Ystävät odottavat kieli pitkällä että eroan
Olen 27-vuotias nainen ja pitkässä parisuhteessa. Ystävistäni läheisimmät ovat kaikki sinkkuja. Kaikki nämä vuodet minulla on ollut tunne, että ystäväni toivovat sisimmässään minun eroavan miehestäni. Tämä ilmenee esim. niin, että jos yritän puhua suhteeni hyvistä asioista, kuten yhdessä tekemistämme hauskoista jutuista tai asuntomme remontoinnista, ei ketään tunnu kiinnostavan sen enempää kuin kohteliaisuus vaatii. Jos sen sijaan mainitsen ohimennen jostain riidasta mikä meillä on ollut, on kiinnostus heti aivan eri luokkaa. Tiedän myös, että näitä negatiivisia asioita on puitu selkäni takana ja pohdittu suhteeni tilaa ja jatkoa. Myös mieheni ominaisuuksia on ruodittu. Käsittääkseni hänen ulkonäköään on haukuttu (mieheni ei kiinnitä huomiota mm. pukeutumiseen), mutta hänen kiltteyttään tai muita hyviä luonteenpiirteitä ei koskaan kukaan huomioi.
Tämä on johtanut siihen, etten puhu suhteestani ystävilleni enää ollenkaan. En hyvistä enkä huonoista asioista. En kuvittele olevani mitenkään muita parempi tai edes keskimääräistä paremmassa parisuhteessa, mutta epäilen silti ystävieni käyttäytyvän noin jonkinlaisen kateuden takia. Tämä tilanne rasittaa minua varsinkin silloin, kun minulla ja miehellä menee normaalia huonommin (olemme molemmat kiireisiä ja stressaantuneita, ja tämä ajoittain heijastuu parisuhteen tilaan), sillä minulle on kehittynyt sellainen ajatus, että en kiusallakaan eroa miehestäni. Ystäväni olisivat siitä vain iloisia.
Onko kellään muulla tällaisia kokemuksia?
Kommentit (23)
Myönnän, että odotan erään kaverin eroa. Hän petti miestään ja vaihtoi sitten lennosta tähän toiseen mieheen. En tykkää uudesta miehestä sen takia, että hän on kehdannut mennä varattuun ihmiseen sekaantumaan. Ymmärrän kyllä, että hyvässä suhteessa ei lähdetä vieraan matkaan. Ystäväni vielä eteni uuden miehen kanssa hirveällä vauhdilla ja ovat menneet naimisiin.
En kyllä tiedä, miksi asia ärsyttää minua niin hirveästi. Tunnen olevani ja olenkin huono "ystävä", kun ajattelen näin, mutten voi ajatella hyvää heistä ja heidän suhteestaan. Minusta se on vain niin kertakaikkisen väärin.
Eihän tämän pitäisi vaikuttaa minun elämääni, mutta en voi mitään ajatuksilleni. Ehkä ajattelen, ettei ystäväni ole ansainnut onnea sen jälkeen, mitä teki ja toivon karman antavan hänelle jossain vaiheessa opetuksen. Vitsi että inhottaa ajatella näin :(
Kyse on siitä, että ystävilläsi on joku outo kuvitelma millainen suhteen pitää olla. Heillä on mielikuva millainen mies ja suhde sopii sinulle. Todellisuus ei vaan vastaa sitä. He tietenkin uskovat olevansa oikeassa ja tämä sinun virhe/vääristymä on pakostakin korjaanuttavaa jossain vaiheessa.
Sinusta sinä ja miehesi sovitte yhteen ja suhteesi on juuri sellainen kun sinusta se saa olla, virheineen päivineen. Tietenkin kun kuullostaa siltä, että heidän kantansa on voitolla, he iloitsevat. Sen sijaan kun sinä vaikutat olevan oikeassa se ei kiinnosta heitä.
Tästä syystä toiset eivät ymmärrä miksi kaunis voi olla ruman ja köyhän kanssa esimerkiksi. Heidän päässään kauniit seurustelevat rikkaiden tai muiden kauniiden kanssa. Muut suhteet ovat tuhoon tuomittuja.
Pahantahtoista juoruilua, semmoista se.
Mulla oli aikanaan yksi kaveri, joka jatkuvasti kritisoi minun pitkää avioliittoani, koska olemme puolisoni kanssa päälle päin aika erilaisia ihmisiä. Harrastamme eri asioita jne. Kaverini mielestä tämä oli merkki siitä, että meillä menee tosi huonosti ja parisuhteemme on huono.
Vaikka aivan yhtä lailla hänelläkin oli kovin erilainen puoliso kuin mitä itse on, mutta heidän kohdallaan se olikin merkki suhteen vahvuudesta - vaikka suhde oli kestänyt vasta vähän aikaa!
Tsiisus.