Lue keskustelun säännöt.
Elämäsi rankin kokemus?
10.07.2006 |
Minun on se, kun lapseni syntyi ja heitti elämän täysin päälaelleen. Toisaalta se oli ihana kokemus ja raskastan lastani, mutta rankin siitä huolimatta.
Kommentit (38)
varhaislapsuudessa, mutta en tiedä mitä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vilpittömästi näin sanon, en tarkoita vähätellä. Jokaisella on omat ristinsä kannettavanaan, niinhän sitä sanotaan.
kun ala-asteella kaksi parasta ystävääni liittoutuivat minua vastaan ja alkoivat kiusaamaan minua. Se vei uskoni ja luottamuksen ihmisiin.
Henkisesti liitto luonnehäiriöisen, väkivaltaisen alkoholistin kanssa. Ja myös liitosta eroaminen!
Kotoa poismuutto, ensimmäisen lapsen syntymä, omista, sekä lapsen asioista huolehtiminen teini-ikäisenä ym. Olin 18v. kun kaikki tämä tapahtui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
päihittää muutamien läheisten kuolemat, vanhempien eron, miehen sairastamisen, koulukiusaamisen, synnyttämisen ilman puudutusta, jne...
kolmeen kuukauteen juuri edes en syönyt, nukkunut,enkä levännyt kannoin vain huutavaa poikaa tunnista toiseen ja päivästä toiseen.
ja jälkimmäinen suhde oli jatkuva. en vieläkään päässyt yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mullekin on kyllä sattunut vaikka mitä elämässä, mm. oon kahdesti ollut itse teholla hengityskoneessa. Siltikin toi vauvan syntymä oli pahin paikka... ihmettelen itsekin itseäni ;)
ap
Tiedän, ei ole fiksua vertailla ihmisten rankimpia kokemuksia toisiinsa. Kärsimyskin on niin suhteellista. Mutta en voi välttää ajattelemasta hiukan kitkerästi, kun näitä luen.
On ilman muuta selvää, että aina on joku, jolla on ollut helpompi elämä, ja joku, jolla rankempi kuin itsellä. Ehkä pitäisi happaman mielen sijaan koettaa olla onnellinen, että omat elämän raskaimmat kokemukset eivät ole vieläkin raskaampia :)
6
Sisältö jatkuu mainoksen alla
seuraava vuosi eteenpäin saatiikiin jännittää miten vauva ylipäätään selviää elämälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta tuo ensimmäinen viestini oli vain ensimmäinen ajatukseni, jonka sitten kirjoitin vastauksen sijaan. Kohteliaampaa olisi kai vastata aiheen mukaisesti...kröhöm.
6
Siitä en varmaan koskaan selviä kunnolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairastuin siihen 17-vuotiaana. Kaks vuotta kesti hoidot ja nyt oon ollu onnellisesti terve jo viis vuotta. Nykyisin elämä hymyilee koko hammasrivistöllään =)
Nyt onneksi meillä on ihanat kaksoset.
Harvoin täällä tapaa sinunlaisiasi ihmisiä, kun korjasit kirjoituksesi! Toivottavasti elämäsi on helpompaa tulevaisuudessa!
ap
Vierailija:
Harvoin täällä tapaa sinunlaisiasi ihmisiä, kun korjasit kirjoituksesi! Toivottavasti elämäsi on helpompaa tulevaisuudessa!
ap
En oikeastaan korjannut kirjoitustani, en vain huomannut ensimmäiseen viestiin kirjoittaa kaikkea tarpeellista, jotta olisit ymmärtänyt minut oikein ;)
En osaa kirjoittaa ilkeästi, paitsi juuri näin....kun laiskuuttani lyhyestä tekstistäni sellaisen kuvan saa :( Kirjoittamalla keskusteleminen on haastavaa, elekieli puuttuu kokonaan. Ja eikös se niin ollut, että yksi kuva vastaa tuhatta sanaa? Vai montakos sanaa se olikaan...hmm? No, tuosta voi jo päätellä, paljonko pelkän tekstin perusteella (ja vielä muutaman rivin!) käydyistä keskusteluista jää sanomatta. Väärinkäsityksiä on tämän palstan " riidoista" varmasti iso osa!
Ja kiitoksia. Olen juuri tällä hetkellä aika isossa kuopassa, mutta valoa kohti koetan pyristellä. Rystyset verillä ja silmät täynnä hiekkaa, mutta _liike on tärkein_.
6
En osaa kirjoittaa ilkeästi, paitsi juuri näin....kun laiskuuttani lyhyestä tekstistäni sellaisen kuvan saa :( Kirjoittamalla keskusteleminen on haastavaa, elekieli puuttuu kokonaan. Ja eikös se niin ollut, että yksi kuva vastaa tuhatta sanaa? Vai montakos sanaa se olikaan...hmm? No, tuosta voi jo päätellä, paljonko pelkän tekstin perusteella (ja vielä muutaman rivin!) käydyistä keskusteluista jää sanomatta. Väärinkäsityksiä on tämän palstan " riidoista" varmasti iso osa!
Itsekin mietin kirjoitettuani, että tuo " korjata" oli vähän huono sana... :) mutta kaipa nyt suurinpiirtein ymmärsimme toisemme! ;)
Minä olen myös niitä joille sattuu ikäviä ja raskaita asioita yhtäaikaa tai erittäin lähellä toisiaan.
Minäkin kävin läpi lapsettomuushelvettiä ensin 6 vuotta, kunnes tulin raskaaksi ja 2 vuotta sitten jouduin synnyttämään hätäsektiolla pikkukeskosen rv26.
Lapsen syntymän jälkeen olen muuttanut 2 kertaa, menettänyt yhden hyvistä ystävistäni(kasvoimme " erilleen" eikä hän tahdo enää pitää yhteyttä) sekä yrittänyt auttaa sisarustani joka sairastaa vaikeaa masennusta.
Löysin isäni 10kk sitten kuolleena.
Sitä kokemusta en koskaan voi unohtaa, en sitä päivää, sitä näkyä, sitä järkytystä ja surua.
Lähipiiristä on vajaan 2 vuoden sisällä kuollut 7 muutakin läheistä(äitini, sisaruspuoleni, isoisäni sekä kokonainen 4 henkinen perhe
-isä, äiti ja 2 pientä lasta), joten jäähyväisiä on jätetty liikaa.
En jossain vaiheessa enää tiennyt, ketä suren eniten ja ketä on milloinkin kovin ikävä.
Isän kuolema (hänen löytämisensä verilammikossa, rikos-selvitykset siitä miten ja kenen toimesta kuolema on tullut sekä kaikki muu jälkiselvittely asunnon siivoamisineen, hautajaisten järjestelemisineen, velan maksuineen, perunkirjoituksineen- tein kaiken YKSIN) oli kyllä kuitenkin näistä kaikista se raskain. En koskaan tule pääsemään siitä kokonaan yli.
Minä menin siitä rikki:o(
Vierailija: