Sovittelu parisuhdeväkivallassa, kokemus.

Niin, olen tällaisen asian äärellä. Sovittelua ei yleensä pidetä sopivana näissä lähisuhdetapauksissa, koska on vaikeata varmistua osapuolien rehellisestä mielipiteestä ja tunnoista.

Tapauskohtaisesti ja osapuolien toiveesta näitä kuitenkin tehdään. Minä olen siinä tilanteessa. Mies teki ylilyönnin ja olemme siitä syystä poliisin asiakkaita. Minä tein ilmoituksen rikoksesta. Etenimme kuulustelujen, syyteharkinnan, korvausvaatimusten esittämisen ja usean harkintaportaan jälkeen sovittelumenettelyyn, jossa kumpikin uskalsi ensin (yksin) puhua suunsa puhtaaksi mistä on kyse, sen jälkeen kohtasimme työntekijöiden kanssa saman pöydän äärellä pariskuntana.

Puhuimme vielä kaiken läpi,mietimme kuinka mies voisi konkreettisesti hyvittää minulle tekonsa ja miten jatkamme tästä edelleen, ettei ikinä, ikinä enää moinen toistuisi.
 Siitä kaikesta tehtiin kirjallinen sopimus, josta jäi omat kopiot meille itselemme ja työntekijöille.

Nyt elämme aikaa, jolloin mies "suorittaa anteeksipyyntöään". Se tuntuu minusta itsestäni vaikealta, mutta tajuan myös sen, että hän kokee saavansa anteeksiannon, kun konkreettinen tehtävä on suoritettu. Muuten ei antaisi anteeksi itselleen kai koskaan. Toivon, että tästä jää muistijälki, joka estää rajan yli menemisen.

En ole valmis hajottamaan perhettä, omaa taloa, koko rakkautta siksi, että näin kävi. Tahdon uskoa siihen, että selviämme suurella säikähdyksellä. Mies hakeutui psykiatriseen hoitoon ja haluaa selvittää syyt käytökselleen, samoin minä... Jotta oppisin sanomaan missä raja on.

Toivon meille ja toivon muille parisuhdeväkivaltaa kokeneille rohkeutta tehdä sen, mikä on vielä tehtävissä.