Lue keskustelun säännöt.
Ekaluokalle menevä ei osaa mitään!
03.07.2020 |
Kuopukseni on menossa ekaluokalle syksyllä. Esikoinen osasi eskarissa jo lukea ja kirjoittaa, laskea, alkeellisesti jo kerto- ja jakolaskujakin. Hän oli aina hyvin kiinnostunut oppimaan enemmän ja enemmän. Kuopus on ihan eri maata, hän ei osaa sanoa r-kirjainta, eikä s-kirjainta (kolme vuotta puheterapiassa, ostettu kalliit puheterapiasovellukset, pelattu puheterapiapelejä yms.) Miten hän tulee pärjäämään koulussa? On äärimmäisen älykäs, nopea hoksaamaan, huumorintajuinen, mutta ns koulujutut ei kiinnosta tippaakaan. Keskittyminen todella hukassa ja siihen saatiinkin kouluun ”erityisen oppimisen tuki”, mutta silti itseäni ahdistaa. Esikoinen oli jotenkin niin hirveän helppo ja aika paljon itseni kaltainen, ja kuopuksen pärjääminen pelottaa ihan hirveästi. Kokemuksia, neuvoja, lohdutusta, JSSAP?
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka helposti nykyään eskaria voi kerrata? Meillä ainakin toinen lapsista aikoinaan kertasi. Enemmänkin juuri sen takia, että olisi jäänyt koulussa jalkoihin kun ei vielä ollut kiinnostunut koulusta. Kertaus auttoi orjentoitumaan ja ajallisesti lapsi hyötyi, kun ikää kerkesi hieman lisää tulla. Oppimisessa ei niinkään ollut ongelmaa vaan silkka mielenkiinnon kohdistuminen vielä leikkeihin ja mitätön keskittymiskyky oppimiseen ja tehtäviin.
Eskariope, erityisope, puheterapeutti ja koulun puolelta olivat kaikki sitä mieltä että on kouluvalmis. Itseäni vain hirvittää. Esikoisen luokalla 80% lapsista osasi lukea jo kouluunmennessä.
Jos kaikki nuo ammatti-ihmiset on sitä mietä että on kouluvalmis, hän kyllä sitä varmasti on.
Sillä ei ole mitään väliä osaako lukea kouluun mennessä vai ei - siellä koulussahan se opetetaan! Joskus voi olla niinkin että eka- ja tokaluokka on tosi tylsiä, jos osaa jo niillä opetettavat asiat kouluun mennessään, ja se syö koulumotivaatiota.
Eikä aina tosiaan kiinnostumattomuus tuossa iässä tarkoita mitään. Omassa lapsuudenperheessäni minä olin se joka oppi spontaanisti 4-vuotiaana lukemaan, ahmein tietoa kaikesta mahdollisesta jne. Mutta: Koulu oli tosi tylsää kun piti jotain tavaamista opetella, kun olin jo lukenut paksuja tietokirjojakin monta vuotta, ja opein kuluttamaan aikaani koulussa fantasioimalla. Tämä tapa jäi pahasti päälle, alkoi kieliopintoja ja matematiikka vaikeutui, mutta minäpä olin jo oppinut että tylsää, elän omissa maailmoissani. Ja jossain vaiheessa tajusin tippuneeni kärryiltä. Se sai vielä enemmän päättämään, että ok, koulu on paska juttu joka pitää vaan lusia läpi koska pirulainen on pakollinen. Ei minusta ihmelapsesta sitten koskaan mitään hienoa tullut, opinnot jäi kesken ja ihan duunarihommissa olen ollut.
Sitten oli veljeni. Oppi myöhään puhumaan, temperamentiltaan (minunkaltaisten nopeiden ja tulisten sähikäisten mielestä) vajakkimaisen hidas kaikessa, tylsämielisen tyytyväinen jo lapsena pelkkään olla möllöttelyyn vailla mitään tekemistä, koulua kävi nöyrästi kun täytyi mutta ei ihmeempää kiinnostusta. Ei osannut lukea tai muuta ennen kouluun menoa. Tämä veli on nyt fysiikan tohtori ja tutkijana arvostetussa ulkomaisessa yliopistossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jumalalla on suunnitelma myös kuopuksesi elämälle. Hän on yhtä upea ja tärkeä ihminen kuin esikoisennekin. Rukoile Jeesukselta apua kuopuksen elämään ja koulutielle ja johdatusta hänelle sopivien juttujen löytymiseksi.
Älä kerro satuja - en mä jaksa kuunnella...
Sori ohis, mutta miksi aloitus päättyy JSSAP? Eikö se tarkoita "Jätä se sika, ansaitset parempaa?"
Omalla luokallani oli useampia R- tai S-vikaisia, ihan normaalisti menestyivät koulussa ja elämässä.
Enemmän minua on meidän kouluunlähtijöiden kanssa huolestuttaneet sosiaaliset kuin akateemiset seikat. Jos lapsi pärjää porukassa ja on kavereita on lukeminen pikku juttu. Toisin päin on hankalampaa, usko pois. Meillä lapset ovat olleet akateemisesti valmiita vaikka suoraan kolmoselle, mutta yksi todella ujo introvertti, vaikea lähestyä kavereita ja tuntuu ettei oikein haluakaan. Onneksi kaikki mennyt lopulta hyvin ja samanhenkisiä ystäviä löytynyt.
Eli jos kaveritaidot on kunnossa ja eskarissa todettu koulukypsäksi niin en murehtisi:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua koulun aloittajan vanhempana mietityttää se, onko koko koulua syksyllä. Jos tulee pitkiä etäopetusjaksoja lukuvuodelle, niin meidän ekaluokkalaista on varmasti mahdotonta sen jälkeen innostaa koulussa istumaan. Lisäksi sosiaalisten taitojen oppiminen jää kokonaan pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka helposti nykyään eskaria voi kerrata? Meillä ainakin toinen lapsista aikoinaan kertasi. Enemmänkin juuri sen takia, että olisi jäänyt koulussa jalkoihin kun ei vielä ollut kiinnostunut koulusta. Kertaus auttoi orjentoitumaan ja ajallisesti lapsi hyötyi, kun ikää kerkesi hieman lisää tulla. Oppimisessa ei niinkään ollut ongelmaa vaan silkka mielenkiinnon kohdistuminen vielä leikkeihin ja mitätön keskittymiskyky oppimiseen ja tehtäviin.
Eskariope, erityisope, puheterapeutti ja koulun puolelta olivat kaikki sitä mieltä että on kouluvalmis. Itseäni vain hirvittää. Esikoisen luokalla 80% lapsista osasi lukea jo kouluunmennessä.
Jos kaikki nuo ammatti-ihmiset on sitä mietä että on kouluvalmis, hän kyllä sitä varmasti on.
Sillä ei ole mitään väliä osaako lukea kouluun mennessä vai ei - siellä koulussahan se opetetaan! Joskus voi olla niinkin että eka- ja tokaluokka on tosi tylsiä, jos osaa jo niillä opetettavat asiat kouluun mennessään, ja se syö koulumotivaatiota.
Eikä aina tosiaan kiinnostumattomuus tuossa iässä tarkoita mitään. Omassa lapsuudenperheessäni minä olin se joka oppi spontaanisti 4-vuotiaana lukemaan, ahmein tietoa kaikesta mahdollisesta jne. Mutta: Koulu oli tosi tylsää kun piti jotain tavaamista opetella, kun olin jo lukenut paksuja tietokirjojakin monta vuotta, ja opein kuluttamaan aikaani koulussa fantasioimalla. Tämä tapa jäi pahasti päälle, alkoi kieliopintoja ja matematiikka vaikeutui, mutta minäpä olin jo oppinut että tylsää, elän omissa maailmoissani. Ja jossain vaiheessa tajusin tippuneeni kärryiltä. Se sai vielä enemmän päättämään, että ok, koulu on paska juttu joka pitää vaan lusia läpi koska pirulainen on pakollinen. Ei minusta ihmelapsesta sitten koskaan mitään hienoa tullut, opinnot jäi kesken ja ihan duunarihommissa olen ollut.
Sitten oli veljeni. Oppi myöhään puhumaan, temperamentiltaan (minunkaltaisten nopeiden ja tulisten sähikäisten mielestä) vajakkimaisen hidas kaikessa, tylsämielisen tyytyväinen jo lapsena pelkkään olla möllöttelyyn vailla mitään tekemistä, koulua kävi nöyrästi kun täytyi mutta ei ihmeempää kiinnostusta. Ei osannut lukea tai muuta ennen kouluun menoa. Tämä veli on nyt fysiikan tohtori ja tutkijana arvostetussa ulkomaisessa yliopistossa.
Vähän samanlaisia kokemuksia minulla.
Uskoin olevani ihmelapsi kun peruskoulu meni hyvin läksyjä lukematta.
Eihän se mennyt, kun olin lukenut ne läksyt vuosia aiemmin omatoimisesti.
Myös minua kiinnostavat aiheet jäivät kertalukemisella mieleen, kun taas epämieluisat eivät tuntuneet tarttuvan päähän.
Osasin lukea ja kirjoittaa 5- vuotiaana.
Eskaria ei tuolloin meidän perällä ollut.
Veli tuumasi "en minä noita perkeleitä opettele".
Hyvin oppi veljenikin lukemaan ja laskemaan, vaikka hänestä yhtä ahkeraa lukijaa tullut.
Jos ammattilaiset toteavat lapsesi koulukypsäksi, silloin hän varmasti on.