aikaa. En kyllä enää suhtaudu puolisooni, kuten ennen tätä tietoa, vaan elän ihan omaa elämääni ja huomioin puolisoa silloin kun huvittaa. Veikkaan että puolisoni on juuri näitä miehiä, joille myöhemmin vaimon lähteminen tulee yllätyksenä. Mutta oma oli valintansa, kun valehteli ja petti, piti minua pilkkanaan eikä arvostanut. Minä en koe tarvetta tyytyä häneen kaiken tuon inhottavuuden jälkeen, mutta sen verran olen sika takaisin, että hyödynnän kahden aikuisen arjesta tulevan vapauden sen aikaa kunnes lapset ovat koulussa. Enkä oikeastaan koe edes huonoa omaatuntoa, jos joku ihminen varasti elämästäni 10 vuotta valehtelemalla, voin hyvin ottaa muutaman vuoden tasoituksen näin...

Mä varmaan tyydyn. En ole rakastunut ja mies usein lähinnä ärsyttää. Ei olla naimisissa, mutta olen häntä jo monta vuotta jaksanut katsoa ja arkikin tässä joten kuten sujuu. Lapsikin on. En usko että se tästä kummallisemmaksi kenenkään muun kanssa muuttuu. 

Välillä kaipaan kyllä ensimmäistä "oikeaa" poikaystävääni, nuoruutta ja tunteen paloa. Ensirakkautta. Hän oli joku aika sitten yhteydessä ja ehdotti tapaamista (on siis naimisissa ja lapsia), mutta pelotti mitä siitä olisi voinut seurata. En halua enkä aio rikkoa kenenkään perhettä enk ähalunnut tavata.

Minulla on vähän erikoiset kasvonpiirteet, joten olin yleisesti rumana pidetty nuorena enkä seurustellut ennen lukioikää. Silloin tapasin nykyisen mieheni, joka oli ensimmäinen mies, jonka mielestä olin häikäisevän kaunis. Itse en viehättynyt miehestä kamalasti, mutta ihastuin hänen huumorintajuunsa ja hyvään luonteeseensa, joten aloimme seurustelemaan. 

Nyt aikuisena olen ollut pitkässä, onnellisessa liitossa hänen kanssaan jo kymmeniä vuosia. Jostain syystä muutkin miehet ovat olleet minusta kiinnostuneita näinä vuosina, myös itseäni selvästi korkeatasoisemmat. 

Vierailija kirjoitti:

Kaikki miehet pois lukien ne harvat alfaurokset jotka voivat valita minkä naisen haluavat. Tuota poikkeusta lukuun ottamatta miehet joutuvat aina tyytymään omaa tasoaan huonompaan naiseen.

Mistä tiedät että nainen on omaa tasoasi huonompi? Miten määrittelet oman tasosi ja miten määrittelet naisen tason?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen. Jos synnyt tavismieheksi niin ei ole mahdollisuutta niihin naisiin joihin voisi ihastua ja rakastua.

Pisin parisuhteeni on toistaiseksi ollut juuri sen naisen kanssa josta ajattelin jo ekasta illasta alkaen että tähän naiseen en voi ikinä ihastua.

Ja jos joku kysyy että miksi niin parempi vaihtoehto tuokin on kuin yksinäisyys.

Keskinkertainen tyytymis-suhde on parempi kun yksinäisyys.

Mikä tuossa naisessa on vikana, ettet koskaan voisi häneen ihastua? Oletko vielä yhdessä hänen kanssaan? Oletko kertonut hänelle, ettet rakasta häntä ja että olet hänen kanssaan vain paremman puutteessa?

Luulen että en voisi tyytyä

Mä en pääse yli tästä Tyyti Kumppaniinasta. Jos hän on jossain, ota yhteyttä, haluan rakastaa sinua aidosti! <3

Haluaisin kyllä että joku tyytisi minun kumpaniinaani.. mutta ei ole miestä ei. Huonompikin kelpaisi mutta ei kukaan tämmöstä ujoa kainuulaista kalamuijaa huoli. Vaikka kokoa ja näköä olis ja kumppaniins ihan hyvässä kunnossa käytön puutteen takia.

Vierailija kirjoitti:

Tyyti Kumppaniina kuulostaa lastenkirjan hahmolta.

😂🤣

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen. Jos synnyt tavismieheksi niin ei ole mahdollisuutta niihin naisiin joihin voisi ihastua ja rakastua.

Pisin parisuhteeni on toistaiseksi ollut juuri sen naisen kanssa josta ajattelin jo ekasta illasta alkaen että tähän naiseen en voi ikinä ihastua.

Ja jos joku kysyy että miksi niin parempi vaihtoehto tuokin on kuin yksinäisyys.

Keskinkertainen tyytymis-suhde on parempi kun yksinäisyys.

Nyyh. Tyyti ei ole tavismiehelle tarpeeksi hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin kyllä että joku tyytisi minun kumpaniinaani.. mutta ei ole miestä ei. Huonompikin kelpaisi mutta ei kukaan tämmöstä ujoa kainuulaista kalamuijaa huoli. Vaikka kokoa ja näköä olis ja kumppaniins ihan hyvässä kunnossa käytön puutteen takia.

Kelpaisiko turkulainen mies?

Paha kysymys. Jotenkin se oma taso pitää tunnistaa ja hyväksyä. Ajatellaan vaikka niin päin että minä en ole maailman komein mies monellakaan tapaa jos nyt en rumakaan vaan ns.tavallisen näköinen joten nainen kenen kanssa olen joutuu siis tyytymään minun ulkonäkööni. Harvan mielestä tavis mies on se komein maailmassa. Samalla tavalla kun itse pidän tyttöystävääni kauniina mutta ei hän se kaikkein kuumin nainen maailmassa ole. Olenko tässä siis ns.tyytimässä kumppaniinaan?

Mä tyytin kumppaniineja parissa aiemmassa suhteessa, eikä siitä tietenkään hyvää seurannut. Opin, että parempi yksin kuin tyytiminen. Sitten tapasinkin miehen, johon ei tarvinnut tyytiä :)