Oletko onnistunut lopettamaan huutamisen lapsille?
Omat kersani ovat maailman ihanimmt ja suloisimmat, mutta niin vaan korotan ääntäni heille päivittäin. Huuto kumpuaa ikään kuin suoraan alitajunnasta, varmaan peruja omasta lapsuudestani.
En halua olla tällainen, päätän niin joka ikinen päivä. Mutta ei auta.
Kommentit (19)
olen-sain mielialalääkkeet ja huuto loppui siihen
[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 23:08"]
Ihan samalla tavalla olen päättänyt olla huutamatta. Mutta ei se vaan onnistu. Eniten käy hermoille, kun pyytää lapsia esim. pukemaan päälle aamulla, ja ajattelen itse vaikka meikkaavani samaan aikaan, ja kun tulen takaisin, EI MITÄÄN OLE TAPAHTUNUT! ja sitten on kiire ja huudetaan. Mä en jaksa enää!
[/quote]
Etkö voisi herätä hieman aiemmin, että ehtisit meikata jo ennen kuin lasten pitäisi pukea?
Mulla huuto rajoittui oikeastaan aamuihin (väsyttää, kiire töihin, lapset vetkuttelevat ja kiukuttelevat jne.). Pääsin siitä eroon sillä, että nykyään mies hoitaa aamurumban ja itse lähden töihin jo ennen kuin lapset heräävät. Isälleen eivät kiukuttele ollenkaan, joten kaikkien kannalta parempi ratkaisu näin. Iltaisin olen ihan hyväntuulinen eikä lapsille tarvitse huutaa ollenkaan :)
Hyvinkin tassa niin kuin monessa muussakin asiassa auttaa paatos. Ei mikaan kumpua lapsuudesta/alitajunnasta niin, ettei asiaan voisi vaikuttaa.
Miksi muuten kannat taalla huolta muiden lapsista ja elamasta, josta sinun ei edes kuuluisi tietaa?
Minäkin vältän tiettyjä ongelmatilanteita, jotka ovat itselleni heikkous. Mies hoitaa lasten aamut. Jos minä joudun hoitamaan, teen etukäteen tarkan aikataulun, jossa on varattu kullekin vaiheelle runsaasti aikaa. Vältän hermostumisen.
Lisäksi olen jatkossa ajatellut koettaa keinoa, että käyn pesemässä kädet kylmällä vedellä, ennen kuin hermostun jostakin asiasta. En tiedä tehoaako, koska joskus minulla alkaa keittämään todella pahasti ja ääneni voimistuu. Silloin kenelläkän ei ole kivaa.
En usko, että voi kokonaan välttää huutamista, mutta näillä keinoin koetan vähentää.
Kyllä minä tarvittaessa huudan kuin hinaaja, jos ei muuten mene perille että nyt on tosi kyseessä. En kuitenkaan säikyttele enkä pelottele, huuto on aina asiasta ja asiallisilla sanoilla. Eivätkä vastaanottavat osapuoletkaan tyhmiä ole, kyllä he ovat ymmärtäneet mistä kenkä puristaa.
Mulla menee hermot aina iltaisin. Yleensä siinä vaiheessa kun sanon viidennen kerran 3v ja 6v lapsille että vaihtavat yövaatteet päälle.
Ja ei, se ei auta että mies veisi lapset nukkumaan. Lapset menee siitä ihan sekaisin kun äiti on AINA ollut iltahommissa mukana.
Mä huusin kyllä lapsilleni kun olin kolmekymppinen. Nyt kun olen nelikymppinen en ikinä huuda meidän kuopukselle (3 v.)
Ehkä ikä auttaa tuohon ongelmaan.
Huutaminen loppui, kun viimeinenkin oli eskari-iässä. Ei vaan ole ollut tarvetta. Sanomista ja komentamista kyllä vielä, mutta menee jo perille ilman karjumista. Varsinkin joskus tuossa 2-5 vuotiaina meno oli välillä sellaista, että savu nousi päästä ja sai laskea kymmeneen moneen kertaan etu- ja takaperin.
[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 12:11"]
Mulla huuto rajoittui oikeastaan aamuihin (väsyttää, kiire töihin, lapset vetkuttelevat ja kiukuttelevat jne.). Pääsin siitä eroon sillä, että nykyään mies hoitaa aamurumban ja itse lähden töihin jo ennen kuin lapset heräävät. Isälleen eivät kiukuttele ollenkaan, joten kaikkien kannalta parempi ratkaisu näin. Iltaisin olen ihan hyväntuulinen eikä lapsille tarvitse huutaa ollenkaan :)
[/quote]
Siis paatoksella huutaminen vai päätös lopettaa huutaminen? ;)
Mä lupaan myös silloin tällöin itselleni, että nyt en räjähdä pienistä asioista, mutta lähes joka ikinen päivä löydän itseni huutamasta. 6 ja 4-vuotiaat tappelevat joka ikinen päivä, eikä siihen sanominen auta. Huutamisesta tulee meille kaikille paha mieli, en käsitä miksen osaa ratkaista asiaa muulla tavoin.
Apuja tännekin siis!
[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 12:11"]
Hyvinkin tassa niin kuin monessa muussakin asiassa auttaa paatos
[/quote]
Tätä siis piti lainata. Tässä on nyt jotain häikkää lainauksessa, kun heittää aina tuon edellisen kommentin :O No, kopioinnilla onnistuu.
Suuri huojennus ;). Teitä on siis muitakin. Itse päätän joka ikinen aamu, että tänään en raivostu. Päätös kestää ehkä puoli tuntia, jos hyvin käy. Joskus tuntuu, että vihaan 4-vuotiaan tekosia ja tekemättä jättämisiä niin paljon, ettei mitään rajaa. Ikinä en voisi tehdä minkäänlaista fyysistä väkivaltaa, mutta joskus olen huutanut ihan hirveitä asioita. Tiedän, että se on väärinenkä puolustele yhtään käytöstäni. Aivan suurensuuret omatunnontuskat harva se päivä. Ja KAIKKI muut äidit näyttävät puistossa niin seesteisiltä ja tasapainoisilta. En voisi ikinä kuvitella heistä mitään vastaavaa... Tai, niin mäkin varmaan siellä puistossa sellaiselta NÄYTÄN.
Olen onnistunut. Huusin ensimmäiselle kolmelle, mutta tynnyin ehkä joskus kolmekymppisenä. Muut lapset ovat kasvaneet pienestä pitäen paljon tyynemässä ympäristössä.
Huomasin räyhäämiseni jääneen pois ja mietin syytä - mikään muu ei ollut muuttunut kuin ehkäisyni! Hormonien lähtiessä muutuin ja rauhotuin kuulema aika paljonkin. En vain enää katsonut aiheelliseksi rähistä.. Tiedä sitten onko muutos pysyvää.
Jos kaksi kersaa täysillä huutaa ja meuhkaa, ja tappelee, miten sinä saat äänesi kuuluviin jos et korota sitä?
Ei ne lapset huutamisesta hajoa. Tietenkään ei ole järkevää huutaa joka asiasta tai edes joka päivä, vaan käyttää tuota ääntä säästeliäästi. Kokeiltu on. Kun oikeassa paikassa ja kunnon asista huutaa, niin kyllä myös tehoaa. Mutta kokoaikainen karjuminen kärsii inflaation, tehot menee.
Ei ole tarvinnut lopettaa kun ei ole koskaan aloittanutkaan. Mä en muista huutaneeni kenellekään lapsuuden jälkeen. Ei meillä kotonakaan kukaan huutanut. Minusta on ihan omituista jos aikuiset huutaa, kyllä se kuuluu pienemmälläkin volyymilla jos on vihainen. Tuntisin oloni tosi naurettavaksi jos alkaisin huutamaan.
Parhaiten auttaa kun menet polvillesi lapsen tasolle, katsot silmiin ja sanot selvästi ja rauhallisesti mitä haluat lapsen tekevän. Ei tarvitse huutaa.
Mutta täytyy myöntää että tsekkin olen ääntäni korottanut, vaikka ei tehoa nin hyvin kuin tuo konsti.
Ihan samalla tavalla olen päättänyt olla huutamatta. Mutta ei se vaan onnistu. Eniten käy hermoille, kun pyytää lapsia esim. pukemaan päälle aamulla, ja ajattelen itse vaikka meikkaavani samaan aikaan, ja kun tulen takaisin, EI MITÄÄN OLE TAPAHTUNUT! ja sitten on kiire ja huudetaan. Mä en jaksa enää!