Kaveri parka pallo kaulassa
Taas säälittää jo valmiiksi ystävän puolesta. Kokoonnutaan ystäväporukalla viettämään viikonloppua yhdessä. Meitä yhdistää mm. opiskelupaikka ja harrastus ja on tosi hauskaa edes kerran vuodessa saunoa, grillata ja parantaa maailmaa yhdessä.
Mutta mutta... yksi kaveri nai muutama vuosi sitten vaimon, joka reilu nelikymppisenä vielä välttämättä halusi saada lapsen, elämänikäisen unelman (ei siinä mitään), ja mies siihen suostui. Miehen omat lapset ennen leskeytymistään ovat jo melkein aikuisia. Samoin meillä muilla on isot aikuiset lapset, jotka viettävät viikonloput omin päin. On siis vain me aikuiset ja sitten tämä äiti kaksivuotiaineen. Äidin mielestä isän velvollisuus tällaisissa tapaamisissa on hoitaa poikaa mahdollisimman paljon, isän pitää saunottaa hänet ja tehdä ruoat ja tietenkin nukuttaa, ja jäädä nukkumaan viereen kun poika ei kuulemma muuten osaa vieraassa paikassa nukkua vaikka olis äiti vieressä. Koko ajan vaan että Nico sitä ja Nico tätä ja kaikkien pitää tehdä niin kuin Nico haluaa.
En tajua, miksei tuo äiti nicoineen ylipäänsä änkeää mukaan? Muut porukan tilaisuudet kuten syntymäpäivät, tuparit ja jopa hautajaiset tämä rouva pystyy kyllä hyvin jättämään väliin ja lähtemään viettämään viikonloppua kavereittensa kanssa - ja jättää lapsen tietysti isälle. Onko hän niin mustankipeä miehensä vanhoista kavereista, että tekee tahallaan kiusaa? Teettekö te muut samalla tavoin?
Kommentit (26)
[quote author="Vierailija" time="23.04.2013 klo 16:12"]
[quote author="Vierailija" time="23.04.2013 klo 16:01"]
Hei camoon, kerran vuodessa mamma ja lapsi tulee mukaan, muulloin ei, pitääkö tämäkin kerta siis kieltää?
[/quote]
Niin, siis ymmärtääkseni tässä nyt oli se tilanne, että äiti kulkee kyllä omilla reissuillaan mutta ei suo samaa miehelleen?
[/quote]
Näin ap haluaa ehkä meidän tämän ottavan, mutta eihän ap tiedä, paljonko mies voi oikeasti huidella muualla...
Mutta totta, osa porukasta on tossunalla, osa ihan tyytyväisenä.
Asenne haisee!
Kaikki muut on aikuisia, ja sitten on tämä äiti nicoineen...
Eikös se kuitenkin ole niin, että kaikki muut on aikuisia ja sitten ovat nämä äiti ja isä nicoineen.
[quote author="Vierailija" time="23.04.2013 klo 16:15"]
[quote author="Vierailija" time="23.04.2013 klo 16:12"]
[quote author="Vierailija" time="23.04.2013 klo 16:01"]
Hei camoon, kerran vuodessa mamma ja lapsi tulee mukaan, muulloin ei, pitääkö tämäkin kerta siis kieltää?
[/quote]
Niin, siis ymmärtääkseni tässä nyt oli se tilanne, että äiti kulkee kyllä omilla reissuillaan mutta ei suo samaa miehelleen?
[/quote]
Näin ap haluaa ehkä meidän tämän ottavan, mutta eihän ap tiedä, paljonko mies voi oikeasti huidella muualla...
Mutta totta, osa porukasta on tossunalla, osa ihan tyytyväisenä.
[/quote]
"Muut porukan tilaisuudet kuten syntymäpäivät, tuparit ja jopa hautajaiset tämä rouva pystyy kyllä hyvin jättämään väliin ja lähtemään viettämään viikonloppua kavereittensa kanssa - ja jättää lapsen tietysti isälle"
Niin, tarina ei edelleenkään kerro, etteikö mies käy missään ikinä kuin vain kerran vuodessa tässä yhdessä tapahtumassa... Tai sitten sä luet rivien välistä sitä mitä haluat