Lue keskustelun säännöt.
Lähipiiri arvostelee kun emme halua adoptoida lasta
22.04.2013 |
Olemme mieheni kanssa yrittäneet lasta nyt 5 vuotta. Olen itse 34-vuotias ja mieheni 36.
Lähipiirillä tarkoitan lähimpiä sukulaisia ja ystäviä, jotka ovat ns. "kääntyneet" meitä vastaan, kun emme henkilökohtaisesti halua lähteä mukaan adoptio-prosessiin. Adotpiossa ei siis ole mitään vikaa, päinvastoin. Mutta kyse on nyt henkilökohtaisesta tuntemuksesta, ettemme vaan voi hankkia adoptiolasta jos sitä oikeaa tunnetta ei vain ole, eikä tunnu oikealta.
Olemme käyneet läpi monet monet pettymykset ja hedelmöityshoidot, 3 kertaa olen saanut keskenmenon yhteensä kuudesta hedelmöityshoitokerrasta. Olen henkisesti niin rikki, etten vain jaksa yrittää enempää, eikä miehenikään. En kestäisi henkisesti enää seuraavaa keskenmenoa. Asia pitää vain hyväksyä.
Lähipiirissä ruvettiin puhumaan jo toisen yritysvuoden jälkeen adoptiosta. Sanoimme molemmat, ettemme halua hankkia, jos asia ei tunnu meidän sydämen puolesta oikealta. Lähipiirillä tarkoitan nyt mieheni tätiä ja mummoa ja minun äitiäni ja mummoa. Ainut ymmärtäväinen on mieheni äiti, josta on tullut rakkaampi kuin omasta äidistäni ( kuinka kauhealta kuulostaakin).
Arvostelu on repinyt minut kappaleiksi. Olen henkisesti muutenkin erittäin huonossa kunnossa 3 keskenmenon jälkeen ja niin monen yrityksen jälkeen.
Saan kuulla viikottain kuinka olen ajattelematon, sydämetön, kauhea ja kylmä ihminen. Oma mummoni sanoi minulle, ettei ymmärrä, mistä puusta olen veistetty, kun en voi omasta ilkeydestäni antaa äidilleni lapsenlasta ja " ei se nainen mikään nainen ole ilman lasta" Kun itku kurkussa huudan, etten voi hankkia adoptiolasta vain muiden miellyttämiseksi, olen automaattisesti vain aikuisuutta pakeneva pelkuri.
Tämä asia polkee minut täysin maahan. Olen päättänyt, että en kuuntele arvostelua enempää. En ole nyt viikkoon vastannut puheluihin, enkä aiokkaan.
En ikinä toivo tällaista tapahtuvan kenellekkään ikinä. Olen täysin pohjalla. Ilman mieheni äitiä olisin varmasti huonommassa kunnossa.
En tiedä mitä tehdä. Tai sanoa.
Kommentit (44)
Sukulaisesi ovat kyllä todella tunteettomia :( Siinä asiassa täysi sympatiani sinulle, samoin kuin tietysti keskenmenojen osalta. Minulla on kaksi biologista lasta, raskaudet ja synnytykset ovat sujuneet ihan hyvin, MUTTA: nyt kun lapset ovat jo vähän isompia, en enää näe sitä oman biologisen lapsen odottamista ja synnyttämistä minään "pakko kokea"-juttuina. No siis olen ne tietysti kokenut, mutta en vain pysty ajattelemaan synnyttämistä minään huikeana kokemuksena, jota ilman en kokisi itseäni Oikeaksi Naiseksi/Äidiksi. Itse asiassa koin itseni huonoksi synnyttäjäksi, ja kokemukset ennemmin veivät itsetuntoani. Uskon kyllä, että tällä hetkellä adoption ajatteleminenkin on teille vaikeaa, mutta luulen, että jonain päivänä sitä kannattaa ajatellakin. Vanhemmuus on valtaosin ihan muuta kuin vauvamahan kasvattelua, synnyttämistä ja imettämistä. Oma biologinen lapsikaan ei aina tunnu "omalta", esim. temperamenttipiirteet saattavat periytyä muualta ja lapsi käyttäytyy kertakaikkisen vieraalla tavalla (kun jotkut siis sanovat, että oma lapsi tuntuu niin "tutulta" käytöksineen kaikkineen, kun on "omista aineista tehty"). En tarkoita teille siis mitään pahaa, en todellakaan, mutta älä anna noiden kamalien sukulaisten pilata koko adoptioajatusta lopullisesti :) Jonakin päivänä joku ehkä odottaa teitä jossain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap hyvä, kovasti voimia toivon sinulle. Äitisi on kylmä ja julma, en ymmärrä miten äiti voi omalle lapselleen sanoa noin?
Samoin osa tänne kommentoijista on hiukan yksinkertaisia ja osa suorastaan idiootteja. Empatiakyky ainakin loistaa poissaolollaan monesta kirjoituksesta.
Jos adoptio ei ole se mitä haluat niin sitten ei ole. Ei sitä sen enempää tarvitse perustella. Jos osaat ruotsia hanki kirja Utan , kirjailija ja toimittaja on Micaela Sonck. Sillä 12 naista kertoo erilaisia tarinoita lapsettomuudesta, antaa hyvin perspektiiviä asioihin. Ja auttaa ymmärtämään ettei lapsettomuuskaan ole elämän loppu kohdallasi. Suru pitää kohdata ja työstää itse, eikä äitisi tunnu auttavan yhtään.
Voimia sinulle.
Muista, että sinua kohdellaan juuri niin kuin annat itseäsi kohdeltavan. Itse sinun tilanteessasi lähettäisin viestin / soittaisin / ilmoittaisin kaikille asiaa seuranneille:
Meidän lapsitoiveet on nyt haudattu ja toivomme, että voimme keskustella jatkossa jostain muista asioista kuin perheemme lapsettomuudesta.
Sitten jos joku jatkossa ottaa puheeksi lapsiasiat tavalla tai toisella, niin toteat kerran, että toivot, että toivettanne kunnioitetaan ja jos toinen vielä sen jälkeen jatkaa, niin sitten voit vaikka sanoakin hei, heit luuriin tai lähteä paikalta.
Voimia ap:lle raskaaseen tilanteeseen ja sääli kun olet saanut aika ikäviä vastauksia.
Itse odotan toista lastani ja ymmärrän hyvin miksei joku halua adoptoida lasta. Ennen esikoisen lapsen odotusta ja syntymää en sitä ehkä itsekään tajunnut kovin hyvin. On kuitenkin todella eri asia itse kantaa lasta sisällään ja hoitaa aivan pienestä lähtien kun ottaa lapsi mahdollisesti aika paljon vanhempana osaksi perheen elämää. Itse olen tajunnut, että äitiys on myös yllättävän fyysinen ja hormonaalinen kokemus (toki nämä liittyvät myös adoptioon mutta eri tavoin). Itse olisin varmasti valmis myös adoptioon mutta meillä esim. mies ei olisi siihen valmis. Ei hänkään osaa selittää miksi, niin vain on. Jos jompikumpi vanhemmista ei ole valmis ei asiaa minusta kannata edes harkita.
Adoptio ei koskaan ole keino ratkaista maailman lasten hätää vaan itsekäs keino saada lapsi. Maailmassa ja Suomessakin on paljon paljon lapsia, joilla on huonot olosuhteet mutta adoptiot eivät ratkaise tätä asiaa. Vain hyvin harva maailman huono-osaisista lapsista odottaa adoptiota. Ainakaan Suomessa ei ole mitään pulaa adoptioperheistä, olisipa kyseessä kotimainen adoptio tai kansainvälinen adoptio. Lisäksi adoptiolapset ovat usein sairaita tai vammaisia vaikka toki oma biologinenkin lapsi voi olla hyvinkin sairas. Adoptioon annetut tai päätyneet lapset ovat kuitenkin aina kokeneet hylkäämisen ja usein montakin. Myös esimerkiksi raskaudenaikaiset olosuhteet ovat usein olleet hyvin stressaavat ja äidin elämään on voinut kuulua esimerkiksi päihteidenkäyttöä, mielenterveysongelmia, prostituutiota, väkivaltaa... Lasten kokema hylkääminen ja mahdolliset traumakokemukset on mielestäni isoin seikka miksi adoptiolapsen kasvattaminen on erilaista kuin oman lapsen. Esimerkiksi Suomessa vaikka äiti päätyisi adoptioon heti vauvan synnyttyä tai jo etukäteen ei vauva siirry adoptioperheeseen harkinta-aikana vaan vauva on tuolloin yleensä sijaisperheessä tai erittäin harvoissa tapauksissa kenties vaikka oman biologisen äitinsä hoidossa. Adoptoiminen todella vaatii vahvuutta ja motivaatiota eikä se, että joku ei halua adoptoida tee hänestä huonoa ihmistä. Pikemminkin se, että liian heppoisesti tahtoo adoptoida lapsen on ikävä päätös, jolla riskeraa jo ainakin kertaalleen hylkäämiskokemuksen saaneen lapsen elämän. Toki rimaa ei voi nostaa liian korkeaksi, aivan tavalliset perheet voivat adoptoida ja kaikissa perheissä elämä voi tuoda tullessaan ikäviä yllätyksiä. Jos ap joskus päädytty adoptioon tai sijasvanhemmuuteen onnea myös tälle tielle. On kuitenkin hyvä, ettei näitä ratkaisuja tee äkkinäisesti vaan rauhassa omia voimia pohdiskellen. Minusta kuulostaa ap:n kirjoitusten pohjalta, että teidän tarvitsee vielä työstää keskenmenoja ja lapsettomuuteen liittyvää surua.
On ikävää, että sukulaiset ovat kääntyneet teitä vastaan, onneksi eivät kuitenkaan kaikki. Lapsia ei koskaan tulisi tehdä sukua, ei edes isovanhempia varten. On käsittämätöntä, että he esimerkiksi syyttävät kuten mummosi sinua siitä, ettet ole nainen kun ei sinulla ole lasta. Lapsettomia naisia on ollut kautta maailman sivu ja naiseutta (ja ihmisyyttä) voi toteuttaa varsin monin tavoin.
Jaksamista ap!
[quote author="Vierailija" time="23.04.2013 klo 10:35"]
[quote author="Vierailija" time="23.04.2013 klo 09:53"]
Jos ei ole tarpeeksi vahva adoptioäidiksi, miksi kuvittelee olevansa ylipäätään tarpeeksi vahva äidiksi? Pahoittelen, jos tämä loukkaa, mutta en vain pysty ymmärtämään.[/quote]
Siksi, että oman biologisen (luomusti alulle saatetun) lapsen tekeminen ei vaadi ihmeitä. Ulkopuoliset eivät tenttaa sinua, käännä elämääsi nurinniskoin, haastattele ja arvostele. Sinun ei tarvitse ehkä hakea pankista lainaa voidaksesi matkustaa kohdemaahan. Sinun ei tarvitse olla jonossa epämääräistä aikaa, joka voi olla mitä vain parista vuodesta eteenpäin - ja siinä jonossa ollessasikin et voi olla varma, että saat yhtään mitään. Elämäsi ei ole vuodesta toiseen toisten riivittävänä.
Oikeasti monikaan niistä, jotka pystyvät oman lapsen alulle polkaisemaan, ei kelpaisi adoptiovanhemmaksi, vaan karsiutuisi jo alkukarsinnoissa.
Riittikö tämä selvitys?
[/quote]
kaikki mulle nyt heti. Et odella ole kypsä vanhemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluan sanoa ap:lle vain sen, että jos et tunne todellista halua adoptioon niin toimit täysin oikein jos et siihen lähde. Minulla on ihan autenttinen kokemus siitä, millaista on tulla adoptoiduksi sellaiseen perheeseen, johon lapsi on pitänyt saada hinnalla millä hyvänsä. Siis kun ei muuten lasta pysty saamaan niin adoptoidaan ja sitten lapsi kärsii koko lapsuutensa / nuoruutensa siitä, ettei aitoa rakkautta ja välittämistä ollutkaan. Hienot kulissit, joiden sisällä on pelkkää tyhjää ja negatiivisia tunteita. Olen aika hiton monta sataa tuntia istunut terapeutin sohvalla puimassa ankeaa elämääni ja niitä loputtomia pelkoja, ahdistusta ja pahaa oloa, mikä minulle kaikesta aiheutui. Kaikki ei todellakaan mene niinkuin saduissa tai elokuvissa. Joten ap, sulla on oikeus olla haluamatta adoption kautta lasta!
[quote author="Vierailija" time="23.04.2013 klo 09:53"]
Jos ei ole tarpeeksi vahva adoptioäidiksi, miksi kuvittelee olevansa ylipäätään tarpeeksi vahva äidiksi? Pahoittelen, jos tämä loukkaa, mutta en vain pysty ymmärtämään.
Kyllä, adoptiolapsen kasvattaminen on rankkaa ja se voi olla täynnä ongelmia. Entäs sitten, jos se oma lapsi syntyisi vammaisena? Vammainen lapsi vasta vahvan äidin tarvitseekin...
Vai tarkoitatko sitä, että omaa lastaan rakastaa niin paljon, että siltä kestää mitä vaan, mutta se kakkosvaihtoehto, adoptiolapsi, sille ei sitten rakkautta riitäkään? Jos se ei ole täydellinen, niin sitä ei osaa rakastaa? Tämäkin tapaus kuulostaa vähän siltä, että vanhemmuuteen vaadittavaa kypsyyttä ei löydy.
Omaa sydäntään voi kouluttaa, sille voi opettaa uusia asioita ja sitä voi avartaa.
[/quote]
Minulla on autistinen lapsi, nyt jo nuori mies. Järjestöjen kautta olen myös tutustunut vanhempiin, joilla on adoptoitu erityislapsi. Voin sanoa, että paljon paremmin jaksan hoitaa omaa erityislastani, mutta jos en olisi saanut lapsia, en olisi lähtenyt adoptioprosessiin. Ei sitä adoptiolasta haeta kuin kaupasta. Adoptiolapsista suurin osa haetaan ulkomailta, ei kotimaassa ole lapsia tarjottimella. Sijaislapsia on, se on eri asia. Sijaislapset ovat tilapäisiä; hyvistä sijaisvanhemmist on pulaa. Ulkomailta hakeminen on myös kallista. Moni luulee, että adoptiolapsi tuosta vain otetaan, eihän se niin mene!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voittehan te muiden mieliksi valehdella olevanne adoptiojonossa. Sitten muutaman vuoden päästä sanotte, ettei teitä hyväksytty. Välttyisi syyttelyiltä ja riidoilta.
Ole ilman lasta sitten ja ryve säälissä.
Veikkaan että muut vain ajattelee sun parasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.04.2013 klo 23:17"]
Ole ilman lasta sitten ja ryve säälissä.
Veikkaan että muut vain ajattelee sun parasta.
[/quote]
Ääliömäinen kommentti. Asia ei ylipäätään edes kuulu muille kuin parille itselleen. "Hyvää tarkoittavia" ihmisiä on maailma väärällään ja usein he saavat aikaan pahaa. "Nainen ei ole nainen ilman lasta" on yksi idioottiamisimpia lauseita joita voi naiselle sanoa.
Adoptiolasta ajatellen on taatusti parempi jos hän saa vanhemmat jotka todella haluavat hänet. En usko että ap miehineen edes saisi adoptiolasta, koska adoptioprosessissa motiivit kysellään tarkkaan.
Siis ap haluaa lapsen, mutta ei voi itse sellaista saada.
5 vuotta ovat läheiset katselleet ap:n hajoilua asiasta. Ehkä heidän mielestä nyt vaan riittää. Oikeesti suurin osa ajattelee että adoptio on mainio ratkaisu saada lapsi jos ei muuten onnistu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään kyllä täysin ymmärrä, että miten ihminen on kypsä vanhemmaksi jos vain biologinen lapsi kelpaa. Sitä biologista lasta sitten yritetään väen väkisin hampaat irvessä, vaikka luonto sanoo toista.
Ymmärrän täysin, että (biologinen) lapsettomuus ja keskenmenot raastavat sinua, mutta ymmärrän myös, että ne raastavat valtavasti myös miestäsi, äitiäsi ja muita läheisiäsi.
Onnellisuutta toivon teille.
Viisi vuotta on pitkä aika pettymyksille. Ymmärrän, että olet rikki ja hajalla ja kaipaisit nyt myötätuntoa ja tukea.
Toisaalta tajuan, että ehkä muut eivät näe lapsettomuushoitojen rankkuutta ja siksi haluaisivat tsempata jatkamaan. Sitä en käsitä, miten kukaan voi haukkua itsekkääksi ja kylmäksi, jos ei halua adoptoida. Adoptointi on aivan oma maailmansa, ihan uusi aihealue, jolla ei ole melkein mitään yhtymäkohtaa lapsettomuushoitoihin. Adoptioparin pitäisi olla henkisesti vahva, koska adoptoidut lapset tarvitsevat vahvat vanhemmat. En itse olisi ikinä kyennyt oman lapsettomuuskriisini tiimellyksessä olemaan niin vahva, että olisin kuvitellut voivani olla esim. traumaattisen vauva-ajan kokeneen tytön äiti. Oma naiseuteni oli täysin hukassa, kärsin jopa identiteettikriisistä ja jouduin aloittamaan oman itseni rakentamisen alusta. Ei siihen kohtaan olisi mitenkään sopinut adoptiolapsi, joka tarvitsee suunnattomat määrät tukea uudessa perheessään.
Tämän oman kokemukseni takia sanon suoraan, että tee selkeä pesäero äitiisi, mummoihin ja miehen tätiin. Älä vastaa puheluihin, laita yksi tekstiviesti/kirje, jossa ilmaiset pettymyksesi heidän toimintaansa. Lasten hankkiminen on pariskunnan yksityisasia eikä kenelläkään muulla ole siihen mitään sanottavaa. Tee selväksi näille haukkujille, ettet halua olla heidän kanssaan missään tekemisissä, ennen kuin osaavat käyttäytyä ihmisiksi. Et tarvitse nyt tuollaista syyllistämistä näin vaikeassa elämäntilanteessa.
Sinä itse tunnet omat voimavarasi ja tiedät, mitä jaksat ja mitä et. Jos ette jaksa enää lapsettomuushoitoja, ette jaksa ja se siitä. Adoptio ei ole lapsettomuuden hoitokeino siinä mielessä, että adoptiolapsi tarvitsee ehjempää vanhempaa kuin lapsettomuuskriisin keskellä olevan. Ehkä parin vuoden päästä olet valmis adoptioäidiksi, eihän sitä tiedä, mutta tällä hetkellä olen jyrkästi sitä mieltä, että sinun on saatava kerätyksi itsesi jälleen ehjäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.04.2013 klo 23:17"]
Ole ilman lasta sitten ja ryve säälissä.
Veikkaan että muut vain ajattelee sun parasta.
[/quote]
Tarkoitukseni ei nyt ole "rypeä säälissä". Olen vain niin henkisesti loppu ja neuvoton, etten enää tiedä mitä tehdä. Jos sinun elämääsi haittaa se, että tämän keskustelun edes aloitin, niin sillen en mahda mitään. Elämäni on tällä hetkellä erittäin paljon muuta kuin itseni säälimistä. Se on synkkää, toivotonta ja tilanne, mihin en ikinä olisi uskonut joutuvan. Toivon, että jatkossa jätät kommenttisi kommentoimatta ja mietit vain mielessäsi. Olen kuullut niin paljon kommentteja säälissä rypemisessä, että se ei edes tunnu niin pahalta kohta enää.
AP
[quote author="Vierailija" time="22.04.2013 klo 23:28"]
Siis ap haluaa lapsen, mutta ei voi itse sellaista saada.
5 vuotta ovat läheiset katselleet ap:n hajoilua asiasta. Ehkä heidän mielestä nyt vaan riittää.
[/quote]
Ehkä se ei ole heidän valinta?
Tai sitten vaan hyväksyt lapsettoman elämän ja sillä selvä.
Muuta vaihtoehtoa ei nyt ole.
Ja sanot kaikille läheisille suoraan miten asiat ovat. Ei kenenkään kannata välejä katkaista jos mielipiteensä sanovat. Sano sinäkin omasi riittävän painokkaasti.
[quote author="Vierailija" time="22.04.2013 klo 23:33"]
[quote author="Vierailija" time="22.04.2013 klo 23:17"]
Ole ilman lasta sitten ja ryve säälissä.
Veikkaan että muut vain ajattelee sun parasta.
[/quote]
Tarkoitukseni ei nyt ole "rypeä säälissä". Olen vain niin henkisesti loppu ja neuvoton, etten enää tiedä mitä tehdä. Jos sinun elämääsi haittaa se, että tämän keskustelun edes aloitin, niin sillen en mahda mitään. Elämäni on tällä hetkellä erittäin paljon muuta kuin itseni säälimistä. Se on synkkää, toivotonta ja tilanne, mihin en ikinä olisi uskonut joutuvan. Toivon, että jatkossa jätät kommenttisi kommentoimatta ja mietit vain mielessäsi. Olen kuullut niin paljon kommentteja säälissä rypemisessä, että se ei edes tunnu niin pahalta kohta enää.
AP
[/quote]
Koita ottaa taukoa koko asiaan.
Ja jos kommentit itsesäälissä rypemisestä eivät hetkauta, niin älä anna adoptiopuheidenkaan hetkauttaa.
Se vaan tässä provosoi kun kirjoitit ettei adoptiolapsi kelpaa.
Mulle oli aina itsestäänselvää, että jos en omia lapsia olisi pystynyt saamaan, olisin adoptoinut ja saanut siten omia lapsia.
Tsemppiä ja anteeksi provosoiva viestini.
[quote author="Vierailija" time="22.04.2013 klo 23:32"]
Viisi vuotta on pitkä aika pettymyksille. Ymmärrän, että olet rikki ja hajalla ja kaipaisit nyt myötätuntoa ja tukea.
Toisaalta tajuan, että ehkä muut eivät näe lapsettomuushoitojen rankkuutta ja siksi haluaisivat tsempata jatkamaan. Sitä en käsitä, miten kukaan voi haukkua itsekkääksi ja kylmäksi, jos ei halua adoptoida. Adoptointi on aivan oma maailmansa, ihan uusi aihealue, jolla ei ole melkein mitään yhtymäkohtaa lapsettomuushoitoihin. Adoptioparin pitäisi olla henkisesti vahva, koska adoptoidut lapset tarvitsevat vahvat vanhemmat. En itse olisi ikinä kyennyt oman lapsettomuuskriisini tiimellyksessä olemaan niin vahva, että olisin kuvitellut voivani olla esim. traumaattisen vauva-ajan kokeneen tytön äiti. Oma naiseuteni oli täysin hukassa, kärsin jopa identiteettikriisistä ja jouduin aloittamaan oman itseni rakentamisen alusta. Ei siihen kohtaan olisi mitenkään sopinut adoptiolapsi, joka tarvitsee suunnattomat määrät tukea uudessa perheessään.
Tämän oman kokemukseni takia sanon suoraan, että tee selkeä pesäero äitiisi, mummoihin ja miehen tätiin. Älä vastaa puheluihin, laita yksi tekstiviesti/kirje, jossa ilmaiset pettymyksesi heidän toimintaansa. Lasten hankkiminen on pariskunnan yksityisasia eikä kenelläkään muulla ole siihen mitään sanottavaa. Tee selväksi näille haukkujille, ettet halua olla heidän kanssaan missään tekemisissä, ennen kuin osaavat käyttäytyä ihmisiksi. Et tarvitse nyt tuollaista syyllistämistä näin vaikeassa elämäntilanteessa.
Sinä itse tunnet omat voimavarasi ja tiedät, mitä jaksat ja mitä et. Jos ette jaksa enää lapsettomuushoitoja, ette jaksa ja se siitä. Adoptio ei ole lapsettomuuden hoitokeino siinä mielessä, että adoptiolapsi tarvitsee ehjempää vanhempaa kuin lapsettomuuskriisin keskellä olevan. Ehkä parin vuoden päästä olet valmis adoptioäidiksi, eihän sitä tiedä, mutta tällä hetkellä olen jyrkästi sitä mieltä, että sinun on saatava kerätyksi itsesi jälleen ehjäksi.
[/quote]
Suuri, lämmin kiitos sinulle. Juuri noilla ajatuksilla olen itsekin ollut. Emme olisi edes kykeneviä hoitamaan pientä lasta tällaisessa tilanteessa. Ja lähipiirini on kaikkea muuta, kuin yrittänyt kannustaa. He ovat suorastaan karkottanut minut pesästään.
Sait myös laitettua oikeat sanat suuhuni sanoessasi, ettei ainakaan vielä kannata adoptiota miettiä, vaan hoidan itseni kuntoon. Aion myöskin tehdä asian eteen juuri sen mitä ehdotit, eli otan nyt etäisyyttä lähipiiriini. Asialle on tultava loppu, ennen kuin täysin romahdan. En voi sanoa että " ihanaa" että muutkin kärsii tai on kärsinyt lapsettomuudesta ja sen tuskista. Mutta vertaistuki on mitä mahtavin, tähän mennessä olen vain netin kautta keskustellut lapsettomien kanssa ja sen aiheuttamista tuskista. Jokaisesta kannustavasta kommentista on tällä hetkellä erittäin iso apu ja antaa valoa ja toivoa. Ehkä asia kaipaa vain parantavaa aikaa.
Minua jäi painamaan kommentoija 6. En minäkään silloin ennen lapsen yritystä ymmärtänyt, että miksei voi adoptoida jos ei saa omaa lasta. Nyt tasan tiedän. Sitä ei tiedä ennen kuin kokee. Tunnetta ei osaa selittää mitenkään. En halua lapsenkaan takia hankkia adoptiosta vain sen takia " kun ei muuten saada" . Hankinta-päätös TÄYTYY tulla SUORAAN sydämestä eikä muodon vuoksi.
Asia on helppo ilmaista joidenkin mielestä, jos ei omaa saa, niin aina voi adoptoida.
Ajattelin ennen niin myös niin helposti, mutta kun asia omalle kohdalle iskee, heti ei jaksa lähteä monen kuukauden jopa vuosien kestävään rumbaan, jossa pelätään, saadanko edes adoptoida vai ei. Tällä hetkellä, kun edellisestä keskenmenosta on niin vähän aikaa ( 5 kk) Ei tulisi mieleenikään asiaa vain jättää sikseen ja hetkauttaa olkapäitä ja jatkaa eteenpäin. Ja se pahin ongelmani on nyt siis se, että olen menettänyt tukiverkoston, joidenka täytyisi tukea meitä, eikä naljailla, että etkö edes vauvaa saa aikaiseksi. Syy, miksi tämän keskustelun edes avasin, on se, että olen niin epätoivoinen ja musertunut etten tiedä mitä tehdä. Ehkä aika on paras lääke. Tämä aika on vain se pahin.
Halusin vain sanoa, että olen aivan äimistynyt siitä, miten kylmiä ja julmia sukunne naiset ovat, miehesi äitiä lukuunottamatta. En voi ymmärtää kuinka kukaan voi sanoa lapselleen tai lapsenlapselleen tuollaisia asioita. Yritä muistaa, että tuollaisissa kommenteissa ei ole mitään totuutta, ei mitään. Eikä sinun arvosi naisena ja ihmisenä riipu siitä, pystyttekö saamaan lasta.
Ymmärrän täysin, jos sinun tilanteessasi oleva ihminen päättäisi lopettaa yhteydet vaikka omaan äitiinsä, kun tämä ei näköjään pysty millään lailla tukemaan ja lohduttamaan omaa lastaan surussa ja tuskassa, vaan päinvastoin kääntää sitä veistä haavassa oikein mahdollisimman kipeästi. Ehkä jopa rohkaisisin irrottautumaan noin myrkyllisestä pahansuovasta äidistä. Toivon sinulle toipumista ja jotain onnellista ratkaisua tilanteeseenne tulevaisuudessa.