Ex-miehen sukunimen pitäminen eron jälkeen, en ymmärrä

Nykyään voi mieskin ottaa vaimon sukunimen ja vaihto vain vaikkapa ex-vaimon halusta sitten erinimiseksi kuin omat lapset on vähän liikaa vaadittu. Nimi on vain nimi ja tosiaan osalla historiaa sen nimisenä työelämässä tai vaikka lapsien kautta sen verran, että  vanhaan nimeen paluu turhaa.  Suomessa saa vaihtaa sukunimensä halutessaan ja aika harva nimi on niin ylevä, että siinä roikkuisi muista kuin tunnesyistä. Sama tilanne voi olla edessä niillä uusilla naisilla ja omistusoikeus nimeen pitäisi lakata myös näiltä silloin, kun mies haluaa, vaikka se olisikin tulevaisuuden sanelema asia täysin. Ehkäpä kaikkien pitäisi pitäytyä siinä tyttönimessään ja lapsien nimeksi yhdistelmänimet.

[quote author="Vierailija" time="24.04.2013 klo 09:09"]

[quote author="Vierailija" time="24.04.2013 klo 09:01"]

[/quote] Olen mennyt naimisiin ennen nykylainsäädäntöä.  Silloin sai ottaa vain miehen nimen tai kaksoisnimen.  Nykyään on toisin.  Oli pakko kuitata. 

[/quote]

Pakko puuttua kuittiin. Onko laissa ollut tuollainen vaihe että sai ottaa yhdistelmänimen , mutta ei pitää omaa sukuniemään?

1985 voimaan tuleen sukunimilainmukaan sai pitää sukunimensä naimisiin mennessä ja mielestäni vasta tuossa laissa mahdollistui myös yhdistelmäsukunimen käyttöön ottaminen.

Väittäisin että sellasita tilannetta ei ole ollu että valittavissa on ollu vain miehen sukunimi tai yhdistelmänimi, vaan jo silloinkin oli mahdollisuus pitää oma nimi. Itse olen mennyt naimisiin -91 ja silloin vielä suurin osa taisi ottaa miehen sukunimen, jotku ottivat yhdistelmänimen ja vain hurjimmat pitivät vanhan sukunimensä.

[/quote]

Ota selvää ennen väittämistä, helposti löytyy tuo tieto: Vuoden 1929 avioliittolaki sääti, että vaimon oli otettava miehensä sukunimi tai yhdistelmänimi. Vuonna 1986 laki muuttui. Uusi sukunimilaki määräsi, että puolisot saattoivat ottaa yhteisen nimen, pitää omat sukunimensä tai jompi kumpi puolisoista saattoi ottaa yhdistelmänimen.

[/quote]

Nimenomaan näin! Kyllä jo 1970 luvulla oli näitä kaksiosaisia nimiä julkisuudessakin, esim. Elsi Hetemäki-Olander ja Eeva Kuuskoski-Vikatmaa.

>Nimi kertoo mistä suvusta olet ja mihin kuulut. Se on tärkeimpiä identiteetin osia.

Niinpä. Juuri siksi EN halua pitää ex-mieheni nimeä.

>Olen myös eron jälkeen osa miehen suvun jatkumoa:)

Vaikka meillä on lapsia, menen elämässäni eteenpäin. En todellakaan koe olevani osa miehen suvun jatkumoa......Siis joo en. Mä olen mä, kuulun omaan sukuuni. Vaikka olisin vielä ko. miehen kanssa, en silti kokisi olevani osa hänen sukunsa jatkumoa...vaan oman sukuni. Lapsemme ovat sitten tietenkin asia erikseen.

Miten vaikeeta se on käsittää, että jos erotaan, erotaan myös miehen suvusta?

Haluaako jotkut tosiaan pitää nimensä vaan ärsyttääkseen nykyistä? Naurettavaa. Huh.

[quote author="Vierailija" time="24.04.2013 klo 09:58"]

Mulla on ystävätär, jolla ei ole lapsia. Piti miehensä nimen kun erosivat. Meni uudelleen naimisiin, ei vaihtanut nimeään.

Arvatkaa miksi?

Uudella ja vanhalla miehellä oli sama sukunimi. :-)

[/quote]

Onko hänen etunimensä Brooke ;)

[quote author="Vierailija" time="24.04.2013 klo 14:13"]

Miten vaikeeta se on käsittää, että jos erotaan, erotaan myös miehen suvusta?

[/quote]

Minä en eroa miehen suvusta, koska en ole koskaan sen kanssa naimisiin mennytkään. Sitäpaitsi sillä on ihan mukava suku, jonka kanssa olen edelleen tekemisissä paljonkin.Eroan pelkästään miehestä. Oman nimeni pidän, vaikka se alunperin on saatu mieheltä. Se muuttui silloin omaksi nimekseni, kun menimme naimisiin.

Mä en eronnut ex-mieheni suvusta vaikka erosin miehestäni, koska lasten takia olemme näiden sukulaisten kanssa tekemisissä heidän omasta halustaan. Tunnen, että kuulun lasteni kautta siihenkin sukuun, ja selvästi he haluavat minun myös näin ajattelevan.

Tämä vaan ohiksena, sen kummemmin sukunimiä kommentoimatta.

Minä olen menossa naimisiin kesällä ja haluaisin pitää tyttönimeni, mutta luultavasti taivun kuitenkin mieheni toiveeseen ja otan hänen nimensä.

Jos kuitenkin meille ero tulisi, luulen että pitäisin uuden nimen ihan siitä syystä että suurin syy minulle pitää nyt tyttönimi olisi juuri se vaiva ja sekaannus mikä tulee nimen vaihtumisesta käytännön tasolla. Kaikkien korttien ja muiden uusiminen ja lisäksi se, että ihmiset jotka tuntevat minut vanhalla nimellä eivät enää löydäkään minua nimen perusteella. Eli en viitsisi lähteä vaihtamaan enää toista kertaa, yksi riittää. 

Toki mieheni nimi on hyvin harvinainen ja siksi voi olla etten haluaisikaan lopulta tulla enää yhdistetyksi hänen sukuunsa, jos siis ero tulisi. Toivottavasti turhia pohdintoja kuitenkin. :) 

Meillä ei ole tarvetta,kun ollaan omat nimet pidetty. Lapsemme ovat minun nimelläni, siihenkin päädyttiin yhteistuumin. Avioliitossa ollaan oltu jo 15 vuotta. Jokainen ratkaiskoon nimi"ongelman" (meillä ei ole ollut eikä ole) oman mielensä mukaan. Onneksi voi valita eikä siihen vaikuta naapurin, AV-mammojen, sukulaisten tai kenenkään muiden mielipiteet.

Ainoa syy=laiskuus. Olkoon nyt tuo nimi kun oli 11 vuotta. En jaksa rumbaa ja ihan olen tottunut nimeen. Muksuillakin sama. Mun itsetuntoni ja elämäni ei kärsi pätkääkään. Jos olisi elämäni nimestä kiinni, niin voi voi.

KUINKA SAIN EXIN AVIOMEEHENI TAKAISIN LOITSUJEN LAUTAJAN {PAPPI ADU} AVULLA JA HÄNEN JÄLLEENYTTÄMISRAKKAUDEN LOITSUNSA VOIMANA 7 PÄIVÄN SISÄLLÄ. LÄHETÄ HÄNELLE SÄHKÖPOSTIA OSOITTEESEEN (PRIESTADU@GMAIL.COM)

Vierailija kirjoitti:

Sinä saat tehdä niinkuin haluat, mutta yritä ymmärtää että muunkinlaisia ratkaisuja on.

Minulla on neljä aikuista lasta ja kolme lastenlastakin nykyisellä nimellä. Olen elänyt koko aikuiselämäni nykyisellä nimellä.

Se että mies hullaantui nuoreen naiseen ja päädyimme eroon ei ole minulle mikään syy vaihtaa nimeäni. Jos 'nuorta paria' häiritsee että heillä on sama nimi kuin minulla niin vaihtakoon nimeään.

Siitä puolison sukunimestä on hyötyä sille eronneelle vaimollekin. Jos vaimon tyttönimi on jotain Huikkanen tai Hitunen ja miehen sukunimi on hieno aatelinen von-alkuinen  tyyliin von Guldberger.