Kysymys lastenhoitajille, lastentarhanopettajille ja luokanopettajille

Kuvitelmat itsestä äitinä ovat ylimitoitetut ja suuret. Vielä vauvavuonnakin voi mennä näin, mutta viimeistään 2-vuotiaan kanssa hiljalleen ymmärtää, että äitiys ja isyys ovat vuorovaikutussuhteita, jotka eivät tule ammatista vaan enemmänkin omilta vanhemmilta ja muilta läheisiltä, luonteesta ja pienen pieni prosentti on lopulta sitä että tiedostaa jonkin vaikutuksen lapseen.

Tunne kyllä ammattikasvattajia, jotka ajattelevat olevansa parempia vanhempia kuin muut ja kuvittelevat myös lapsensa olevan aina keskivertoa taitavampia, fiksumpia jne. Ei se yleistä ole, mutta aika vaarallinen ajattelutapa lopulta mielestäni.

Omalla kohdallani vanhemmuus on tuonut lisää empatiaa lapsia ja heidän vanhempia kohtaan. Ymmärrän myös paremmin, että lapset lopulta kasvavat juuri sellaisiksi kuin kasvavat, kunhan heille annetaan riittävästi rakkautta ja rajoja. Tämä ei tarkoita etten arvosta varhaiskasvatusta tai opetusta, vaan sitä että vanhemmuus ei ole varhaiskasvatusta tai opetusta. Sääliksi käy lasta, jonka äiti/isä on hänelle lastentarhanopettaja/opettaja. Vanhemman rooli on hyvin erilainen kuin ulkopuolisen opettajan.

Olen ollut hyvä äiti lapsillleni, en täydellinen enkä virheetön, mutta johdonmukainen ja rakastava.

Olen osannut vaatia käytöstapoja lapsiltani ja opettanut heitä ottamaan toiset huomioon ja kuuntelemaan itseään.

Työ äitinä oli ajoittain vaativaa, mutta kun tekee pohjatyön kunnolla eikä ns lipsu niin pääsee pitkälle. Se tehdään mitä sovitaan, tunteet saa näyttää mutta ei alta niiden aina hallitakaan.

Uhmavaiheet olleet selkeästi hankalimmat.

Rakastan myös hoitopaikan lapsia, olen nyt kesälläkin ajatellut heitä usein.

Sen olen työssäni huomioinut, että osa vanhemmista on nykyään todella tietämättömiä tavallisista asioista kuten

Käytöstavat

Ruokapöydässä ei leikitä

Potalla käydään pienestä pitäen.

Lapsen annetaan touhuta myös itsekseen

Lapsella on selkeä päivärytmi.

Lapsen kanssa tehdään asioita mitkä ei itseä miellytä- Ts äitinä menet hiihtämään, uimahalliin tms mikä ei juuri sua houkuta.

Lapselle tarjotaan aikaa jolloin ei tehdä mitään ihmeellistä.

Allekirjoitan edellisiä vastauksia.

Lisään konkreettisiksi asioiksi esim sen että hoisin lapseni pitkään (kuopuksenkin 3vuotiaaksi) kotona. Kokemukseni mukaan päiväkodin työntekijät hoitavat lapsiaan pidempään kotona, koska tietävät kodin olevan parasta lapselle.

Ja koska tosiaan tuntee päiväkodin toiminnan, ei myöskään tullut oletettua että oma lapsi olisi jotenkin speciaali hoitoryhmässään. Eli minulta ei tullut erityisvaatimuksia päiväunien, ruuan, vaatteiden, nukutuksen suhteen.

Minulla 3 poikaa ja kaikki on tasapainoisia ja rauhallisia lapsia. Heidän kanssaan on paljon tehty asioita, joten ovat oppineet monet asiat (lukemisen, kirjoittamisen yms) kuin itsestään.

Sanoisin että kun mietin työkavereidenkin lapsia niin heitä yhdistää rauhallisuus, empaattisuus ja sellainen"hyvä kaveri"-maisuus.

Kiitos vastauksista! Millaista äitiys on verrattuna työpäivään lasten parissa? Mitkä ovat positiivisia ja negatiivisia puolia? Ap

Oliko oman lapsen saaminen shokki, vaikka oma työ onkin lasten parissa? Ap